Klassinen ›

R. Strauss: Till Eulenspiegelin Lystikkäät Kepposet
 
Odotukset oli aika korkeella, mutta en innostunut noista orkesteriryminöistä. Kivoja sympaattisia lisztmäisiä melodioita sieltä kuitenkin löytyy kans. Ihan mukava teos ja yllättävän haastava muuttuvuudessaan, vaikka vaikutus olisi voinut olla parempikin. Mitään hienoa orkestraatiota en tästä löytänyt Zarathustran ja Alpensinfonien jälkeen.
 
---
 
Bartok: 4. jousikvaretto
 
Yllättävän mukavaa kuunneltavaa. Viimeinen osa ei ollut ehkä enää niin repäisevä, mutta sitä edeltävät olivat varsin stimuloivia. Kivana yllätyksenä tuli tuo pizzicato-osiokin. Teos on ilmeisesti nyt tätä atonaalista, kun sävellajimerkinnätkin puuttuu. Melodioita tästä kuitenkin löytyy, mutta ne on sellaisia epätoivoisen sävellajittomia... Voisin sanoa, että tässä on jopa tietynlaisia melodisia koukkuja, tosin nämä kohdat perustuu osin myös muuhun dynamiikkaan.
 
---
 
Corelli: Concerto Grosso nr. 1
 
Hyvin tyypillistä barokkijousisoundia, mutta jos lopuista konsertoista (niitähän on 12) löytyy yhtä paljon hyviä teemoja, niin sitten on aika hyvin asiat. Tässä oli tosiaan muutama varsin mieleenpainuva, kaunis osio.
 
---
 
Borodin: 2. jousikvartetto
 
En syttynyt näistä 1. ja 3. osan kahvimainosmelodioista, mutta 2. osio (jonkinlainen scherzo) oli aika mielenkiintoinen ja kyllä 1. ja 4. osakin ihan kuunneltavaa kamarimusiikkia on. 3. osan melodia tosiaan oli aika ikävä....
 
---
 
Mendelssohn: Hebrides-alkusoitto
 
Tämän teoksen teemasta en kyllä nyt syttynyt yhtään ja petyin, koska odotuksia oli aika paljon. Mutta ehkä kokeilen joskus myöhemmin uudestaan, jos tämä vielä alkaisi toimia.

Harry Partch'n 'Windsong' ja 'U.S. Highball', tykkaisn todella paljon, ja aivan upeata harmoniaa! Harmi vaan etta kaikki Partchin jalkeen tehdyt levytykset ja esitykset, ja/tai missa saveltaja itse ei ole mukana ovat niin huonoja..

Kuolematonta musiikkia loivat monet muutkin kotoiset säveltaiteilijamme viime vuosisadan alkupuolella jotka tunnetun kliseen ja kuluneen typerän fraasin mukaan jäivät muka Sibeliuksen varjoon toinen toisensa jälkeen jopa aivan kokreettisestikin kuten Lallukan taiteilijakodissa Töölössä 20.9 1957 menehtynyt hieno ja kansanomainen eleginen lyyrikko Heino Kaski. Lupaavimpia nuoria säveltaiteilijoitamme itsenäisyyden kynnyksellä, jonka ainoa sinfonia esitettiin ja sai hyvän vastaanoton pian I-maaimansodan jälkeen mutta taloudelliset vaikeudet pakottivat hänet luopumaan ammattisäveltäjän urastaan opetustehtävien hyväksi. Olen kuunnellut hänen tunteikkaita yksinlaulujaan haltioituneissa tunnelmissa jotka eivät avaudu välttämättä kaikesta sävelkielensä perinteisyydestään huolimatta yhtä vaivattomasti ensikuulemalta pohjiaan myöten, kuin modernimpien mestareiden kuten Erik Bergmanin kiehtovan eriskummalliset ja pakahduttavat kuorosävellykset, Marttisen voimakkaan draamallinen oopperamusiikki, Melartinin lumoavat kvartetot tai Pehr Henrik Nordgrenin muinaissuomalaiseen mytologiaan päivänpäästö perustuva kuoro-, ja perinnesoittimin varustettu orkesteriteos Taivaan Valot, jonka sävelkieli on joistakin neoklassisista vaikutteista huolimatta kuunnielijän manaamisesa vaivattoman perinteistä ja helposti lähestyttävää, joskin hyvin vaikuttavaa ja toisinaan shokeeraavaa kuten "nykymusiikki" niin usein tahtoo olla.
 
Leikkisästi olisi houkuttelevaa todeta että olipas se sibelius sitten pitkä mies kun kaikki muut säveltäjät jäivät hänen varjoonsa.

Aah, huilua, harppua, käyrätorvia, eikä selkeää skemaattisuuden tuntua, maistuu melkein yhtä suloiselta kuin vanha ranskalainen impressionismi. Namskis. 8)
 
Ahon huilukonsertossa on kyllä heikot kohtansa, mutta kokonaisuutena tykkään. Paikoin rumaa, paikoin kaunista. Minusta kyllä kauneus vie lopulta voiton. Erityisesti jäävät mieleeni eksoottiset glissandot.
 
En voi suositella teosta jääkiekkoilijoille. Tämä ei ole sitä musiikkia, mikä etenee tarmokkaasti tasaisen pulssin varassa eikä tässä ole tarkkaan kontrolloidun äärellisyyden ja logiikan tuntua eikä valistuksen ajan loppufanfaarirituaalia täydellisellä tonaalisella kadenssilla. Siksi se olikin minulle siedettävää.

Kuuntelin juuri vajaan tunnin verran Aarre Merikantoa ja taas olen ällikällä lyöty. Merikanto oli todellakin aikaansa edellä. Rohkeita sointuja kuunnellessani tulee yllättäen mieleeni mm. brasilialaisen Camargo Guarnierin teoksia (esim. Encantamento), jotka ovat parikymmentä vuotta nuorempia ja silti vähemmän moderneja!
 
Muutenkin monenlaisia hauskoja ideoita Merikannolla. Esimerkiksi vähemmän modernistinen Lemminkäinen (Op. 10) tuo aluksi mieleen Sibeliuksen kalevalaiset sävelrunot, mutta muuttuu paikoin impressionistiseksi ja myöhemmin parissa kohdassa kuulostaa korvaani ravelmaiselta harpunsoitolta (Ravelin Introduction et allegro), varsinkin kun siinä ympärillä on selvästi e s p a n j a l a i s t a rytmiä (vertaa Ravelin Alborada del gracioso)! Mutta en minä valita, todellakaan. Merikanto kehitti musiikkia hienoon suuntaan.

levesinet: Kuuntelin juuri vajaan tunnin verran Aarre Merikantoa ja taas olen ällikällä lyöty. Merikanto oli todellakin aikaansa edellä. Rohkeita sointuja kuunnellessani tulee yllättäen mieleeni mm. brasilialaisen Camargo Guarnierin teoksia (esim. Encantamento), jotka ovat parikymmentä vuotta nuorempia ja silti vähemmän moderneja!
 
Muutenkin monenlaisia hauskoja ideoita Merikannolla. Esimerkiksi vähemmän modernistinen Lemminkäinen (Op. 10) tuo aluksi mieleen Sibeliuksen kalevalaiset sävelrunot, mutta muuttuu paikoin impressionistiseksi ja myöhemmin parissa kohdassa kuulostaa korvaani ravelmaiselta harpunsoitolta (Ravelin Introduction et allegro), varsinkin kun siinä ympärillä on selvästi e s p a n j a l a i s t a rytmiä (vertaa Ravelin Alborada del gracioso)! Mutta en minä valita, todellakaan. Merikanto kehitti musiikkia hienoon suuntaan.
 
Voikohan levyn tilata netistä tai levykaupasta vai onko se mp3 muodossa? meinasin jo lähteä shoppailemaan mutta viimeksi ei silmiini tarttunut yhtään herkkupalaa ellei Melartinin Aino-oopperaa ajattele sellaisena jonka alkusoitto kieltämättä tuo johtoaiheiden esittelyineen ja intohimoisen kromaattisessa sävelkielessään wagnerin mieleen ja kuulostaa sikäli kompleksiselta ja korkealentoiselta nusiikilta.

Sinähän kummia kyselet. Pakkohan musiikkia on netistä hankkia, kun Helsingin levykauppojen hyllyt eivät veny musiikkimaun kehittyessä. Amazonissa näkyy samoja albumeja CD-levyinä, mutta postia joutuu odottamaan ja se maksaa paljon enemmän kuin mp3, mihin päädyin Merikannon tapauksessa. Nää suomalaiset säveltäjät kuitenkin löytyvät yleensä myös sieltä hyllyltä, mutta se oli nyt liian kallista.

levesinet: Sinähän kummia kyselet. Pakkohan musiikkia on netistä hankkia, kun Helsingin levykauppojen hyllyt eivät veny musiikkimaun kehittyessä. Amazonissa näkyy samoja albumeja CD-levyinä, mutta postia joutuu odottamaan ja se maksaa paljon enemmän kuin mp3, mihin päädyin Merikannon tapauksessa. Nää suomalaiset säveltäjät kuitenkin löytyvät yleensä myös sieltä hyllyltä, mutta se oli nyt liian kallista.
 
Eivät suinkaan aina ja valikoima on suhteellisen suppea kun usein vain jokunen artikkeli saa edustaa koko säveltäjän tuotantoa jolle ei aina ole edes nimikkolokeroa.

Erik Furuhjelmin c-molli pianokvinteton 1.osa on 22-vuotiaalta beethoveniaanisen ilon, keskitetyn muotoarkkitehtuurin, ja schubertiaanisen lyyrisen lumon täydellinen klassisromanttisen tyylin synteesi, romanttisessa rönsyilemättömyydessään, jossa avaus on uskottu elegisesti laulavalle pianon esittelemälle teemallle aavistuksenomaisssa mollivoittoisissa kansallisissa sävyissään hämmästyttävän kurinalaisena ja akateemisesti virheettömänä esikoisteoksena kun kuorosäveltäjänä tunnettu bengt carlson valoi 30 minuuttiseen impressionisekspressionistisia sävyjä tulvehtivan kekseliään es-molli viulusonaattiinsa kaiken sen tulvehtivan runollisen ja yli äyräiden pursuavan muotorajoja äärimmilleen venyttävän musiikilisen rikkauden jossa viulun korkealla kaarteleva legato miltei peittyy paksun pianotekstin vyöryyn ja jonka tunsi kumpuavan sydämestään josta hän oli luokkahuoneen ahtaassa akateemisessa ilmapiirissä estynyt tuntiessaan vain taiteessaan kykenevänsä ilmaisemaan syvimpiä tuntojaan luomisvoimansa ja fantasian sisäisestä välttämättömyydestä 1953.

sub zero: Bartok: 4. jousikvaretto
 
Yllättävän mukavaa kuunneltavaa. Viimeinen osa ei ollut ehkä enää niin repäisevä, mutta sitä edeltävät olivat varsin stimuloivia. Kivana yllätyksenä tuli tuo pizzicato-osiokin. Teos on ilmeisesti nyt tätä atonaalista, kun sävellajimerkinnätkin puuttuu. Melodioita tästä kuitenkin löytyy, mutta ne on sellaisia epätoivoisen sävellajittomia... Voisin sanoa, että tässä on jopa tietynlaisia melodisia koukkuja, tosin nämä kohdat perustuu osin myös muuhun dynamiikkaan.
 
tarkalleen ottaen polymodaalista muistaakseni.

Kuuntelin viimeksi Sibelius Granen op 75:5, ja pidin siitä todella paljon. Olen kuunnellut myös klassista musiikkia Spotify-palvelusta.

Zergon: Kuuntelin viimeksi Sibelius Granen op 75:5, ja pidin siitä todella paljon. Olen kuunnellut myös klassista musiikkia Spotify-palvelusta.
 
Mä kuuntelin viimeeksi Chopinin opus 10 etydejä ja Lisztin transsendentaalisia ja mietin kummista tykkäsin enemmän.
En osannut ratkaista.
 
Mutta niitä ennen tutuistuin Ligetin Musica Ricercataan ja se on kyllä mun mielestä näistä paras.

Bartok: 4. jousikvaretto
 
Yllättävän mukavaa kuunneltavaa. Viimeinen osa ei ollut ehkä enää niin repäisevä, mutta sitä edeltävät olivat varsin stimuloivia. Kivana yllätyksenä tuli tuo pizzicato-osiokin. Teos on ilmeisesti nyt tätä atonaalista, kun sävellajimerkinnätkin puuttuu. Melodioita tästä kuitenkin löytyy, mutta ne on sellaisia epätoivoisen sävellajittomia... Voisin sanoa, että tässä on jopa tietynlaisia melodisia koukkuja, tosin nämä kohdat perustuu osin myös muuhun dynamiikkaan.
 
jos oikein muistan niin ei ole atonaalista, vaan polymodaalista (monta eri moodia) ja polytonaalista (monta eri tonaalista keskipistettä), eli lukuisia erilaisia unkarilaispohjaisia moodeja on sovellettu.
 
lopputulos tosin kuulostaa aika lailla atonaaliselle.
 
EDIT: jaaha, näköjään olin aiemminkin jo tätä ketjua kommentoinut.

armas järnefeltin 1890-luvun suomalaisen modernismin etrurintamaan kuuluvaan saksalaista filosofisia poseerailuja sisältävään wagner-ja parsifal-vaikutteiseen sinfoniseen fantasiaan, es-duuri sarjaan ja laajaan serenadiin mestarilaulajat-ja massenet, tsaikovski ja dvorak.-vaikutteineen. vanhan eurooppalaisen sivistyskulttuurin soinnillista hienostuneisuutta ja sydämen lämpöä yksilöllisine puhallinväreineen rikkaassa orkesteripaletissa. brahmsin pedanttiseen serenadiin numero 2 verrattuna paljon tunnekylläisempää ja persoonallisempaa. kohottavan kaunista musiikkia. kas kummaa suomalaisetkin osaavat säveltää.

16.01.2010 levesinet: Kyllä, Arthur Meulemans on oikea vastaus. Ehkä vielä joskus kirjoittelen hänestä.
 
Arthur Meulemans: Toukokuun yö (1910)
http://www.youtube.com/watch?v=IDfyBQSeav0
 
Tässäpä suloinen orkesteriteos kansainvälisesti suhteellisen tuntemattoman flaamilaissäveltäjän uran aivan varhaisimmasta vaiheesta. Huoletonta ja jopa turhankin suoraviivaista laulavuutta. Toistaiseksi suosikkini on kolmas sinfonia, Dennensymfonie (1933), kypsemmältä ja koukeroisemmalta kaudelta, jolle on kuitenkin ominaista vastaava mystinen valoisuus ja ohjelmallisuus. Suosittelen Debussyn tai Ravelin ystäville.

Tutustuin Dvorakin 9:een sinfoniaan, ja pidin siitä. Varsinkin sinfonian 4.osa oli tarttuvin. Sonaattimuotoa oli käytetty hyvin, sillä sen pystyi erottamaan.

En usko että kansallisainesten sulauttaminen musiikkiin tekisi siitä omaperäisempää ja taitteellisesti merkittävämpää kuin niistä riippumatta säveltäminen. suomessa säveltäjät näyttivät voimavaransa urkumusiikin saralla 1900-luvun alussa kyeten luomaan eurooppalaisia mittapuita vastaavia vaativia urkusonaatteja konserttikäyttöön, jotka irtautuivat kirkolliseen käyttöön sävelletystä vaatimattomnammasta urkumusiikkitraditiosta 1800-luvulta.
 
maasalon mahtavaan fuugaan päättyvä urkusonaatti joka sai katilalta hyvät arvostelut ja john granlundin myöhäisromanttisesssa rehevässä soinnunkäytössä oleva vaikuttava teos ovat tästä mallikelpoisia esimerkkejä, mutta myös oskar merikanto, arvi karvonen, fredrik isaccson, lauri pohjanmies, viljo mikkola ym. kirjoittivat niitä konserttikäyttöön.
 
maasalon toisaalta lyyrisen herkkä, hellyydentäyteinen ja sensitiivinen toisaalta polyfonisssa sävellystekniikassaan mestarillinen jouluoratorio barokin arkkitehtonisisa kontrapunktisissa muodoissaan jyhkeine fuugineen ja kansanomaisine koraaleineen ja koskettavine aarioineen teki sydäntä liikuttavan mutta myös pakahduttavan vaikutuksen tekstiin syvästi eläyttyvällä aidolla kauneudellaan. järnefeltin korsholmassa on paatosta ja voimakasta tunnelatausta.

Lähiradiosta oli ilo kuunnella melartinin ja furuhjelmin oppilaan joita edellinen tuki myös taloudellisesti ja henkisesti, elmer diktoniuksen ekspressionistisia ja impressionistisia lauluja kokosävelaiheineen, avosointuineen, pentatonisine aineksineen jne. jotka voimakkaasta ilmauspaineesta huolimatta väntan laulua lukunottamatta saivat aikanaan niin voimakasta kritiikkiä osakseen että säveltäjä jätti ammattisäveltäjän uransa keskittyen suomenruotsalaisen modernin lyriikan kirjoittamiseen ilmeisenä kaksoislahjakkuutena.
 
ilmeisesti lopullisen sinetin päätökselleen luopua säveltäjänurasta antoi diktoniuksen schönbergin kanssaan käymä kirjeenvaihto jossa diktonius halusi päästä arvostetun pedagogin oppilaaksi mutta kun schönberg ystävällisestä vastauksestaan ja pyynnöstään sävellysoppilaalle ehdotti tälle tulemista gurrelieder oratorionsa esitykseen lisäten ettei hän ehkä konservatiivisena opettajana kykenisi antamaan diktoniukselle haluamaansa opetusta, sai diktonius tästä ironisesta tai vaatimattomuudesta kielivästä huomautuksesta tarpeekseen ja kirjoitti tuolloisia moderneja säveltäjiä ironisesti parjaavan ivarunoelman, jota en siteeraa nyt kuitenkaan tässä. minuun hänen atonaalisesti sävytytnyt musiikillisnen kielensä mutta myös e-duuri pianossrja teki syvän vaikutuksen ja saatoin taas tuntea ja hengästyä musikkillisten ajatusten henkevyydestä ja rohkeudesta
 
ahti sonnisen kvartti ja sekuntisuhteisia harmoniota ja melodiikkaa harmonisesti ja rytmisesti ja tonaalisesti oikukkaissa ja kekseliäissä pianokappaleissa kuuntelee välllä henkeään haukkoen. loistavaa pianismia. suurkaupunki-sarja on teknisesti vaativin, mrs business,m miss plastic, yksin kadulla ja teräs.

Schubertin 8. sinfoniaan; olen vasta tutustumassa klassiseen musiikkiin. Eipä ihan täysin uponnut ainakaan vielä, mutta se dramaattinen kohta kappaleen loppupuolella oli hyvä.