Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Kyllä tuonne on ilman muuta lähettävä, kun Megadethia en oo ikinä livenä nähny! Kyseessä sentään meikän ykkösbändi :)
 
Eikä oo kyllä pahan hintaset liputkaan

Rhapa: Aika kaukana on ollut rässistä Megadethinkin levyt viimeiset 20 vuotta.
Kyllä musta Endgame on hyvinkin rässikäs levytys. Paluuta selkeesti vanhempaan linjaan.

Entropia666: Kyllä musta Endgame on hyvinkin rässikäs levytys. Paluuta selkeesti vanhempaan linjaan.
 
Totta. Todella hyvä ja vieläpä rässikäs levy. Mut edellinen rässähtävä taitaakin sitten olla rip.

Endgame on ehkä jopa bändin paras levy. Ainakin ite kuuntelen sitä eniten (niistä joista omistan). Biisit tuntuu kaikki tasalaatuisilta ja tiukilta.

Kova levy on juum. Kuunteluakin kestänyt todella hyvin. UA:sta en ikinä ole digannut yhtään mutta The System Has Failedilla on kyllä monta hyvää kipaletta, harmi vaan että niitä heikkoja on myös vähän joka välissä eikä tota lättyä jaksakkaan ikinä kokonaisuudessaan kuunnella.. Endgamella ei oikeastaan töki kuin Hardest Part of Letting Go.

Itselle tuo tutustuminen bändiin alkoi Youthanasilta aikoinaan mutta en vaan tykännyt ja se siitä. Vuosia myöhemmin kuuntelin sitte tota Endgamea ja tykkäsin (varsinki Headcrusher) ja aloin ostelee enemmän 'Dethin levyjä.
 
Itselle ei oikein toi System Has Failed uppoa, liian paljon "outoja" biisejä. Jotenki se tyyli kadoksissa tms. En osaa selittää. Sitten Risk ja UA myös ovat vähiten kuunneltuja levyjä. Eniten kyllä soivat Youthanasia ja Endgame.
 
Kyllä se vaan on tän ajan levyksi helvatan kova lätty tuo Endgame, mielestäni levyllä ei ole yhtään heikkoa esitystä vaikkakin ne tilutukset alkavatkin ärsyttää joissakin biiseissä.

Minulla tuo Risk on kyllä ihan ehdottomasti vähiten kuunneltu levy Megadethilta. Se on jotenkin vaan niin hirveätä. En osaa selittää. UA sisältää mielestäni yhden megadethin uran parhaimmista biiseistä. Siellä se Washington Is Next! on kyllä niin kova biisi omasta mielestäni, että huhhuh. Se on kyllä totta, että Endgame on tasapainoisempi suoritus, mutta siitä jotenkin vaan puuttu jotain. Ehkä se oli jotenkin tylsä mutta en kyllä ihan oikeasti tiedä, mikä siinä on vikana. kyllä se Megadeth varmaan vielä jossain vaiheessa tekee sellaisen levyn, joka jopa minutkin saa tyytyväiseksi.

Ei jumankauta, miltä vitun planeetalta Marty oikeen on tullut?! :D Ihan sairasta et joku pystyy kehittää tommosia fiiliksiä sooloihin ku martti...

Hmm... pari 'deth-keikkataltiointia hiljattain tsekanneena on kyllä pakko sanoa, että en kerta kaikkiaan syty tuon Shawn Droverin soitannalle. Tulee vaan kova ikävä Menzan groovaavaa, mutta silti jämäkkää soittoa. Shawnin soitto tuntuu ikävän kylmältä ja paikoin suorastaan kömpelöltä - muutamat Menzalta selvästi plokatut "perusfillit" menevät välillä ihan reisille.
 
Sitten on tietty toi, että Broderick on kyllä ihan pätevän oloinen metallikitaristi, mutta miehen ote on kuitenkin mun makuun vähän "geneerinen" ... tietty kun vertailukohtana on tässä Friedman, jolla oli selvästi persoonallisempi ote soittoon.
 
Heh, Megadethillä alkaa olla vähän samantyylisiä ongelmia kuin Metallicalla jo vuodesta '83, joskin hieman pienemmässä mittakaavassa sentäs... ;)
 
Jos RIP-Countdown-yms -aikainen kokoonpano vielä palaisi yhteen ja tulisi Suomeen keikalle, lähtisin kyllä paikan päälle tsekkaamaan ehdottomasti. Nyt vasta oikein tajuaakin, miten kova poppoo Megadeth tuohon aikaan oli.

Viime kesän Tuskassa kyllä oli kohtuu hyvässä vedossa nykyinen kokoonpano, hyvin irtos vanha matsku. Tosta lähemmäs tuskin lähemmäs klassikkokokoonpanoa....

Kannattaa muuten hankkia tuo Hidden Treasures jostain käsiin, jos on uudempi bändin fani. Siinä on monta aivan loistavaa vetoa, mm. Angry Again ja 99 Ways to Die, Breakpoint sekä maailman paras Paranoid-coveri.
 
Angry Againissa en koskaan ole pitänyt siitä että säkkäri on aika halpahintainen melodiaton perusriffi, mutta se nousu biisin alussa ja ennen kertsiä + kertsi + soolo on sen verran makeita, että menee ihan kärkibiiseihin Megadethiltä tuo.

Jucciz: Hmm... pari 'deth-keikkataltiointia hiljattain tsekanneena on kyllä pakko sanoa, että en kerta kaikkiaan syty tuon Shawn Droverin soitannalle. Tulee vaan kova ikävä Menzan groovaavaa, mutta silti jämäkkää soittoa. Shawnin soitto tuntuu ikävän kylmältä ja paikoin suorastaan kömpelöltä - muutamat Menzalta selvästi plokatut "perusfillit" menevät välillä ihan reisille
 
En voisi olla enempää samaa mieltä. Sitte sillä ukolla ei oo mitään käsitystä rumpusaundeista. Ei mitään. Livenäkin, jopa tämänpäivän mittakaavalla, rummut ovat poikkeuksellisen epäorgaaniset ja yli kompuroidut, kamalat. Ja kun siihen lisää täysin sieluttoman soittotyylin, ei jää paljoakaan kuunneltavaa jäljelle. Taimi jos vielä vähän olis hakusessa, niin olis kunnon Jason Bitner paketti läjässä.
 
Tilukitaristi vituttaa vähän myös, mutta on tää vissiin parempi ku rumpalin velipoika.
Aika autenttisesti tulee martin solot, suht mukavasti kuitenkin. Kaverin omat hyvät soolot megadaven riveissä ovat loppujenlopuksi aika vähissä.
 
Aina välillä sitä haaveilee miltä kuulostaisi vaikka Johnny Tempestan mätkiminen megadethissä :D Harmi jos Dave on tälläkertaa oikeasti tyytyväinen kokoonpanoonsa..
 
Kaikesta tästä huolimatta Megadeth on itelle silti yksi niistä bändeistä joita tulee varmaan kuunneltua, ja jonka toimintaa tulee seurattua niin kauan kun korvissa on kuulo, ja ukossa henki.

haunted: Aina välillä sitä haaveilee miltä kuulostaisi vaikka Johnny Tempestan mätkiminen megadethissä :D Harmi jos Dave on tälläkertaa oikeasti tyytyväinen kokoonpanoonsa..
 
Kyl se sit jälkeenpäin on aina muistanut vikalistan heittää, vaikka kokoonpanon aikana muuta puhuiskin :)

Brodesta tulis ihan ässä formulakuski ku on sellanen teknisesti mainio jäämies :P

Broderick ei ole täällä päässä sytyttänyt koskaan. Katoin jo Jag Panzerin aikana että ompa harvinaisen hengetön kaveri. Eritoten itseäni häiritsee jatkuvasti se että hän, kuten myös edeltäjänsä pyrkivät jatkuvasti soittamaan nuotilleen Martyn soolot. Vaikka osa onkin kai sitä mieltä että niihin kappaleisiin kuuluu ne soolot, kukaan ei vain pysty vetämään niitä Martyn tavoin. Lopputulos kuulostaa jatkuvasti siltä että soolo on sama mutta silti siitä puuttuu kaikki.

Jucciz: Hmm... pari 'deth-keikkataltiointia hiljattain tsekanneena on kyllä pakko sanoa, että en kerta kaikkiaan syty tuon Shawn Droverin soitannalle. Tulee vaan kova ikävä Menzan groovaavaa, mutta silti jämäkkää soittoa. Shawnin soitto tuntuu ikävän kylmältä ja paikoin suorastaan kömpelöltä - muutamat Menzalta selvästi plokatut "perusfillit" menevät välillä ihan reisille.
 
Sitten on tietty toi, että Broderick on kyllä ihan pätevän oloinen metallikitaristi, mutta miehen ote on kuitenkin mun makuun vähän "geneerinen" ... tietty kun vertailukohtana on tässä Friedman, jolla oli selvästi persoonallisempi ote soittoon.
 
Plussaa tuli, koska mielipiteet ovat itsellä lähes identtiset ;)
 
Broderick on ehkä teknisesti taitavin kaveri, joka on Megadethissa soittanu, mutta sävellytaidot ja tietyllä tavalla, miten sen nyt sanoisi, kenties "rock-uskottavuus" ovat paljon huonommalla tasolla kuin vaikkapa Martilla oli. Siis minun mielestäni.
 
Drower on pätevä rumpali, mutta itse pidin paljon enemmän Menzan tyylistä, se oli jotenkin niin groovaavaa, räkäistä ja niin mahdottoman hyvänkuulloista.

Juu no ... tavallaan Broderick ja moni muukin metallipuolen soolokitaristi on varmasti osittain tahtomattaankin siinä tilanteessa, että yleisö nyt vaan haluaa kuulla keikoilla samat soolot kuin mitä levyille on aikanaan soitettu - eli oman ilmaisun esilletuonti jää lähinnä fraseerauksellisiin seikkoihin. Tilanne taitaa olla ainakin Megadethin tapauksessa se, ettei improvisoinnille juuri jää sijaa etenkin kun varsinkin Martyn (ja Chrisin, miksei toki muidenkin) levyttämät soolot ovat sellaisinaan monissa biisissä olennainen osa sävellystä.
 
Osaisiko muuten, aiheessa kun ollaan, joku mainita jonkun suht tunnetun metallipuolen bändin, jonka keikoilla soolot improvisoidaan eikä vedetä levyllä kuultuja versioita? Tulee ekana mieleen, että Slayerin tapauksessa varmaan ainakin osa kaahailuosaston sooloista menee joka kerta vähintään hieman eri lailla, mutta haen vähän toisenlaista esimerkkiä - vähän "jäsentyneempää" tavaraa, kauniisti sanottuna. Gilbertiltä ja Bettencourtilta nyt varmasti pölähtää livenä melkeinpä mitä vaan ja joka kerta erilaista, jos siltä tuntuu, mutta oisko muita esimerkkejä?

Hugezlica: Broderick on ehkä teknisesti taitavin kaveri, joka on Megadethissa soittanu, mutta sävellytaidot ja tietyllä tavalla, miten sen nyt sanoisi, kenties "rock-uskottavuus" ovat paljon huonommalla tasolla kuin vaikkapa Martilla oli. Siis minun mielestäni.
 
Martyhän nyt on tapaus sinänsä - mies kuitenkin on lähestynyt kitaransoittoa niin monelta kantilta ja tutustunut niin paljon erilaiseen musiikkiin (ei tosiaan pelkkään blues/rock/metal-osastoon), että kuuluuhan se ihan selkeästi miehen ulosannissa: siellä on paljon semmoisia melodiajuttuja, joita yksinkertaisesti ei voi tulla keksineeksi, jos kaikki vaikutteet otetaan "omalta leikkikentältä". Vähän hankala tehdä vertailua yhtäkkiä, mutta jos yhtäkkiä laitetaan viivalle hyvänä päivänä Friedman ja Broderick, tuskinpa voitaisiin sanoa, että Martyn tekniikassa ainakaan mitään suurempia puutteita on, mitä hevikitarointiin tulee. ;)
 
Drower on pätevä rumpali, mutta itse pidin paljon enemmän Menzan tyylistä, se oli jotenkin niin groovaavaa, räkäistä ja niin mahdottoman hyvänkuulloista.
 
Ehkä vähän epäreilua parin keikkatallenteen perusteella tuomita (vaikka toisaalta live-soitantahan se totuuden kertoo - levyllehän rummut saadaan kyllä jiiriin hiirtä klikkailemalla), mutta mää hieman jopa epäilen tuota "pätevyyttä" joinakin hetkinä: tiiäkkö, kun kattoo Droverin live-soitantaa, on koko ajan ittellä vähän pelko persiissä, että kulkeekohan komppi loppuun asti ja miten ne levyltä kopioidut Menzan fillit missäkin kohtaa onnistuu. Menzan kohdalla taas ei oo ikinä tarvinnu jännittää, kulkeeko komppi vai ei.
 
Ollaanko vielä asialinjalla? Tarkoitus on vain analysoida, ei missään nimessä heittää lokaa kenenkään naamalle.

Jucciz: Martyhän nyt on tapaus sinänsä - mies kuitenkin on lähestynyt kitaransoittoa niin monelta kantilta ja tutustunut niin paljon erilaiseen musiikkiin (ei tosiaan pelkkään blues/rock/metal-osastoon), että kuuluuhan se ihan selkeästi miehen ulosannissa: siellä on paljon semmoisia melodiajuttuja, joita yksinkertaisesti ei voi tulla keksineeksi, jos kaikki vaikutteet otetaan "omalta leikkikentältä". Vähän hankala tehdä vertailua yhtäkkiä, mutta jos yhtäkkiä laitetaan viivalle hyvänä päivänä Friedman ja Broderick, tuskinpa voitaisiin sanoa, että Martyn tekniikassa ainakaan mitään suurempia puutteita on, mitä hevikitarointiin tulee. ;)
 
Vaikutteet on muuten jännä juttu. Muistelisin ynkän jossain haastattelussa sanoneen, että ei kuuntele uutta musaa laisinkaan, jotta ei saisi vaikutteita omiin soittoonsa/musiikkiinsa. Tiedä sitten oliko se vain "lehdistöpuhetta" ja todellisuus on sitten sitä, että ynkkäkin kuuntelee kaiken maailman bodomit ja adelet ja poimii sieltä inspiraatiota. En itse edes perusta ynkän musiikista pätkääkään mutta silti mielenkiintoista, jos joku haluaa pitää musiikkinsa tuolla tavalla koskemattomana.
 
Martti is the MAN. Kyllä se youthanasia kokoonpano on se ainoa ja oikea minulle.