Teen muutaman huomion levyn nimikkokappaleesta Elysium. Loistava, upea eepos.
Tämähän on mitä ilmeisimmin Kupiaisen säveltämä, ehdottomasti levyn parhain kappale. Ja yksi upeimmista koko Stratovariuksen historiassa. Alussa tule loistava Symphony X tyylinen akustinen, joka toistuu teemana vielä myöhemminkin. Sitten mukavaa progempaa riffiä ja hieno lisä: Rudess tyylinen synalikki ennen laulun alkua, täysin uusi sauni Jensiltä. Pienet seikat tekevät tästä kappaleesta juuri niin hyvän.
Nostalginen kertosäe iskee vanhoihin Stratovarius faneihin Heartin-alone hengessä varmasti kovaa! Koko ajan säilyy kuitenkin loistava progeote. Kertsin päättää perfect strangersmainen duuri-molli kääntö, jollaisia ei Tolkin ajalta löytynyt. Nerokasta.
Sitten päästään asiaan, älyttömän hyvä kitarasoolo. Ei siitä sen enempää, kuunnelkaa ja ymmärrätte.
"Ensimmäinen osio" kappalesta päättyy viiden minuutin kohdalla ja alkaa toinen osa. Ehkäpä paras väliosa ikinä Stratovariukselta, erittäin Symphony X henkinen mikä on aina hyvä asia. Pakolliset barokkilikit tietenkin väliin. Kysenhän on stratosta after all...
Kaikki kappaleen osat ovat vaihtoehtoisempia vanhaan stratoon verrattuna. Progerssiivisempaa ja vaihtoehtoisempaa kuin Tolkin tukutaka/I-VI-VII sointuastekliseet.
10 min tienoilla ensimmäinen synasoolo on aivan parhautta, Jens todistaa olevansa maailman huippua. Soolotausta on myös miellyttävä. Tämän jälkeen Kupiainen tulee ja todistaa saman kitaralla. Loistava saundi, wholetonet ja muu kikkailu kyllä viimeistään todistavat, että tämä oli se mitä stratovarius tarvitsi. Tuntuu kuin Jenskin nousisi ihan uusiin sfääreihin Kupiaisen rinnalla. Ja toisin päin.
Tästä tulee esimerkki heti soolojen jälkeen 2000-luvun parhaalla unison soololla, joka antaa toivoa tämän päivän kitaristeille. Neoklassishenkisen soolonkin voi tehdä omaperäisesti yhdistemällä tekniikkaa ja taitoa upeiden kromaattisten väliäänien kanssa.
Myöhemmin tuleekin taas alun akustinen teema, joka rauhoittaa tunnelman. Laulun ja etenkin synien alkaessa tunnelma muuttuu jopa hieman Nightwishmaiseksi maalailuksi. Paras kohta Kotipellon osalta ja mielestäni kappaleen kaunein/upein sävellyksellinen turning point noin 13 minuutin kohdalla kun laulu nousee erittäin teatraalisesti ja eeppisesti soittimilla Ebm ->Dm. Lempikohtani koko biisissä. Voimakasta.
Tämän jälkeen eeppinen tunnelma (onneksi) jatkuu. Orkesteri astuu sisään ja viimestään kuoro räjäyttää Rhapsody-Wintersun fanin tajunnan. Mr. Wänskällä lienee osansa näihin orkestereihin ja homma nouseekin ihan uudelle tasolle tässä kohdassa. ...And they say Elements is an epic strato song... pah...
Synasoolo on taas omaa luokkaansa ja soolotaustastakin löytyy mielenkiintoa jopa vanhalle DT fanille! Lopun kertsit ja outrosoolo joka viimeistelee kappaleen oikein nätisti ja koko ajan nostaen jänniteen viimeiseen sointuun asti jolloin kaikki purkautuu akustisen teeman saattelemana.
En ole Kotipellon suurin fani, enkä nää mitään järkeä puhua siitä. Se täytyy vaan hyväksyä se jos aikoo tästä nauttia. Aina voi spekuloida minkälainen kappaleesta olisi tullut jos nimi ei olisi straovarius eikä olisi tätä "power metal/vanhat fanit" taakkaa ja laulussa olisi vaikka Russel Allen tai vastaava.
Tämä on parasta mitä Stratovarius pystyy tekemään ja kappalehan on Stratovariuksen parhaimpia ellei jopa paras! Levy menee ehdottomasti ostoon pelkästään jo tämän kappaleen takia!!!
Epic masterpiece indeed.
EDIT: Tuossa siis linkki jos haluaa maiskutella ennen kun levy tulee ulos
http://www.youtube.com/watch?v=tRsFy09gjDo&feature=related