Yleistä keskustelua musiikista ›

velipesonen: Nykyvinyylin arvoa voi kyseenalaistaa silläkin, että nykyisin on työelämässä vähemmän todella erittäin taitavia levynkaivertajia kuin ennen. Ennenkin oli joukossa myös töpeksijöitä! On loogista olettaa että nykyisin näiden töpeksijöiden osuus on suurempi, vanhat starbut on lähteneet eläkkeelle jo ajat sitten.
 
Mä en varsinaisesta vinyylin kaivertamisprosessista käytännössä tiedä kovinkaan paljoa, mut vinyyleitä on hyllyssä suht laajalta ajanjaksolta ja joukkoon mahtuu kaikentasoista prässiä vuosilukuun katsomatta. Joskus 70 ja 80 luvun taitteessa tuli ilmeisesti jonkinlainen notkahdus laadussa, kun iso osa on sellasia ohuita lerpakkeita.
 
Nykyvinyyleissäkin on suuria eroja, mut suuri osa on mun mielestä erittäinkin laadukkaita. Ehkä siihen vaikuttaa pieni painosmäärä, kukaan ei ilmeisesti yritäkkään tehdä välttämättä mitään voittoa niillä. Painoksen laatuun on panostettu kansia ja levypusseja myöten. Ja aika vaikea uskoa että tuo vinyylin teon know/how olisi nyt yhtäkkiä 20 vuodessa kadonnut mihinkään. Kun koko ajan on kuitenkin vinyylilevyjä painettu. Soittimetkin ovat tänä päivänä parempia kuin koskaan ennen, vaikka hienoa hifiä on tehty jo vuosikymmenet. Tästä saadaan varmaan seuraava vänkäys, eihän kukaan nyt enää levysoittimia osaa valmistaa?
 
Velipesoselle ihan noin uteliaisuudesta, (kun tunnut olevan sotajalalla koko vinyyliformaattia vastaan) niin kuinka monta uutta vinyylipainosta olet kuunnellut lähiaikoina kunnon vinyylisoittimella?
 
Loppuun pieni lainaus mun mielestä erittäin laadukasta levyä painavalta lafkalta:
 
why's there so much vinyl on tonefloat?
simply because we love every aspect of it. we believe vinyl provides a much more dedicated way of listening to music than you can ever experience than by just slipping in that cd, or opening that mediaplayer. we just love to pick a disc out a gatefold sleeve, put it on a turntable and let the needle do its work.
 
why are tonefloat records so expensive, especially in dollars?
the fact that we opt for quality implies that we have left behind the cheaper, less quality plants. other than that, we press our records on 180 grams, use strong innerbags, and pack our releases in the heaviest possible cardboard sleeves, mostly gatefold. we also think we treat our artists generously by giving them an above standard part of the pie, either in royalties or a share of the records pressed. the current bad conversion rate from euro to dollar make our records especially expensive in dollar orientated countries - but please blame the ones to blame for that.

velipesonen: Jos tämä on sinusta olennaista, hyvä. Myös ilmanlaatu olisi hyvä päivittää 60-lukulaiseksi, silloinhan oli vielä rikkipäästöjäkin ja ilman epäpuhtaudet vaikuttavat ääni-ilmiön kulkeutumiseen jonkin verran. Suomen ilma oli silloin myös nykyistä hieman radioaktiivisempaa johtuen Neuvostoliiton malminetsinnässä tekemistä ydinräjäytyksistä Vienassa ja Kuolassa. Näitä asioita voisi simuloida polttamalla savukkeen huoneessa aina ennen levynpuoliskon kuuntelua. Jos levy on hippilevy niin savukkeeseen voi sotkea jotain.
 
Kyllä juu ei siitä mitään tule mikäli Neuvostoliittoa saada takaisin. Se on oleellinen juttu tässä vinyylivintage harrastuksessa. Myös napajäätiköiden palauttaminen 60-luvun tasolle olisi suotavaa vinyylin soinnin kannalta.

arsu: Velipesoselle ihan noin uteliaisuudesta, (kun tunnut olevan sotajalalla koko vinyyliformaattia vastaan) niin kuinka monta uutta vinyylipainosta olet kuunnellut lähiaikoina kunnon vinyylisoittimella?
 
Noin viisi. Kaivertamisessa ei know-how riitä koska se on käsityötä ja eräänlainen oma taiteenlajinsa sekin. Miten sä opetat jonkun alasta kiinnostuneen märkäkorvainsinöörin tai ensimmäisen vuoden rookieäänittäjän tekemään kunnon kaiverrusjälkeä? Et mitenkään, niiden pitää pätevöityä siihen hommaan kunnon taitajan opastuksella ja ehkä kymmenessä vuodessa - jos heillä on kykyjä mitä epäilen - tulla joksikin. Sitä paitsi mulla on lupa olettaa että erilaisten mahdollisten työtapaan vaikuttavien asioiden määrä on vähentynyt 70-luvulta, esimerkiksi kaiverruksessa käytettäviä erilaisia lakkoja, jotka vaikuttavat soundiin, oletan olevan väkisinkin vähemmän koska markkina on entiseen verrattuna häviävän pieni. Myös kaiverruskonevalmistajia on vähemmän. Kaiverruskonevalmistajilla on vähemmän asiantuntevia huoltoteknikoita, mikä johtaa kaiken maailman pielavetisten kytkentöjen yleistymiseen eikä tämä ole enää oletusta vaan täysin varma asia.
 
Teknistä alasajoa aiheuttaa sekin, että aiempaa suunnattomasti suurempi osuus vinyylimarkkinoista on teknikasta mitään tajuamattomien indie-hörhöjen käsissä. Entäpä kuinka moni edes ison puljun taiteilija kaiverruttaa levynsä yli kymmenen kertaa ennen kuin on tyytyväinen, kuten Remu Aaltonen on tehnyt? Ennen kun oli pakko niin siihen suostuttiin, veikkaan että nykyään osoitetaan kolmen jälkeen ovea ja sanotaan että teehän poika cd:itä sitten vaan.
 
Tietotaito siitä kuinka maalataan hyviä realistisia öljyväritauluja on olemassa ja muutama maalarikin jossain on, aika moni heistä on muuten venäläinen. Pätevien maalareiden määrä on kuitenkin laskenut murto-osaan entisestä valokuvan ja modernismi-nimisen älyllisen rappion yleistyttyä toissa vuosisadalta alkaen. Vinyylin kaivertaminen on samanlainen homma: On täysin mahdollista että nyt uransa aloittavien vinyylinkaivertajien joukossa on pari jotka oppivat homman kunnolla koska ovat niin lahjakkaita, mutta ylivoimainen enemmistö ei voi todellisuudessa vallitsevien lainalaisuuksien nojalla lahjakkuuksia mitenkään olla.

velipesonen: Noin viisi. Kaivertamisessa ei know-how riitä koska se on käsityötä ja eräänlainen oma taiteenlajinsa sekin. Miten sä opetat jonkun alasta kiinnostuneen märkäkorvainsinöörin tai ensimmäisen vuoden rookieäänittäjän tekemään kunnon kaiverrusjälkeä? Et mitenkään, niiden pitää pätevöityä siihen hommaan kunnon taitajan opastuksella ja ehkä kymmenessä vuodessa - jos heillä on kykyjä mitä epäilen - tulla joksikin. Sitä paitsi mulla on lupa olettaa että erilaisten mahdollisten työtapaan vaikuttavien asioiden määrä on vähentynyt 70-luvulta, esimerkiksi kaiverruksessa käytettäviä erilaisia lakkoja, jotka vaikuttavat soundiin, oletan olevan väkisinkin vähemmän koska markkina on entiseen verrattuna häviävän pieni. Myös kaiverruskonevalmistajia on vähemmän. Kaiverruskonevalmistajilla on vähemmän asiantuntevia huoltoteknikoita, mikä johtaa kaiken maailman pielavetisten kytkentöjen yleistymiseen eikä tämä ole enää oletusta vaan täysin varma asia.
 
Teknistä alasajoa aiheuttaa sekin, että aiempaa suunnattomasti suurempi osuus vinyylimarkkinoista on teknikasta mitään tajuamattomien indie-hörhöjen käsissä. Entäpä kuinka moni edes ison puljun taiteilija kaiverruttaa levynsä yli kymmenen kertaa ennen kuin on tyytyväinen, kuten Remu Aaltonen on tehnyt? Ennen kun oli pakko niin siihen suostuttiin, veikkaan että nykyään osoitetaan kolmen jälkeen ovea ja sanotaan että teehän poika cd:itä sitten vaan.
 
Tietotaito siitä kuinka maalataan hyviä realistisia öljyväritauluja on olemassa ja muutama maalarikin jossain on, aika moni heistä on muuten venäläinen. Pätevien maalareiden määrä on kuitenkin laskenut murto-osaan entisestä valokuvan ja modernismi-nimisen älyllisen rappion yleistyttyä toissa vuosisadalta alkaen. Vinyylin kaivertaminen on samanlainen homma: On täysin mahdollista että nyt uransa aloittavien vinyylinkaivertajien joukossa on pari jotka oppivat homman kunnolla koska ovat niin lahjakkaita, mutta ylivoimainen enemmistö ei voi todellisuudessa vallitsevien lainalaisuuksien nojalla lahjakkuuksia mitenkään olla.
 
Pakkokos sitä on näitä uusia vinyyleitä kuunnella kun vanhojakin on saatavissa pilvin pimein. Vanhaa hyvää hyvin kaiverrettua vinyylilevyä mahottomia hyllykilometrejä.

Teijo K.: Elitismikortti käytetty. Kaikki mitä ei itse harrasta tai ymmärrä on kätevä kuitata elitisminä tai muoti-ilmiönä. Joskus voi ristiriitaisesti jopa yhdistää nämä kaksi.
Edelleen olen sitä mieltä, että kyllä tässä nykyisessä vinyyli-renessanssissa on pitkälle kyse jostain muusta kuin siitä, että vinyylilevy olisi jotenkin erinomainen musiikinkuunteluformaatti uudempiin formaatteihin verrattuna. Mutta jos napsuminen, ritinä ja huojunta on hienoa niin mikä ettei. Teknisesti parhaat vinyyli-LP:t tosin soivat hienosti, mutta suurin osa vinyyleistä eivät ole laadultaan tai kunnoltaan parasta A-ryhmää.
Omaan harrastuneisuuteen tai ymmärrykseen en ota kantaa. Mulla on ehkä vuosien varrella karissut ylimääräinen romanttisuus suhteessa vinyyleihin. Toisaalta vinyylilevyissä ei ole uutuudenviehätystäkään tällaiselle vanhalle, kuten monille nuorille on. Vinyylien kanssa kun on tullut pelattua suunnilleen koko ikä ja hyllyssä niitä on noin 1500. Ja edelleenkin kuuntelen vinyylikiekkoja jollen päivittäin niin ainakin viikoittain. Kivoja esineitä ne on, mutta onhan ne vähän mennen ajan meininkiä.

BigPapa: Pakkokos sitä on näitä uusia vinyyleitä kuunnella kun vanhojakin on saatavissa pilvin pimein. Vanhaa hyvää hyvin kaiverrettua vinyylilevyä mahottomia hyllykilometrejä.
 
Sulla ehkä on. Entä jos olisit parikymppinen jonka levyhyllyssä on neljäkymmentä kiekkoa ja jolla on rahaa käytössään hyvin rajoitetusti? Olisiko vinyylilevyn kaiverrusjäljestä niuhottminen ensimmäisiä asioita jotka tippuvat päiväjärjestyksen ulkopuolelle?
 
Lupaan ostaa Beatlesin neljä ensimmäistä LP:tä monofonisina vinyyleinä sitten kun joku osoittaa että jossain on yhtä hyvä tuliterä painos kuin olivat ensipainokset silloin joskus. Kuriositeettina ja uhallakin ostan, mutta laadun pitää sitten kanssa olla täsmälleen sama eikä vain melkein. Tähän mennessä kuulemani perusteella olemme hyvin kaukana sellaisesta.

Rämppy: Edelleen olen sitä mieltä, että kyllä tässä nykyisessä vinyyli-renessanssissa on pitkälle kyse jostain muusta kuin siitä, että vinyylilevy olisi jotenkin erinomainen musiikinkuunteluformaatti uudempiin formaatteihin verrattuna. Mutta jos napsuminen, ritinä ja huojunta on hienoa niin mikä ettei. Teknisesti parhaat vinyyli-LP:t tosin soivat hienosti, mutta suurin osa vinyyleistä eivät ole laadultaan tai kunnoltaan parasta A-ryhmää.
Omaan harrastuneisuuteen tai ymmärrykseen en ota kantaa. Mulla on ehkä vuosien varrella karissut ylimääräinen romanttisuus suhteessa vinyyleihin. Toisaalta vinyylilevyissä ei ole uutuudenviehätystäkään tällaiselle vanhalle, kuten monille nuorille on. Vinyylien kanssa kun on tullut pelattua suunnilleen koko ikä ja hyllyssä niitä on noin 1500. Ja edelleenkin kuuntelen vinyylikiekkoja jollen päivittäin niin ainakin viikoittain. Kivoja esineitä ne on, mutta onhan ne vähän mennen ajan meininkiä.
 
Ite oon kuunnellut vinyyleitä jo 60-luvulla , kun faija niitä soittimellaan pyöritteli ja sitten 70-luvun alusta omalla soittimella ihan itelle hankittuja levyjä, enkä mitenkään koe siinä mitään romantiikkaa tai elitismiä, että vieläkin kuuntelen vinyyli levyjä. Uusin vinyyli on MadMatt Kotovuoren LP ja hyvältä soundaa, ilmestynyt 2010. Notta kyl niitä osataan kaiverrella nykyäänkin.

Rämppy: Edelleen olen sitä mieltä, että kyllä tässä nykyisessä vinyyli-renessanssissa on pitkälle kyse jostain muusta kuin siitä, että vinyylilevy olisi jotenkin erinomainen musiikinkuunteluformaatti uudempiin formaatteihin verrattuna.
 
Niin on, entä sitten? Mun tämänhetkisillä kotistereolaitteilla ei ole mahdollista tavoittaa hifistien vaatimuksia täyttäviä soundeja, olipa formaatti mikä hyvänsä. Kuitenkin, valitsen mieluiten vinyylin, koska pidän siitä kaikesta oheistoiminnasta, mitä niiden kuuntelemiseen liittyy. Levyn puhdistus ja puolen kääntäminen aiheuttavat sen, että musiikki ei ole mitään tapettia, vaan sitä oikeasti kuunnellaan. Mä ainakin huomaan keskittyväni siihen ihan eri tavalla, kuin muita formaatteja kuunneltaessa.
 
Taasen syy, miksi kuuntelussa kakkossijan saavuttaa Spotify eikä cd, on se, että stereoihini saa liitettyä vinyylisoittimen lisäksi vain yhden laitteen kerrallaan. Ja koska yleensä niissä on tietokone kytkettynä, en jaksa alkaa vaihtaa kytkentöjä laitteen takana.

velipesonen: Mielenkiintoista. Voisi näet olettaa että silloin niiden levyjen, jotka ennen joutuivat säännönmukaisesti divarien ulosheittolaareihin, joukosta alkaisi nousta pätevää tavaraa. Vaan tätä minä en ihan usko, kahlasin nimittäin kymmenisen vuotta sitten parin-kolmen vuoden ajan juuri niitä laareja ja haalin vinyyleitä ja c-kasetteja josko siellä jotain olisi. Ei ollut paljon. Ehkä jotain 70-luvulla tusinatavarana tehtyä Jenkkien länsirannikon hilipatipippan-liukuhihna-tekofunkia, siinä on jotain mitä valtavirta ei ole sittemmin tajunnut täysimääräisesti hyödyntää.
 
Tämä nyt riippuu täysin levykeräilijän musiikkimausta. Ainakin itse viime vuosikymmenien rockin ystävänä löydän aina loistavia pilkkahintaisia levyjä, enemmän, mihin rahat riittävät.

velipesonen:
 
Tietotaito siitä kuinka maalataan hyviä realistisia öljyväritauluja on olemassa ja muutama maalarikin jossain on, aika moni heistä on muuten venäläinen. Pätevien maalareiden määrä on kuitenkin laskenut murto-osaan entisestä valokuvan ja modernismi-nimisen älyllisen rappion yleistyttyä toissa vuosisadalta alkaen. Vinyylin kaivertaminen on samanlainen homma: On täysin mahdollista että nyt uransa aloittavien vinyylinkaivertajien joukossa on pari jotka oppivat homman kunnolla koska ovat niin lahjakkaita, mutta ylivoimainen enemmistö ei voi todellisuudessa vallitsevien lainalaisuuksien nojalla lahjakkuuksia mitenkään olla.
 
Von Wrightin veljekset ja Aivazovski edustavat maalaustaiteen kulminoitumaa?

BigPapa: Ite oon kuunnellut vinyyleitä jo 60-luvulla , kun faija niitä soittimellaan pyöritteli ja sitten 70-luvun alusta omalla soittimella ihan itelle hankittuja levyjä, enkä mitenkään koe siinä mitään romantiikkaa tai elitismiä, että vieläkin kuuntelen vinyyli levyjä. Uusin vinyyli on MadMatt Kotovuoren LP ja hyvältä soundaa, ilmestynyt 2010. Notta kyl niitä osataan kaiverrella nykyäänkin.
 
Tuo BigPapan mainitsema lätty ilmestyi sekä cd:nä että vinyylinä ja ilman mitään elitismiä on vinyylin soundimaailma selkeästi parempi. Vaikka molempiin tehtiin luonnollisesti omat masteroinnit niin mitään taiteellisia rajoitteita ei formaattien suhteen ollut. Tälläisessa tapauksessa kun käytännössä samaa materiaalia tallennetaan kahteen eri formaattiin on vertailu hyvinkin optimaalista ja kuten totesin lopputulos on selkeästi vinyylin eduksi.

konehes: Levyn puhdistus ja puolen kääntäminen aiheuttavat sen, että musiikki ei ole mitään tapettia, vaan sitä oikeasti kuunnellaan.
 
Nää tällaiset perustelut on kyllä ihan tajuttomia. Että musiikkikokemus jotenkin syvenee, kun siihen liittyy jotain tällaista näpertelyä.
 
Pitää vissiin aina tästä lähtien imuroida tietokoneen sisäkalut ennen kuin laittaa Spotifysta jotain soimaan niin vasta sen jälkeen tulee oikeesti kuunneltua sitä musaa.

Kukaties vinyylilevyjen kaivertajien ammattikunta kasvaisi, kun kysyntä kasvaa koko ajan. :)
 
Jokin voimakas psykologinen efekti vinyyleissä on. Sama biisi kuulostaa _aina_ paremmalta vinyylilevyltä, kuin Spotifysta klikattuna.

nirzin: Nää tällaiset perustelut on kyllä ihan tajuttomia. Että musiikkikokemus jotenkin syvenee, kun siihen liittyy jotain tällaista näpertelyä.

 
Toisaalta, kyllähän matkakokemus vaikka Chicagosta Los Angelesiin syvenee, mikäli matka on taitettu muutaman tunnin lentomatkan sijaan Route 66:ta pitkin Harley Davidsonilla. Kärjistetty esimerkki, mutta näin se asialle omistautuneelle vain on.

Kerran olen levyn itunesista ostanut. Tällä hetkellä harkinnassa toisen hommaaminen.
 
Syy? No se, että ei ole suomessa saati euroopassa fyysistä kappaletta myynnissä ja jenkeistä mint kuntoinen muoveissa neljäkymppiä + postit + tullit. Tuo vs. 9,99 itunesista niin enpä jäänyt ekalla kerralla hirveästi miettimään.

nirzin: Nää tällaiset perustelut on kyllä ihan tajuttomia. Että musiikkikokemus jotenkin syvenee, kun siihen liittyy jotain tällaista näpertelyä.
 
Pitää vissiin aina tästä lähtien imuroida tietokoneen sisäkalut ennen kuin laittaa Spotifysta jotain soimaan niin vasta sen jälkeen tulee oikeesti kuunneltua sitä musaa.
 
Mut pitää paikkansa. Itselle kävi myös näin, kun palasin takaisin vinyyleiden pariin yli vuosikymmenen cd-aikakaudesta. Nimenomaan musiikkikokemus syvenee. En mä sano etteikö sama olisi mahdollista minkä tahansa muun formaatin kanssa, mut näin ei vain käy. Ei ainakaan mulle.
 
Itse en ole paljoa Spotifya käyttänyt, mut kaveripiirissä on muutama jo irtisanonut sen ihan vaan tuosta syystä, että on liikaa kaikkea vaan "klikkauksen" päässä. Tulee kuunneltua musaa vaan irrallisina biiseinä, seka-soittolistoina, biisin pätkinä ja tollasena kohelluksena. Kaikkeen uuteen tutustutaan myös hutaisten, minuutti tuosta, toinen tuosta, kelataan, skipataan --> ei toimi ja unohdetaan. Ei tuossa levy saa edes mahdollisuutta toimia. Kaikki on tällasta pikaruokaa. Jotenkin älyttömän vastenmielinen ajatus musiikin kuuntelusta. Ei sillä, voihan Spotifystakin albuminsa kuunnella ajatuksella keskittyen, mut en vaan ymmärrä miksi kun on parempiakin vaihtoehtoja.
 
Nämä eivät ole siis omia kokemuksia, en koe tarvitsevani tällaista palvelua nyt enkä tulevaisuudessa. Haluan omistaa levyni levyinä, taulut tauluina ja syödä ruokani lautaselta haarukkaa ja veistä käyttäen vaikka tulevaisuus sen siinä pillerin muodossa tarjoaisikin. Mut ihan mielenkiintoinen ilmiö tämäkin. Ahdistaa kun kaikki on liian helppoa.

MadMatt: Tuo BigPapan mainitsema lätty ilmestyi sekä cd:nä että vinyylinä ja ilman mitään elitismiä on vinyylin soundimaailma selkeästi parempi. Vaikka molempiin tehtiin luonnollisesti omat masteroinnit niin mitään taiteellisia rajoitteita ei formaattien suhteen ollut. Tälläisessa tapauksessa kun käytännössä samaa materiaalia tallennetaan kahteen eri formaattiin on vertailu hyvinkin optimaalista ja kuten totesin lopputulos on selkeästi vinyylin eduksi.
 
Tuon kun pystyis vielä uskomaan.
 
antnis: Von Wrightin veljekset ja Aivazovski edustavat maalaustaiteen kulminoitumaa?
 
Aivazovski oli erinomainen maalari, von Wrightit eivät niinkään, mutta suomalaisella nykymittapuulla hekin miltei ylittämättömiä.

Tande: Toisaalta, kyllähän matkakokemus vaikka Chicagosta Los Angelesiin syvenee, mikäli matka on taitettu muutaman tunnin lentomatkan sijaan Route 66:ta pitkin Harley Davidsonilla. Kärjistetty esimerkki, mutta näin se asialle omistautuneelle vain on.
 
Tätä en tajua - millä oletuksella cd:n kuuntelu on automaattisesti lentomatka? Mun mielestäni se on ihan omasta keskittymisestä kiinni. Ne jotka tarvitsevat rituaaleja sen syventymisen tueksi tarvitsevat niitä ja se on ihan ok, moni asia toimii niin, mutta ei nyt kannata yleistämään lähteä. Vinyylin ja cd:n ero ei ole sama kuin moottoritien ja pyörätien. Cd tai laadukas digiformaatti tarjoaa aivan saman kuin vinyyli, jos siis se esineen omistaminen ja hiplailu ei ole olennainen osa sitä musiikille omistautumista.
 
Se välinehän riippuu vähän siitäkin, että mitä musiikkia kuuntelee. Vanhassa jazzissa ja soulissa tai sitten rockissa ne rahinat eivät ole niin häiritseviä tai jopa lisäävät tunnetta "autenttisuudesta" tms, mutta klassisen musiikin hiljaisissa kohdissa niistä tulee hallitsevia ja häiritseviä ja on sitäpaitsi aivan varma että sitä pölyä ja staattista sähköä on kaikesta vaalimisesta ja paijaamisesta huolimatta juuri niissä hiljaisissa kohdissa, etenkin talvella. Yskäefekti toimii. Lisäksi klasaripuolella teoksen kaaret on helposti pidempia kuin mitä se LP antaa myöten ja sekin on riesa. Tunnelma katkeaa väärässä paikassa.
 
Ja tosiaan, kaikki eivät nauti niistä esineistä ja vinyylejä tosiaan pitää huoltaa, pitää olla se arsenaali erilaisia antistaattisia harjoja, liinoja, pesunesteitä, neulaharjoja. Pakko sanoa, että mieluummin itse silittelen vaikka jotain elävää kanssaolentoa vieressä.

nirzin: Nää tällaiset perustelut on kyllä ihan tajuttomia. Että musiikkikokemus jotenkin syvenee, kun siihen liittyy jotain tällaista näpertelyä.
 
Pitää vissiin aina tästä lähtien imuroida tietokoneen sisäkalut ennen kuin laittaa Spotifysta jotain soimaan niin vasta sen jälkeen tulee oikeesti kuunneltua sitä musaa.
 
Vinyyliharrastus on tyylipuhdas ritualistinen elämäntapauskonto. Ihmiset voivat todistetusti paremmin kun he uskovat että jollain hokkuspokkuksella on merkitystä.