Karipiirto 29.10.2010 00:45:36 | |
---|
Pikkusormen käyttöön liittyy myös yksi pointti, miksi se on ihan hyvä opetella. Itse käytin aina viimevuoteen asti mm. kvintteihin aina etusormea ja nimetöntä mutta huomasin että varsinkin alemmilla nauhoilla tämä aiheutti välillä vähän turhaa jännitettä sormiin, kun tuli välillä kurkoteltua noilla sormilla myös vähän pidempiäkin intervalleja. Opettelin "väkisin" soittamaan ne käyttäen etu- ja pikkusormea vähentääkseni tätä jännitettä ja saaden näin käteni miltei lepoasentoon soiton aikana. Toisin sanoen kun tässä hommassa nyt kumminkin on tarkoitus kyetä soittamaan ilman liikaa rasitetta, mitä syntyy juurikin kurkottelusta, liian isoista sormien liikkeistä ja kaikesta jäykkyydestä, olisi hyvä opettaa se pikkulilli mukaan hommaan jo siksikin että sillä voi vähentää mm. soitosta aiheutuvia ranneoireita ja nivelvaivoja. Mitä pienemmällä liikkeellä ja voimalla jutut saa soitettua, sen parempi. Bonuksena vielä se että jahka sen sormen saa pelittämään, alkaa tuota nopeuttakin tulla tuohon soittoon, mikäli sellaisesta nyt on kiinnostunut. ;) "Sä osaat purra ja raapia mutta tapella et kyllä osaa." - 7 vuotias serkuntyttö pikkusiskolleen mummoni 91 päivillä. |
tender.insanity 29.10.2010 09:31:45 | |
---|
Karipiirto: Pikkusormen käyttöön liittyy myös yksi pointti, miksi se on ihan hyvä opetella. Itse käytin aina viimevuoteen asti mm. kvintteihin aina etusormea ja nimetöntä Mä olen jostain syystä ihan alusta alkaen käyttänyt powerchordeihin etusormi-pikkurilli -otetta. Jotenkin paljon luonnollisempi ja rennompi tapa. Sooloilussa pikkurilliä käytän tarpeen mukaan. Sweepatessa miltei välttämätön. Dimiswiipeissä en tosin osaa pikkurilliä käyttää Yngwien tyyliin (ne perus kolmen kielen swiipit, mitä se viljelee joka sooloon), vaan korkeimman ja matalimman sävelen vedän nimettömällä. |
Jzci 29.10.2010 11:37:27 | |
---|
tender.insanity: Mä olen jostain syystä ihan alusta alkaen käyttänyt powerchordeihin etusormi-pikkurilli -otetta. Jotenkin paljon luonnollisempi ja rennompi tapa. Kuin myös. Lähinnä siksi että se näyttää paljon siistimmältä kuin etusormi + nimetön tai sellainen barremainen ote. Tärkeintä on että soitto näyttää hyvältä, eikö? |
I3enjam1n 29.10.2010 17:18:51 | |
---|
John Petruccihan taitaa tilutella käyttäen aika vähän pikkurilli, joskus pikkurilli taitaa olla jopa kaulan alapuolella. |
Jzci 29.10.2010 17:24:07 (muokattu 29.10.2010 17:24:19) | |
---|
I3enjam1n: John Petruccihan taitaa tilutella käyttäen aika vähän pikkurilli, joskus pikkurilli taitaa olla jopa kaulan alapuolella. Petrucci käyttää pikkurilliä kyllä aivan koko ajan. |
I3enjam1n 29.10.2010 17:36:45 | |
---|
Jzci: Petrucci käyttää pikkurilliä kyllä aivan koko ajan. No joo oli ehkä vähän väärässä, kyllähän hän näyttää sitä käyttävän niissä kohdissa joissa tarvii, mutta aika paljon soittaa ilmankin. Eli käyttää silloin kun todella tarvitsee, mutta muuten soittaa etusormea, keskisormea ja nimetöntä käyttäen(yllättävän paljon oikeastaan), joten ei minun mielestä ainakaan "kokoaikaa" käytä pikkurilliä. |
Herra Cliffords 29.10.2010 23:45:18 | |
---|
Soittaminen kolmella sormella? Se on vähän kun kusisi housuunsa. Ensin lämmittää, mutta se lämpö kaikkoaa nopeasti ja myöhemmin tulee aika vilponen. |
Lennu 30.10.2010 09:57:21 | |
---|
Herra Cliffords: Soittaminen kolmella sormella? Se on vähän kun kusisi housuunsa. Ensin lämmittää, mutta se lämpö kaikkoaa nopeasti ja myöhemmin tulee aika vilponen. Sait m.netin virallisen analogiapalkinnon. "Kun vuosi 2012 koittaa, maankuori repeää ja kaikki maankuoreen haudatut Mamban levyt pulpahtavat pintaan." -Juho L |
Herra Cliffords 30.10.2010 17:29:24 | |
---|
Lennu: Sait m.netin virallisen analogiapalkinnon. Mitä suotta, kopioin vain kimurantin vastauksen pikkurillisäikeestä! |
kimurantti1 30.10.2010 18:51:37 | |
---|
Herra Cliffords: Mitä suotta, kopioin vain kimurantin vastauksen pikkurillisäikeestä! Mä katsoinkin että onpas tutun näköinen laini jonkun muun kirjoittamana. :-D |
Nurmituomas 30.10.2010 19:10:16 | |
---|
kirk hammet sanoi jossain haastattelussa, että joku oli sanonut hänelle alkuaikoina, että rupea käyttämään sitä pikkurilliä, muuten se vaan roikkuu siinä mukana. hevisoinnuissa kun käyttää sitä, niin oppii käytämään. joo, enpä ollut aiemmin huomannut seurata, mutta ei se gary moore näemmä hirveesti sitä pikkurilliä käytä. http://www.youtube.com/watch?v=GShEeFfXNqY&feature=related ehkä 51 sekunnin kohdalla veti hevisoinnun pikkurillillä, mutta ei näe varmasti |
Alfauros 30.10.2010 21:04:10 (muokattu 30.10.2010 21:10:56) | |
---|
Kyllähän se tuosta ihan ajan myötä itestään kehittyy, meikä käytti aika pitkäänkin aloitellessa "Iommimaista" kahden sormen soittotekniikkaa :D mutta siihen sitten kolmas sormi tuli mukaan kuvioihin ja pikkusormikin vähitellen Kannattaa toki välillä hakata jotain kivoja riffejä missä sitä pikkusormea tarvitsee (helppo esim Crazy Train intro, vaikeampi MOP "spider") |
TD6 30.10.2010 22:08:18 | |
---|
Kyllä se pikkusormi kannattaa treenata toimivaksi ellei siinä nyt ihan oikeasti ole jokin todellinen vamma. Myöhemmin käy kyllä kyrsimään kun sille pikkusormelle olisikin käyttöä, vaikket sitä vielä tässä vaiheessa ole huomannutkaan. Onhan soittaminen hyvinkin mahdollista vain kolmella sormella, mutta loppupeleissä se saattaa rajoittaa soittoa todella kovalla kädellä. Itse käytän pikkusormea lähes poikkeuksetta aina tilaisuuden tullen. Ei minunkaan pikkurillistäni ollut juuri mihinkään kahden vuoden jälkeen, mutta sitten kun olin siinä noin 3-4 vuotta alusta alkaen pakottanut pikkusormea mukaan niin alkoi pikkuhiljaa ruveta toimimaan. Nyt kahdeksan soittovuoden jälkeen pikkusormi on lähes nimettömän veroinen. Voi vaikka verrata matkoja nauhojen väliltä kuinka pitkälle yltää kolmella tai neljällä sormella. Kolmella menee 7.- 12. nauhat ja neljällä 7.-15. Sitten jos tähän vielä sotketaan väliin jäävät sormet kehiin kolmen sormen politiikka on huomattavasti kömpelömpi. Voit itse vaikka ajatella miten erilaisia asioita voisit soittaa jos sinulla olisi lähes nimettömän veroinen pikkusormi. Jos pikkusormesi on siis todella jollain tapaa vammainen niin et voi luultavasti tehdä mitään, mutta kaksi vuotta on todella vähän, joten luulisin ainoan ongelman olevan soittajan turhautuminen. Etenkin jos tietoisesti jätät pikkurillin käyttämättä niin eihän se koskaan mihinkään kehity. Pahoittelut hieman sekavasta tekstistä. |
Skeleton992 16.11.2010 23:37:07 | |
---|
Juuh. Hyviä vinkkejä on tullut jonkin verran, kiitos niistä. Pitää kokeilla. Tarkennan vähän muutamaa asiaa: Sormessa siis todella on joku tuntematon vika. Edes niveliin erikoistunut lääkäri ei osannut sanoa, mikä siinä on vikana. Se ei mene suoraksi vaikka yrittäisi vääntää toisella kädellä. Jos sitä yrittää vääntää väkisin, se tuntuu samalta kuin yrittäisi vääntää tervettä niveltä yli ääriasennon. Melko varmasti nivel (keskimmäinen) on kasvanut kieroon... Monta kertaa on mainittu, että sitä pitäisi käyttää soinnuissa. Minä käytän sitä kyllä soinnuissa aina kun katson tarpeelliseksi. Esim. 5-soinnut (kolmella kielellä) ovat sellaisia, joissa käytän etusormea, nimetöntä ja pikkusormea. Sooloissa siis en käytä. Kitaraa "kolmella" sormella; vasemman käden pikkusormi on vammanen mutta ei se menoa haittaa! |
Tonski 16.11.2010 23:50:29 | |
---|
http://www.youtube.com/watch?v=hZi0IHX1Wgg |
Ianuarius 17.11.2010 09:24:14 | |
---|
Tonski: http://www.youtube.com/watch?v=DhGRzl5WFYg Sums it up. Hehehehehe.... loistava jätkä! :D Kaipa sitä tuli käytettyä vähemmän joskus... ekana vuonna tms. Sit kaveri kysy "mikset sä käytä pikkusormea noissa jutuissa?"... Noh, en keksiny vastausta, niin sitten aloin käyttään sitä. Ei se oo varsinaisesti ikinä ollu mitenkään älyttömän vaikeaa. Siis onhan se jotenki pikkusen ronkelimpi sormi, mutta käyttää jotain näitä gripmastereita tai tekee tollasia legaattoreenejä, niin alkaa se siitä voimistuun ja itsenäistyyn. Tietenki jos siinä sormessa on oikeasti jotain vikaa, niin mitäpä sitä sitten... käyt erillä lääkärillä kyselemässä. Sanot että "Toi toinen tyyppi ei ilmeisesti oo käyny lääketieteellistä ku se ei osannu vastata. Varmaan talkkari tai jotain..." And we got caught in the whirlwind // Torn by the storms of our lives. |
Kun lähtee ajamaan autolla, miksi helvetissä ottaa neljäs pyörä pois? Miten kolmisormi-jäbät ottaa vaikka F-duurin? No joo tiedän että f-duuri voidaan ottaa monesta eri kohtaa monella eri tavalla, mut kyl te tiedätte... |
Ianuarius 17.11.2010 11:25:16 | |
---|
No on se vähän eri ottaa sointuja sen pikkusormen avulla ku vetää jotain tilua sillä. Siis on niissä paljon yhteistäki, muttei se sama asia oo. Mä jostain syystä aattelin että tässä puhutaan vaan tosta jälkimmäisestä. Kitaratunneilla saa monesti miettiä aika erikoisia tapoja ottaa sointuja ku oppilaitten sormet ei taho taipua. Yhellä on jopa niin isot sormet, että ne ei tahdo mahtua pelkästään yhelle kielelle. Siinäpä sitä onki sitten kikkailemista. Hakee sellasen tyylin, mikä itelle sopii ja soittaa sillä. Ei pikkusormen kanssa soittaminen oo mitenkään yhtään sen enempää oikein ku vaikka pelkästään etusormella soittaminen. Sillä vaan pystyy soittaan erilaisia juttuja ja/tai eri tavalla. And we got caught in the whirlwind // Torn by the storms of our lives. |
J Silver 17.11.2010 12:02:40 | |
---|
Ei pikkusormen kanssa soittaminen oo mitenkään yhtään sen enempää oikein ku vaikka pelkästään etusormella soittaminen. Sillä vaan pystyy soittaan erilaisia juttuja ja/tai eri tavalla. Aika yllättävää tekstiä soitonopettajalta. 20 vuotta sitten kun penskana tunneillla aloin kulkea, tehtiin heti kättelyssä ainakin mulle selväksi että että kaikki mahdolliset sormet mitä kädestä löytyy, on juurikin sitä varten että niitä jokaista pyritään käyttämään eikä yhdenkään sormen käyttöä pyritä tietoisesti välttämään. Hitto, mä käytän toisinaan peukaloakin, aina kun siihen on mahdollisuus. Jo pennusta asti siis tällälailla minut aivopestiin ja hyvä niin. Sitäpaitsi mulle oikeestaan olikin yllättävää että tälläisesta aiheesta edes keskustellaan. Jotenkin mulle asia on täysin selviö, et jos ne nakit siellä on niin kai mä niitä sit käytän. PS. Saundi lähtee sormista ;) PPS. Konsussa ei koskaan vaadittu näppäilykäden pikkusormen käyttöä, kun skulattiin klasaria :) |
Ianuarius 17.11.2010 12:35:46 | |
---|
J Silver: Aika yllättävää tekstiä soitonopettajalta. Yllätys on aseeni! kaikki mahdolliset sormet mitä kädestä löytyy, on juurikin sitä varten että niitä jokaista pyritään käyttämään eikä yhdenkään sormen käyttöä pyritä tietoisesti välttämään. Kyllä mäkin teen selväksi, että niistä on monenlaisessa musiikissa plussapuolia, mutta teen myös selväksi, että jos ei sitä pikkusormea ikinä omassa musassaan tarvi, eikä halua käyttää, niin ei ole pakko. Se että alkaa värjään mustavalkosia oikein/väärin -skenaarioita oppilaiden mieliin... ei toki ole yllättävää, koska melkein kaikki niin tekee, mutta kylläkin melko huono tapa opettaa ja tyrehdyttää osan oppilaan omasta luovuudesta. And we got caught in the whirlwind // Torn by the storms of our lives. |