Aihe: DUNGEN (SWE)+KIKI PAU, 24.-26.11. Tre+Tku+Hki 1 | |
---|---|
![]() 25.08.2010 11:32:32 | |
RUOTSALAINEN DUNGEN KOLMELLE KEIKALLE SUOMEEN Ke 24.11.2010 Tampere, Klubi +Kiki Pau To 25.11.2010 Turku, Klubi +Kiki Pau Pe 26.11.2010 Helsinki, Tavastia +Kiki Pau Ruotsalainen psykedeliarock-yhtye Dungen saapuu loppuvuodesta kolmelle keikalle Suomeen osana bändin mittavaa maailmankiertuetta. Kansainvälistä kulttisuosiota nauttiva kokoonpano nousee kotimaisen Kiki Paun lämmittelemänä Tampereen Klubin lavalle keskiviikkona 24. marraskuuta, ja seuraavina iltoina yhtyeet nähdään Turun Klubilla ja Helsingin Tavastialla. Dungenin matka maineeseen kuuluu viime vuosien ruotsalaisen popviennin yllättävimpiin menestystarinoihin. Vuonna 1999 perustettu yhtye on uransa alusta lähtien yhdistellyt soitossaan 60- ja 70-lukuvaikutteista progressiivista folkia ja indie-henkistä psykedeliarockia. Nokkamiehensä Gustav Ejstesin johtama kokoonpano nousi tunnettuuteen vuoden 2004 Ta Det Lugnt -albumilla. Vaikka Dungen esittää kappaleensa ruotsiksi, on kokoonpano kerännyt laajan fanikunnan ympäri maailmaa sekä kiertänyt tiuhaan tahtiin Euroopassa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa esimerkiksi Fleet Foxesin seurassa. Syyskuussa julkaistava Dungenin kuudes studioalbumi Skit I Allt ilmestyy Yhdysvalloissa Mexican Summer -levymerkillä (mm. Real Estate, Best Coast) ja Euroopassa Subliminal Sounds -labelin kautta. Uutuuslevy on yhtyeen lausuntojen mukaan aiempaa enemmän bändilevy, ja koko yhtye onkin ollut mukana kirjoittamassa materiaalia Skit I Allt:lle. Pitkäsoiton on myös kerrottu saaneen vaikutteita jopa 1970-luvun heavysta. Tulevalla kymmenien keikkojen mittaisella Pohjois-Amerikan ja Euroopan kiertueella Dungen esiintyy esimerkiksi My Morning Jacketin seurassa sekä elokuvaohjaaja Jim Jarmuschin kuratoimalla ATP-festivaalilla. Muiden kiireiden ohella Dungenin jäsenet ovat tulleet tutuiksi myös Anna Järvisen taustabändinä. Edellisen kerran yhtye vieraili Suomessa viime vuonna, jolloin ruotsalaisbändi nähtiin Tavastialla ja Ilosaarirockissa. Kaikilla kolmella tulevalla Suomen keikalla illat avaa kotimainen indie-yhtye Kiki Pau. Keväällä ilmestyneellä White Mountain -kakkoslevyllään helsinkiläiskokoonpano siirtyi suoraviivaisesta indierockista kohti psykedeelisempää ilmaisua. LIPUT: Tampere: 13 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko Tiketti. Turku: 12 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko Tiketti. Helsinki: Ennakkoon 15 EUR Tiketistä +mahd. toimituskulut. Ovelta 17 EUR. DUNGEN (SWE) Ethereal and surreal, 4/5 Mojo Another classic from Swedish psych-heads, 4/5 Uncut 4 shows Dungen has a vision unmatched in music today, and an album their larger peers in rock experiements could only dream of producing Filter Magazine Amazing piece of psych-pop, 8/10 PopMatters I bet you a twenty that you wont hear a more intelligent album in the next year, 8/10 Drowned In Sound Mestarillista psykedeliaa Otto Talvio / Helsingin Sanomat www.dungen-music.com www.myspace.com/dungen www.myspace.com/kikipau www.fullsteamagency.com | |
![]() 25.08.2010 14:21:47 | |
Kai tästä täytyy innostua kun kävin jo kuukausi sitten Tiketistä kyseleen lippuja. Ja täytyyhän tästä! Sääli vaan ettei supportina ole esim. viime keikalle erittäin hyvin istunut Plain Ride. "So we started out with the idea of maybe write something with a jagged time signature, like 5/7 or something, but that doesnt make your booty move." - Perry Farrell, tahtilajitaiteilun mestari | |
![]() 11.11.2010 16:36:49 | |
Keikka lähestyy! Arvioita "Skit I Allt"-albumista: 5/5- Soundi 5/5- Dagens Nyheter 4/5- Desibeli.net 8/10- SPIN 8/10- Drowned In Sound 4/6- SvD "The blissful summery mood hangs around for ages"- BBC "A Swedish indie gem"- NME Skit I Allt-video: www.youtube.com/watch?v=Qt5PRQTh1K4 | |
![]() 24.11.2010 12:14:26 | |
Tänään Tampere!!! Ovet auki klo. 20.00, Kiki Pau klo. 21.00 ja DUNGEN klo. 22.00. | |
![]() 24.11.2010 15:58:23 | |
Artemi: Tänään Tampere!!! Ovet auki klo. 20.00, Kiki Pau klo. 21.00 ja DUNGEN klo. 22.00. Onko? Klubin sivujen mukaan tuntia myöhemmin. Festivaaaal, varje dag! "So we started out with the idea of maybe write something with a jagged time signature, like 5/7 or something, but that doesnt make your booty move." - Perry Farrell, tahtilajitaiteilun mestari | |
![]() 24.11.2010 17:37:19 | |
rybk: Onko? Klubin sivujen mukaan tuntia myöhemmin. Festivaaaal, varje dag! Taitaa tosiaan olla tuo myöhempi aikataulu, Tiketinkin sivuilla lukee että "HUOM! Ovet vasta klo 21!" ja Showtime klo 22. Eilen ostettuun printtilippuun oli vielä mennyt vanhat tiedot... "Short On Long Term Goals" | |
![]() 26.11.2010 11:48:51 | |
Tänään Tavastia! Levyjä soittavat DJt Särmä&Posta. 20.00 ovet auki 20.30 KIKI PAU 21.30 DUNGEN 23.30->Keskiyö-klubi Njassa haastattelee Dungenia tänään klo. 14.00 alkaen Radio Helsingin taajuudella! www.radiohelsinki.fi 88.6MHz | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)