Kitarat: soittaminen ›

Jucciz: Hyvä lähtökohta otsikon tyyliseen ilmaisuun on mun havaintojeni mukaan se, että soittaa oikeasti vain sitä, mitä päässään oikeasti kuulee, eikä lähde pohtimaan ainakaan mitään seuraavista:
 
- sormitukset
- "laatikot"
- asteikot
- moodit
 
Hyviä pointteja Juccizella. Mielestäni esimerkiksi Guthrie Govan ja Marzi Nyman ovat tälläisiä soittaja, jotka pystyvät soittamaan todella monipuolisesti lähes mitä tahansa tyylilajia ja joiden improvisaatiotaidot ovat erittäin korkealla tasolla. Vaikka he hallitsevat teorian erittäin hyvin, he eivät todennäköisesti soittaessa sitä pahemmin mieti, vaan soittavat "suoraan sielusta".

So there you are - you've studied all your scales and memorized two thousand chords and digested theoretical texts and practiced your arpeggios and done 2-hand exercises until your fingers bled; you've mastered compositional techniques and studied masters from Bach to Yngwie; you've logged countless hours of recording time and played clubs & coffee houses...yet you still feel something is missing.
 
This is something I now recognize as a common problem, after teaching and recording and performing for years. Students and peers alike have told me that they can't seem to find their own style, their own voice with the guitar. Here's some of what I've told them over the years.
 
1) Slow down. You've worked hard to develop all that dazzling technique, but playing notes faster than an Uzi discharges rounds isn't the only way to play. Today, don't play any scales or arpeggios - just work on playing slowly. Techniques to focus on? Bends and vibrato. These are the core of much expression, so use them like a fantastic singer uses their voice.
 
2) Stop talking. I once told a group of students that to find their voice on guitar, they have to make it their primary mode of expression for at least a few days. That job is usually handled by your voice when you speak to friends, parents, kids, bosses, teachers, and the like. So I actually wrote several of them a note to take to school (these were all high-school aged kids) and the principle & teachers honored it - they let them go a whole week without speaking.
 
2.5) Start talking. Not talking isn't enough, though. Now you have to replace your human voice with your guitar. Don't ask how, just do it. That's right, try to carry on a conversation with people by using your guitar instead of your mouth. It's a very enlightening experience, even if you only do it for a few hours at a time.
 
3) Try something new. Yeah, sounds silly, I know. But how often do you pick up the guitar and play the same lick or scale or chord sequence? Today, try something completely different. If you're a rock-n-roller, try playing a pop/jazz standard; if your a jazz player, try to sound like a country guitarist; if you're a classical player, try a walking bass line mimicking the timbre, not just the notes.
 
4) Listen to something you HATE. If there is any music you absolutely despise, go buy it and listen to it NOW. Or better yet, turn on the radio and listen to a collection of it. Find something in it that you can appreciate, then listen some more. Try to listen to it for hours today...or even all week. I once assigned this to a percussion class and they came back in with sudden respect for rap and country musics a week later, and played & explained what they found.
 
That should be enough to keep you busy for a month. I hope you find value in at least one of these exercises. If so, then make a ritual of returning to it this time next year.
 
http://www.skinnydevil.com/zen-one.html

Näin soitetaan sielukkaasti:
http://www.youtube.com/watch?v=4Ny5ajCn0xw

Jucciz: Se, millaista materiaalia sielun syövereihin on ajan kuluessa päätynyt muhimaan, toki riippuu ihan kaikesta, mitä elämän varrella on tapahtunut: oli siellä sitten runsasta päihteidenkäyttöä, teoriakirjojen ahmimista, keikoilla käyntiä, levyjen kuuntelua tai muusikoiden.netissä roikkumista tai kaikkea noita ja paljon muuta...
 
Jep. Biologia ja yksilöllisyys silläkin puolella kuuluu mielestäni myös tähän listaan.

Oli kyseessä sitten ennalta sävelletyn biisin soitto tai pelkkä improvisointi, niin oman kokemuksen mukaan tuo sielusta soittaminen onnistuu parhaiten kun mieli on rauhallinen ja hereillä. Tämän olotilan saavuttaminen on sitten ihan itsestä kiinni; jotkut päihteillä, jotkut meditoimalla, jotkut muulla tavoin virittäytymällä. Mitä vähemmän sinun itsesi ja musiikin väliin tulee ylimääräisiä turhia ajatuksia ja estoja, sitä suoremmin soitto tulee sielusta.
 
Jucciz kiteytti myös asian hyvin; pitää soittaa sitä mitä kuulee päässä. Ja bändin kanssa musisoitaessa pitää aistia myös mitä muiden päässä liikkuu.;)

Vaikka itse enemmän kosketinmiehiä olenkin, niin tämä on minusta hyvin mielenkiintoinen säie.
 
Ihan harrastelijamuusikko olen, mutta silloin tällöin tulee näitä hetkiä kun ei tarvitse miettiä mitään vaan soittaa vain sen mitä päässä on ja sen saa oikeasti tulemaan sellaisena sormista kuin mitä päässään kuulee. Kaipa se aina jollakin asteikolla liikkuu tms, mutta minusta sitä on soittaessa aivan turha miettiä niin kauan kuin jälkikäteenkin vaikkapa treeniäänitteitä kuunnellessaan ei ole aavistustakaan mistä keksi soittaa sellaista kuin keksi. Toisaalta, jos jonkun pitää pystyä siihen ammatikseen, niin sitten on ehkä syytäkin miettiä.
 
Yksinkertaisetettuna: jos kuulee päässään kiinnostavia juttuja ja osaa sormillaan saada sen metelin pihalle mitä päässään kuulee, niin tässä vaiheessa kaikki asteikot, aika-arvot, intervallit, soinnutussäännöt ja muukin teoria on täysin tarpeetonta. Teorian tunteminen ei varmasti ainakaan haittaa tällaisen tilan saavuttamista, mutta ainakaan tietoisella tasolla sitä ei itse silloin tarvitse mihinkään kun tällainen vaihde silmään loksahtaa.
 
Itselläni tämä liittyy lähinnä muiden biisien sovittamiseen ja sooloiluun ja jamitteluun, säveltämistä ei juuri tule harrastettua sanan varsinaisessa merkityksessä.
 
edit: minulle ainakin näihin satunnaisiin sielusta soittamisen hetkiin tärkeää treeniä ovat:
-korvakuulosoitto, säveltapailu yms: kun osaat soittaa sen mitä päässäsi kuulet, olet puolessa välissä mestari-improvisaatiota. Soita mitä tahansa sävelmiä ja yritä saada ne menemään kerralla niinkuin yritit. Kun osaat soittaa minkä tahansa melodian virheettä muutamalla yrityksellä, ollaan jo pitkällä.
-soita jonkun tutun biisin päälle sellaista, mitä siihen ei kuulu. Pistä vaikka mp3-soitin tai Spotify soittamaan tuttua musaa ja improa päälle. Kun ei tule harhalaukauksia ja ns. rumia ääniä, menee jo hyvin.
 
Nämä vain minun mielipiteitäni, moni tietää paremmin.

Jucciz: Hyvä lähtökohta otsikon tyyliseen ilmaisuun on mun havaintojeni mukaan se, että soittaa oikeasti vain sitä, mitä päässään oikeasti kuulee, eikä lähde pohtimaan ainakaan mitään seuraavista:
 
- sormitukset
- "laatikot"
- asteikot
- moodit

 
Jos saisin esittää mielipiteeni tästä, niin minun mielestä nämä sormitukset, asteikot ja moodit *auttavat*, ainakin minua, toteuttamaan sen minkä sisimmässäni haluan kuulla. Ongelma piilee siinä, että joskus unohtaa että nämä edellämainitut asiat ovat vain ja ainoastaan työkaluja, tai apuvälineitä. Ne eivät itsessään tuo mitään syvää sävellystä pöytään, vaikka kuinka niitä pyörittelisi. Siksi ne eivät mielestäni saisi dominoida sitä soittohetken ajatusmaailmaa.

Music_Fighter: Jos saisin esittää mielipiteeni tästä, niin minun mielestä nämä sormitukset, asteikot ja moodit *auttavat*, ainakin minua, toteuttamaan sen minkä sisimmässäni haluan kuulla. Ongelma piilee siinä, että joskus unohtaa että nämä edellämainitut asiat ovat vain ja ainoastaan työkaluja, tai apuvälineitä. Ne eivät itsessään tuo mitään syvää sävellystä pöytään, vaikka kuinka niitä pyörittelisi. Siksi ne eivät mielestäni saisi dominoida sitä soittohetken ajatusmaailmaa.
 
Eli ollaan pitkälti samaa mieltä asiasta - ne ovat työkaluja itse asian toteuttamiseen.

Music_Fighter: Jos saisin esittää mielipiteeni tästä, niin minun mielestä nämä sormitukset, asteikot ja moodit *auttavat*, ainakin minua, toteuttamaan sen minkä sisimmässäni haluan kuulla. Ongelma piilee siinä, että joskus unohtaa että nämä edellämainitut asiat ovat vain ja ainoastaan työkaluja, tai apuvälineitä. Ne eivät itsessään tuo mitään syvää sävellystä pöytään, vaikka kuinka niitä pyörittelisi. Siksi ne eivät mielestäni saisi dominoida sitä soittohetken ajatusmaailmaa.
 
Mun mielestä ne on treenaustyökaluja. Oikeassa soittotilanteessa ne unohdetaan mutta toivotaan että niistä jotain järkevää on jäänyt "selkäytimeen".

Power_chord: http://www.youtube.com/watch?v=6u1YmHkVNMc
Minusta tämä on sitä suoraan sielusta soittamista.
 
Heh,heh.......

myin sieluni ei pysty enää

Power_chord: http://www.youtube.com/watch?v=6u1YmHkVNMc
Minusta tämä on sitä suoraan sielusta soittamista.

Jos toi oli suoraan sielusta, ni en kyllä kauaa jaksais kuunnella. 8D
Ensinnäkin saundi on aivan takapuolesta. Aikamoisen hyvin muutenkin raiskattu toi kappale. Ei pienintäkään hengenhäivää alkuperäisestä fiilingistä, jota kuitenkin olis edes hitusen syytä olla mukana (Ihan kunnioituksesta Jimiä kohtaan).
Mauton jami Friedmanilta.

blaekie: Mauton jami Friedmanilta.
 
Toi oli varmaan läpäksi tarkoitettukin, ainakin toivon niin.
 
Friedman on hiton kova soittaja, mutta tuo pätkä oli kyllä ihan käsittämätöntä sontaa miehen mittapuussa: karmiva soundi, täysin mautonta soittoa ja poikkeuksellisen ideaköyhiä melodisia ratkaisuja - kun tietää, millaista tavaraa Marty pudottelee hyvinä hetkinään.

Tämä on kirjoitettu varmasti moneen kertaan. Jucciz ainakin sanoi tämän ihan hiljan mutta tuntuu että on pakko vuodattaa kun olen sellainen pohdiskelija, joka käy yksinäisinä hetkinä päässään läpi kaikkea mahdollista. Eli miten koen suoraan sielusta soittamisen.
 
Olen itse selaillut wanted-palstaa aina joutohetkinä ihan mielenkiinnosta vaikken bändiä varsinaisesti etsikään. Yksi asia mikä on vuosi vuodelta enemmän särähtänyt korvaan on nämä "Haen soittajia Metalcore-bändiin." tai "Löytyykö soittajaa post-rock-kokoonpanoon?" tyyliset haut. Ei niin että tuossa mitään väärää olisi mutta minulle tulee vain tunne että tuo ei ole sitä, mitä minä haluan. Luoda yhtye, joka täyttää jonkun ennalta määrätyn genren kriteerit tai että suunnitelmana olisi lähteä tekemään jotain tiettyä lokeroitua tyylisuuntaa. Minulle koko soittaminen on ennen kaikkea itsensä ilmaisemista, ja kun haluan ilmaista itseäni, en osaa nähdä tekeväni jotain tietyn tyylistä musiikkia tai ennalta sovittua tyylilajia mukailevaa tavaraa. Minulla on 24 vuotta soinut musiikki korvissa, milloin radiosta, milloin levyltä ja milloin jossain ostoskeskuksessa. Kaikki, mitä olen kuullut, nähnyt, kokenut on jollain tapaa vaikuttanut minuun ja kun mietin että millaiselta haluan kuulostaa, minun on lyötävä koko elämäni pöydälle. Vähän niin kuin levittäisin ison laatikollisen leegoja lattialle ja alkaisin yhdistelemään niitä. Niitä leegoja on paljon ja välillä on pakko vain katsoa, mitä niistä syntyy.
 
Olin yläaste-ikäisenä hyvin ennakkoluuloinen esimerkiksi örinävokaaleja kohtaan ja ehkäpä kristillinen kasvatukseni vähän estikin minua tutustumasta tiettyihin asioihin kuten Bodomiin yms. Varttuessani pääsin onneksi irti näistä ennakkokäsityksistäni samalla kun aloin kyseenalaistamaan muutenkin käsityksiäni maailmasta. Sen jälkeen olen ollut pitkälti musiikillinen tutkimusmatkaaja, joka on milloin innostunut jazzin kiemuroista, milloin murhapunkista ja kirkonpolttometelistä. Olen pyöritellyt soittimessa niin klassista kuin dronea ja post-rockia ja kantria. Nämä kaikki ovat yhdessä vaikuttaneet siihen miten koen musiikin ja minulla on alkanut ilmeisesti siksi harmittaa lokerointi ja genre-määritelmät. Myönnän että ne auttavat esimerkiksi kun yritän selittää, mitä haen mutta kun ne alkavat mennä rajaavaksi tekijäksi itseilmaisun kanssa, ne alkavat haitata tekemistä.
 
Suoraan sielusta soittaminen minulle tarkoittaa juurikin sitä että kaikki se, mikä on omaa musiikillista identiteettiä muokannut saadaan tuotua soittimen/laulun aikana ulos. Minä en, vaikka metallia teenkin, pyri soittamaan jonkun tietyn tyylin mukaisesti vaan enemmänkin että pyrin soittamaan omalla tavallani sen sen tyylin sisällä ja kenties näin luon jotain omaleimaista. Rajallisella teorian tuntemuksellani ja soittotaidollani en tietenkään kykene tuomaan kaikkea esiin mutta yritän silti soittaa omista lähtökohdistani ennemmin kuin genren estetiikan lähtökohdista.
 
Ps. Tuli taas romaanin verran näköjään tekstiä mutta saan ehkä taas ensiyönä unenpäästä kiinni kun sain vuodattaa tämän johonkin. Toivottavasti tästä sai edes jotain irti. :)

Hyvää pohdintaa Karipiirrolla. Etenkin tuo raja-aitojen vangiksi jääminen saattaa olla kohtalokasta itseilmaisun kannalta. Paljon kivempaa ja inspiroivampaa on soittaa jotain ja miettiä vasta jälkeenpäin, mitäköhän se oli sen sijaan, että ensin päättää, mitä genreä soittaa ja pyrkii toimimaan kyseisen genren rajoitusten puitteissa. Yleensä jälkimmäisessä tapauksessa joutuu kuitenkin hylkäämään monia ideoita ja ratkaisuja ja syntyy aika paljon vähemmän tuoretta ja persoonallista jälkeä.
 
Avoimuudesta... yritän löytää kaikesta kuulemastani musiikista edes jotain hyvää (jo ihan siksikin, että saisi sinne sieluun jotain uutta musiikillista rakennusmateriaalia), mutta kyllä välillä väkisin tulee vastaan semmoista melusaastetta, jota kuunnellessa meinaa tulla ihan fyysisesti paha olo, vähintäänkin paha mieli. Tämä musiikin hyvyys tai huonous on harvemmin sidoksissa vaikkapa instrumentinkäsittelyn virtuoottisuuteen: mulle on olemassa hyvältä kuulostavia hyviä soittajia, hyvältä kuulostavia huonoja soittajia, huonolta kuulostavia hyviä soittajia ja huonolta kuulostavia huonoja soittajia. Jonkinlaisia välimuotojakin toki löytyy.

Karipiirrolle komppia täältä, plussanarvoinen teksti.

Njaah, enempihän nuo ilmojen jutut kuvastavat sitä, että halutaan soittokavereiksi väkeä, jotka ovat edes about samalla kartalla hakijan kanssa. Lisäksi, ainahan elämä koostuu valinnoista ja kaikki soittajan kuulema/näkemä jollakin tavalla vaikuttaa häneen, enemmän tai vähemmän filtteröitynä. Genrerajojen automaattinen ymmärtäminen rajoitukseksi mielestäni enemmänkin kuvastaa kirjoittajan päämäärättömyyttä ja tietämättömyyttä siitä, mitä haluaa tehdä. Aika moni arvostettu soittaja/musiikintekijä nyt kuitenkin selkeästi edustaa jotain tiettyä musiikkityyliä.

Tietty jos mieltää että se kaikesta pitäminen merkitsisi sitä että väsää kaikkea toisestaan riippumatonta ja päämäärätöntä tavaraa. Mutta tarkoitan enemmänkin että kun tekee musiikkia, käyttää sitä omaa musiikillista taustaansa ja luo sen pohjalta jotain omaa. Mikään ei estä tekemästä sitä johdonmukaisesti ja tietty linja mielessä. Kuitenkin minulle tuo linja pitää tulla itsestä eikä ulkoisesta genren estetiikasta, jota orjallisesti seuraisin. Sitä minä lähinnä haen.

antnis: Njaah, enempihän nuo ilmojen jutut kuvastavat sitä, että halutaan soittokavereiksi väkeä, jotka ovat edes about samalla kartalla hakijan kanssa.
 
Varmasti, mutta kun ihan selvästi jotkut ihmiset ymmärtävät asian niin, että siinä haetaan juuri sen tyylin kriteerit täyttävää bändiä, niin ei sillä taida olla hirveästi väliä, mitä sillä on yritetty kuvastaa. Eikö motiivit ole tässä tapauksessa aika turhia, jos lopputulos on, että ilmotukseen vastaa 50 tyypin sijaan 5 tyyppiä.
 
Mä en oo ikinä asiaa ajatellu sen kummemmin, mut muistaakseni olen aina laittanut jotain: "Kuuntelen mm. Iron Maidenia, Dream Theateria, Miley Cyrusta, Ben Foldsia jne yms.", jolloin ilmoituksesta käy ilmi, että mitä mä suunnilleen oon hakemassa.