Rock, pop, alternative ›

maelstorm: Se, että tämä on muusikoiden.netin suosituin keskusteluketju perustuu juuri siihen, että löytyy joku, joka jaksaa kärsivällisesti olla ehdoton ja vaihtelevan perusteellinen ehdottomuudessaan.
 
Joo, mutta luulisin ketjun suosion perustuvan lähinnä omalaatuisesta ehdottomuudesta nousevaan viihdearvoon, eikä niinkään oikeasta asiasta keskustelun laatuun tai määrään. Vai lukeeko tätä joku ihan tosissaan vielä tässä vaiheessa?

Sakmongkol: Joo, mutta luulisin ketjun suosion perustuvan lähinnä omalaatuisesta ehdottomuudesta nousevaan viihdearvoon, eikä niinkään oikeasta asiasta keskustelun laatuun tai määrään. Vai lukeeko tätä joku ihan tosissaan vielä tässä vaiheessa?
 
kokeile kääntää asia niin, että mitä olisi tapahtunut jos velipesonen olisi antautunut ehdottomuudestaan kohti sitä niin helkkarin tylsää konsensusta? Siitäkö sinä kuvittelet keskustelun laadun ja määrän nousevan, ja ihmisten olevan innokkaasti tosissaan?
 
Kehtaan epäillä, että keskustelua tuskin olisi käyty viittä sivuakaan.
 
Viittasinkin jo edellä siihen, että täällä ovat monet m.netin vanhatkin naamat käyneet kaatumassa omiin jalkoihinsa ja rölötelleet menemään.
 
ketjun suosio perustuu sille, että rockin kuolema on monelle pikkupojalle kipeä paikka, varsinaiseen fyysiseen ikään katsomatta.
 
-----
edit:
koska brutalisoit lainauksessasi kirjoitustani joka nyt jäi edelliselle sivulle, kopion sen vielä tähän viestini jatkeeksi kokonaisuudessaan:
 
Ei, ja ei.
 
Se, että tämä on muusikoiden.netin suosituin keskusteluketju perustuu juuri siihen, että löytyy joku, joka jaksaa kärsivällisesti olla ehdoton ja vaihtelevan perusteellinen ehdottomuudessaan.

Kymmenet vanhat ja uudet nimimerkit ovat saapuneet tänne rockin kuoleman julistukseen ja kiukustuneet löytämästään. Rockin kuoleman julistuksessa on selvästikin jotakin, jonka moni aikuinenkin ottaa todella henkilökohtaisesti.

Se, että tässä ketjussa on niin paljon sinunkin mainitsemaasi epätoivottavaa materiaa ei kerro siitä, että rockin kuoleman julistaja(t) olisivat ehdottomuudessaan toimineet väärin, vaan se kertoo siitä, että nämä henkilöt, jotka ovat rockin kuoleman julistuksesta pillastuneet, ovat yrittäneet tuhota tämän viestiketjun jankuttamisella, inttämisellä ja muulla epätoivottavalla turhalla höpinällä ja huumoriksi koristellulla vittuilulla. se on monen valitsema puolustusmekanismi epätoivottavalta tosiasialta.

on sanottu, että epämiellyttävän väitteen totuudeksi tulemisella on kolme vaihetta:

1. Vähättely, naureskelu
2. Voimakas, lähes väkivaltainen vastustus
3. Hyväksyntä.

maelstorm: kokeile kääntää asia niin, että mitä olisi tapahtunut jos velipesonen olisi antautunut ehdottomuudestaan kohti sitä niin helkkarin tylsää konsensusta? Siitäkö sinä kuvittelet keskustelun laadun ja määrän nousevan, ja ihmisten olevan innokkaasti tosissaan?
 
Joo.
 
Kehtaan epäillä, että keskustelua tuskin olisi käyty viittä sivuakaan.
 
No tässä ketjussa on nytkin ehkä juuri se viisi sivua asiaa. Onhan jankutusta ja rölötystä paljon kivempi lukea mutta oikeaa keskustelua syntyy sen verran kuin aihe vaatii tai ansaitsee. Ehkä tämä sitten oli sellainen viiden sivun aihe.
 
ketjun suosio perustuu sille, että rockin kuolema on monelle pikkupojalle kipeä paikka, varsinaiseen fyysiseen ikään katsomatta.
 
No jaa.
 
brutalisoit lainauksessasi kirjoitustani joka nyt jäi edelliselle sivulle
 
Antexi.

Tuosta jazzin vaikeasti lähestyttävyydestä: Jazz oli kaikkein suosituinta musiikkia Amerikassa ja hieman muuntuneena osassa Eurooppaa 40-luvun lopulle saakka. Sitten tuli mielenkiintoinen lyhyt välivaihe ja sitten tulivat Sam Phillips ja Elkku jotka räjäyttivät pankin. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon bebop on syypää jazzin valta-aseman menettämiseen. Sehän oli justiinsa niin, että sodan loputtua elettiin Jenkeissä jonkin aikaa euforiassa ja bobop-levyjä soitettiin radiossa. Oliko kuitenkin niin, että kun euforia meni ohitse, bebop alkoi etoa ja jazz meni samalla kertaa?
 
Jazz säilytti asemansa nuorisomusiikkina vaihtelevasti vielä 60-luvun alkupuolelle saakka mutta vuonna 63 taisi tulla siihen päätös.

PomppoK: Tuo on inhimillisesti pitkälti totta, mutta voi olla inhimillisen tekijän liiottelua ajatella, että ainakaan nykymuotoinen yhteiskunta, jossa väärä tietoisuus (valinnanvapaus, kuluttajuus) realisoituu, pyörisi ihmisten voimalla ylipäätään. Kukaan ei oikeasti tarkalleen tiedä, miten nykymuotoinen kapitalistinen yhteiskunta toimii, ja silti se toimii! Se on pelottavaa, mutta ei ehkä tämän ketjun kannalta kovin mielekästä ajateltavaa. Ehkä.
 
Mietityttää kuitenkin, miten sitten on mahdollista ylittää laiskuus (yksinäinen puuhastelu) ja ulkoa-asettuvat ongelmat (survivalismi). Havaintojeni valossa lähinnä ihmeiden kaupalla, eikä kokemus elämästä tee juurikaan poikkeuksia tästä.
 
Vaikka rahan liikkeen erottaisi ihmisten liikkeestä, osan ihmisistä täytyy silti tehdä jotain. Globaalin kapitalismin rahavirtoja säätelevät kuitenkin elävät ihmiset esimerkiksi Wall Streetillä. Kapitalismin ilmentymä ihmisessä on konsumerismi, kuluttajauskonto. Suomen yhteiskunta toimii niin että eduskunta päättää mitkä ovat valtion tehtäviä ja valtio sitten ottaa veroina mitä tarvitsee tai irti saa.
 
Laiskuutta ei ole mahdollista ylittää eikä päästä pakoon, se on osa meitä niin kuin tyhmyyskin. Laiskuuden voi koettaa kuitenkin hätistää vähän etäämmäs siitä aivan iholta. Ei kannata tavoitella tyrmäysvoittoa vaan parin pisteen kaulaa erä erältä. Ulkoa asettuvien ongelmien selätyshalut kielivät uskonnollisesta peruslatauksesta. Mielestäni älyllisen suorituskyvyn kehittymisen kannalta ulkoapäin lankeavat ongelmat ovat täydellinen välttämättömyys.

velipesonen: Oliko kuitenkin niin, että kun euforia meni ohitse, bebop alkoi etoa ja jazz meni samalla kertaa?
 
Olen ymmärtänyt että et pidä sosiologisista selityksistä, toisaalta omat esittämäsi "kulttuurimuodot" eivät kuitenkaan niin kaukana ole niistä yhteyksistä. Niinpä - mun mutuni, kun en ole sosiologi, enkä musiikkihistorioitsijakaan, menee suurinpiirtein näin, kuten aiemmin sanoin, että jazz oli 1900-luvun alussa aikoinaan sekä uuden kaupunkilaisen keskiluokan musiikkia että musiikin sisäinen yliylevöityneisyydestä palauttava liike. Rockista tuli taas nuorten ja työväen ääni, niiden ryhmien jotka seuraavana nousivat ja musiikkina se avasi myös sovinnaisuuksia suoremmalle ilmaisulle. 1950-luvun rock ja jazz kulkevat rinnankin. Jo ennen sotia swingin tahtiin tanssittiin jitterburgia, liikkeiltään samaa akrobatiaa kuin rock - helsingin koululaisetkin harjoittelivat liikkeitä. Rock nyt sitten tarjosi siihen musiikkina enemmän rytmiä ja vauhtia ja jazz ei tähän pystynyt vastaamaan. Sitten taiteentekijät - tai ne CIAn kätyrit :), varmaan beatnikitkin on niitä - poimivat sen myös omakseen 1960-lukuun mennessä. Se mikä on itselle täysin hämärää on se, mikä on eurooppalaisen, ranskalaisen erityisesti, vasemmistoälymystön suhde rockiin ja jazziin.

velipesonen:Jazz säilytti asemansa nuorisomusiikkina vaihtelevasti vielä 60-luvun alkupuolelle saakka mutta vuonna 63 taisi tulla siihen päätös.
 
Mie en sit yhtään tykkää enkä oikeestaan pidä minään tollasia ilmauksia kuin nuorisomusiikki, tulee vähän mieleen kun 70-luvulla puhuttiin nuoriso-orkestereista, ei ei ei. Musiikki on kuitenkin musiikkia.

maelstorm: henkilöt, jotka ovat rockin kuoleman julistuksesta pillastuneet, ovat yrittäneet tuhota tämän viestiketjun jankuttamisella, inttämisellä ja muulla epätoivottavalla turhalla höpinällä ja huumoriksi koristellulla vittuilulla. se on monen valitsema puolustusmekanismi epätoivottavalta tosiasialta.
 
Koetsä tämän noin vakavana tämän ketjun. Ei keskustelu minusta ole mikään verissäpäin käytävä juttu, asioiden pyörittely ei ole henkilökohtaista. Sitten on kyllä sellaisia asioita kuin se, että työnteko ei aina ole niin helppoa vaan vaatii välillä pakoteitä että pääsisi eteenpäin ja tämä ketju on tarjonnut riittävästi mielenkiintoa, paikoin ajateltavaakin, ja viihdettä.
 
E: edellinen ei tarkoita että ei olisi miepiteidensä takana, kuitenkaan.

maelstorm:ketjun suosio perustuu sille, että rockin kuolema on monelle pikkupojalle kipeä paikka, varsinaiseen fyysiseen ikään katsomatta.
 
Hohhoijaa.
 
Ketjun suosion syy ovat provokatiiivinen kirjoittelu ja toisten musiikkimaun halveksiminen.Tämän lisäksi halveksutaan ja ylenkatsotaan melko hävyyttömällä tavalla myös itse musiikinlajin kuuntelijoita.
 
Vastareaktio olisi päivänselvä oli musiikinlaji mikä tahansa.Jos lähtökohta olisi ollut jokin muu kuin toisten mielipiteiden aliarvostaminen ja omien mielipiteiden esittämäinen pakkohyväksyttävänä faktana olisi tästä ehkä syntynytkin jotain perusteltua ja hyvin argumentoitua keskustelua.
 
on sanottu, että epämiellyttävän väitteen totuudeksi tulemisella on kolme vaihetta:

1. Vähättely, naureskelu
2. Voimakas, lähes väkivaltainen vastustus
3. Hyväksyntä.
 
Totuuteen ei vaadita muuta kuin kiistattomat todisteet.Niitä rockin kuolemasta ei ole.

BigPapa: Mie en sit yhtään tykkää enkä oikeestaan pidä minään tollasia ilmauksia kuin nuorisomusiikki, tulee vähän mieleen kun 70-luvulla puhuttiin nuoriso-orkestereista, ei ei ei. Musiikki on kuitenkin musiikkia.
 
Joo, mutta tähän nyt liittyy myös se, että nuorisomusiikki voi olla terminä vähättelevä ja kategorisoiva, mutta ei kai sitä voi kiistää, että rock on antanut niille ei-vielä-aiakuisille äänen "hierarkian" ulkopuolelta.

Askr: Joo, mutta tähän nyt liittyy myös se, että nuorisomusiikki voi olla terminä vähättelevä ja kategorisoiva, mutta ei kai sitä voi kiistää, että rock on antanut niille ei-vielä-aiakuisille äänen "hierarkian" ulkopuolelta.
 
Joo joo, mut onneks ei Cream oo enää nuorisomusiikkia, eikä taida olla Hurriganeskaan, t. 52v eläkeläinen.

velipesonen: Olen tässä yrittänyt vastata kysymyksiin mitä ja miten asiat todella ovat. Keskeinen argumenttini, että rock on kuollut, on paljas havainto, joka ei nykytieteellisen väittämän mielessä ole falsifioituvaa lajia. Paljasta havaintoa ei voi kiistää luokittelun keinoin. Muutaman jo nimeltä mainitsemanikin henkilön ns. kritiikki argumenttejani kohtaan ei ole osunut maaliinsa, eikä heidän kritiikkiään voi parhaalla tahdollakaan ottaa kovin vakavasti. Minuun tavan takaa kohdistettu moite ohipuhumisesta tai jopa harhaanjohtamisesta ei myöskään osu maaliinsa; ainoa mitä voin tehdä on valottaa asiaani entistä tarkemmin tai monipuolisemmin. En voi valottaa muiden kuin omaa asiaani tässä kohtaa.
 
Se ,että vastaat sulle esitettyyn kritiikkiin "ei pidä paikkaansa" ei kyllä vakuuta ketään.Ja tiede ja sen metodit on kyllä aika kaukana ainakin sinun kommenteista joten sen sanaston käyttäminen ontuu pahemman kerran.
 
Rock ei todellakaan ole kuollut suhteessa johonkin tai suhteellisen kuollut. Se on kuollut.
 
Ei se ole kuollut ,koska sulla ei ole siitä mitään todisteita.

Askr: Olen ymmärtänyt että et pidä sosiologisista selityksistä,
 
Juu en pidä lähinnä siksi että ne ovat usein totaalisen pinnallisia, eivät edes yritä pureutua asioiden olemukselliseen ytimeen eivätkä ole siitä kiinnostuneita. Fuck that!
 
Tossa on semmonen juttu että koko tarkastelvana ajanjaksona, 30-luvulta 60-luvulle, musiikkia ostettiin nuotteina ja äänilevyinä todella paljon. Ikäryhmäjaot saattoivat mennä niin, että isä tykkäsi Duke Ellingtonista mutta poika enemmän Earl Bosticista. Musiikki ylipäätään oli suositumpaa kuin nykyisin, volume oli isommalla. Bebop ei koskaan ollut radiokamaa Euroopassa mutta Jenkeissä lyhyen aikaa oli. Siitä alkoi jazzin disintegraatio ja eräänlainen temppuilu. Jazzin vaihtuminen rockiin vaatii etujoukkoja, suunnannäyttäjiä myös nuorison itsensä sisällä ja Lontoon modit olivat tällainen joukko Englannissa.

velipesonen:Tossa on semmonen juttu että koko tarkastelvana ajanjaksona, 30-luvulta 60-luvulle, musiikkia ostettiin nuotteina ja äänilevyinä todella paljon.
 
Todellako? Tilasto ja lähde tälle väitteelle.Muuten se voidaan unohtaa.

velipesonen:Ajatellaan vaikka sellaista Beatles-mittareilla täysin keskinkertaista kappaletta kuin It Won't Be Long: siinä John Lennon latoo pöytään vajaassa minuutissa (kappaleen alusta lukien) enemmän melodiaan ja harmoniseen oivaltamiseen perustuvaa rytmistä energiaa kuin juuri minkään heviorkesterin koko tuotanto sisältää yhteensä.
 
Ai sä tykkäät enemmän Beatlesistä kuin hevistä.
 
Mutta tätäkin sun pitää jankuttaa lähes joka viestissä.
 
Yleensä rockissa tällaisia todella loistavia kuningasbiisejä on joitain satoja. Jazzissa niitä on joitain tuhansia.
 
Eli sun mielestä kunigasbiisejä on enemmän jazzissa kuin rockissa? Ok.Yksi mielipide sekin.
 
Tämä määrällinen vertailu ei kerro siitä että rockin huippubiisit olisivat huonompia kuin jazzin huippubiisit, vaan se kertoo näiden kulttuurimuotojen keskinäisestä luonne-erosta.
 
Tuo vertailu ei kerro mistään muusta kuin sinun musiikkimaustasi.

PsychedelicWarlord: Todellako? Tilasto ja lähde tälle väitteelle.Muuten sen voidaan unohtaa.
 
Valehtelijaksi epäileminen ei kuulu herrasmiehen käytökseen.

velipesonen: Valehtelijaksi epäileminen ei kuulu herrasmiehen käytökseen.
 
Ei sua epäilty valehtelijaksi vaan vaadittiin lähde tai muu todiste väitteellesi.Käytit aiemmassa kommentissasi innokaasti tieteen sanastoa.Tieteeseen kuuluu myös lähteen ilmoittaminen.
 
Toistan kysymykseni: Onko sinulla antaa lähde (tilasto tms.) väitteellesi?

velipesonen: Valehtelijaksi epäileminen ei kuulu sivistyneistön käytökseen eikä valehteleminen hyviin tapoihin.
 
Mikäs tuata luåkkajako nyt on meneillään. Sivistyneistö vs. rahvas?

VViltsu: Jos minulta kysytään niin kyllä jonkin tietyn musiikin lajin ymmärtämisestä kertoo sen suosio.
 
Entäpä miten suosio voisi kytkeytyä ihmisen perustarpeeseen olla jakamassa jonkinlaista sosiaalista koodistoa ja tuntea olonsa turvalliseksi elämässä? Entä miten näitä sosiaalisia koodistoja jaetaan ja ketkä niitä jakavat?
 
Tuosta kuolema-ajatuksesta tuli mieleen, että kulttuurisen ilmiön avantgardistinen olemus ainakin kohdannee kuoleman institutionalisoituessaan. Eli kun se ilmiön sisältä käsin pyritään määrittelemään/selittämään ja sillä tapaa joudutaan lopulta sitomaan vallitsevaan kulttuurisen systeemiin. Ilmiön musiikillinen jatkuvuus onkin toinen kysymys.