Muusikoiden.net
28.03.2024
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Vuoden 2011 odotetuimmat levyt
1 2 3 4
itsy
03.01.2011 11:14:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämänkin voisi näin vuoden alkajaisiksi syytää olemassaolevaksi ja potkaista uusi levyvuosi käyntiin. Mitkä albumit näin alkuvuodesta eniten kuumottelevat itse kutakin säätyä, minkä vuoksi? Mitä on luvassa, kertokaa!
 
Samuli Putron tuleva soolo
Netistä vilkuillut live-esitykset uuden levyn(?) biiseistä viestivät lisääntynyttä kuplettihenkeä ja positiivisuutta, mikä vaikuttaisi mukavalta vaihtelulta ensimmäiselle soololle.
 
Samae Koskisen tuleva soolo
Keväällä näkyisi ilmestyvän. Haastatteluissa vihjaillut suomalaisuutta käsiteltävän, onkohan putroisuutta tai Martikaista havaittavissa? Jälkimmäistä on, nimittäin tarinoinnissa avustamassa.
 
PJ Harvey - Let England Shake
Kolme ensimmäistä julkaistua biisiä ovat maistuneet erinomaisesti. Uusiutuminen taas hanskassa.
 
Kauko Röyhkä & Riku Mattila
Jo edelliselle vuodelle oli lupailtu, mutta lykkääntyi tälle vuodelle. Jos yhtään niin hyvä kuin edellinen, niin.. hyvä!
 
Martikaisen tuleva trilogian päätös kiehtoo orkestraationsa myötä erityisesti. Ulkomaisista myöskin Destroyerin tuleva, The Decemberistsin, White Liesin (vaikkei ensimmäinen oikein vakuuttanut) sekä Thurston Mooren soolokiekko.
 
oivoi
Decadetroll
03.01.2011 11:46:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Devin Townsendin levyt, Wintersunin Time, Opethin uus levy... Mahtanee noita olla muitaki, mutta just nyt ei muista mitä. :)
 
"vedän tähän häröön taustaan jotain häröä lirutusta ja trillejä ja pari norsun ääntä."
slipkorn
03.01.2011 13:52:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Radioheadin ja Ulverin tulevat levyt sekä Kanye Westin & Jay-Z:n yhteislevy nyt ainakin kiinnostaa. Ilmeisesti myös Fleet Foxesilta on uutta tulossa.
 
Scrobble
03.01.2011 14:35:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Devin Townsendin uudet, Pain of Salvation, Opeth ja Von Hertzen Bros
 
loituma
03.01.2011 15:25:56 (muokattu 03.01.2011 16:18:17)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Devin Townsendin levyjä odotellaan eniten. Muita odotuksissa olevia ovat Gojiran EP sekä Opethin tuleva.
 
E: Näköjään myös Bon Iver sekä The Mars Volta ovat julkaisemassa uutta, nämä pakko mainita myös.
 
http://maihinnousu.net/a/1885
Ali
03.01.2011 15:41:09 (muokattu 03.01.2011 15:42:02)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No ainakin:
Mogwai - Harcore Will Never Die, But You Die (leakannu jo, helevetin kova!)
M83 - TBA
Dredg - TBA
Explosion in the Sky - TBA
The Dear Hunter - Useampi EP ainakin pitäis tulla tänä vuonna
DJ Shadow - tuliskohan uutta?
Devinit
Opeth
Radiohead
Ulver
 
Tuolta ihan kiva listaus http://www.indierockreviews.com/201 … anticipated-album-releases-of-2011/
 
Pistääkäs linkkiä, jos löytyy vastaavia.
 
"Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less"
Levylista
itsy
03.01.2011 16:15:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ali: Pistääkäs linkkiä, jos löytyy vastaavia.
 
Alkuvuoden julkaisuista melko tarkka listaus:
 
http://pitchfork.com/news/41044-the … tchfork-guide-to-upcoming-releases/
 
oivoi
Jokapaikanapina
03.01.2011 16:16:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos The Whon uus tulee tänä vuonna, niin sitten se. Tietty jos Rollaritki meinaa uuden levyn äänittää nopeesti, niin vielä parempi. Ja Neil Young kuitenki pukkaa taas uuden levyn..
 
Mutta ei, en kuitenkaan aktiivisesti mitään tällä hetkellä odota ku ei tarkkaa tietoa mistään kiinnostavasta vielä ole.
 
phf
03.01.2011 16:17:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No ainakin Von Hertzen brothers, Medeia ja Crowbarin kiinnostaa. Onkos niitä sitten muita tulossa? Baroness kirjottelee uutta mutta kerkeeköhän tulla ulos tänä vuonna, saa nähä.
 
FUCK ALL FUCKING SHIT - SKITFUCKED OR DIE!!!
phf
03.01.2011 16:19:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

phf: No ainakin Von Hertzen brothers, Medeia ja Crowbarin kiinnostaa. Onkos niitä sitten muita tulossa? Baroness kirjottelee uutta mutta kerkeeköhän tulla ulos tänä vuonna, saa nähä.
 
ainiin ja PJ Harveyn uus tulee kohta puolin.
 
FUCK ALL FUCKING SHIT - SKITFUCKED OR DIE!!!
CountX
03.01.2011 16:24:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ainakin Tomorrow's Outlook ja Unisonic, koska Michael Kisken tekemiset kiinnostaa aina. Edguykin on lupaillut levyä kesäksi. Muita kiinnostavia en vielä tiedä.
 
"You'll have to stand up to women, Paul. They all think they want to be liberated. But they all are secretly hungering after a big strong man with the pipe. To use a car metaphor: men were born to drive, women to be driven." -Swiss Toni
HaloOfFlies
03.01.2011 19:32:11
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näiltä odottelen:
 
Aerosmith
Beastie Boys
Blur
David Bowie
Coldplay
Collective Soul
Alice Cooper
Fleet Foxes
Foo Fighters
Jane's Addiction
Kiss
Lenny Kravitz
Metallica
Offspring
Primus
Rage Against The Machine
Red Hot Chili Peppers
Rush
The Strokes
U2
ZZ Top
 
It's always funny until someone gets hurt... and then it's just hilarious! S.M.A.K.-jäsen #5
krautio
03.01.2011 19:51:55
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kursk eli KYPCK.
 
Hey Ho, Let's Go!
Mad-Mike
03.01.2011 20:52:21 (muokattu 05.01.2011 10:22:26)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ZZ Top-TBA
 
levynhän piti ilmestyä jo joulukuussa mutta hiljaista ollut ja mistään en onnistunut edes infoa löytämään milloin kyseinen lätty saataisiin ulos. Levyn tyylin luvattu olevan jo sitä tutumpaa ZZ- soundia eli blues/rock tyyliä alkuajoilta. No nämähän ovat aina puheita mutta mielenkiintoista kuulla levyä kunhan se tulee.
 
Bullet-Highway Pirates (4.2.2011)
 
Ruotsin AC/DC. Bändin 2 aikaisempaa lättyä ovat olleet todella vakuuttavaa tavaraa joten suuret odotukset myös tältä levyltä.
 
Whitesnake-Forevermore (maaliskuu)
 
Edellinen levy jätti useamman kuuntelun jälkeen hyvän fiiliksen joten en usko Coverdale ja kumppanien pettävän nytkään.
 
Symfonia-TBA (toukokuu)
 
Jos levyn tyyli todellakin on Straton Destinyn aikaista soundimaailmaa tulee se olemaan soittimessani pitkään. Pätkiä biiseistä kuullut ja ovat herättäneet kiinnostuksen.
 
Megadeth-TBA (joulukuu)
 
Endgame levy sai minusta Megadeth-fanin aikaan joten odotan todella paljon tätäkin albumia.
 
Alice Cooper-Welcome To My Nightmare II
 
Levyn ilmestymisestä kerrottu että keväällä 2011 olisi tarkoitus saada ulos ja nimi tulisi olemaan ylläoleva. Edellinen lätty oli taattua Cooperia joten uskon äijän pystyvän samaan taas.
 
Running Wild-Wacken (mikä sitten onkin lopullinen nimi) DVD ja CD
 
Piti ilmestyä kyllä jo viime syksynä mutta joku kuulemani mukaan hukannut audioraidat ja näin ollen julkaisu viivästynyt. Voi olla ettei tätä koskaan ilmestykään.
 
Siinä ainakin joitakin levyjä mitä odotella. Lisääkin tulee taatusti kunhan suosikkibändit tiedottavat levyjen ilmestymisistään tarkemmin.
 
-Half Step Down-
dipshit
03.01.2011 21:15:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

1. RATM
2. Coldplay
3. Death Cab for Cutie.
 
"Se ei ole homoa, jos molemmat ovat heteroita."
JC
03.01.2011 21:16:01 (muokattu 03.01.2011 21:16:29)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tribal Tech
Uutta levyä alettiin tekemään viime toukokuussa. Toivottavasti ilmestyy tänä vuonna. Edellisestä levystähän on jo 10 vuotta. Bändi on ollut telakalla vuosia.
 
FAT (Fabulous Austrian Trio)
Alex Machacekin (ilmeisesti) seuraava levy. Ilmestynee tänä vuonna.
 
Gary Husband - Dirty & Beautiful Vol 2
Pitäisi ilmestyä keväällä.
 
Allan Holdsworth - Snakes and Ladders(???)
Kovasti huhuttu uusi studiolevy. Ilmestyykö tänä vuonna? Tuskin edes Allan tietää sitä.
 
Twist
04.01.2011 06:56:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Devin Townsend
Devildriver
 
enpä sitten tiedäkään jos muilta "lemppari" bändeiltä tulee edes mitään, en ole seurannut ketään pitkään aikaan.
 
Oops, I twisted again...
StJerky
04.01.2011 08:58:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Uriah Heep
Nazareth
 
leka
04.01.2011 09:13:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kari Peitsamo tehnee taas kuluvana vuonna pari levyä
 
Det är farligt att leka i hissen
HXY
04.01.2011 09:39:50
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

danny: Näiltä odottelen:
 
---
David Bowie
---

 
Onko Bowielta tulossa uusi levy? :O
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «