Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Puhaltimet »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Harrastelijaorkestereita Tampereelta
1
tättärä
06.01.2011 14:57:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Morotus!
 
Muutin hiljattain Nääsvilleen, ja nyt olis tarkotus jatkaa noin kahdeksan vuotta kestänyttä puhallinmusiikkiharrastusta. Googlettamalla löysin kyllä jos jonkinnäköstä orkkaa, mutta kaikki vaikuttaa jotenkin niin virallisilta ja ammattimaisilta..
 
Hakusessa on mahdollisimman rennolla ja amatöörimäisellä asenteella toimiva pumppu, josta tulis nimenomaan hauska harrastus, ei mitään sen vakavampaa. Haluan soitella omaksi ilokseni ja löytää uusia kaiffareita musiikin saralta. Oon 19-vuotias ja soitan trumpettia, harjottelu on jäänyt viime aikoina vähälle enkä miellä itseäni erityisen hyväksi soittajaksi, mutta en kuitenkaan ole mikään täysi käsi. Siispä en havittele paikkaa mistään kovin tasokkaasta orkasta. Mitään pääsykokeita ei esimerkiksi saisi olla, vaan homman tulis olla mahdollisimman stressitöntä :))
 
Osaako kukaan jelpata? Torvikoplan reeneissä kävin pari kertaa pyörähtämässä mutta jollain tapaa en kokenut sitä omakseni..Oon kuitenkin tottunut soittamaan vähän perinteisempää puhallinmusiikkia, en osaa improvisoida ja Koplassakin taso oli yllättävän kova. Onko kellään ehdottaa mukavia pumppuja?
 
Baryton-B
07.01.2011 18:32:13
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tättärä: Morotus!
 
Muutin hiljattain Nääsvilleen, ja nyt olis tarkotus jatkaa noin kahdeksan vuotta kestänyttä puhallinmusiikkiharrastusta. Googlettamalla löysin kyllä jos jonkinnäköstä orkkaa, mutta kaikki vaikuttaa jotenkin niin virallisilta ja ammattimaisilta..

 
VPK:n-, Rautatien- ja Työväenyhdistyksen soittokunnat eivät ole 'virallisia, eikä ammattimaisia'. Nuorihan sinä olisit niiden joukossa, mutta niistä aloittaisin. Tutustu porukoihin ja kysele muista mahdollisista soittoporukoista. Voit käydä yhtä aikaa vaikka kaikissa kolmessa, jos harjoitusajat sopii.
 
...ja unohda nuo soittokuntien nimet. Joukkoon otetaan vaikka et ole minkään aatteen, yhdistyksen tai työpaikan kannattaja/osallisena. Ne voivat soittaa vappumarsseja, jääkärien illoissa, seurakunnan tilaisuuksissa jne.. Eli olisi fiksua osallistua kaikkiin, jos kerran johonkin osallistuu.
 
Kotkien soittokunta olisi sinun ikäisellesi hieman sopivampi, mutta siellä vaaditaan hieman enemmän ja eivät soita 'määrätyissä' tilaisuuksissa...mikä ei tietenkään välttämättä ole haitta(?)
 
Minä soitin aikoinaan noissa kaikissa ainakin jonkin aikaa. Siitä on aikaa jo 25-vuotta ja en niiden viime vaiheita kovin hyvin tiedä.
Et tainnut sanoa mitä soitinta soitat?
 
tättärä
10.01.2011 22:03:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oukkei paljon kiitoksia, täytyypä käydä kokeilemassa ainakin joissakin nuista, ehkä se oma juttu löytyy vain kokeilemalla kaikki potentiaaliset vaihtoehdot läpi ! :) Jossain välissä taisi livahtaa soitinkin, eli trumpetti on kyseessä...
 
isojussi
13.01.2011 01:53:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Baryton-B: ...Eli olisi fiksua osallistua kaikkiin, jos kerran johonkin osallistuu....
 
Nyt käyttää vaskiveli turhan pehmeetä kättä. Jos johonkin porukkaan lähtee, ei siä käydä miten huvittaa. Harrrastajaorkesteriin kuuluminen velvoittaa hoitamaan vastaanottamansa tontin. Semmoset "mitenkutenkoskasattuujosnyhuvittaavaimopäästäätelkkaristaeituumitään"-soittajat on yksiä saatanan perkeleen mieliharmia. Niin hyvää soittajaa ei olekaan, että sillä on varaa luistaa treeneistä, roudauksista tahi keikalta. Semmonen käytös on loukkaavaa toisia soittajia kohtaan. Äärimmäisen loukkaavaa ja etenkin ylimielistä.
 
Mutta olet oíkeassa, että ON (ei olisi) fiksuaKIN toimia niin kuin kuuluu.
 
Erittäin hyvä, että otit asian esille. Siitä tars keskustella yleisemmälläkin tasolla. Liian moni porukka on kaatunut tai vaikeuksissa toimia just semmosten helvetin itsekeskeisten, omaan napaan tuijottavien kekkulien kanssa, jokka ei paljo viitti bändin eteen tehdä töitä.
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
isojussi
13.01.2011 01:55:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tättärä: ...täytyypä käydä kokeilemassa ainakin joissakin nuista, ehkä se oma juttu löytyy vain kokeilemalla kaikki potentiaaliset vaihtoehdot läpi ...
 
Edelliseen viitaten, ole sinä fiksu ja ilmoita mennessäsi, että oot tulossa vain "kokeilemaan".
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
tättärä
03.02.2011 21:26:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nono tännehän on tullut negatiivissävytteistä tekstiä kun ei ole hetkeen käynyt sivustolla...Taisit nyt saada jokseenkin vääristyneen kuvan tuosta kokeilu-sanasta, sillä mä oon ehdottomasti samaa mieltä sun kanssas tässä asiassa. Edellisessä orkesterissa oon lukeutunu itte niihin tunnollisimpiin soittajiin, jotka on muutamia sairaspoissaoloja lukuunottamatta käyny reeneissä tunnollisesti ja kantanu aina kortensa kekoon ! Näin aion tehdä myös jatkossakin. Tarkoitin kokeilulla tässä yhteydessä sitä, että ainahan voin käydä jonkin orkesterin harjoituksissa muutaman kerran ja tunnustella josko paikka vaikuttaisi sopivalta ennen sitovan päätöksen tekemistä.
 
Kiitos kuitenkin vinkeistäsi, nyt olen käynyt Tampereen Työväenyhdistyksen soittokunnan reeneissä pari kertaa, ja tarkoituksena on myös jatkaa siellä sillä olen kokenut fiiliksen hyväksi ja oloni kotoisaksi kyseisessä porukassa. Ja kyllä vain, ollessani yhteyksissä orkesterin johtajaan ennen aloittamistani kerroin kyllä, että aion aluksi käydä muutaman kerran kokeilemassa, eli en antanut tyhjiä lupauksia...
 
En siis valitettavasti kuulu tähän kuvailemaasi joukkoon "helvetin itsekeskeisiä, omaan napaan tuijottavia kekkuleita". ;)
 
isojussi
04.02.2011 00:30:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tättärä: En siis valitettavasti kuulu tähän kuvailemaasi joukkoon "helvetin itsekeskeisiä, omaan napaan tuijottavia kekkuleita". ;)
 
Enhän mä niin väittänytkään.
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
tättärä
07.02.2011 23:03:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos nyt halutaan viilata pilikkua ni en määkään väittäny sun väittäneen, kunhan totesin. :-----))
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «