nebby 01.01.2011 07:01:54 (muokattu 01.01.2011 13:22:35) | |
---|
|
velipesonen 01.01.2011 09:20:23 | |
---|
Vanha vuosi tuli ja meni, saa nähdä kuinka tälle käy. Mielenkiintoisia uusia ehdokkaita on yön aikana ilmaantunut, minusta tuo Suicidal Tendencies kuulostaa aika lailla suomalaiselta 2000-luvun perusheviltä. Mokoma täällä jo käväisikin. Quiero brindar on minusta ihan kiva kappale, vähän ärsyttävä vain. Urheilutapahtumissa on kyllä 80-luvun lopulta lähtien menty täysin mauttomuuksiin ns. musiikin käytössä. Kanadassa sentään hoitavat jääkiekko-ottelut tyylillä kun siellä on elävä urkuri veivaamassa. Vai onko enää? Lapsuudestani muistan että TUL:n pesäpallo-otteluissa soitettiin aivan eri musiikkia kuin SVUL:n seuran ollessa kotijoukkueena. En tiedä kumpi oli huonompaa, molemmat olisi voinut jättää aivan hyvin pois. Silloin 70-80-lukujen taitteessa sitä mölinää ei päästelty joka väliin vaan soitettiin ainoastaan ennen ottelua ja pitemmän tauon koittaessa. Ei Jussi Siukolan Vaajakosken Pelikaanit minusta ole mitenkään huono, ihan kiva kappale sekin. Huonojen lätkäbiisien joukkoon sen sijaan lisäisin Kani Tyrin sanoittaman ja salaperäisen Kele Perin säveltämän vuoden 1991 lätkän MM-kotikisojen kyydittäjän, jossa laulettiin: "Ice Hockey Ice Hockey, totta toki, Ice Hockey - on siinä jokin!" Singlellä esiintyi Collection Blues Band joka myöhemmin muutti nimensä Funkykarkureiksi sekä muutama Suomen maajoukkueen pelaaja, muistaakseni ainakin Teemu Selänne ja Pasi Huura. Jos joku löytää sen netistä niin pistäköön tänne, se on huono. This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
Minun on mahdotonta niellä kaikkea tätä The XX -ruoppausta. Itseäni kyseinen viritys ei kammoksuta lähimainkaan tarpeeksi, että osaisin miettiä heitä maailman huonoimman musiikkikappaleen kontekstissa. Koska kaikkea sellaista täysin sietämättömän ahdistavaa mökellystäkin tähän maailmaan on väkisin mahdutettu niin paljon. Ei, en ole fani, edes sitä paljon puhuttua vähää alusta. Mutta tulipa nyt sanottua. Minulla on tänään tarjota raadille tarkasteltavaksi tämmöinen tapaus: - Alussa oli matalaotsainen huumori/ärsytysbändi Natsipaska. Mikä täydellisen herkullinen alku, muuten! No, Natsipaskan myynti ja vienti oli vähän heikonlaista. Joten bändi päätti ryhtyä Suomen Rammsteiniksi ja rahastaa junttihevimarkkinoiden kautta itsensä suomalaisten sydämiin. Kun Natsipaska ryhtyy tietoisesti rakentamaan heviuunoille typerryttävän kansanomaista hevihittiä, on jälki seuraavanlaista: http://www.youtube.com/watch?v=ZXHBKUbUmCsSiivet. |
jazzmies 01.01.2011 16:20:37 | |
---|
maelstorm: Kun Natsipaska ryhtyy tietoisesti rakentamaan heviuunoille typerryttävän kansanomaista hevihittiä, on jälki seuraavanlaista: http://www.youtube.com/watch?v=ZXHBKUbUmCs Tämä huumorimotiivein tehty tuotos on pelkästään surkeaa tekemistä, eikä tällainen musiikkikappale voi mitenkään taistella sisäsyntyisen huonouden kanssa samassa sarjassa. Se W.A.S.P:in balladi on ilmeisen tosissaan tehty yritys kirjoittaa levylle heviballadi, missä kappaleenkirjoittamisen taso ei yksinkertaisesti riitä. Studioversio paljastaa oivasti Lawlessin näkemyksettömyyden. Mutta kyllä se The xx alittaa W.A.S.P:in tekeleen joka akselilla. Säveltämääni rockia: http://web.me.com/mikasaily/Mika_Säilyn_sivusto/Mika_Säily_Quartet.html |
maelstorm 01.01.2011 16:30:58 | |
---|
jazzmies: Tämä huumorimotiivein tehty tuotos on pelkästään surkeaa tekemistä, eikä tällainen musiikkikappale voi mitenkään taistella sisäsyntyisen huonouden kanssa samassa sarjassa. Se W.A.S.P:in balladi on ilmeisen tosissaan tehty yritys kirjoittaa levylle heviballadi, missä kappaleenkirjoittamisen taso ei yksinkertaisesti riitä. Studioversio paljastaa oivasti Lawlessin näkemyksettömyyden. Mutta kyllä se The xx alittaa W.A.S.P:in tekeleen joka akselilla. Ei tuo ole minun nähdäkseni tehty huumorimotiivein, vaan vakavin ilmein jäsenneltyä täsmähittiä junttihevilandiaan tuossa haetaan. Siivet. |
RamoQ 01.01.2011 17:26:10 | |
---|
Jos nyt haetaan sitä naurettavinta kikkelihevibändiä niin tämä on myös hyvä ehdokas http://www.youtube.com/watch?v=806ADLWSfToLaulu on aivan hirveää ja bändin ulkonäöstä voi päätellä loput. Videossa kitarsoolon kohdalla pyrotekniikat muuten näyttävät loppuvan kesken. No soittakoot sitten pimeässä. "Kannattaa välttää huonoja floikkakitaroita, niissä ei oo floikkaa" |
velipesonen 01.01.2011 17:38:29 | |
---|
Hevimusiikissa naurettavuus on pakollista ja kaikkein naurettavin ei ole yhtä kuin kaikkein huonoin, ei alkuunkaan. Yleensäkin naurettavuus on lähellä jonkinlaista koomisuutta ja hyvällä onnella huumoriakin. Tässä Open the Gate -piisissä on minusta ihan mukiinmeneviä melodianriekaleita, ei ehkä kokonaista melodiaa mutta kuitenkin ihan toimivia asioita järkevässä suhteessa sointuun ja taustan rytmiikkaan. Ei ole huonoin. This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
jannu 01.01.2011 17:59:12 | |
---|
Ai tää on taas tätä että muut ehdottelee ja Veli Pesusieni kertoo totuudenmukaisesti, ovatko he oikeassa vai väärässä. Jes! Kuinka iso pää voi ihmisellä olla? "You really can't be jealous of something you can't fathom."
-Nigel Tufnel |
Sergei Fallinen 01.01.2011 18:05:08 | |
---|
jannu: Ai tää on taas tätä että muut ehdottelee ja Veli Pesusieni kertoo totuudenmukaisesti, ovatko he oikeassa vai väärässä. Jes! Kuinka iso pää voi ihmisellä olla? tää on taas tätä et jengi vetää herneet nenään kun joku ei keskustelupalstalla lisää joka viestinsä loppuun MINUN MIELESTÄNI |
jannu 01.01.2011 18:14:17 | |
---|
Sergei Fallinen: tää on taas tätä et jengi vetää herneet nenään kun joku ei keskustelupalstalla lisää joka viestinsä loppuun MINUN MIELESTÄNI Olet oikeassa. Antakaa anteeksi, kaikki ja mielellään myös Jeesus! "You really can't be jealous of something you can't fathom."
-Nigel Tufnel |
ozz3 01.01.2011 18:49:25 | |
---|
M.A.C.H.O. # 15_"WRONG!" | MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6 | V.L.K #39 |
nirzin 01.01.2011 18:50:55 | |
---|
Mä en keksi mitään huonompaa kuin se kun Eero Raittinen mölisee jotain englanniksi Tasavallan presidentin solistina. |
jussimi 01.01.2011 19:08:37 (muokattu 01.01.2011 19:11:05) | |
---|
|
velipesonen 01.01.2011 19:13:45 (muokattu 01.01.2011 19:23:28) | |
---|
ozz3: Tämä saisi minulta äänen. Kaikkea muuta kuin omaperäinen sävellys, jonka kruunaavat kaksi kummallista vokalistia. Despised Icon - Furtive Monologue http://www.youtube.com/watch?v=mUaAjEB3acg Hyvä! Huono! Erittäin taitava rumpali muttei mitään meininkiä. Antimeininki. Minun puolestani kelpaa kisaamaan kaikkein huonoimman tittelistä. Muistan että 80-luvulla ihmeteltiin tämmöisiä bändejä kuin Extreme Noise Terror joissa oli kaksi vokalistia eli toinen huutaa silloin kun toinen lepää. Siitähän tuli sitten muoti, joka on luonut oman lisänsä kliseiden multiuniversumiin. Furtive Monologue on tympeää elementtirakentamista näköalattomuuden ja meininginpuutteen maailmassa. Tätä olisi vaikea saada kuulostamaan yhtään paremmalta vaikka tämän soittaisi miten väärin. E: Boycottista tulee mieleen että voiko kertosäkeellä ratsastava kappale olla kaikkein huonoin? Tässähän on ihan tarttuva rokkikertosäe ja muu on sitten mitä on. Frederikin kappale on juuri sellainen, joiden esittämiseen kymmenet suomalaiset tanssibändit valmistautuvat nyt kun hiihtokeskusten sesonki on ovella. Ei kun Levitunturille levitoimaan! Osaako joku sanoa onko se keskinkertaista vai huonoa, minulta loppuvat taajuudet kesken. This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
-Cale 01.01.2011 19:22:41 | |
---|
jazzmies: Tämä huumorimotiivein tehty tuotos on pelkästään surkeaa tekemistä, eikä tällainen musiikkikappale voi mitenkään taistella sisäsyntyisen huonouden kanssa samassa sarjassa. Se W.A.S.P:in balladi on ilmeisen tosissaan tehty yritys kirjoittaa levylle heviballadi, missä kappaleenkirjoittamisen taso ei yksinkertaisesti riitä. Studioversio paljastaa oivasti Lawlessin näkemyksettömyyden. Mutta kyllä se The xx alittaa W.A.S.P:in tekeleen joka akselilla. Tuo on kieltämättä melko epäonnistunut tekele, mutta en silti yksistään yhden kappaleen perusteella muodostaisi näkemystäni tekijän biisintekotaidosta. Tässä kaksi erittäin toimivaa heviballadia samalta esittäjältä: http://www.youtube.com/watch?v=P25hBk8LmUMhttp://www.youtube.com/watch?v=Zh-OJdAkKVI&feature=related Ja sitten tietty Wild Child, Tormentor jne. ovat hyviä esimerkkejä siitä että ei tekijöiltä suinkaan näkemystä puutu. Toki notkahduksiakin tuotannosta löytyy, mutta niinhän sitä löytyy suurimmalta osalta muiltakin. |
Kapis 01.01.2011 19:22:55 | |
---|
On niitä todella huonoja biisejä rokkipopissakin. Niinku vaikka "hyvä ihminen" tai "paha ihminen" tai lauri tähkän tuotanto. Mutta oikeesti perin juurin huono musiikkikappale.. kyllä sen täytyy olla kissanpolkka. |
baron 01.01.2011 22:00:51 | |
---|
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
badcompany 01.01.2011 23:57:55 | |
---|
|
Ultrasonido 02.01.2011 01:13:29 | |
---|
"Most of us go to our grave with our music still inside of us." |
velipesonen 02.01.2011 09:17:24 | |
---|
Video Games on kuin viesti uuden aallon synkimmiltä vuosilta. Punkin oli tarkoitus vapauttaa rockmusiikin ilmaisu kaavamaisuuksista joihin se oli 70-luvulla ajautunut mutta päinvastainen tapahtui, uuden aallon rockia kaavamaisempaa tavaraa saa hakea. Cannonball on todellakin huono, sitä vaivaa musiikillisen kontrastin puute, jota moni on valmis kutsumaan myös musiikin itsensä puuttumiseksi. Musiikin puuttuminen ei popmusiikissa ole mitenkään harvinaista ja kenties kaikkein huonoin musiikkikappale voisikin olla sellainen joka on taidokkaasti tehty ja jossa on paljon nuotteja mutta ei lainkaan musiikkia eikä myöskään mitään tunnelmaa. This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |