| Aihe: Runous | 1 |
|---|
 MV
07.01.2011 13:42:33 | |
|
Katselin tuossa äskön ykköseltä Jari Tervon henkilökuvaa ja tuli miehen ensimmäisistä teoksista mieleen, että onkohan mnetissä runouden ystäviä taikka itse runoja kirjoittavia?
Itse pidin runoutta pitkään tekotaiteellisena homoiluna, kunnes tuli kirjastosta lainattua joitain kokoelmia jotka iskivät. Sen jälkeen on tullutkin tutustuttua aika moniin eri nimiin ja parhaimmat hetket tähän mennessä olen varmaan viettänyt Tommy Tabermannin, Heli Slungan ja Helena Anhavan kanssa.
Yleisellä tasolla tykkään lyhyestä ja ytimekkäästä kamasta. Itsellä on ainakin tapana analysoida ja yrittää löytää jonkinlaista punaista lankaa runoista, ja näin ollen ei jaksa mitään pitkiä ja vaikeaselkoisia juttuja pahemmin.
Jarkko Martikainen unohtui muuten vielä mainita suosikeista, ihan mahtava tuo miehen kokoelma. | |
Onhan noita tullut luettua ja sitä myöten myös kirjoitettua, mutta ei kyllä enää vuosiin. En tiedä mikä on, mutta vähän lopahtanut innostus. Pöytälaatikossa on jonkinlainen pino sitä sun tätä, osa todella hyviäkin omasta mielestäni vaikka ei niitä oikein kehtaa näytille laittaa. Joskus 19-vuotiaana tyrkytin tekeleitäni YLE:n järjestämään Nuorin runo -skabaan ja tähän liittyvässä kokoelmassa niitä julkaistiinkin muutama, muistaakseni vuonna 2002/2003 tapahtui tämä eli aika kauan sitten. Johan siinä ihminen muuttuu suuntaan jos toiseen ja myötähäpeä jää päällimmäiseksi tunteeksi että tällaista masentavaa ja TEKOTAITEELLISTA paskaako sitä tuli rustattua. Mutta tulipahan kuitenkin. No ei ne niin huonoja olleet.
Olli Heikkosen kirjoista olen pitänyt, esim. Jakutian aurinko ja Kuinka maa muuttui musiikiksi. Erinomaisia.
http://www.kiiltomato.net/olli-heikkonen-jakutian-aurinko/
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." | MV
07.01.2011 14:22:55 | |
|
Onhan tässä itsekin tosiaan jotain kirjoitettu, mutta en kyllä tähän ala niitä laittamaan, hoh. Joskus voisi kyllä yrittää lähetellä johonkin kustantamoon tai jotain. |  papitsu
07.01.2011 14:29:41 (muokattu 07.01.2011 14:30:00) | |
|
Yleisesti ottaen vihaan modernia runoutta. Siinä vaiheessa, kun heitetään pois sekä riimit että runomitat, mennään mielestäni täysiä metsään. Suurin osa modernista runoudesta on vain paskaa proosaa, joka on sattumanvaraisesti jaettu säkeisiin.
Sen sijaan järjestelmällistä, kaavoja noudattavaa perinteistä runoutta ihailen. Siinä otetaan miehestä mittaa, kun täytyy kuljettaa mielenkiintoista tarinaa seuraten tiukkaa tavumäärää, loppusointua sekä painollisia ja painottomia tavuja. Kaikkeen tuohon kun onnistuu taidolla sisällyttämään vielä kaunista kuvallisuutta ja sointuisuutta, kielikuvia ja alluusioita, kohotan hattuani korkealle. Mitä pitemmäksi onnistuu näiden rajojen sisällä venyttämään runon, tekstin ja tarinan pysyessä mielenkiintoisena, sitä parempi. Mielestäni runo tulee olla mahdollista lukea ääneen rytmikkäästi. Tiukka poljento on kova sana.
Hyvin kliseistä, mutta Alfred Noyesin The Highwayman on ihan pirun kova.
Mielipiteeni on fakta. | |
Runous on vasta viime vuosina löytänyt tie allekirjoittaneen sydämmeen. Koskaan mitään inhoa ei ole ollut runoutta kohtaan tai mitään muutakaan negatiivisia ennakkoluuloja. Ehkä kyse on enemminkin siitä, että minulle runous näyttäytyy usein aika raskaana; suhteellisen pienessä tilassa pitäisi saada sanottua jotain merkityksellistä ja välittää jotain. Tämä ilmenee siten, että itse pyrin lukemaan runoja mahdollisimman hitaasti ja keskittyneesti. Itse olen aika paljon runoja kirjoitellut lähinnä itseäni varten, mutta olen näyttänyt runojani yhdelle ystävälleni ja kirjoittanut yhden toiselle ihmiselle. Aika paljon keskeneräisiä runoja löytyy ideavihkossa, harvoja olen saanut valmiiksi niin suurella tyytyväisyydellä.
Omiin lempirunoilijoihin lukeutuu tietysti Neruda, Szymborska, Saarikoski ja Octavio Paz. Pidän myös suuresti persialaisesta runoudesta.
"Music must serve a purpose; it must be part of something larger than itself, a part of humanity." - Pablo Caslas |  AP
07.01.2011 14:32:53 (muokattu 07.01.2011 14:37:21) | |
|
MV: Onkohan mnetissä runouden ystäviä taikka itse runoja kirjoittavia?
---
...parhaimmat hetket tähän mennessä olen varmaan viettänyt Tommy Tabermannin, Heli Slungan ja Helena Anhavan kanssa.
Yleisellä tasolla tykkään lyhyestä ja ytimekkäästä kamasta. Itsellä on ainakin tapana analysoida ja yrittää löytää jonkinlaista punaista lankaa runoista, ja näin ollen ei jaksa mitään pitkiä ja vaikeaselkoisia juttuja pahemmin.
Niin, missäs se runouden ystävän raja sitten mahtaa mennä. Joskus tulee kyllä napattua joku runokirja ja lueskeltua, laululyriikoina lienee se suurin kulutus tietysti.
Lyhyttä olla pitää. Juice Leskinen on yksi mielirunoilijoitani, mutta miehen tuotannossa raastaa se, että varsin pelkistettyjen tekstien rinnalla on sitten sellaisia juttuja joiden tarkoitus näkyy olleen vain ajaa jotain omaa agendaa tai olla näppärä.
Kirsi Kunnaksen loistavat riimit on tietty kehuttava. Lauri Viita tietty on samanlaisen juoksevan ja riimillisen tekstin mestareita.
Lyhyttä haluaville Risto Rasa voisi olla hyvää luettavaa.
Olen vähän papitsun kanssa samoilla linjoilla kyllä: aivan vapaata osaa kirjoittaa kuka vain teini - ei ehkä hyvin, mutta kuitenkin - vaan saapa sama ajatus mittaan ja riimiin.
Riimitellähän pitää tämän tästä, mieluusti vielä ammuvainaan nuotilla riiminsä läsnäoleville samaan aikaan hoilottaen.
Yksin, emme tiimeissä
hoilaamme asiamme riimeissä
avuksi tarvita ei lyytiä
saadaan kohta taas kylmää kyytiä
...ja vastaavia monta kertaa päivässä, niin kyyti on tosiasia :D
"Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura | |
Sanottaminen ja laulunsanat kun kiinnostaa niin jonkin verran toki myös runouteen tullut tutustuttua. Neruda oli suosikki joskus nuoruuden angstissa. "Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni..." (loput yhestä kaikkien aikojen parhaasta erobiisistä tuolta: http://apareena.arvopaperi.fi/forum/msg/id=sf/msg=5436208/)
Nykysin kuitenkin kiinnostaa lähinnä kaikenlaiset muusikko-runoilijat, Leonard Cohen, Serge Gainsbourg, William S Burroughs...
Sen verran vähän kuitenkin ite jaksan runoutta lukea että yritän yleensä kirjoittaa sanottavani laulumuotoon. Että sen ehkä sais jonkun kuultaviin joskus helpommin.
E. ainiin ja suomalaisista Leino ja Kailas, pari täysosumaa Lauri Viidal ja Juicel myös |  itsy
07.01.2011 15:12:52 | |
|
AP: Olen vähän papitsun kanssa samoilla linjoilla kyllä: aivan vapaata osaa kirjoittaa kuka vain teini - ei ehkä hyvin, mutta kuitenkin - vaan saapa sama ajatus mittaan ja riimiin.
Hyvin tehtynä se vaatii kyllä taitoa, mutta toisaalta monesti mittoihin ja riimeihin liialti tukeutumalla lopputulos puuduttaa kaavamaisuudella ja yllätyksettömyydellä, kun taas mitat hyvin ja ajatuksellisesti hylkäämällä voi lukijan saada yllätettyä. Hyvin ja oivaltavasti kiteytetty ajatus on nautinnollista luettavaa.
Hyvä runo on kuitenkin hyvä, muodon ollessa kumpi vain.
Kotimaisista etenkin Kailas ja Viita ovat vakuuttaneet, myöskin Saima Harmaja parhaimmillaan.
oivoi | MV
07.01.2011 15:18:41 | |
|
papitsu: Yleisesti ottaen vihaan modernia runoutta. Siinä vaiheessa, kun heitetään pois sekä riimit että runomitat, mennään mielestäni täysiä metsään. Suurin osa modernista runoudesta on vain paskaa proosaa, joka on sattumanvaraisesti jaettu säkeisiin.
Sen sijaan järjestelmällistä, kaavoja noudattavaa perinteistä runoutta ihailen. Siinä otetaan miehestä mittaa, kun täytyy kuljettaa mielenkiintoista tarinaa seuraten tiukkaa tavumäärää, loppusointua sekä painollisia ja painottomia tavuja. Kaikkeen tuohon kun onnistuu taidolla sisällyttämään vielä kaunista kuvallisuutta ja sointuisuutta, kielikuvia ja alluusioita, kohotan hattuani korkealle. Mitä pitemmäksi onnistuu näiden rajojen sisällä venyttämään runon, tekstin ja tarinan pysyessä mielenkiintoisena, sitä parempi. Mielestäni runo tulee olla mahdollista lukea ääneen rytmikkäästi. Tiukka poljento on kova sana.
Hyvin kliseistä, mutta Alfred Noyesin The Highwayman on ihan pirun kova.
Vaatii kyllä melkoisen paljon taitoa ja kärsivällisyyttä kirjoittaa hyvin jos meinaa riimitellä koko ajan. Itse en kuitenkaan näe riimejä välttämättömänä, kohtuus kaikessa on hyvä sääntö tässäkin.
Tärkeintä on mielestäni juurikin tuo mainitsemasi rytmi. Tuohon myös itse pyrin paljon. | |
papitsu: Mielestäni runo tulee olla mahdollista lukea ääneen rytmikkäästi.
samoin musta, tosin sen ei tarvi tarkottaa mitä antiikkista tantata tantata tantata taa taa -settiä. Mitta saa olla vapaa ja sitä saa rikkoa, olennaista on että se kuulostaa hyvältä ja modernit suuntaukset on siinä mieles tuonut paljon hyvääkin. Luonteva ja nykyaikanen kieli kuulostaa hyvältä ja koskettaa nykyihmistä enemmän kuin mitkään "Hector Heiluvaharjat" joita käytetään vaan mittaa täyttämään, mutta silti rytmi on aina olennainen osa hyvää runoutta. Nykyisin vain jokainen saa etsiä ja keksiä sen oman rytminsä siihen runoonsa ja varioida sitä mielensä mukaan jos se hyvältä kuulostaa |  Cujo
07.01.2011 15:49:20 | |
|
Suomalaisista runoilijoista itselleni on Aaro Hellaakoski kaikkein tärkein. Jääpeili on hienosti modernismin kynnyksellä menemättä vielä liian vapaaksi. Luonto kulkee koko tuotannossa hienosti mukana, ja luonnontieteilijähän Hellaakoski olikin. Toinen itseäni aina koskettanut teema on ainainen uhma, jota runoissaan riittää. Hauen laulu kannattaa ainakin jokaisen lukea, siinä on kai kaikki tämä kulminoituneena. | |
Sergei Fallinen: Nykyisin vain jokainen saa etsiä ja keksiä sen oman rytminsä siihen runoonsa ja varioida sitä mielensä mukaan jos se hyvältä kuulostaa
Jep, ja sekös minua päähän ottaakin. Jos ei runossa mitään näkyvää rytmiä ole, kirjoittakaa se nuotteina siihen oheen. Tai - vielä parempi - keksikää melodia ja julkaiskaa äänityksenä. Minusta sen ei pitäisi olla runoutta, jos vain kirjoittaa pötkön sanoja paperille. "Kyllä siinä rytmi on, sinun täytyy keksiä se itse." Ei se ole muuta kuin laiskuutta ja taidottomuutta. Siinä vaiheessahan työ on vielä täysin keskeneräinen.
Mielipiteeni on fakta. | AP
07.01.2011 15:53:04 | |
|
papitsu: Jep, ja sekös minua päähän ottaakin. Jos ei runossa mitään näkyvää rytmiä ole, kirjoittakaa se nuotteina siihen oheen.
Tuloo melkosta frii-jazzia jos eka rivi on 4/4 -tahtilajissa, seuraava 7/4, sitten 2/4 ja loput 5/4:aa. "Kyllä siinä rytmi on, laskeminen vaan vaihtuu joka pilkun kohdalla".
"Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura | |
papitsu: Jep, ja sekös minua päähän ottaakin. Jos ei runossa mitään näkyvää rytmiä ole, kirjoittakaa se nuotteina siihen oheen. Tai - vielä parempi - keksikää melodia ja julkaiskaa äänityksenä. Minusta sen ei pitäisi olla runoutta, jos vain kirjoittaa pötkön sanoja paperille. "Kyllä siinä rytmi on, sinun täytyy keksiä se itse." Ei se ole muuta kuin laiskuutta ja taidottomuutta. Siinä vaiheessahan työ on vielä täysin keskeneräinen.
iso osa modernista runoudesta on tosiaan tota mitä sanot, mut silti oon sitä mieltä että vapaa mitta voi kuulostaa myös hyvältä jos käyttää sopivalla tavalla erilaisia riimejä tai muita foneettisia kikkoja. Tai välil vaihtaa tasasempaan rytmiin. Ei sen rytmin tarvi suoraan naamalle hypätä kirjan sivulta, eikä se sitä aina tiukan mitallisessakaan runossa tee. Melkein jokaisessa suomenkielisessä mitallisessa runossa on ainakin kerran lyhyt tavu siinä missä rytminen yksikkö on pitkä yms, painotuksia oudoissa paikoissa. Aina sitä pitää vähän osata ennakoiden lukea jos prima vista meinaa ääneen esittää
E. ja mitä joku sano tahtilajeista, niin vaikka rytmi olis koko ajan 4/4 niin välillä voidaan mennä aika härskisti rubato ja silti se kuulostaa hyvältä | papitsu
07.01.2011 16:21:17 (muokattu 08.01.2011 01:02:56) | |
|
Sergei Fallinen: iso osa modernista runoudesta on tosiaan tota mitä sanot, mut silti oon sitä mieltä että vapaa mitta voi kuulostaa myös hyvältä jos käyttää sopivalla tavalla erilaisia riimejä tai muita foneettisia kikkoja. Tai välil vaihtaa tasasempaan rytmiin. Ei sen rytmin tarvi suoraan naamalle hypätä kirjan sivulta, eikä se sitä aina tiukan mitallisessakaan runossa tee. Melkein jokaisessa suomenkielisessä mitallisessa runossa on ainakin kerran lyhyt tavu siinä missä rytminen yksikkö on pitkä yms, painotuksia oudoissa paikoissa. Aina sitä pitää vähän osata ennakoiden lukea jos prima vista meinaa ääneen esittää
E. ja mitä joku sano tahtilajeista, niin vaikka rytmi olis koko ajan 4/4 niin välillä voidaan mennä aika härskisti rubato ja silti se kuulostaa hyvältä
Toki runomittaa saa ja sopiikin rikkoa. Onnistuneesti rajoituksista murtatuminen on osoitus taidosta; arvostan suuresti. Silloin kuitenkin pohjalla on tietty kaava, josta lähdetään hakemaan vapauksia. Modernissa runoudessa taas pohjalla harvoin on mitään. Sanoja vain lätkitään perä perään vailla mitään logiikkaa. Siitä sekasorrosta rytmin löytäminen kuuluu mielestäni kirjoittajalle, ei lukijalle.
Minusta runouden matemaattinen puoli, tarkat mitat, laskut ja nousut, on jotain uskomattoman kaunista. Kurinalainen järjestyksen vaaliminen ja mitan seuraaminen aiheuttavat mielelleni suurta tyydytystä. Siitä syystä ei minulta juuri modernisteille arvostusta heru.
Mielipiteeni on fakta. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
