Aihe: The Fabulous Thunderbirds
1 2 3 4 5
Member of ALAG
19.09.2006 14:30:13
Tulipahan käytyä Oulun Teatriassa katsastamassa Fabbarit. Kim Wilson on kyllä edelleen yksi kovimmista blues-laulajista, ja Nick Curran on tuonut sopivasti lisäväriä sointimaailmaan. Kaksi kitaristia mahtui oikein hyvin samaan kokoonpanoon; Curran selvästi enemmän rockabilly-miehiä ja Kirk Fletcher perinteinen blues-soittaja. Sekä soundit että soittotavat enemmänkin täydensivät kuin sotkivat toisiaan.
 
Oli harmi, että taas kerran soundit hukattiin järjettömiin äänenpaineisiin. Salin keskellä, missä soundi pysyi vielä kohtuullisesti kasassa, äänen voimakkuus tuntui minun soittokellareissa rääkätyissä korvissani aivan fyysisenä kipuna. Tulpat olivat tietysti taas jääneet kotiin (vasta jälkeenpäin tuli mieleen, että siellä kaljahanojen luona taisi olla myynnissä tulppia). Salin perällä ja sivuilla taas Teatrian akustiikka teki tehtävänsä, eli kovien seinäpintojen heittämät kaiut muuttivat soundin yhdeksi mössöksi.
 
Lämppärinä esiintyneen Juurus-Teksasin osuuden aikana kaikki oli vielä ihan jees aivan lavan edessäkin, ja näytti olevan lavallakin (hyvä pojat!). Tietysti pääesiintyjä houkutteli salin etuosaan yleisöä ja saattoihan Fabbarien lavamelukin olla hieman kovempaa kuin JT:llä, joten päälahdön liukua piti varmaan isommalle tuupatakin, mutta tällä kertaa meni hieman yli, ainakin jos minulta kysytään.
 
-hannu
 
PS. Vaikka tässä hieman provosoinkin, niin äänenpaine -aiheesta ei kannattane sen enempää eikä yleisesti jauhaa, se on nimittäin m.netissäkin tehty jo useampaan kertaan eikä siitä ole mitään hyötyä ollut. Muistakaa vain kuljettaa niitä korvatulppia mukana.
ALAG=The Association of Lousy Amateur Guitarists.
Vasu
19.09.2006 22:00:02 (muokattu 19.09.2006 22:02:00)
Tampereella Klubilla olin 14.9 Torstaina katsastamassa T-Birdsin nykykunto. Pelkää positiivista kerrottavaa on tuolta keikalta. Volumit oli kohdallaan ja meininki bändillä ja yleisöllä oli keikan edetessä jatkuvassa nousussa. Nick Curran ja Kirk Fletcher on tosiaan mainio yhdistelmä erilaisine soittotyyleineen. Curranin "Shot Down" oli illan parhaimmistoa ja muitenkin Nick Curran on mainio piristys nyky T-Birdsin menossa. Bändi oli minusta selkeästi paremmassa vedossa kuin viimeksi Tampereella vieraillessa n.4 vuotta sitten.
Lisäys: Ja niin tietysti,lämppärinä toiminut Jo'Buddy & Down Home King III oli loistava.
doktorkoo
21.12.2010 07:04:01 (muokattu 21.12.2010 07:04:43)
Ei ole T-Birds juuri keskustelua aiheuttanut....
 
Mutta tänä iltana YLE Teemalla vihdoinkin 2008 keväällä Tampereella äänitetty Kosketuksessa The Fabulous Thunderbirds!
 
Kiitos Yle joululahjasta!
 
Edit: jos ihan tarkkoja ollaan niin Ylöjärvellä tuo tais olla, Akun tehtaalla.....
Minä en bussilla aja. Minä olen minä! -Frank http://www.myspace.com/themisbeats
MaQ
21.12.2010 18:59:34
doktorkoo:
 
Mutta tänä iltana YLE Teemalla vihdoinkin 2008 keväällä Tampereella äänitetty Kosketuksessa The Fabulous Thunderbirds!
 
Kiitos Yle joululahjasta!
 
Edit: jos ihan tarkkoja ollaan niin Ylöjärvellä tuo tais olla, Akun tehtaalla.....

 
Ei se niin tarkkaa missä mut toimi ku häkä mulle. Teeman joululahja!
blaekie
21.12.2010 19:40:39
 
 
MaQ: Ei se niin tarkkaa missä mut toimi ku häkä mulle. Teeman joululahja!
 
Perkules ku meni ohi, kai toi tulee uusintana ?
Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ...
blaekie
21.12.2010 19:44:41
 
 
blaekie: Perkules ku meni ohi, kai toi tulee uusintana ?
 
EDITH PIAF: Ja vidut, eipä taida tulla ! Kaiken maailman muuta skeidaa tulee aina moneen kertaan, mutta miks ei tälläsiä. Nopeat syö hitaat.
Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ...
Turtle
21.12.2010 20:12:59
Ohi meni joo.Eikä edes nettitallenne ylellä toimi.
doktorkoo
21.12.2010 22:46:14
tallenne oli just niin lepposa kun itse keikkakin paikanpäällä. On se helppoa kun sen osaa
Minä en bussilla aja. Minä olen minä! -Frank http://www.myspace.com/themisbeats
antnis
21.12.2010 23:07:08
BigPapa
21.12.2010 23:30:25
 
 
Onks se nyt poistettu jo areenan sivuilta?
For me, it's about the music. I'm just the messenger, and I hope to do it as long as I live. - Eric Clapton
antnis
21.12.2010 23:31:41
BigPapa: Onks se nyt poistettu jo areenan sivuilta?
 
Ei o kait tullutkaan sinne viel? Tuolla toisess paikkaaha se on. http://yle.fi/ohjelmat/931944
BigPapa
21.12.2010 23:32:50
 
 
Kyllähän se jo oli siellä eikä tostakaan pääse kattomaan.
For me, it's about the music. I'm just the messenger, and I hope to do it as long as I live. - Eric Clapton
antnis
21.12.2010 23:35:59
Ai? Minulla toimii kyllä tuosta suoraan Operalla ja FF:lla.
blaekie
22.12.2010 00:02:00
 
 
Kyllä on mahtisaundit tossa Telessä tossa kaverilla biisissä
It takes time
 
Muutenkin hyvä meno perinteiseen fabbarityyliin. Kiitoksia vinkistä.
Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ...
BigPapa
22.12.2010 00:04:29
 
 
NO eipå saa ripattua ei.
For me, it's about the music. I'm just the messenger, and I hope to do it as long as I live. - Eric Clapton
Kuha
22.12.2010 00:38:06
 
 
blaekie: Kyllä on mahtisaundit tossa Telessä tossa kaverilla biisissä
It takes time

 
Piti tsekata ja perin makoisaa soittoa ja saundia Telestimestä.
BigPapa
22.12.2010 00:40:12
 
 
Kuha: Piti tsekata ja perin makoisaa soittoa ja saundia Telestimestä.
 
Rennosti mutta tiukasti, koko bändi. Ilman turhia krumeluureja. Oli hyvä, oli se.
For me, it's about the music. I'm just the messenger, and I hope to do it as long as I live. - Eric Clapton
antnis
22.12.2010 05:10:11 (muokattu 22.12.2010 05:19:53)
BigPapa: NO eipå saa ripattua ei.
 
En tiedä mikä meni vikaan, mutta ränpytin jotain nappia ja se seivasi minulle tuosta 300-megaisen flashin. Tuo Yle-dump siis jonka linkitin.
doktorkoo
22.12.2010 07:41:27 (muokattu 22.12.2010 07:48:23)
BigPapa: Rennosti mutta tiukasti, koko bändi. Ilman turhia krumeluureja. Oli hyvä, oli se.
 
kaiken lisäksi tuo porukka oli ollu kasassa tossa vaiheessa vasta muutaman kuukauden. Keller liittyi mukaan kun Fletcher lähti, ja vähän aikaisemmmin 2007 koko muu porukka vaihtui kun Curran, Bott ja Weber lähti. Päteviä oli noi "nuoretkin". Ja on se Kim vaan tän päivän ykkösharpisti. Muistan kuinka kylmät väreet kulki tuossa kun Kim lähti soittaan harppuaan ilman mikkiä ( ja lauloi myös "akustisesti")
 
P.S. mitä tapahtuu takahuoneessa Kimin harppusoolon aikana? (ei tosin tällä Ylöjärven keikalla)
http://www.facebook.com/video/video.php?v=139408642750929
Minä en bussilla aja. Minä olen minä! -Frank http://www.myspace.com/themisbeats
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)