Studiotyöskentely ›

Keskelle. Sieltä löytyy värittömin soundi. Jos on liian kirkas, vaihdetaan kitaraa, mikkiä tai säädetään tonea. Eihän sitä kunnella studiokaiutintakaan vinosti vaan yritettän kohdistaa se suoraan. Saman tyyppisestä asiasta on kyse. Suoraan suunnatusta kaiuttimesta tai suoraan sunnatusta mikrofonista saadaan eniten diskanttia, jota todella harvoin sähkökitaraäänityksessä on liian paljon.

Master Fader: Keskelle. Sieltä löytyy värittömin soundi. Jos on liian kirkas, vaihdetaan kitaraa, mikkiä tai säädetään tonea. Eihän sitä kunnella studiokaiutintakaan vinosti vaan yritettän kohdistaa se suoraan. Saman tyyppisestä asiasta on kyse. Suoraan suunnatusta kaiuttimesta tai suoraan sunnatusta mikrofonista saadaan eniten diskanttia, jota todella harvoin sähkökitaraäänityksessä on liian paljon.
 
Ei se kyllä ole värittömin kun ne koko kaiuttimen diskantit on kerätty siihen, ne on kitarakaiuttimen yhdessä 12" elementissä aika paljon suuntaavammat kun perus stereokajarit joissa on mm. yleensä diskantti- ja bassoelementit erikseen tai ei ainakaan molemmat tule 12" elementistä. Kitarakaiutin on ihan eri asia kuin hifikaiutin. Koko kitaravahvistimen ideahan on värittää saundia ja tehdä väkivaltaa sille, muutenhan sähkökitaran voisi lyödä suoraan DI-boxiin kiinni.
 
Asiaa voi vaikka kokeilla kotona seisomalla ensin suoraan kaiuttimen edessä ja sitten sivulla. Edestä saa parhaiten ne jääpiikit jotka sattuu korvaan. Välillä keikallakin on kitaristi suunnannut vahvistimensa suoraan kohti yleisöä (virhe) ja jos just siinä keskellä oot niin ikävästi kirskuu kitara ja saundit vituttaa.
 
Jos haluaa neutraalin ja värittömän EQ:n kitarakaiuttimesta, mikki lyödään elementin keskikohdan ja reunan väliin.
 
P.S. Lisäksi livetilanteita varten tai muuten vaan voi viritellä erilaisia ratkaisuita diskanttien suuntaavuuden lieventämiseksi. Ammattimiehillä on toki omat kikkansa mutta esim. Ted Weberin beam blocker maksaa 8e ja hoitaa homman hyvin (elementin eteen keskelle pultattava massa joka hajottaa ne keskeltä suoraan eteen kirskuvat diskantit ympärisäteilevämmiksi)

Hyvä mustikkapirtelö. Siirtämällä mikin keskeltä hieman sivulle saatat saada itsellesi miellyttävämmän soundin kaiuttimesta, mutta et värittymättömämpää. Keskeltä kartiota saadaan kaikkein suorin taajuusvaste. Tämä on akustinen tosiasia.
 
Itse äänitän keskeltä suurimmaksi osaksi ja suosittelen sitä lähtökohtana myös muille. Jos haluaa poistaa esimerkiksi 3.5kHz resonansseja mikin siirtämisellä, se saataa kyllä onnistua, mutta samalla kadotetaan yleensä kaikki sen yläpuolella olevat taajuudet myös, jotka saattaisivatkin olla aivan käyttökelposia. Yläpäätä saa sähkökitarasta muutenkin pois kuin mikkiä siirtämällä. Useissa kitaroissa on sitä varten tone-potikka ja vahvistimissakin on varsin usein sävynsäätimiä.

Master Fader: Hyvä mustikkapirtelö. Siirtämällä mikin keskeltä hieman sivulle saatat saada itsellesi miellyttävämmän soundin kaiuttimesta, mutta et värittymättömämpää. Keskeltä kartiota saadaan kaikkein suorin taajuusvaste. Tämä on akustinen tosiasia.
 
Varsinkin isoilla särömäärillä nuo ylä-äänien kerrannaiset tuottavat monasti varsin ilkeää piikkiä just tolla menetelmällä. Pienemmillä säröillä tai ihan puhtailla tuota ongelmaa ei mun korvaan tule juuri yhtään. Riippuu siis musiikista mitä nauhoitetaan.
 
Turha sitä mikkiä on siihen keskelle tunkea vain siksi, että soundi on värittymätön. Fiksumpaa on hakea valmiiksi hyvää soundia kuin siivoilla jälkeenpäin sirinöitä pois. Ja noita ilkeitä piikkejä ei kitaran tonepotikalla tai perusvaffarin EQ:lla muuten siivota. Tai sitten koko soundi muuttuu ratkaisevasti muhjummaksi.

sikki-six: Varsinkin isoilla särömäärillä nuo ylä-äänien kerrannaiset tuottavat monasti varsin ilkeää piikkiä just tolla menetelmällä. Pienemmillä säröillä tai ihan puhtailla tuota ongelmaa ei mun korvaan tule juuri yhtään. Riippuu siis musiikista mitä nauhoitetaan.
 
Ei se mikki sitä ilkeää piikkiä tuota. Ei se osaa tehdä mitään noin monimutkaista. kyllä se piikki tulee sieltä kitarasta. Se on ihan normaalia ja luonnollista.
 
sikki-six:Turha sitä mikkiä on siihen keskelle tunkea vain siksi, että soundi on värittymätön. Fiksumpaa on hakea valmiiksi hyvää soundia kuin siivoilla jälkeenpäin sirinöitä pois. Ja noita ei kitaran tonepotikalla tai perusvaffarin EQ:lla muuten siivota. Tai sitten koko soundi muuttuu ratkaisevasti muhjummaksi.
 
Itse yritän mennä vielä paljon syvemmälle: kitarva/vahvistin/efektit ym. -osastolle. Sieltä löytyy yleensä vastaus näihin ongelmiin. Mitä sitten tulee mikkiresonansiin, johon ilmeisesti viittaat, olen sitä mieltä, että parhaiten sen taas saa pois (tai pienemmälle) nimenomaan eq:lla. Mikin siirtäminen tässä tapauksessa tarkoittaisi eq:ta, jossa otetaan kapealla q:lla pois kymmeniä eri taajuuksia. Miksi ottaa pois turhia, kun voi ottaa pois vain sen ongelman? Olen siis kanssasi eri mieltä siitä, mikä on fiksua, mikä ei.
 
Eipä siinä. Välillä toki on helppoa ja nopeaa vain vähän siirtää mikkiä, jos haluaa tummempaa soundia. Pitää vain muistaa, että se ei ole enemmän oikein kuin ekvalisointi. Ekvalisointi on ehkä vähän hallitumpi ja intuitiivisempi metodi. Se mikin siirtomenetelmä on ehkä paras tilanteessa, jossa halutaan tummentaa lähtösoundia yläpäästä, mutta käytettävissä ei ole yhtään tummaa mikkiä tai kitaraa eikä yhtään eq:ta. Silloin se on miltei ainoa vaihtoehto. Jos taas käytettävissä on em. laitteita se ei välttämättä ole aina paras metodi. No miksei?
 
Kitarakaiutin sijaitsee melkein aina eri huoneessa kuin äänittäjä. Hyvin usein myös eri huoneessa kuin kitaristikin. Tavanomaisessa pop/rock sessiossa soitetaan useampia kitararaitoja, jolloin haetaan jokaiseen osaan parasta mahdollista soittotapaa ja soundia. Jos jokaisen eri raidan jälkeen äänittäjä keskeyttäisi luomisprosessin kokeillessaan (ja äänittäessään totta kai eri vaihtoehtoja, jottei perpektiivi katoa) "parasta" mikin paikkaa, useimmissa tapauksissa äänittäjä tekisi viimeistä keikkaansa. On paljon nopeampaa vaihdella esim. kahden eri mikin sekoitussuhdetta ja eq-asetuksia tarkkaamossa samaan aikaan (ja jopa salaa), kun kitaristi treenaa kuvioitaan, varsinkin kun tiedämme, että olennaisinta on performanssi ja lähtösoundi ja että sen mikin paikan vaihtaminen vastaa ekvalisointia. Teorissahan meillä on mahdollisuus tehdä täsmälleen samanlainen kampasuoto ekvalisaattorilla kuin mikin siirrolla. Tiedämme myös, että kitara on pop/rock-musassa harvoin liian kirkas miksaukseen asti. Siksi minun mielestäni kannattaa lähtökohtaisesti pistää se mikki siihen keskelle. Ei sen siinä tarvitse loppuun asti pysyä.
 
Ja jos mennään auktoriteetteihin, aika moni huippuäänittäjä pitää myös peruslähtökohtana sitä keskellä kartiota -metodia. Livemiksaajilla taas on yleensä aika eri ongelmat kuin äänittäjillä. Siksi heidän metodit usein erovatkin studioammattilaisten metodeista.

Jaa-a. Että mikähän on nyt sitten totuus?
 
Nimim. Kitaroita pian nauhoitteleva.

VIPMetal: Jaa-a. Että mikähän on nyt sitten totuus?
 
Nimim. Kitaroita pian nauhoitteleva.
 
Paljon hyvää asiaa tässä ketjussa!
 
Totuus on kaikesta pyörittelystä huolimatta se, että laita mikrofoni johonkin kartion eteen ja ala äänittämään. Jos kuulostaa pahalta, siirrä vaikka mikrofonia tai kokeile muokata soundia kitaran säädöistä, vahvistimesta tai omilla työkaluillasi. Sitten kun kuulostaa hyvältä, kaikki on tehty oikein. Niin tylsä totuus kuin se onkin... :)

kimkorho: Laita mikrofoni johonkin kartion eteen ja ala äänittämään. Jos kuulostaa pahalta, siirrä vaikka mikrofonia tai kokeile muokata soundia kitaran säädöistä, vahvistimesta tai omilla työkaluillasi. Sitten kun kuulostaa hyvältä, kaikki on tehty oikein.
 
Siinähän se perimmäinen vastaus on :) Tämä vastaus irti ja pysyväksi, otsikoksi jotakin "Näin nauhoitat sähkökitaraa" :D

VIPMetal: Jaa-a. Että mikähän on nyt sitten totuus?
 
Nimim. Kitaroita pian nauhoitteleva.
 
Veikkaan, että todennäköisesti kuitenkin tallennat/taltioit/digitoit...kielipoliisi pääsi taas irti, sori!

anapena: Veikkaan, että todennäköisesti kuitenkin tallennat/taltioit/digitoit...kielipoliisi pääsi taas irti, sori!
 
Nauhoittaminen on oikein hyvä termi formaatista riippumatta. Ei ole ensimmäinen kerta kuin vanha tekninen termi on jäänyt käyttöön, vaikka väline on kehityksen myötä vaihtunut toiseen.
 
Kynä nyt vaikkapa esimerkkinä.

anapena: Veikkaan, että todennäköisesti kuitenkin tallennat/taltioit/digitoit...kielipoliisi pääsi taas irti, sori!
 
Ei vaan kelalle tietenkin menee! =)

Mun mielestä kätevä tapa hakea kitaran soundia on seuraava, vaatii pari juttua ja aloittelijalle vähä softan tuntemusta ja piuhojen hahmotus kykyä, mutta menee seuraavasti.
 
Kitara -> DI-boksi -> puhdas linja äänikorttiin esim XLR ja sitten plugi lähdöstä (DI-boxis pitää olla kaks lähtöä) piuha johonki mini vahvariin tai mihinkä ikinä.
 
Nauhoitetaan kitaran DI-soundi (eli se mitä tulee kitaran mikeistä nauhalle) ja minivahvari (tjsp) on vain biisin soittoa varten ja että kitaristi saa vaikka vähä fiilistä siihen soittoon, voi olla mielekkäämpää nauhoittaa biisin mukana sen kans.
 
Sitte ku on kitara on tuvassa, niin tehdään seuraavaa.
 
Ajetaan DI-boxin kitara soundia äänikortin outputista(sellainen pitää olla) kitaravahvistimeen ja mikitetään kitara vahvistin ja nauhoitetaan mikillä sitten ne säröt eri raidalle ja säilytetään se DI-soundi aina koskemattomana.
 
Se mikä täs on mun mielestä plussaa, on se että nauhalla oleva hyvä veto ei mene käteen paskan särösoundin tai muun soundin takia, vaan tätä signaalia voidaan ajaa x määrä kertoja ja testata kaikkea mahdollisia ja mahdottomia variaatioita mikityksessä, inserttien käyttämisessä jne. ilman että kitaristin tarvii lukemattomia kertoja rämpytellä kitaraa ku toinen säätää ja voi yhdessä kitaristin kans ennemmin vaikka ruuvailla sitä soundia.
 
oliko tarpeeksi epäselvää :DD
 
itte kokeiltiin bändin kans tätä hommaa ja toimii paremmin ku hyvin ja vielä se että jos kitara soundi ei miellytä kokonaisuudessa on helppo palata sen DI-soundin ajamiseen ja kaapin mikittämiseen uudestaan ilman että tarvii soittaa kappaletta uudestaan.
 
Tää ei vissiin mikään uus juttu todellakaan oo ja on vissiin ihan yleisessä käytössä monessa paikassa. Mutta eipähän mene hyvä veto tai biisi käteen sen takia ettei kitara soundi ole hyvä tms.
 
Mielipiteitä ja kommentteja tästä?

olex_tur: ...
Mielipiteitä ja kommentteja tästä?
 
Jepa, reamppaukseksi kutsutaan englanniksi ja siihenkin löytyy oma mutikka väliin: "käänteinen DI-boksi", eli reamp -boksi :)
 
Tollasta erillistä reamppaus vehjettä ei välttämättä tarvita, tosin siitä löytyy impedanssimuunnos (linjasignaali muistuttaakin nyt kitarasta tulevaa signaalia) ja mahtollisesti muita namiskoita kuten volume, että kitarastygen etuasteen saa saundaamaan kuten kitaralla kuunaan.
 
Reampata voi mitä tahansa, esimerkiksi rumpuja, syntikoita, laulua... kun laitat mikin kauemmaksi kaapista voit äänittää tilasaundia jne. Kitarasaundeille käytetään varmasti eniten. Jostain muistelen lukeneeni, että hurjimmat äänittää myös esim. pelkkää basaria uudestaan näin: geittaa alkuperäinen basariraita niin että jäljellä on vain atakki ja käytä tätä reampattuna polkemaan sun bassorumpua, eli rumpu styrkkarin eteen ja mikki rummun eteen.

Mä kokeilin kerran ajaa konevirveliä (808 tms.) ulos PA-kaapista siten, että oikea virveli makasi kyljellään kaapin edessä. Virvelistä mikitin sitten maton ja sain vähän elävyyttä tätä kautta soundiin. Kannattaa kokeilla kaikenlaista!

kiiski: Mä kokeilin kerran ajaa konevirveliä (808 tms.) ulos PA-kaapista siten, että oikea virveli makasi kyljellään kaapin edessä. Virvelistä mikitin sitten maton ja sain vähän elävyyttä tätä kautta soundiin. Kannattaa kokeilla kaikenlaista!
 
Hei, totahan voisi kokeilla laulun kanssa myös! Töpseli vaan alakautta sisään ja sitten normaalisti mikittää yläpäästä tulevan äänen uudelleen. Voisi meikäkin raakkua ne varsinaiset otot nauhalle ja re-ampattaisiin sitten vaikka Hietalan Marco siihen lopulliseen versioon.

tmuikku: Jepa, reamppaukseksi kutsutaan englanniksi ja siihenkin löytyy oma mutikka väliin: "käänteinen DI-boksi", eli reamp -boksi :)
 
Elikkäs tuleeko toi reamp mulinexi sitte siihen väliin ku ajetaan sitä soundia äänikortista pihalle ja vahvistimeen vai kuinka?`
 
Ei oo tuttu tuo "käänteinen DI-boxi" ajatus mulle ja mahd muille, että jos jaksat vääntää rautalangasta. Kiitos anyways :D

Mulla olis yhteen tarkoitukseen ajatuksena kokeilla tämmöistä hian kotioloissa, ja haluisin selvitä mahdollisimman halvalla. Re-Amp boksi, tai hommaan käypä di-boksi vaan puuttuu. Yritin vähän googlata mutta epäselvää on mistä semmoisen saan (mieluiten ihan suomesta). Budjetti on samaa luokkaa muunkin tuotannon kanssa eli niin halvalla kuin vaan saa välttävää saundia aikaan :D

tmuikku: Jepa, reamppaukseksi kutsutaan englanniksi ja siihenkin löytyy oma mutikka väliin: "käänteinen DI-boksi", eli reamp -boksi :)
 
Tollasta erillistä reamppaus vehjettä ei välttämättä tarvita, tosin siitä löytyy impedanssimuunnos (linjasignaali muistuttaakin nyt kitarasta tulevaa signaalia) ja mahtollisesti muita namiskoita kuten volume, että kitarastygen etuasteen saa saundaamaan kuten kitaralla kuunaan.
 
Reampata voi mitä tahansa, esimerkiksi rumpuja, syntikoita, laulua... kun laitat mikin kauemmaksi kaapista voit äänittää tilasaundia jne. Kitarasaundeille käytetään varmasti eniten. Jostain muistelen lukeneeni, että hurjimmat äänittää myös esim. pelkkää basaria uudestaan näin: geittaa alkuperäinen basariraita niin että jäljellä on vain atakki ja käytä tätä reampattuna polkemaan sun bassorumpua, eli rumpu styrkkarin eteen ja mikki rummun eteen.
 
Mitäs etua tosta reamppausboksista on DI-boxiin verrattuna? Ja miten se käytännössä toimii.

Tässäpä tulee lyhyesti:
Impedansseista sen verran, että syöttävällä piirillä on aina kuorma jota syötetään. Jotta tämä syöttävä piiri ei ylikuormittuisi, eli sen sähköiset ominaisuudet pysyisivät haluttuna, täytyy syötettävän piirin (sisääntulo)impedanssi olla suurempi kuin tämän syöttävän piirin (ulostulo) impedanssi.
 
lisätietoa
Nyrkkisääntönä, että vähintään 5x isompi. Mitä isompi kuorman impedanssi suhteessa lähdön impedanssiin, sitä helpompi kuorma se on tälle lähdölle, eli siis syöttävälle piirille. Impedanssi mitataan ohmeissa, mitä pienempi impedanssi, sitä isompi virta tietyllä jännitteellä (kantsii googlata ohmin lakia ja impedanssia ja muita vastaavia elektroniikan perusteita).
 
Esmes kitaran mikkien impedanssi on tyypillisesti jotain 10k ohmia ja ylöspäin ja tietysti muuttuu taajuuden mukaan ja noin. Eli rööri, johon kitaran tökkäät on suunniteltu niin, että sen sisääntulon impedanssi on tarpeeksi suuri, että kitaran mikit voi ajaa sitä sisääntuloa, eli kitaravahvistimen tai stompboxin sisääntuloa. Kitaravehkeissä sisääntuloimpedanssit on usein jopa 1M ohm tai enemmän. Samoin tässä kitaralle tarkoitetussa sisääntulossa on kitaralle suunniteltu määrä gainia, elikkä vahvistusta.
 
Linjatasoisella signaalilla, eli kuluttajaelektroniikassa ja myös proaudiovehkeissä nykyisin tuloimpedanssit on pääasiassa jotain 10k luokkaa, ja lähdöt mahdollisimman pieniä, muutamasta kymmenestä ohmista ylöspäin. Mikrofonivahvistimissa tulo on jotain muutama k ja ylöspäin.
/lisätietoa
 
DI-boksi:
Kitaran lähtöimpedanssi on siis tyypillisesti isompi kuin linjatasoisen tulon impedanssi, jolloin mikit ei kykene ajamaan kunnolla tätä linjatuloa.
DI-boksi muuttaa siis kitaran korkean impedanssin (oletettavasti yli 10k) pieneksi, tavallisesti muutama sata ohmia tai pienemmäksi. Eli DI-boksissa on sisääntulo usein megaohmiluokkaa, ja ulostulo muuntajan tai puskuripiirin jälkeen esim muutama sata ohmia. Kitara jaksaa ajaa DI boksia, ja DI boksi jaksaa ajaa linjatuloa (tai siis mikrofonituloonhan DI-boksi yleensä kytketään että saadaan tarpeeksi vahvistettua kitaran signaalia linjatasoiseksi). Eli saundi pysyy mahdollisimman todenmukaisena kun kitaran mikrofonit toimii kuten ne on suunniteltu toimivan. Samalla voidaan saavuttaa muita etuja, kuten galvaaninen erotus. Ilman DI boksia voi myös kytkeä, mutta silloin signaali on vaimea ja luultavasti taajuusalue rajoittunut jonkin verran (kitara ei jaksa syöttää mikrofonituloa).
 
Reamp:
Noniin. nyt tiedetään, että linjatasoinen lähtö on matalaimpedanssinen ja kitaravahvistimessa on (erittäin) korkeaimpedanssinen tulo (Hi Z = Korkea impedanssi), eli linjalähtö voidaan kytkeä kevyesti kitaravahvistimen tuloon, koska lähdön impedanssi huomattavasti pienempi kuin tulon impedanssi. Mitään reamp boksia ei siis tarvita välttämättä.
 
Reamp boksilla kylläkin voidaan saavuttaa taas muita etuja: sen lisäksi että impedanssi muutetaan muistuttamaan kitaran mikkien impedanssia, löytyy luultavasti myös volumepotikka ja galvaaninen erotus. Jälleen tavoitteena on audiosignaali sovittamalla saada käytettävät laitteet toimimaan niinkuin ne on suunniteltu.