Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Aloittelijat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Nuottien muistaminen
1
garyG
11.12.2010 10:57:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minulla on paljonkin vaikeuksia kuulla nuottikorkeuksia ja muistaa niitä jälkeen päin. Siksipä aloin koodaamaan ohjelmaa, jolla ajattelin parantaa tätä. Idea on 90-luvulla Speden ohjelmassa pelatusta muistipelistä: eli kone soittaa aluksi yhden äänen, joka pitää muistaa painamalla oikeaa nappia, sitten kaksi, kolme jne. Javascript-pätkässä toistetaan oktaavillista do-re-mi.. satunnaisesti. No, tähän meni kaksi tuntia ja digitoin nämä nuotit kitarallani, mutta wav-tiedostoista tuli kehnoja. Yritin sitten saada äänet erilaisilla ohjelmilla aikaiseksi, mutta kokeiltuani paria freeware-ohjelmaa, luovuin ajatuksesta. Tietääköhän kukaan, mistä äänet saisi valmiina.
 
Kuva ohjelmasta (siis sata riviä Javascriptiä - ei kunnon ohjelma) on omissa kuvissani. Ajattelin joskus jatkokehittää ohjelmaa siten, että ohjelmassa voidaan transponoida ja korotetut/alennetut nuotitkin voisi valita mukaan. Edelleen ajattelin, että kolme-neljä nuottiä voisi soittaa päällekäin (kunhan olen oppinut kuulemaan yhdenkin). Ja lopulta lisätä eri pituisia nuotteja, jolloin ohjelma olisi mielestäni tarkoitukseensa täydellinen.
 
Jos joku haluaa digitoida minulle C:stä c:hen sekunnin pätkiä tai tietää miten sellaiset helposti itse äänittää, niin pistääkää viestiä. Myös ohjelman tämän hetkisen kehitysvaiheen saa pyytämällä - tosin kehittely pysähtyi tuohon wav-tiedosto-ongelmaan.
 
garyG
11.12.2010 11:55:37 (muokattu 11.12.2010 11:56:22)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niin ongelma noissa itse digitoiduissa kitaran nuoteissa oli se, että äänitystekniikan ja painalluksen takia oikean nuotin oppii äänen virheistä, eikä niinkään nuotin korkeudesta. Pitäisi saada koko lailla saman mittaiset monotoniset äänet aikaiseksi. Kokeilin NCH:n Tone generatoria ja Wavepadiä, mutta jostain syystä tuo ToneGenerator ei minun koneessani freewarena pelittänyt kunnolla. Uuden asennuksen jälkeen alkoi ilmoittelemaan, että ohjelma koekäyttöaika on loppunut.
 
Fat Masterson
11.12.2010 12:49:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

C D E F G A H. Oikeita nuotteja on seitsemän. Eikö olisi kaikkein helpointa opetella ne?
 
garyG
11.12.2010 12:56:43 (muokattu 11.12.2010 12:57:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sitähän tässä yritetään. Jos otetaan ylennetyt nuotit ja kahdesta neljään nuotin yhdistelmät niin mahdollisuuksia on aika paljon enemmän.
 
baron
11.12.2010 12:59:08
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pyörää keksitään uudelleen.
Biabissa (Band-In-A-Box) on vuosia ollut erilaisia "ear training leikkejä", muun muassa kuvattu.
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
garyG
11.12.2010 14:07:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tarkoitit ilmeisesti ohjelmaa, josta pitää maksaa ihan rahaa? Koodaaminen on minulle helpompaa kuin soittaminen, joten se on enemmänkin ajanviete kuin kuin rasite. Toisaalta helpottanee suhtautumistani mielestäni vaikeaan aiheiseen. Jotkut muusikot/"muusikot" saavat nuottien kuuntelun kuullostamaan tosi helpolta, mutta eiväthän kaikki mozarteja voi olla syntyessään.
 
baron
11.12.2010 15:02:21
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

garyG: Tarkoitit ilmeisesti ohjelmaa, josta pitää maksaa ihan rahaa? Koodaaminen on minulle helpompaa kuin soittaminen, joten se on enemmänkin ajanviete kuin kuin rasite.
 
No jos saat kaksi kivaa harrastustasi yhdistettyä niin siitä vaan:-)
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
crestfall
12.12.2010 13:17:10
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mites perinteiset midi-filet? Pitäisi ainakin saada helposti sekunnin mittaista monotonista ääntä ja sävelet keskenään olisivat aika lailla saman kuuloisia.
 
Kelpaisiko ilmainen instrumentaalimusiikki? Ihmettele & ihastu: http://www.svetogorsk.fi
garyG
12.12.2010 13:51:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jep, sainkin noi äänet kun asensin SB Live:n toiseen koneeseen. No problem!
 
Tommi S.
13.12.2010 17:30:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuo sävelten tunnistaminen äänityksen virheistä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan myös MIDI-syntikoilla tai millä tahansa, vaikka se ääni on olevinaan niin monotoninen kuin vain voi olla. Esimerkiksi käytetyn kaiuttimen taajuusvaste vaikuttaa siihen että monotonisetkin sävelet voi tunnistaa siitä miten ne kyseisellä kaiuttimella soivat.
 
Tämän kiertämiseksi kannattaa ottaa käyttöön muutama eri instrumenttiääni, esim. kitara, piano, sähköpiano, viulu, siniaalto, neliöaalto, jne. ja sitten vaihtelee instrumenttia koko ajan satunnaisesti. Siis ensimmäinen sävel soi kitaran äänellä, toinen sävel viulun äänellä, kolmas pianon äänellä, neljäs taas kitaran äänellä, jne. eli äänensävy koko ajan vaihtelee. Tällöin korva ei saa otetta äänensävyistä, vaan se pakotetaan oppimaan sävelen varsinainen taajuus.
garyG
15.12.2010 21:44:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos kommentista. Huomasin muuten, että ohjelmaan kyllästyy nopeasti jos joutuu muistelemaan pidempiä pätkiä kerralla. Neljä-viisi nuottia ehkä muutamaan kertaan ja sitten "uusi biisi" lienee järkevämpää.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «