Lyriikka ›

piirsin elämäni viivaa niin kauan, että viimein sen verille sain,
pohjalla astelin harhaan, etsien tarkoitustain,
 
olin eksynyt, elin niin lujaa, että matkalla sairastuin,
enkä uskonut että kukaan, veis naamion, jonka puin,
 
jäis vierelle oikeasti, kuin veljeni aikanaan,
astuisi samalla tiellä, mistä noustaan, jos kaadutaan,
pidetään kädestä kiinni ja kaikkine virheineen,
on ihminen tervetullut, saa kutsua veljekseen,
 
vaan niin minä kaiken jälkeen, tieni näin löysinkin,
paikkani sydämen reikään, kun vähiten odotin,
ei elämän viivaansa itse, voi käteensä kaivertaa,
sen myötä kun heikkona kulkee, voi vahvuuden oivaltaa,
 
nyt minä tiedän, mitä on vapaus,
vapaus tuo ihmeellinen,
onneni vapautta olla ja kaikkien virheiden,
summien kautta nyt tiedän,
ja viimeinkin käsitän,
paikkani täällä täytin,
niin veljistäin välitän,
 
piirrän elämäni viivoista kuvan, minä enää kun pelkää en,
annan viimeinkin itselleni luvan, olla niin epätäydellinen,
 
eihän kauneuskaan asu siellä, missä virheitä peitellään,
olen viimeinkin sillä tiellä, missä olla voi itsenään,
 
ja nyt minä viimein saan jäädä, rauhaa mun sisälläin,
kanssanne samalla tiellä, rakastaa veljiäin,
kulkea eteenpäin matkaa, se vaikka on tuntematon,
se varmana suuntaansa näyttää, niin maassa mun jalkani on,
 
näin minä kaiken jälkeen, kiittää vain elämää voin,
se vaikka mun riutua antoi, niin toi myös sen mitä toivoin,
ei kirottu sieluni ollut, ei matkani tarkoitukseton,
vaikka levoton vielä mä lienen, luona veljien yhtä se on,
 
nyt minä tiedän, mitä on vapaus,
vapaus tuo ihmeellinen,
onneni vapautta olla ja kaikkien virheiden,
summien kautta nyt tiedän,
ja viimeinkin käsitän,
paikkani täällä täytin,
niin veljistäin välitän,
 
niin veljistäin välitän,
 
nyt vapautta hengitän
 

 
( Omistettu kaikille rakkaille veljilleni. Tiedätte kyllä keitä te olette! Rakkaudella Tatta )