Rock, pop, alternative ›

Kokeillaanpa siis näillä. Tattista!

HXY: Komppaan, varsinkin Love Over Gold on timanttia.
 
Ja rundilta äänitetty Alchemy Live kannattaa myös ehdottomasti tsekata.

Minulle merkittävin viehätys on ollut (ja on vieläkin) tässä bändissä se, että siinä muusikot on oikeesti hyviä. Keikalla ne saundas aina yhtä hyvältä kuin levyilläkin, mikä ei suinkaan ollut sääntö -80 luvulla muiden bändien kohdalla. En muista vuotta , mutta ekan kerran kun käytiin katsomassa bändiä livenä, "ihmeteltiin" tätä suu ymmyrkäisenä.
Toki pidän itse biiseistä, ja ennenkaikkea Mark Knopflerin kitaroinnista. Laulajana hän ei ole kovin vahva, mutta sopii "omaan" tyyliinsä aivan mainiosti.
 
EDIT: Pienenä kuriositeettina, Jarmo Nikku on suuri Dire Straits/Knopfler diggari, istui kerran keikalla vieressä ja juteltiin, ei puuttunut kuin kitara Jarmolta, ja olisi varmaan jammailut mukana :)

Flash: Ja rundilta äänitetty Alchemy Live kannattaa myös ehdottomasti tsekata.
 
Ei ole kauaa, kun kuuntelin pitkästä aikaa Alchemyn. Vinyylin rahinaa, punaviiniä ja täydellinen live-levy. Miellyttävää.

Alchemy on erinomainen, mutta jotenkin tapojeni vastaisesti tykkään vähän enemmän paisutellummasta ja sliipatummasta On the Nightistä. Straitsin uralta ei kyllä juuri heikkoja hetkiä löydä, mitä nyt Communique ja On Every Street muista levyistä vähän jälkeen jäävätkin.

Mulle kanssa On The Night on definitiivinen Dire Straits -lätty, koska sillä kuuntelemiseni aloitin. Moniin biiseihin on lisätty paljon uusia alku- ja loppusoittoja, jotka toimivat. Esimerkiksi Romeo and Juliet oli pettymys kuulla aikanaan levyltä, kun ei siinä ollutkaan sitä makeaa introa.

Sepä taisi olla minunkin ensimmäinen Straits-lätty, ja nimenomaan Romeo & Juliet on se kohokohta. Siirtymä Heavy Fuelista ja Alan Clarkin pianotyylittelyt ovat erityisen maukkaita. Private Investigations ja Brothers in Arms ovat myös parhaimmillaan tuolla levyllä. Olen jonkun verran kuunnellut samalta kiertueelta tallennettua bootlegia, jossa on tuolta julkaisulta harmillisesti pois jätetty Sultans of Swing. Ehkei yhtä definitiivinen versio, kuin Alchemyltä löytyvä, mutta biisin keskellä tuleva saksofonifiilistely on törkeän hieno.

Pedroz: Sepä taisi olla minunkin ensimmäinen Straits-lätty, ja nimenomaan Romeo & Juliet on se kohokohta. Siirtymä Heavy Fuelista ja Alan Clarkin pianotyylittelyt ovat erityisen maukkaita. Private Investigations ja Brothers in Arms ovat myös parhaimmillaan tuolla levyllä. Olen jonkun verran kuunnellut samalta kiertueelta tallennettua bootlegia, jossa on tuolta julkaisulta harmillisesti pois jätetty Sultans of Swing. Ehkei yhtä definitiivinen versio, kuin Alchemyltä löytyvä, mutta biisin keskellä tuleva saksofonifiilistely on törkeän hieno.
 
Ollaan muuten käyty tämä sama keskustelu tässä ketjussa neljä vuotta sitten :D

Onpa Dire Straits sellaista musaa jonka kuulemisesta tulee aina hyvälle tuulelle, kolme ekaa toimii mulle tossa suhteessa ainakin todella hyvin. Ja ehkäpä jopa ilmestymisjärjestyksessään.

Pedroz: Alchemy on erinomainen, mutta jotenkin tapojeni vastaisesti tykkään vähän enemmän paisutellummasta ja sliipatummasta On the Nightistä. Straitsin uralta ei kyllä juuri heikkoja hetkiä löydä, mitä nyt Communique ja On Every Street muista levyistä vähän jälkeen jäävätkin.
 
fucking hell! on every streetillähän on on every street! se loppu siinä on 90-luvun kaunein pala musiikkia. planet of new orleans on myös mieletön biisi, vaikka kumpikaan ei tyyliltä olekaan ehkä sitä mikä dire straitsista ensimmäisenä mieleen tulee. aliarvostettu levy mielestäni. on the nightilta löytyy kyllä kovimmat vedot money for nothingista ja you and your friend toimii siinä mielestäni vielä paremmin kuin levyllä.

On The Nightillakohan se oli biisi Your Latest Trick jossa oli mielettömän hyvänkuulonen saksofoni ja varsinki livenä kyseinen biisi pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

Eb-tuning: On The Nightillakohan se oli biisi Your Latest Trick jossa oli mielettömän hyvänkuulonen saksofoni ja varsinki livenä kyseinen biisi pääsee kunnolla oikeuksiinsa.
 
Alunperin 'Brothers In Arms' -levyllä, mutta myös 'On The Night' -livelevyllä. Ja sama liveversio löytyy 'Sultans of Swing: The Very Best of Dire Straits' -kokoelmalevyltä.
 
"The saxophone introduction to the song, as Mark Knopfler says on the Sultans of Swing: The Very Best of Dire Straits DVD, is now widely used when people are trying out saxophones at music shops, just as Led Zeppelin's Stairway to Heaven is widely used when trying out guitars."
 
Tämä kaikki löytyi kätevästi Wikipediasta.
 
On kyl joo ihan mielettömän upee biisi.
Toinen biisi, missä on mieletön saksofonimelodia on George Michaelin Careless Whisper, vaikka onkin vähän erilaista musiikkia.
http://www.youtube.com/watch?v=Uvg8J8GzoLg

http://www.amazon.com/Sultans-Swing-Live-Germany-Set/dp/B001MYIPY6
 
Mulla on tämä ja kovasti tykkään. On vielä kotikutoista (mitä se sitten tarkoittaakin), hyväntuulista ja maanläheistä meininkiä. Vähän kuin olohuoneessa soittaisivat.

Knopflerin Facebook-sivuilta poimittua:
 
Mark is back in the studio to begin work on a new solo album. There is no release schedule for the moment. Further details will be posted as they become available.
 
Ilmestynee varmaankin syksyllä joskus. Hienoa, että ukko jaksaa pysyä tuotteliaana vaikka ikää on jo päälle 60.
 
Kiertueelle sitten varmaankin joskus 2012. Josko nyt poikkeaisi Suomessa muutaman vuoden tauon jälkeen.

blaekie: Keikalla ne saundas aina yhtä hyvältä kuin levyilläkin, mikä ei suinkaan ollut sääntö -80 luvulla muiden bändien kohdalla.
 
Näinkin voi sanoa.
 
Dire Straits esiintyi Helsingin Olympiastadionilla 4.8.1992 yli 40 000 katsojan edessä. Tekniikan Maailma kirjoitti siitä ison artikkelin ja ihmetteli, kuinka kalliilla laitteilla ja millä hartaudella "äänivallia" stadionille luotiin, jotta stadionin pahamaineinen kaiku saataisiin eliminoitua.
 
Knopfler taitaa olla sen lajin perfektionisti että voidaan jo puhua erittäin sairaalloisesta pakkomielteestä, mutta ei siitä kyllä tässä tapauksessa ole mitään haittaa ollut.

Hankin Making Moviesin ja onhan se hieno levy. Romeo & Julietia kuunnellessa muistan aina ne viisi minuuttia kestäneet raikuvat aplodit kappaleen loppumisen jälkeen Hartwall Areenalla.
 
Les Boys sen sijaan ei kuuluisi koko levylle.

danny: Hankin Making Moviesin ja onhan se hieno levy. Romeo & Julietia kuunnellessa muistan aina ne viisi minuuttia kestäneet raikuvat aplodit kappaleen loppumisen jälkeen Hartwall Areenalla.
 
Les Boys sen sijaan ei kuuluisi koko levylle.
 
Jep, Les Boys tuntuu jotenkin irralliselta muuhun kokonaisuuteen verrattuna. Hieno levy on todellakin kyseessä, Dire Straitsia parhaimmillaan. Kahdella ensimmäisellä levyllä on liikaa täytebiisejä, Making Movies taas on tiivis ja toimiva kokonaisuus tuota Les Boysia lukuunottamatta. Love Over Goldista lähtien bändistä tuli tylsä ja pöhöttynyt.
 
Knopflerin sanoitustyylistä olen aina pitänyt. Mies osaa kertoa suurista asioista pieniä yksityiskohtia käyttäen. Kitaristinakin Knopfler on poikkeuksellisen tunnistettava, ensimmäisestä äänestä yleensä jo hiffaa että nyt on Knopfler kyseessä.

Eb-tuning: On The Nightillakohan se oli biisi Your Latest Trick jossa oli mielettömän hyvänkuulonen saksofoni ja varsinki livenä kyseinen biisi pääsee kunnolla oikeuksiinsa.
 
Michael Breckerhan se siellä.

Mark Knopfler ja Bob Dylan kiertävät syksyllä Eurooppaa yhdessä. Toistaiseksi lähin konsertti on Ruotsissa, mutta lisää julkistuksia on tulossa.