| Aihe: Muusikoiden elämänkerrat | |
|---|
 Juutas
20.11.2010 11:17:16 (muokattu 21.11.2010 14:53:53) | |
|
Tapanani on ollut lueskella huvikseen silloin tällöin muusikoiden elämänkertoja tai bändihistoriikkeja, mutta aika usein lukukokemus on ollut enemmän tai vähemmän turhauttava. Itse musiikista puhutaan aivan liian vähän ja kirjoittaja keskittyy juoruiluun ja mustamaalaukseen tms. Ajattelin, että nyt voitaisiin pistää kasaan ketju, jossa ihmiset kommentoisivat lukemiansa muusikoiden elämänkertoja tai omaelämäkertoja. Tietääpähän mitä odottaa kun kirjaan tarttuu.. ;) Tässä alla muutama omalta lukulistalta - ainoat mitkä tulivat mieleen sen kummemmin miettimättä.
Philip Norman: Shout - Beatlesin tarina
Varmaan luetuin ja tunnetuin bändihistoriikki maailman "suurimmasta" bändistä. Käy läpi koko kaaren bändin synnystä oikeussalien kuolinkorinoihin. Pääpaino on epämusiikillisilla tapahtumilla, mutta kyllä tässä itse asiaankin päästään. Nuorempana oli kiinnostavaa luettavaa, mutta Beatlesin musiikista kiinnostuneille ehkä turhan juoruilevaa.
Dave Marsh: Bruce Springsteen
Myötäsukainen, mutta sympaattinen tekele, joka käy asiallisesti läpi Pomon tarinan alkuvuosista suuren suosion loppuvuosille (2004). Ok luettavaa jos Brucen tuotanto kiinnostaa.
Ian Carr: Miles Davis
Paras muusikkoelämäkerta mitä olen ikinä lukenut! Suhtautuu Milesiin samanaikaisesti taitelijaneroutta ihannoiden mutta kriittistä otetta unohtamatta. Kokonaisuus avautuu varsin uskottavasti ja todenoloisesti. Ja se tärkein.. Musiikkia analysoidaan todella huolellisesti ja levytyssessiota kuvaillaan kuin olisi kärpäsenä katossa. Mukana mm. nuottiesimerkkejä musiikinteoriasta kiinnostuneille. Suosittelen mikäli Davis tai jazz kiinnostaa!!
Chris Campion: Police
Rasittava opus. Tämä kirja EI kerro Policesta vaan Policen managerista, bisneksestä, Policen soittajien luonnevioista, näiden soolourien ojanpohjista jne. Lisäksi kirjoittaja on päättänyt esittää pitkin matkaa varsin kyseenalaisia analyysejä mm. uuden aallon ja punkin kehityksestä. Ok, muutama yksittäinen oivallus matkan varrelle mahtuu, mutta kaikkinensa malliesimerkki siitä miten "toimittaja" päättää ampua täyslaidallisen kaikkein halvimmilla keinoilla ja unohtaa melkein tyyten sen tärkeimmän - musiikin.
Lemmy Kilmister: Lemmy
Tätä ei voi mainita ilman että hymy venyy korviin asti. Maailman karismaattisimman menninkäisen itseironinen kertomus omasta elämästään, jossa rockin kaikki elementit ovat balanssissa. Paha sanoa mikä on totta ja mikä ei, mutta sillä ei ole väliä kun tekstin tyyli ja tarinat vetävät mukaansa. Ehkä viihdyttävin lukemani elämänkerta. Ei tosikoille tai raittiushenkisille! :D
Petri Nevalainen: Pekka Pohjola - Bassokenraali
Hivenen kuivakka, mutta asiallinen selostus Suomen "parhaasta" tai ainakin merkittävimmästä basistista. Suosittelen Wigwamista ja progesta kiinnostuneille ja tietty basisteille. ;) Hyvä kirja jonka luin nopsaan kannesta kanteen.
EDIT: Lisäsin loppuun tuon Pohjolan kun ei ollut vielä kukaan listannut.
EDIT2: JOTTA TÄMÄ EI MENISI PELKKIEN KIRJOJEN LUETTELEMISEKSI, NIIN LAITTAKAA NYT HYVÄT IHMISET EDES VÄHÄN PERUSTELUA MIKSI JOKIN KIRJA ON HYVÄ/HUONO!!!
Olen aina oikeassa - paitsi silloin kun olen väärässä... |
|
Policesta kiinnostuneille suosittelen Andy Summers: One train later.
Policen tarina innostuneesta alusta katkeraan loppuun. Lisäksi Andy on hemmetin hauska mies!
"Your mind makes a promise that your body can't fill" |
|
Hanoi Rocks - All Those Wasted Years oli mun mielestä varsin hyvä.
Ich bin ein berliininmunkki. |
|
David Tangyen ja Graham Wrightin How Black Was Our Sabbath on kans hauska. |
 apenaattori
20.11.2010 14:28:52 (muokattu 20.11.2010 14:29:56) | |
|
Stephen Davis: Hammer Of The Gods
Led Zeppelinistä kertova kirja, kirjoitettu melko järkyttävien fanilasien läpi. Tylsähköä luettavaa, kun kirjoittaja keskittyy lähinnä hehkuttamaan bändiä ja kuvailemaan sekoiluja musiikin jäädessä pahasti taka-alalle. Lisäksi mukana on joitakin aivan käsittämättömiä aivopieruja, joista kuvastuu kirjoittajan melko vääristynyt kuva ajan rock-musiikista (mm. väite Purplesta ja Sabbathista halpoina Zeppelin -kopioina). Hirveää shaissea, en voi suositella missään nimessä.
http://img439.imageshack.us/img439/1020/vrjohtoptsqi7.jpg |
|
Ronnie Wood - It's only rock n' roll
Vallan hauskaa ja viihdyttävää luettavaa. Tosin jokunen hivenen hämmentävä kohta. Muistaa "hivenen" aikaisesta lapsuudesta. Lisäksi kummallisen hyvät muistikuvat yksittäisistä tapahtumista, mikäli olis vetänyt niin paljon mömmöä kuin kirjoittaa. Lisäksi ihmettelen, miksi takakannesta Wood on pelastanut Jaggerin putoamasta hotellin ikkunasta, mutta kirjassa Keef pelasti.
Mutta: Muistuttaa todella paljon Lemmyn elämänkertaa, ja se on hyvä se. Paha sanoa mikä on totta ja mikä ei, mutta ei se niin tarkkaa ole.
"Vain hullu haluaa seurustella kanssani. Ja minä en seurustele hullujen kanssa." |
|
Toi mainittu Philip Normanin Beatles-kirja on mainio.
Jimmy McDonoughin Neil Young-elämäkerta "Shakey" on ehkä paras elämäkerta mitä on kirjoitettu.
Lewis Porterin "John Coltrane" on toinen lyömätön. Sisältää tosin paljon nuottinäytteitä, joten vaatii pientä lukutaitoa.
Tony Fletcherin kirjoittama Keith Moon-elämäkertajärkäle (jotain 800 sivua) on kans hienosti tutkittu ja kirjoitettu ja sisältää paljon hienoa ajankuvaa.
Dylanista on ihan hullun paljon kirjoja joista suurin osa on aika kehnoja, mutta Clinton Heylinin "Behind the shades", Robert Sheltonin "Bob Dylan, Elämä ja musiikki" ja Anthony Scaduton varsin vanha kirja "Dylan" ovat mainioita. Paul Williamsin kirjat ovat kans hyviä. Tosifanittajalle omaelämäkerta "Chronicles" on tietty aivan voittamaton.
Dave Marshin Bruce Springsteen-kirja "Pomon Tarina" on hyvä, mutta vähän liian innokkaan fanin näkökulmasta. Aika kritiikitöntä ylistystä, mutta hyvin kattava teos.
Jazz-aiheisista Ross Russellin Charlie Parker-elämäkerta "Bird elää" on hyvä.
Siinä muutama lukemisen arvoinen. |
|
Richie Blackmoresta kertova Musta ritari on hyvä. Valottaa melkoisesti millainen persoona mies oli/on. Poseeraa sellon kanssa ja fanittaa klassista muttei kuulemma koskaan soittanut nuottiakaan sillä sellolla. Ammuskeli karviasimarjoja liikkuvasta autosta ihmisten niskaan. Kannattaa lukea.
"Sä osaat purra ja raapia mutta tapella et kyllä osaa." - 7 vuotias serkuntyttö pikkusiskolleen mummoni 91 päivillä. |
|
Beatlesista kiinnostuneille suosittelisin Barry Milesin Paul McCartney -kirjaa Many Years from Now (suom. Eilinen), joka käy bändin tarinan läpi McCartneyn näkökulmasta. Normanin Shoutista en pidä lainkaan, se on sensaatiojournalistinen ja sivuraiteelta kotoisin sekä ylikorostaa John Lennonin kieltämättä keskeistä roolia bändissä vieläpä hyvin pinnalliseen tapaan tehden samalla Lennonistakin jotain muuta kuin ihmistä. Bändistä ei oikein hyvää ihan vain biografiaa ole kirjoitettukaan, odotan paljon Mark Lewisohnin jättiläisteokselta, jonka ensimmäinen osa ilmestynee ensi vuonna. Sitäkin kohtaan minulla on tosin omat epäilykseni.
Tuossa hämmästeltiin Ron Woodin muistin tarkkuutta ja minä hämmästelen Ringo Starrin muistia, sillä hän näyttäisi olevan Beatles-ryhmässä, joka koostui bändinjäsenten lisäksi roudareista, manageriportaasta ja tuottaja George Martinista, se kaikkein hyvämuistisin. Tämä on outoa sillä Ringo itse väitti juoneensa Beatles-aikanaan suunnattomia määriä alkoholia jatkuvasti.
Miles Davisin omaelämäkerta on hyvä, ehkä paras muusikon omaelämäkerta mitä olen lukenut.
This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
 Atomic Cafe
20.11.2010 18:28:41 (muokattu 20.11.2010 21:54:31) | |
|
Kyllä Mötley Crüen Törkytehdas on paras bändikirja mitä koskaan on tehty, jätkät on niin tyhmiä että savu nousee korvista kun kirjaa lukee mutta viihdyttävämpää opusta on vaikea löytää. Led Zeppelinin Jumalten Vasara pääsee ajoittain aika lähelle, mutta ne olivat idiootteja vain ameriikan kiertueilla.
Viihdyttävä kirja on myös Sid Vicious - Nuorena kuolemisen jalo taito missä riisutaan Sid alastomaksi ja kerrotaan millainen pelle sieltä myytin takaa löytyi.
Ramonesin Hey Ho Let's Go on hieno teos ja melkein yhtä hyvä kun Pat Gilbertin Lontoo liekeissä mutta punkkareiden elämänkerroista mielenkiintoisin on Rottenin No Irish, No Blacks, No Dogs. Tämän kirjan luettuani huomasin että jätkä on nero.
Lemmyn kirja on jo mainittu mutta mainitaan vielä kerran koska sen ainoa huono puoli on siinä että se on aivan liian ohut, enemmän pieni vihko kun ihan oikea kirja.
Joel McIverin Metallica on tylsä kun voiveitsi mutta toisaalta tuosta yhtyeestä on vaikea kirjoittaa muuten kun tylsästi, noin tavallisia hemmoja ei ole töissä edes rautakaupassa.
Iron Maidenin jätkät ovat vielä tavallisempia jätkiä kun Metallican jätkät Brucea lukuunottamatta ja niiden Run to the Hills on helvetin hyvää unilukemista, jos ei puolen sivun jälkeen nukahda niin kannattaa kokeilla unilääkettä ja poiketa heti aamulla terveyskeskuksessa. |
|
Karipiirto: Richie Blackmoresta kertova Musta ritari on hyvä. Valottaa melkoisesti millainen persoona mies oli/on. Poseeraa sellon kanssa ja fanittaa klassista muttei kuulemma koskaan soittanut nuottiakaan sillä sellolla. Ammuskeli karviasimarjoja liikkuvasta autosta ihmisten niskaan. Kannattaa lukea.
Hyvä kirja todellakin. Toinen on toi Lemmy. Alice Cooperin kun saisi vielä itselle niin olisi nannaa lukea se. Vasta sain päätökseen Yhden Yön Tarina ja oli minusta hyvä kirja. Aika paljon yllättäviä asioita selvisi Ollista ja hänen elämästään. Kovia kokenut kaveri hänkin.
-Half Step Down- |
|
Popedan Ilkeesti kiitää on kanssa elämän makuinen kirja. Varsinkin se ekapainos. Jatkopainos on aika turha, mutta hyvä kai, että sekin lisättiin. |
|
Meinasi melkein unohtua Remu Aaltosen Poika varjoiselta kujalta. On hyvä. Aivan mahtava kirja.
This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
|
Juice Leskisen omaelämäkerta (vuoteen 1988 asti, toinen osa ku jäi keskeneräiseksi) Siinäpä tärkeimmät on mahtava. Hauskoja ja juttuja hyvin kirjoitettuna |
 Nazareth
20.11.2010 23:10:59 (muokattu 23.11.2010 06:51:18) | |
|
Barry Miles - Frank Zappa. Hyvä kirja joka pitää otteessaan ja mukavia juttuja.
Nicholas Schaffner - Pink Floydin Odysseia. Sama kuin edellisessä.
edit: unohtu:
Michele Primi - Queen Koko Ura - Tää on tosi hyvä. Kirjassa perehdytään joka soittajan historiaan ja selitetään joka levyn jutut erikseen + muita juttuja. Hyvin kuvitettu myös. Sitkeä rotta. Räkäjarrujen läpi karannut räkä päätyy musiikkiin. Nää soi. |
|
Nazareth: Barry Miles - Frank Zappa. Hyvä kirja joka pitää otteessaan ja mukavia juttuja.
Toi on kyllä hyvä.
What the hell is wrong with freedom? That's what it's all about |
|
Näist' mie tykkään:
B.B. King & David Ritz: B.B. King omin sanoin
- Hyvä kirja, Esa Kuloniemen mainio suomennos
Joe Nick Patoski & Bill Crawford: Caught in the crossfire / Hugh Gregory: Roadhouse blues - Stevie Ray Vaughan and Texas R & B
- kaksi erilaista, toistaan tukevaa kirjaa SRV:stä
Gerry McAvoy & Peter Crisp: Riding shotgun
- Rööri-vainaan luottobasisti muistelee. Paljon asiaa myös Nine Below Zerosta
John Fagerholm & Jaakko Riihimaa: Albert Järvinen
- tämä yhdessä Honey Aaltosen, Vesa Kontiaisen ja Kjell Starckin Hurriganes -kirjan kanssa kertoo karua kieltään Suomi-rockista. Ehkä tähän voisi vielä lisätä Lido Salosen muistelmat. Kovaa mentiin 1970-luvulla Suomessakin.
Murray Engleheart & Arnaud Durieux: AC/DC Maximum Rock & Roll
- paikoitellen turhan ruusunpunaisten lasien läpi katseltu varsinkin Bon Scottin sekoiluja tyyliin "no, Bon on Bon", mutta kokonaisuutena erittäin hyvä AC/DC-historiikki.
sum ergo cogito |
|
Kiss - Maskin takaa kuuluu myös rock-elämänkertojen A-luokkaan.
Anteeksi. |
|
Atomic Cafe:
Joel McIverin on tylsä kun voiveitsi mutta toisaalta tuosta yhtyeestä on vaikea kirjoittaa muuten kun tylsästi, noin tavallisia hemmoja ei ole töissä edes rautakaupassa.
Iron Maidenin jätkät ovat vielä tavallisempia jätkiä kun Metallican jätkät Brucea lukuunottamatta ja niiden on helvetin hyvää unilukemista, jos ei puolen sivun jälkeen nukahda niin kannattaa kokeilla unilääkettä ja poiketa heti aamulla terveyskeskuksessa.
Mciverin teoksesta en itsekään pitänyt kovinkaan paljon. Run to the hills sen sijaan on mielestäni erinomainen teos. Ainakin omalla kohdalla mielenkiinto säilyi täysin, vaikka nämä jätkät ei jokaista tyrkkyä kaiketi panneetkaan ja imeneet kokaa tissien päältä. Itse en Mötley Cruen musiikista hirveästi välitä, joten ei tuo kirjakaan hirveästi nappaa. Mutta en minä oikeastaan tiedä mikä siinä örveltämisessä niin hienoa on. Tietäähän sen, kun idiooteille antaa miljoonia, mitä siitä seuraa. Varmaan siinä itsekukin sekoaisi.
Dave Mustainen kirja on lukemisen arvoinen, vaikka ei ehkä ihan kasassa pysy loppuun asti. |
Atomic Cafe
21.11.2010 17:42:54 (muokattu 24.11.2010 15:44:21) | |
|
Basil79: Mciverin teoksesta en itsekään pitänyt kovinkaan paljon. Run to the hills sen sijaan on mielestäni erinomainen teos. Ainakin omalla kohdalla mielenkiinto säilyi täysin, vaikka nämä jätkät ei jokaista tyrkkyä kaiketi panneetkaan ja imeneet kokaa tissien päältä.
Run to the hills on varmasti erittäin mielenkiintoinen kirja yhtyeen todellisille faneille ja sehän lähentelee ihan puhdasta fanikirjaa. Kritiikkiä siinä on erittäin vähän mutta toisaalta ei kai siihen kritiikkiin ole tämän yhtyeen kohdalla edes mitään aihetta. Kyllä minä tätä kirjaa suosittelen ihan lämpimästi kaikille niille jotka ovat nähneet Iron Maidenin livenä 30-50 kertaa ja niitähän löytyy tästäkin maasta paljon.
Mciverin teoksessa mättää se että heppu haluaa olla kriittinen mutta ei kuitenkaan onnistu siinä yhtä hyvin kun vaikkapa Pat Gilpert omassa Clash kirjassaan.
Itse en Mötley Cruen musiikista hirveästi välitä, joten ei tuo kirjakaan hirveästi nappaa. Mutta en minä oikeastaan tiedä mikä siinä örveltämisessä niin hienoa on. Tietäähän sen, kun idiooteille antaa miljoonia, mitä siitä seuraa. Varmaan siinä itsekukin sekoaisi.
En minäkään Mötley Crüen musiikista hirveästi välitä mutta mikään ei voi olla sen hauskempaa kun lukea mitä tapahtuu kun idiootit tuhlaavat miljoonia dollareita kokkeliin, viskiin, urheiluautoihin ja naisiin. Olkoonkin että tarinoita on varmasti väritetty ja kirjasta löytyy myös se vakava puoli. Rock'n'roll unelman todeksi eläminen tulee kalliiksi jos jättää aivot narikkaan.
Tästä tulikin mieleen että jos on lukenut jo suurimman osan kaikista Jimi Hendrix kirjoista niin kannattaa lukea myös Sharon Lawrencen mies, musiikki ja totuus. Se on Jimin luottotoimittajan kirjoittama opus joka täydentää sangen mainiosti niitä muita kirjoja. Se ei ole mikään kattava historiikki mutta siinä tarkastellaan hyvin kriittisesti sitä sirkusta mikä Jimin ympärillä pahimmillaan pyöri. Lawrence suuntaa huomion myös perikunnan omituisiiin kiemuroihin joista ei omituisia piirteitä ja käänteitä puutu. |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
