Aihe: Kaksi nuppia yhden lankun päähän?
1
Mr. Speed
04.11.2010 11:24:03
Elikkäs.
 
Toinen bändirojekti koki eutanasian armollisen pistoksen, ja tällä hetkellä onkin sitten kahta erilaista nuppia kuleksimassa. Kumpikin on semmonen, mistä ei oikein raaski luopua, kun kummastakin tykkään niin sanotusti perkeleesti.
 
Nuppeina siis on VHT Ultra Lead ja Diezel Einstein. Kumpikaan ei ymmärrä midiä, kummassakin on useampi kanava, kumpikin zöyndää hyvältä sekä yksin että erikseen, ja haluaisinkin saada mahdollisimman paljon irti kyseisestä yhdistelmästä.
 
Elikkä.. Tarvis jonkun laitoksen, millä saisi yhdellä kitaralla käytettyä joko toista tai molempia vahvareista (A/B/Y-boxi). Noh.. Tämähän on simppeliä. Mutta sitten kun aletaan hifistelemään, niin osi kiva saada sellanen poxi mistä samalla vaihdettua laitteista kanavia. Esimerkiksi säröt molemmista päällä --> puhtaat vain toisesta päällä. Tai säröt molemmista päällä --> puhtaat molemmista päällä. Vielä hienompaa olisi pystyä samaisella lankulla leikkimään efektiluupeilla.
 
Mahtaakohan tällasta tuotetta löytyvä? Vielä ois kivempaa, jossei se maksaisi niin sanotusti vitusti tonnia. Myös harkinnan arvoista on, että jollain räkkilaitteella voisi molemmilla leikitellä. Elikkä boxeja saa siis olla useampikin, kunhan kaiken sais yhden polkasun päähän.
Telecaster on kaunis kuin Johanna Tukiainen. http://www.youtube.com/watch?v=VmZ35VCV978
oiva tumpeloinen
04.11.2010 13:04:15
Mr. Speed: Elikkäs....
 
Vielä hienompaa olisi pystyä samaisella lankulla leikkimään efektiluupeilla.

 
Mitä sinne efektilooppiin pitäisi saada tungettua? Ja koskeeko tuo kumpaakin nuppia vai ainoastaan toista? Einsteinhan ei itsessään vissiinkään osaa sulkea/avata looppia millään kytkimellä....
 
Lähinnä tuo kysymys siltä pohjalta, että haluatko sä nupin looppiin useamman loopin (erillisiä purkkeja) vai riittääkö sille pelkästään on/off-kytkentä (VHT:ssahan tuommoinen on, jos on samanlainen kuin Fryette) mulinexia varten.
 
Sen lisäksi utelisin vielä, pitääkö sun saada A/B/Y, vai riittääkö A/B?
 
Ohjaussysteemistä ei vielä sen enempiä ennen noiden läpikäymistä kuin että erikoisemman piuhan teetättämiseen saat varautua. VHT:ssä näyttäisi olevan jonkinmoinen DIN-liitin, mihin pitää varautua jollain tavalla.
Mr. Speed
04.11.2010 13:33:17
oiva tumpeloinen: Mitä sinne efektilooppiin pitäisi saada tungettua? Ja koskeeko tuo kumpaakin nuppia vai ainoastaan toista? Einsteinhan ei itsessään vissiinkään osaa sulkea/avata looppia millään kytkimellä....
 
Lähinnä tuo kysymys siltä pohjalta, että haluatko sä nupin looppiin useamman loopin (erillisiä purkkeja) vai riittääkö sille pelkästään on/off-kytkentä (VHT:ssahan tuommoinen on, jos on samanlainen kuin Fryette) mulinexia varten.
 
Sen lisäksi utelisin vielä, pitääkö sun saada A/B/Y, vai riittääkö A/B?
 
Ohjaussysteemistä ei vielä sen enempiä ennen noiden läpikäymistä kuin että erikoisemman piuhan teetättämiseen saat varautua. VHT:ssä näyttäisi olevan jonkinmoinen DIN-liitin, mihin pitää varautua jollain tavalla.

 
Elikkä efektilooppiin riittäs toinen, ja kovin montaa erilaista looppia en tarvi. Eli esim yks multimulinexi vois toimia, mistä vois presettiä polkea valmiiks päälle sopivissa kohdissa.
 
VHT:ssa on loopille on/off-kytkin, ja on din-liittimellä oleva footswitchi. A/B/Y-boxin tarvis, koska haluun kans käyttää samaan aikaan noita.
Telecaster on kaunis kuin Johanna Tukiainen. http://www.youtube.com/watch?v=VmZ35VCV978
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)