velipesonen 07.11.2010 20:53:55 | |
---|
Populaarimusiikki yleisimmän määritelmänsä mukaan on musiikkia joka on tehty massoille, massoittain kulutettavaksi. Äänilevyn yleistyminen noin sata vuotta sitten oli luonnollisesti populaarimusiikille huomattava bisnesetu. Populaarimusiikkia vastaan esitettiin aikoinaan paljonkin kritiikkiä ja kenties modernin ajan ensimmäinen musiikillinen vaihtoehtoliike Wandervogel syntyi Saksassa reilu sata vuotta sitten. Wandervogel painotti perinteisen kansanmusiikin harrastamista populaarimusiikin sijaan. Populaarimusiikkia pidettiin luonnollisesti osana teollistumisen mukanaantuomaa yleistä kaupunkiväestön tapakulttuurin rappiota, mikä ei ole tuulesta temmattu ajatus lainkaan. Kun Beatles tuli kehiin, populaarimusiikki oli jo vanha. Suuntaa voit ottaa Timesin William Mannin kuuluisan 23.12.1963 julkaistun kirjoituksen viimeisestä virkkeestä: They have brought a distinctive and exhilarating flavour into a genre of music that was in danger of ceasing to be music at all. Voit tarkastella Beatlesin esimerkin vaikutusta populaarimusiikin tuotantotapoihin. Mutta jäikö heidän vaikutuksensa pysyväksi? This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
Calliope 08.11.2010 16:01:12 | |
---|
Jokapaikanapina: Pidän ens viikolla puheen Beatlesin vaikutuksesta populäärimusiikkiin. Toki siitä pystyisin päästäni heittään vaikka mitä, mutta jos tänne virittelis keskustelua siitä ni sais ehkä ajatuksia kasaan. Levyformaatin "yleistäminen" sekä levytykseen keskittyminen keikkojen lopettamisen myötä, studiotekniikan kehittäminen (flange (toisaalta täähän tais olla Emerickin keksintö?) ja esim. Strawberry Fields sekä Blue Jay Way), etnisten soitinten tuominen popmusaan, musavideot, eri genreihin laajentaminen pelkästä ilosesta poppistelumusasta. Paljon ne on saanu aikaan Onko heidän tuomaansa sanoitusten painaminen levyn kanteen? "Your mind makes a promise that your body can't fill" |
Calliope: Onko heidän tuomaansa sanoitusten painaminen levyn kanteen? Kyllä ainakin rock-yhteydessä mutta en tiedä onko jollain iskelmälevyllä jo aiemmin ollut. This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
Xan de Wan 09.11.2010 13:09:02 (muokattu 09.11.2010 13:17:05) | |
---|
Jokapaikanapina: Pidän ens viikolla puheen Beatlesin vaikutuksesta populäärimusiikkiin. Toki siitä pystyisin päästäni heittään vaikka mitä, mutta jos tänne virittelis keskustelua siitä ni sais ehkä ajatuksia kasaan. Levyformaatin "yleistäminen" sekä levytykseen keskittyminen keikkojen lopettamisen myötä, studiotekniikan kehittäminen (flange (toisaalta täähän tais olla Emerickin keksintö?) ja esim. Strawberry Fields sekä Blue Jay Way), etnisten soitinten tuominen popmusaan, musavideot, eri genreihin laajentaminen pelkästä ilosesta poppistelumusasta. Paljon ne on saanu aikaan Beatles taisi olla ensimmäinen bändi, jonka jäsenet alkoivat itse tehdä - ainakin suuremmassa määrässä - omia biisejään (?) Ja pystyivät vielä menestymään omilla biiseillään. Tämä rohkaisi muitakin bändejä tekemään omia biisejään. Beatles oli tässäkin esikuva. |
baron 09.11.2010 13:44:22 (muokattu 09.11.2010 13:45:37) | |
---|
Xan de Wan: Beatles taisi olla ensimmäinen bändi, jonka jäsenet alkoivat itse tehdä - ainakin suuremmassa määrässä - omia biisejään (?) Ja pystyivät vielä menestymään omilla biiseillään. Tämä rohkaisi muitakin bändejä tekemään omia biisejään. Beatles oli tässäkin esikuva. Kyllähän rokin puolella Little Richard, Buddy Holly, Jerry Lee Lewis, Chuck Berry pääasiassa omia piisejään levyttivät ja esittivät. Olisiko tuossa nyt sitten se ero että Beatlesissa kaksi jäsentä päätti pistää kaikki piisinsä yhteisiin nimiin. Meniskö The Beach Boys aika samoihin Beatlesin kanssa? You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
velipesonen 09.11.2010 16:12:55 | |
---|
Luulen tuossa olevan lähinnä sen että suositut rokkarit tai iskelmälaulajat eivät Englannissa olleet ennen beatleja tehneet omia kappaleitaan. This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
baron 09.11.2010 17:17:43 | |
---|
velipesonen: Luulen tuossa olevan lähinnä sen että suositut rokkarit tai iskelmälaulajat eivät Englannissa olleet ennen beatleja tehneet omia kappaleitaan. The Shadows ainaskin:-) You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
velipesonen 09.11.2010 17:31:50 | |
---|
baron: The Shadows ainaskin:-) Joo siinä poikkeus. Buddy Hollyn merkitys Beatlesille on tietysti ratkaiseva, koska Beatles on seurausta siitä että Lennon ja McCartney identifioivat itsensä Hollyyn ja halusivat nimenomaan bändin joka tekee omia kappaleitaan. This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
sub zero 09.11.2010 20:37:49 (muokattu 09.11.2010 20:38:27) | |
---|
en ole kännissä, en elä huumeessa, kirjoitan vaan viestini kovassa kuumeessa /
rölötysketjut ovat mulle aika vaikeita, aina ei voi aavistaa moderaattorin aikeita |
Jokapaikanapina 09.11.2010 20:40:38 | |
---|
Ihan offtopikkina, eiks Little Richardin sukunimi oo Pennimann? Viitaten ylläolevaan linkkiin |
sub zero 09.11.2010 20:41:37 | |
---|
Jokapaikanapina: Ihan offtopikkina, eiks Little Richardin sukunimi oo Pennimann? Viitaten ylläolevaan linkkiin Ai jaa, no sit se teki vähän useamman biisin kuin luulin (tossa oli erikseen jotkut biisit taiteilijanimellä) en ole kännissä, en elä huumeessa, kirjoitan vaan viestini kovassa kuumeessa /
rölötysketjut ovat mulle aika vaikeita, aina ei voi aavistaa moderaattorin aikeita |
Jokapaikanapina 09.11.2010 21:05:46 | |
---|
sub zero: Ai jaa, no sit se teki vähän useamman biisin kuin luulin (tossa oli erikseen jotkut biisit taiteilijanimellä) Vaikka siltikin alle puolet kyllä |
Xan de Wan 09.11.2010 21:17:57 | |
---|
velipesonen: Joo siinä poikkeus. Buddy Hollyn merkitys Beatlesille on tietysti ratkaiseva, koska Beatles on seurausta siitä että Lennon ja McCartney identifioivat itsensä Hollyyn ja halusivat nimenomaan bändin joka tekee omia kappaleitaan. Eikös Beatles-yhtyeen jäsenet käyneet kädenvääntöä George Martinin kanssa siitä, että julkastaanko heidän toisena singlenään poikien oma tekemä laulu Please please me vai Martinin tarjoama, suosittelema Mitch Murrayn tekemä kappale How do you do it? - Lopulta tämä kädenvääntö, väittely päättyi kuitenkin niin, että Beatles julkaisi toisena singlenään Please please me-kappaleen, ja josta tuli sitten yhtyeen ensimmäinen listäykkönen. - Gerry and the Pacemakers sai sitten puolestaan tuolla How do you do it?-biisillä itselleen listaykkösen. Miten Beatles-yhtyeen tarina olisi mahtanutkaan kulkea, jos he olisivatkin suostuneet julkaisemaan tuon How do you do it?-biisin toisena singlenään? Olisiko yhtyeen tarinasta, urasta muodostunut miten paljon toisenlainen? |
velipesonen 09.11.2010 22:14:49 (muokattu 09.11.2010 22:17:01) | |
---|
Tää on mielenkiintoinen juttu tää PPM-listaykkönen, koska se single ei tietääkseni ollut UK-listaykkönen millään viikolla. Se oli listakakkonen. How Do You Do Itin, jonka he harjoittelivat ja äänittivätkin, julkaisematta jättäminen johtui kai bändin omasta linjavalinnasta ja liittyy lähinnä Liverpoolin-sisäiseen elämään. He eivät voineet kotikaupungissaan profiloitua iskelmäbändiksi koska olivat kovemman bändin maineessa kuin esim. Gerry And The Pacemakers, joka levytti How Do You Do Itin ja sai siitä listaykkösen. Beatlesit siis klassisen pokerisäännön mukaan pelasivat omaa peliään, nostivat panosta kun sitä vähiten odotettiin ja lopulta putsasivat pöydän. E: Jos he olisivat tehneet HDYDI:n, siitä olisi varmaankin tullut listaykkönen myös heidän esittmänään, mutta siinä olisi ollut vaaran tulla syleillyksi kuoliaaksi levybisneksen taholta. En tosin usko, että vaara olisi ollut kauhean suuri, eli tuskin tässä oli kysymyksessä mikään äärimmäisen ratkaiseva valinta. This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
Xan de Wan 09.11.2010 23:25:51 | |
---|
velipesonen: Tää on mielenkiintoinen juttu tää PPM-listaykkönen, koska se single ei tietääkseni ollut UK-listaykkönen millään viikolla. Se oli listakakkonen. Tiedä sitten miten tuon asian kanssa on - mutta ainakin tuolla englanninkielisessä Wikipediassa (miten paljon Wikipedian tietoihin nyt sitten voi luottaakaan) kirjoitetaan seuraavasti Please Please Me-laulun kohdalla: "It is a common belief that Please Please Me was never a number 1 single in Britain but on 22 February 1963 the song reached number one on the singles charts compiled by the New Musical Express (the most recognised chart at the time) and the Melody Maker where it was number 1 for two weeks. It only reached number two on the Record Retailer chart, which subsequently evolved into the UK Singles Chart and is the most widely quoted today." |
kepe-5 10.11.2010 10:04:23 (muokattu 10.11.2010 10:06:15) | |
---|
Xan de Wan: Tiedä sitten miten tuon asian kanssa on - mutta ainakin tuolla englanninkielisessä Wikipediassa (miten paljon Wikipedian tietoihin nyt sitten voi luottaakaan) kirjoitetaan seuraavasti -- Guinness Book of Hits of the 60s -kirjasen mukaan Please Please Me oli korkeimmillaan toisena tammikuussa '63. Tässä on selkeästi jokin listasekaannus, jos sinkku kuitenkin nousi ykköseksi myöhemmin helmikuussa. And you don't stand an outside chance |
velipesonen 10.11.2010 10:35:22 | |
---|
kepe-5: Guinness Book of Hits of the 60s -kirjasen mukaan Please Please Me oli korkeimmillaan toisena tammikuussa '63. Tässä on selkeästi jokin listasekaannus, jos sinkku kuitenkin nousi ykköseksi myöhemmin helmikuussa. Ei se sen kummempi sekaannus ole kuin että joillain lehdillä oli omat listansa siinä missä oli olemassa myös "virallinen" UK Singles Chart, joka noteerasi 40 singlelevyä ja josta puhutaan Top-Fortyna. UK Singles Chartissa Please Please Me oli parhaimmillaan toinen. This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
kepe-5 10.11.2010 12:59:16 | |
---|
velipesonen: Ei se sen kummempi sekaannus ole kuin että joillain lehdillä oli omat listansa siinä missä oli olemassa myös "virallinen" UK Singles Chart, joka noteerasi 40 singlelevyä ja josta puhutaan Top-Fortyna. UK Singles Chartissa Please Please Me oli parhaimmillaan toinen. Juuri tätä tuuminkin. Eli kai sen voidaan sitten sanoa olleen "virallisesti" parhaimmillaan toisena. And you don't stand an outside chance |
velipesonen 10.11.2010 13:10:01 | |
---|
Tarkemmin kun lukee niin ei se asia taida niin kauhean yksiselitteinen ollakaan. Kuitenkin Record Retailerin listaa, joka edelsi UK Singles Chartia, tunnutaan jostain syystä pidettävän kaikkein "virallisimpana". http://en.wikipedia.org/wiki/UK_Singles_ChartThis song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible) |
Loijaa 10.11.2010 16:41:22 | |
---|
siitä olen lueskellut, että Beatlet toivat laulujen lyriikoihin paljonkin uutta sisältöä, sellasta, että tytöt ja pojat pystyivät paremmin samaistumaan kappaleiden sanoihin. Minä-muodossa olevia tarinoita, joissa kerrottiin ihmissuhteista aiempaa aidommalla ja rohkeammalla tavalla.. You know that I would be a liar |