Yleistä keskustelua musiikista ›

Tande: Itselleni puolen vaihto kuuluu olennaisena (tietysti) osana vinyylilevyjen kuunteluun. Kaksi puolta jakaa levyn kahteen sopivanpituiseen periodiin ja antaa luonnollisen tauon käydä vaikka jääkaapilla.
 
Myös taiteellisesti kaksi puolta antaa mahdollisuuksia. Ennen artistit saattoivat aloittaa albumin tavallaan kahdesti. Näin myös puoleenväliin saatettiin laittaa räväkkä "aloitusbiisi". Progebändit saattoivat sisällyttää rocksinfoniansa A-puolelle ja laittaa B-puolelle lyhyempiä ralleja. CD:n myötä kaikki tämä on poissa.
 
Vanhoissa levyissä, jotka on tehty LP:n "rajoitusten" ehdoilla, on parhautta juuri tuo että levyn voi jakaa kahteen kokonaisuuteen.
 
Uudet vinyylipainokset, jotka on tehty cd-masterista ilman, että sitä levyä tehtäessä on yhtään huomioitu levyn toimivuus vinyylinä, ovat kyllä välistä ankeita. Biisien "flow" saattaa katketa ihan väärässä kohtaa. 2LP-seteissä on lisäksi jo mun mielestä vähän liikaa kääntelemistä ja vääntelemistä että saa albumin kuunneltua alusta loppuun. Justiin toissapäivänä ostin 2LP-levyn jossa neljäs puoli oli täysin blanco, ei sisältänyt musiikkia.
 
Vanhat LP:t rulettaa. Uudemmatkin, jos levy on tehty vinyyli mielessä. Cd:iden ostamista pyrin välttämään nykyään, vaikka niitä monta vuotta ehtikin haalia. Ostan toki jos vinyylipainosta ei ole olemassa, mutta vinyyli on ehdottomasti mun juttu.

Johnny Buzz: Kyllä se kaikein luotettavin formaatti on uudet palvelut, joissa musaa ei edes tallennettuna omalle koneelle. Eli tyyliin Spotify ja vastaavat. Ei oo huolta varmuuskopioista tai levyjen kulumisesta.
 
Enpä jaksa luottaa tommoseen.

pardy: Vanhoissa levyissä, jotka on tehty LP:n "rajoitusten" ehdoilla, on parhautta juuri tuo että levyn voi jakaa kahteen kokonaisuuteen.
 
Mä ymmärrän että tuo antaa lisäarvoa jos siihen on ehtinyt tottua. Minulle joka ei ole alunperin tottunut LP-levyjä kuuntelemaan ei ole mitään halua jakaa levyjä kahteen kokonaisuuteen, mutta jos olisi voisin kai pysäyttää levyn kuuntelun välissä. Onneksi on erilaisia formaatteja erilaisille kuuntelijoille. Molempi parempi luulen. Monesti parasta on kuitenkin nähdä artisti ilmielävänä, sitä kokemusta ei vielä mikään formaatti voita, jos on hyvä keikka.

Joku mainitsi että kaikki musa on spotifyssa. Mitä jos kyseinen pulju menee konkurssiin tai muuta vastaavaa ja lopettaa toimintansa? Sittepä ei olekkaan enää mitään, vai?

Kummiseta: Joku mainitsi että kaikki musa on spotifyssa. Mitä jos kyseinen pulju menee konkurssiin tai muuta vastaavaa ja lopettaa toimintansa? Sittepä ei olekkaan enää mitään, vai?
 
Itse asiassa noin voi käydä myös kun muuttaa ulkomaille, kun Spotify ei toimi joka paikassa. Spotify on eriskummallisen hyvä uuden musiikin löytämiseen, jota voi sitten ostaa muodossa tai toisessa.

Mua ihmetyttää Vinskan ja CD:n suosio, kun niiden soundi ei ainakaan parane, kun ne siitä masterfilusta kaiverretaan tai poltetaan. Siis nykypäivänä.
 
Weiveissä, mitä itse käytän on tietty se perkeleellinen ongelma, että kun akka pudottaa kovalevyn kirjahyllyn päältä hakiessa uutta avotakkaa... niin napstuijaa menee koko 5000 biisin kirjasto joka maksoi sen 10000e.
 
No varmuuskopion voi aina kehittää ja pitääkin. Tiedosto kun ei huonone sukupolvien myötä.
 
Tiedostomuotoisen musiikkikaupan ainut huono ominaisuus on se, että sen yhden kultaisen raidan seulominen paskan joukosta vie liian kauan ja musiikkiin puutuu. Ei naurata, jos pitää soittaa niitä biisejä muillekkin.

BigPapa: Täähän on silkkaa satua. Ammoisten aikojen vinyylit on sellaisia, joiksi taiteilija ne tarkoitti. Remasteroinneissa kaivetaan esiin kaikkea epäoleellista p..kaa mikä muuttaa koko jutun aivan muuksi. Sitäpaitsi CD:n soundi on aiwan kammottawa. Kyllähän sitä kuuntelee jos on pakko, mutta ei mielellään.
 
Mä en oo tuota saundijuttua sinänsä ymmärtänyt, mut kukin tyylillään. Jos saundeja tahdon ruuvata, mä soitan bassoa. Mut ku kuuntelen musiikkia, ni.. siis kyllähän hyvä saundi on hyvä juttu, mutta itelle toissijainen sillo, ku kuuntelen hyvää musiikkia.

CD on kiistattomasti puutteellinen tallennusmuoto, ja sen huomaa kyllä jokainen joka on päässyt kuulemaan oikeasti hyvää digitaalista tallennusta. Varmaan yksikään nykyaikainen studio ei äänitysvaiheissa käytä enää cd-muotoa, se huononnetaan sitten vasta ihan viimeisenä juuri ennen painoa, masteroinnissa. Niin on toki vinyylikin, mutta siinä missä vinyylin puutteet ovat analogisen laitteen puutteita, ja siksi luonnollisia ihmiskorvalle, on cd puutteet digitaalisia ja siksi ruman kuuloisia. Kyse on ihan samasta kuin analogisärössä, joka saa äänitteen kuulostamaan vain lämpimältä, ja digitaalisärössä, joka on vain yksiselitteisesti kamalan kuuloista.
 
Itse sanon kyllä cd-levylle tervemenoa. Se oli pikaisesti väkästetty ratkaisu ajalta jolloin laskentateho oli vielä hyvin rajallista. Ikävä vain että se ehti valtaamaan markkinat niin laajalti että on iso juttu sen korvaaminen paremmalla, joita siis on nyt jo olemassa. Ja ehti tulla tuo äärimmäisen helppo ja kiva nettiversio tuohon, ja mp3, joka riittää suurimmalle osalle kun ei sillä nyt oo niin merkitystä jne.
 
Vinyyli puolustaa paikkaansa vanhojen fanien ja keräilijöiden keskuudessa, joissa sen puutteet voidaan kokea etuina. Miksikään taustamusan kuunteluvehkeeksi se ei toki ole koskaan ollut hyvä, vaan käytön vaatima effortti luo väkisin jo tiettyä keskittyneisyyttä asiaan. Samoin tuo kääntely, teatterissa ja oopperassakin on väliaika, se tauko siinä välissä on ihan tarkkaan harkittu juttu. Tietty taustamusana kuunnellessa sitä ei osaa arvostaa. Musan tekijöillekin vinyylin asettamat raamit saattoivat olla vain hyväksi vaikka muuta väittäisivätkin. Varsinkin se äänitteen pituus. Ihan liikaa on ylipitkiä levyjä tullut bändeiltä sen jälkeen kun cd saapui. Vaatii ilmeisesti aivan erityistä selkärankaa tehdä 35 minuutin levy tilanteessa, missä hyvää matskua on 35 minuutin verran, mutta levylle teoriassa mahtuisi vaikka 80 minuuttia.

Hyviä vastakkaisiakin argumentteja tässä keskustelussa. Mikäpä siinä, heitetään sekaan omia pohdintoja. Mä tykkään eniten hyvin masteroiduista cd:istä asiallisilla musankuuntelulaitteilla kuunneltuna. Hyvissä cd:issä on ainakin mun korviin soundit melko kohdallaan. Lisäksi cd-levyt ovat kooltaan sekä käyttöominaisuuksiltaan suhteellisen käteviä sekä levyt kestävät käyttöä. Hyvät kansivihkoset ovat bonusta. MP3 on musiikin kannalta mun mielestä selkeästi huonoin. Sopii lähinnä liikunnan tai muun puuhastelun taustamusaksi. MP3:n paras puoli on kätevyys ja helppo siirrettävyys.
Huonosti masteroidut cd:t (mm. ensimmäiset cd:t , joilla julkaistiin vinyyliajan levyjä) kuulostavat myös todella huonolta.
 
Vinyylejä mulle on kertynyt toistatuhatta. Niistä tykkään, mutta mun mielestä ne eivät useimmiten vedä äänenlaadussa vertoja hyville cd:ille. Tietysti aivan huippuhyvin masteroidut, prässätyt ja kohdellut vinyylit soivat hienosti, mutta keskiverto-LP on harvoin näin hyvä. Lisäksi vinyylilevy on herkkä naarmuille, likaantumiselle ja pölylle. Ritinää ja rutinaa on hankala täysin välttää. Jopa säilytyksen aikana uriin painuu pölyä ja likaa, vaikka levy olisi asiallisesti kotelossaan. Vinyyliromantikkojen mielestä ritinät ja napsumiset ovat sympaattisia, mutta eivät ne hyvää soundia ole. Muutenkin nykyisessä vinyyli-hypessä on mun mielestä enemmän kyse muodista ja elitismistä kuin hyvän soundin arvostamisesta. Vinyylilevy kansitaiteineen on esineenä kiva, joskin epäkäytännöllinen. Ja nykyään sopivan erikoinen, jotta tietty porukka voi ottaa sen omakseen.

Mä en ole ostanut yhtään CD-levyä viiteen vuoteen. Pari sinkkua kumminkin. Sen sijaan olen suurkuluttajana sellaisissa palveluissa kuin Spotify, Mikseri.net ja MySpace (johtuu ehkä osittain siitä että teen työtä tietokoneen ääressä).
 
Napeissa kuuntelen yleensä vain matskua, johon koitan parhaillaan vääntää tekstiä.
 
Satunnaisesti sinne voi jotain muutakin eksyä... lähinnä voimasoittolistojen ulkopuolelta (kun radiolta ei voi kumminkaan välttyä niin sitä tuubaa kuulee kuuntelemattakin tarpeeksi) ja näin ollen kuuntelen siis ilmaisjakelukamaa, sekä käsiini saamien promosinkkujen/digisinkkujen innoittamana ostamiani levyjä (tai digitaalisia kokonaisuuksia).
 
...eli joo. CD kuoli jo.

^^Monesti vinyylikriitikoilta jää vielä listasta asia, jota ei välttämättä se uusvinylistiporukkakaan sisäistä, eli äänilähde tarvitsee digiformaatteja selvästi enemmän panostusta (myös rahallisesti) sekä usein huoltoakin.
 
Asiasta saa vetää ihan vapaasti alemmuuskompleksikohtauksen, mutta vinyylin äänenlaatuun ei voi kommentoida vakavasti, jos kokemukset on noista Ohlssonin alle satkun sorveista tai perseelleen säädetyllä soittimella.

Karlsson: ^^Monesti vinyylikriitikoilta jää vielä listasta asia, jota ei välttämättä se uusvinylistiporukkakaan sisäistä, eli äänilähde tarvitsee digiformaatteja selvästi enemmän panostusta (myös rahallisesti) sekä usein huoltoakin.
 
Asiasta saa vetää ihan vapaasti alemmuuskompleksikohtauksen, mutta vinyylin äänenlaatuun ei voi kommentoida vakavasti, jos kokemukset on noista Ohlssonin alle satkun sorveista tai perseelleen säädetyllä soittimella.
 
Joo ei, tälläsellä minä kuuntelen:
 
http://img488.imageshack.us/img488/6863/img2239xk0.jpg
 
http://www.springair.de/images/arti … 8901778f2fac2de739876b50d5fa8_5.jpg

Teijo K.: Tavallaan olisin odottanut cd häviötä jo paljon aiemmin. Olisin vain toivonut että sen olisi päihittänyt joku teknisesti parempi tallennusmuoto, nyt näyttää että sen tekee käytännöllisempi.
 
Levy-yhtiöthän olisivat varmasti ilosta hihkuen myyneet taas kaikki levyt uusiksi jossain eri formaatissa, mutta nettipiratismi ja laillinen ladattavan musiikin kauppa (ja palvelut) tappoivat ne aikeet aika tehokkaasti. Blu-ray audio jää vain harvojen hifistien harrasteluksi. Julkaisutoimintakaan ei ole ollut tähän mennessä sen tiimoilta kovin laajaa... Valitettavaa sinänsä, mutta latauksina saa kyllä myytyä musiikin ihan samalla laadulla, jos vain kaista ja tallennuskapasiteetti riittää. Ja riittäähän se. Jos ei nyt, niin ainakin tulevaisuudessa. Mistään kämyisistä mp3 tiedostoista en ole koskaan mitään maksanut, enkä tule koskaan maksamaankaan.
 
Itse kyllä tykkään hypistellä fyysistä tuotetta samalla, kun kuuntelen ja tämän tarpeen vinyylit täyttävät parhaiten. Ja on siinä (hyväkuntoisen ja muuten laadukkaan) vinyylin soinnissa jotain taikaa...
 
CD:tä ei formaattina tule ikävä jahka se kuolee pois. Epäilen kyllä, että kuolema ottaa vielä hetken aikaa...

Olen tässä vastustanut vinyyliä kiivaasti ja vastustukseni jatkuu, mutta täsmennellään vähän että kyllähän kaikki vintage-harrastukset, kun ne oikein pieteetillä omaksutaan ja asian ydin eli ajassa matkailu ymmärretään, ovat täysin kannatettavia.
 
Jos minulla olisi rahaa, hommaisin varmaan itsekin parhaan mahdollisen käsintehdyn putkivahvarin ja huippuskraitan ja vanhan tyylin käsinrakennetut laajakaistakaiuttimet. Hamstraisin jotain ranskalaisia 50-luvun putkia. Monokuunteluun eri laitteet, monolaitteet, luonnollisesti putkella.
 
Mutta tämä ei riitä koska myös käyttösähkön on oltava suoraan 60-luvulta. Maadoittamattomat liitynnät sähköverkkoon ja vaihtovirran taajuusvaihtelut aivan eri luokkaa kuin nykypäivänä. Sähkö pitää tuottaa itse. Tuttavani joka on sähköasentaja osaa rakentaa laitteen joka tuottaa aggregaatin tuottamaan vaihtosähköön sopivan 60-lukulaisen taajuus- ja jännitevaihtelun.
 
Sitten kuluttaisin järjettömät summat rahaa korkkaamattomiin originaaleihin 50- ja 60-luvuilta. Olisinko elitisti, kyllä vain, ja onnellinen elitisti. Elitismi on totta silloin jos se perustuu johonkin muuhunkin kuin fetisismiin.
 
Nykyvinyylin arvoa voi kyseenalaistaa silläkin, että nykyisin on työelämässä vähemmän todella erittäin taitavia levynkaivertajia kuin ennen. Ennenkin oli joukossa myös töpeksijöitä! On loogista olettaa että nykyisin näiden töpeksijöiden osuus on suurempi, vanhat starbut on lähteneet eläkkeelle jo ajat sitten.

velipesonen: Nykyvinyylin arvoa voi kyseenalaistaa silläkin, että nykyisin on työelämässä vähemmän todella erittäin taitavia levynkaivertajia kuin ennen. Ennenkin oli joukossa myös töpeksijöitä! On loogista olettaa että nykyisin näiden töpeksijöiden osuus on suurempi, vanhat starbut on lähteneet eläkkeelle jo ajat sitten.
 
Näinkin. Esim. täältä http://myvinylreview.blogspot.com/ kun on lukenut uusioversioiden arvosteluja, niin monia kehutaan kovastikkin, mutta silti loppukaneettina mainitaan, että se originaaliversio on siltikin parempi...

velipesonen: Olen tässä vastustanut vinyyliä kiivaasti ja vastustukseni jatkuu, mutta täsmennellään vähän että kyllähän kaikki vintage-harrastukset, kun ne oikein pieteetillä omaksutaan ja asian ydin eli ajassa matkailu ymmärretään, ovat täysin kannatettavia.
 
Jos minulla olisi rahaa, hommaisin varmaan itsekin parhaan mahdollisen käsintehdyn putkivahvarin ja huippuskraitan ja vanhan tyylin käsinrakennetut laajakaistakaiuttimet. Hamstraisin jotain ranskalaisia 50-luvun putkia. Monokuunteluun eri laitteet, monolaitteet, luonnollisesti putkella.
 
Mutta tämä ei riitä koska myös käyttösähkön on oltava suoraan 60-luvulta. Maadoittamattomat liitynnät sähköverkkoon ja vaihtovirran taajuusvaihtelut aivan eri luokkaa kuin nykypäivänä. Sähkö pitää tuottaa itse. Tuttavani joka on sähköasentaja osaa rakentaa laitteen joka tuottaa aggregaatin tuottamaan vaihtosähköön sopivan 60-lukulaisen taajuus- ja jännitevaihtelun.
 
Sitten kuluttaisin järjettömät summat rahaa korkkaamattomiin originaaleihin 50- ja 60-luvuilta. Olisinko elitisti, kyllä vain, ja onnellinen elitisti. Elitismi on totta silloin jos se perustuu johonkin muuhunkin kuin fetisismiin.
 
Nykyvinyylin arvoa voi kyseenalaistaa silläkin, että nykyisin on työelämässä vähemmän todella erittäin taitavia levynkaivertajia kuin ennen. Ennenkin oli joukossa myös töpeksijöitä! On loogista olettaa että nykyisin näiden töpeksijöiden osuus on suurempi, vanhat starbut on lähteneet eläkkeelle jo ajat sitten.
 
Tämä ei riitä, pitää myös olla ennen 70-lukua rakennettu talo ja mielellään kyseisen harrastajankin pitää olla vähintään 60-luvun alussa syntynyt, mielummin 50-luvulla. Että koitetaan nyt se harrastus viedä ihan tappiin kun kerran on alettu.

BigPapa: Tämä ei riitä, pitää myös olla ennen 70-lukua rakennettu talo ja mielellään kyseisen harrastajankin pitää olla vähintään 60-luvun alussa syntynyt, mielummin 50-luvulla. Että koitetaan nyt se harrastus viedä ihan tappiin kun kerran on alettu.
 
Jos tämä on sinusta olennaista, hyvä. Myös ilmanlaatu olisi hyvä päivittää 60-lukulaiseksi, silloinhan oli vielä rikkipäästöjäkin ja ilman epäpuhtaudet vaikuttavat ääni-ilmiön kulkeutumiseen jonkin verran. Suomen ilma oli silloin myös nykyistä hieman radioaktiivisempaa johtuen Neuvostoliiton malminetsinnässä tekemistä ydinräjäytyksistä Vienassa ja Kuolassa. Näitä asioita voisi simuloida polttamalla savukkeen huoneessa aina ennen levynpuoliskon kuuntelua. Jos levy on hippilevy niin savukkeeseen voi sotkea jotain.

Eb-tuning: Jos nyt fyysiset levyt markkinoilta poistuisivat niin kyllä tämä jamppa musiikin ostamisen lopettaisi siihen..
 
Vaikka näin kävisi, veikkaan että jo julkaistujen levyjen seassa olisi tarpeeksi läpikahlattavaa yhden ihmiselämän ajaksi. Vaikkei ikinä enää julkaistaisi yhtään äänitettä missään formaatissa, en usko että ostamalla hyvät levyt maailmasta loppuis :)

ganesha: Vaikka näin kävisi, veikkaan että jo julkaistujen levyjen seassa olisi tarpeeksi läpikahlattavaa yhden ihmiselämän ajaksi. Vaikkei ikinä enää julkaistaisi yhtään äänitettä missään formaatissa, en usko että ostamalla hyvät levyt maailmasta loppuis :)
 
Mielenkiintoista. Voisi näet olettaa että silloin niiden levyjen, jotka ennen joutuivat säännönmukaisesti divarien ulosheittolaareihin, joukosta alkaisi nousta pätevää tavaraa. Vaan tätä minä en ihan usko, kahlasin nimittäin kymmenisen vuotta sitten parin-kolmen vuoden ajan juuri niitä laareja ja haalin vinyyleitä ja c-kasetteja josko siellä jotain olisi. Ei ollut paljon. Ehkä jotain 70-luvulla tusinatavarana tehtyä Jenkkien länsirannikon hilipatipippan-liukuhihna-tekofunkia, siinä on jotain mitä valtavirta ei ole sittemmin tajunnut täysimääräisesti hyödyntää.
 
Tietenkin etnisen musiikin kuluttaminen lisääntyisi ja kehitysmaat riistettäisiin jälleen kerran, tällä kertaa niiltä vietäisiin niiden vinyylilevyt ja Potex-kasetit!