Kitarat: kitarakamat ›

Eikäku tarkoitin ihan oikeasti, josko ois yhdestä palasta tehty! Missä tuolla ois sauma? ...
 
Se on ihan samanlainen ku ennen -78 tehtyjen Iba Artistien Smooth heel, katto tarkkaan siittä valonheijastuksesta ylöspäin, mun mielestä siinä on semmonen mustahko hentoinen poikkiviiru. Ja todella se on ku Artistin heel. Hih.. Gibby kopioi Ibbya, täytyy muistaa lähettää juttua..

Halloo,keräily ja sijoitus on aivan eri asia.Sijoitushan on tarkoitus realisoida kun sijoittasta siltä tuntuu.Siksi en oikein
usko että juuri mikään kitara toimisi "järkevänä" sijoituskohteena Suomessa.Näkeehän tuolla maailmalla aina välillä huutokaupoissa hiiltyneitä puunkappaleita joita väitetään Henkan kitarasta lähtöisiksi,ei taida kuitenkaan mennä läpi täällä.Suomessa voi olla vaikea saada edes 59-60 LP:sta listahintaa kovin lyhyellä myyntiajalla (= sijoittamisen perusidea),eikä edes keski-Euroopasta ihan heti lähdetä Suomeen (sijoitus)kitaraa ostamaan...Se että jollakin on hienokin kitarakokoelma ei vielä tarkoita sitä että
kyseessä olisi sijoitus eikä sitä että kokoelman voi suht helposti muuttaa rahaksi amerikkalaisilla listahinnoilla.Myös esim. tulipalon sattuessa voi olla vaikeeta päästä vakuutusyhtiön kanssa sopimukseen vermeiden oikeasta arvosta (tästä on jopa lähes omakohtaista kokemusta...).

Halloo,keräily ja sijoitus on aivan eri asia.Sijoitushan on tarkoitus realisoida kun sijoittasta siltä tuntuu.Siksi en oikein
usko että juuri mikään kitara toimisi "järkevänä" sijoituskohteena Suomessa.Näkeehän tuolla maailmalla aina välillä huutokaupoissa hiiltyneitä puunkappaleita joita väitetään Henkan kitarasta lähtöisiksi,ei taida kuitenkaan mennä läpi täällä.Suomessa voi olla vaikea saada edes 59-60 LP:sta listahintaa kovin lyhyellä myyntiajalla (= sijoittamisen perusidea),eikä edes keski-Euroopasta ihan heti lähdetä Suomeen (sijoitus)kitaraa ostamaan...Se että jollakin on hienokin kitarakokoelma ei vielä tarkoita sitä että
kyseessä olisi sijoitus eikä sitä että kokoelman voi suht helposti muuttaa rahaksi amerikkalaisilla listahinnoilla.Myös esim. tulipalon sattuessa voi olla vaikeeta päästä vakuutusyhtiön kanssa sopimukseen vermeiden oikeasta arvosta (tästä on jopa lähes omakohtaista kokemusta...).

helposti muuttaa rahaksi amerikkalaisilla listahinnoilla.Myös esim. tulipalon sattuessa voi olla vaikeeta päästä vakuutusyhtiön kanssa sopimukseen vermeiden oikeasta arvosta (tästä on jopa lähes omakohtaista kokemusta...).
 
Tätä vartenhan jokaisella itseään kunniottavalla keräilijällä on fireproof guitarvault :)
 
http://www.gibson.com/whatsnew/pressrelease/2002/jan22b.html

Tätä vartenhan jokaisella itseään kunniottavalla keräilijällä on fireproof guitarvault :)
 
http://www.gibson.com/whatsnew/pressrelease/2002/jan22b.html
 
Tuommoinen olisi DLX Musicista saatavanakin.

Halloo,keräily ja sijoitus on aivan eri asia.Sijoitushan on tarkoitus realisoida kun sijoittasta siltä tuntuu.Siksi en oikein
usko että juuri mikään kitara toimisi "järkevänä" sijoituskohteena Suomessa.
 
Toki sulla on tuossa vinha pointti, koska markkinat ovat täällä rajalliset. Eikä oikein edes Euroopan Unionin mittakaavassakaan niin hirvittävän runsaat. Eli siis: realisointiongelmia aivan varmasti lyhyellä aikavälillä tulee, mutta jos tuotto-odotukset pohjautuu ehkä johonkin osaan maailmanlaajuisesta hintatasosta, niin eipä silti luulis olevan hirveän paha rasti tuokaan. Semminkin kun tiedän, että noita henkilöitä Suomessakin on. Järkevyyteen en ota kantaa, mä vaan saatan konsultoida... =)
Myöskään viime kädessä minulla ei ole tietoa, onko kyseessä "keräily vai sijoitus".

Onhan pääkaupungissamme legendan mukaan jopa keräilijä, jolle menee yksi kappale kaikkia PRS:n sarjatuotantomalleja ainaistilauksena kokoelmiin.
 
Kuulostaa urbaanilegendalta tosin, onko kukaan muu kuullut?
 
Ainakin tuo "kaikki mallit" kuulostaa raisulta.

Niin, ja sitten kun kitarankeräilijät huomaa että ne on ne samat tyypit jotka ostaa ja myy niitä vanhoja Pauleja ja Castereita toisilleen, niin kaupankäynti laantuu ja hinnat laskee.
Näin kävi vanhojen urheiluautojen keräjlijöille.
 
Toisaalta kitaroiden suhteen on niin, että aika moni nyt pari-kolmekymppinen heppu on lähes yhtä fiksoitunut näihin perinnekeppeihin (lukumäärällisesti lähes yhtä iso porukka kuin nuo nykyiset "in their fifties" -tyypit).
 
Ja noista tyypeistä tulee hyvin toimeentulevia ajan mittaan (ainakin osasta, meitä matalapalkka-aloille taantuvia ei lasketa :) ja minä en jaksa uskoa, että pinkit Jacksonit ovat sitten kuumaa kamaa :)

No jos nyt ei ihan pelkästään sijoituksena. Sillein niinkuin joku tossa aikaisemmin kirjoitti, että jos haluu saada omat pois ja vähän ehkä lisääkin sitten joskus hamassa tulevaisuudessa kun myy soittimensa, niin luulisin vaikka tämän vuoden lespoissa olevan heikko jälleenmyynti arvo koska kitaran raaka-aineet ja valmistus ei ole niin hienoa viimeistelyä kuin vaikka neljäkymmentä vuotta sitten. Eli jos oisin ostanut kitaran neljäkymmentä vuotta sitten niin se olisi silloin maksanut sen normaalin hinnan, mutta ajan saatossa hinta vaikka satakertaistuu. Entä jos ostan tämän vuoden lespan, niin tuskin se on satakertainen neljänkymmenen vuoden päästä, koska sillon saa kaupasta saman laatusen uutena.

nyt kun sijotuksista puhutaan, niin onkohan joku tuolta kitarapajalta ostanut ton duane allman lespaulin keräily mielessä?
ei kai ollu muistaakseni vielä eilen edes listassa ja nyt kun oli tullu niin heti perässä oli sold.
http://www.kitarapaja.com/usvi.htm
http://www.kitarapaja.com/pics/allman1.jpg
 
hintakin ihan mukavan suolainen=)

Se on ihan samanlainen ku ennen -78 tehtyjen Iba Artistien Smooth heel
 
Tuommoselta se näyttää eri kulmasta.
http://www.gibsoncustom.com/background_images/Less-gold_small.jpg
 
Mitäs tuosta ny sitten sanois. No en tiiä! :o)

Semmonen spekulaatio tuli vielä mieleen, että jos (siis jos) nuo mallintavat kitarat kehittyvät joskus siihen pisteeseen, että kultakorvatkaan eivät erota soundia aidosta, niin alkaisivatko vintagekeppien hinnat senkin johdosta tippumaan?
 
Eli riittäisikö valtaosalle soittajista se, että yhdestä kitarasta saa kaikki keikalla ja studiossa tarvittavat vuosikerta-SG/Strato/Martin- ym. soundit. Varsinkin jos digitaalikoneiston saisi just sellaseen (tehdastekoiseen tai soitinrakentajan valmistamaan) kitaraan kuin haluaa: otelauta istuu käteen, ja näyttää vaikka `59 LP Gold Topilta.
 
Toki ammattilaiset ja vakavat harrastajat hankkisivat edelleen aidon asian, muille (jotka ovat muutenkin tottuneet siihen että musiikki on mp3:ina kovalevyllä eikä levyhyllyssä) kelpaisi vallan hyvin vähemmän lämpöinen digitaalinen jäljitelmä?

Semmonen spekulaatio tuli vielä mieleen, että jos (siis jos) nuo mallintavat kitarat kehittyvät joskus siihen pisteeseen, että kultakorvatkaan eivät erota soundia aidosta, niin alkaisivatko vintagekeppien hinnat senkin johdosta tippumaan?
 
Mallintavissa pitäisi samalla muuttua kitaran skaala, osat, painopiste, massa, kaulan muodot jne. Ei kitaran soundi ole pelkästään sitä miten se soi, noin ikään kuin teknisesti, vaan myös miten se laitetaan soimaan. LP kourassa laittaa miehen soittamaan erilailla, kuin jos kourassa olisi strato.

Semmonen spekulaatio tuli vielä mieleen, että jos (siis jos) nuo mallintavat kitarat kehittyvät joskus siihen pisteeseen, että kultakorvatkaan eivät erota soundia aidosta, niin alkaisivatko vintagekeppien hinnat senkin johdosta tippumaan?
 
Onko esim antiikkiastioiden arvo tippunut sen seurauksena, että nykyään astioita pystytään valmistamaan halvemmalla ja ne ovat jossain määrin parempia kuin entiset - kestävämpiä, käytännöllisempiä... Vanhojen keräilyrahojen arvo ei ole tippunut, vaikka maksuvälineet ovat muuttuneet ensin muovisiksi ja sen jälkeen bittivirroiksi. Ja rahat ovat sentään olleet jo pitkään massatuotantoa :)
 
Väite, että kitaroiden keräily on 1900-luvun viimeisellä puoliskolla nuoruutensa eläneiden juttu, on myös silkkaa skeidaa, kun asiaa vähän suhteuttaa. Onko esim. viktoriaanisten seksilelujen kerääminen 1800-luvulla nuoruutensa viettäneiden harrastus? Jos näin olisi, niin eikö noiden lelujen tulisi olla tänäpäivänä ilmaisia. Eiväthän ne ketään enää kiinnosta.
 
Ja kun jo nyt akateemisissa piireissä populaarikulttuuria ja sen syntyä tutkitaan innokkaasti, niin saattaa vain kuvitella millainen sädekehä viime vuosisadan 50-, 60-, ja 70-luvuilla on tulevaisuudessa. Se tuskin laskee tuon ajan keräilytuotteiden arvoa.
 
Itse en usko, että mikään syy tiputtaa keräilykitaroiden hintoja yhtään sen dramaattisemmin kuin muidenkaan keräilyartikkeleiden. Ihmisen käden taidonnäytteillä on sellainen taipumus, että ne säilyttävät vuosien saatossa hyvin arvonsa, ja poikkeuksilla taidonnäytteillä on taipumus kasvattaa arvoaan.

nyt kun sijotuksista puhutaan, niin onkohan joku tuolta kitarapajalta ostanut ton duane allman lespaulin keräily mielessä?
 
Voisi kuvitella. En oikein välitä tuosta kitaran taakse raaputetusta isosta "Duane"-tekstistä. Tuon käytetyn Ž59 RI:kin olisi saanut kolme tonnia halvemmalla.

Onhan noita valtaisia vintagekitarakokoelmia muuten ihan kitarasankareidenkin vitriineissä pölyyntymässä ja muiden soittajien ulottumattomissa, ei ole pelkästään varakkaiden sunnuntaisoittelijoiden huvia tuo keräily. Jimmy Pagella on (ainakin joku vuosi siten oli) muistaakseni viitisenkymmentä sunburstia Gibson Les Paulia komerossaan, ja Ynkällä on parisataa Stratoa. Loput Claptonin kokoelmasta olisi kohta huutokaupassa...
 
http://www.virtuosityone.com/yjmga/guitars.htm
 
http://www.xs4all.nl/~slowhand/news/03052004.htm

Jimmy Pagella on (ainakin joku vuosi siten oli) muistaakseni viitisenkymmentä sunburstia Gibson Les Paulia komerossaan
 
Tässä pitää nyt erikseen varmaan huomauttaa pienestä yksityiskohdasta. Nimittäin ämeriikän LP-friikkien keskuudessa termillä 'burst' viitataan käytännössä vuosien '58-'60 sunbursteihin, eli juuri näihin 100 000 dollarin ostoksiin. Ko. kepukoitahan on valmistettu kovin vähän, eikä Jimmylläkään varmasti ole näitä kuin muutama, ehkäpä ne kaksi "julkisesti" omistamaansa, '58 ja '59.
 
Suattaapi Lestereitä olla toki vino pino, vaikka tuhat, aivan kuin Slashilläkin aikoinaan oli paljon lerpsukoita mutta olikohan yhtään 'burstia', ehkä se yksi Joe Perryltä saamansa, jonka taisi antaa lahjana takaisin joskus 90-luvun lopussa jos oikein muistan.
 
Tietenniin, mistäs noita aina tietää.

Tässä pitää nyt erikseen varmaan huomauttaa pienestä yksityiskohdasta. Nimittäin ämeriikän LP-friikkien keskuudessa termillä 'burst' viitataan käytännössä vuosien '58-'60 sunbursteihin, eli juuri näihin 100 000 dollarin ostoksiin. Ko. kepukoitahan on valmistettu kovin vähän, eikä Jimmylläkään varmasti ole näitä kuin muutama, ehkäpä ne kaksi "julkisesti" omistamaansa, '58 ja '59..
 
Keskimääräiset arviot 58-60 valmistetuista Sunburst Std:sta 1712 kpl. (Noin) Vintage-palstoilla otaksutaan, että Gibson valmisti loppupelissä noin 1600 SŽburstia, tuossa 1712 kappaleen valmistusmäärässä kun on goldtoppejakin listattuna. 1600:sta on hajonnut, muuten tuhoutunut ja kadonnut 300-400 mutta vastaavasti goldtoppeja on muuttunut sŽbursteiksi saman verran. Näin otaksutaan. Eli ihan originaaleja olis tuon verran. Lisäksi väärennökset, eli varmaan parin tonnin huitteissa mennään. Kyllä siitä Sivun Jimmyllekin muutama liikenee..ja Slashhille.. =)

Kyllä siitä Sivun Jimmyllekin muutama liikenee..ja Slashhille.. =)
 
Niin, tiedä tosiaan vaikka ois sitten enemmänkin.
 
Asiasta neljänteen, tuo on muuten erikoinen mies tuo LP-föörumin TW59; tuntuu nottä hänen käsiensä kautta on virrannut valtava määrä bursteja - melkein jokaisesta palstalle puheeksi ilmaantuvasta osaa sanoa jotain, tai digitoida vaikka jonkun 80-luvulla kepistä ottamansa kuvan näytille. Tiedä sitten monta omistaa tällä hetkellä.