Rock, pop, alternative ›

John Lennon esittää oikeaa Beatlesia: http://www.youtube.com/watch?v=l6HWOSyaTJI&feature=related
 
Toi jätkä on vaan NIIN loistava!

jussiohman: Nostan tämän kun ei viitsi taas uutta alottaa. Puhutaanko Beatles kirjallisuudesta. Mitä opuksia teiltä löytyy ja mistä olette hankkineet? Eritoten Ian MacDonaldin 'Revolution in the Head: The Beatles' Records and the Sixties' kiinnostaa kovin.
 
Ostin tänään paikallisesta Anttilasta 6,99 euroa.

Tuo The Beatles -ketju napsahti lukkoon, mutta tällä oli toinen ketju mielikuvituksellisella otsakkeella The Beatles.
 
Ringo kaiten teki Octopussies' Gardenin kuta kuinkin itse, MacDonaldin mukaan George lähinnä auttoi, ja voisin kuvitella että silloin oli kyse soinnutuksesta.

velipesonen: Tuo The Beatles -ketju napsahti lukkoon, mutta tällä oli toinen ketju mielikuvituksellisella otsakkeella The Beatles.
 
Ringo kaiten teki Octopussies' Gardenin kuta kuinkin itse, MacDonaldin mukaan George lähinnä auttoi, ja voisin kuvitella että silloin oli kyse soinnutuksesta.
 
http://www.youtube.com/watch?v=Qf41Iq9sYXo

JETille;
http://www.youtube.com/watch?v=UjwC5kGS9t8&feature=related

Joskus olin sitä mieltä, että Limp Biscuit olisi maailman huonoin bändi ellei Linking Narchia olisi olemassa. Että tämäkin piti kuulla ja nähdä, kiitos!
 
Tässä kun on spekuloitu Beatlesin jäsenten työurilla jos Beatlesia ei olisi ollutkaan, niin seitsemästä Beatlesin jäsenestä varmaan Ringo olisi kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä tehnyt ammattimuusikon uran. Itse asiassa todennäköisyys on suunnilleen yksi, koska hän oli jo valmiiksi ammattirumpali ennen liittymistään bändiin.

Tämä löytyi tuolta "Maailman huonoin coveri" -ketjusta; Late kirjoittaa:
Ehkäpä kaikkien aikojen hirvein coveri tulee tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=UjwC5kGS9t8&feature=related

Siis Linkin Park feat. Jay Z & Paul McCartney - Yesterday

Kyllä, edes Maccan vierailu ei pelasta tuota versiota mitenkään. Jay Z:n väkisintungetut "aha"-pelleilyt aiheuttavat melkoista myötähäpeää, eikä konerummut taustalla auta asiaa.

Minun mielestäni Abbey Roadilla kuuluu jäähdyttely eli siitä puuttuu verevyyttä. Se on tavallaan ensimmäinen aikuisrockalbumi jos nyt näin halventavaa termiä saa Beatlesin kohdalla käyttää. Jollain tapaa pelottava on se ristiriita jääkylmän eristyneisyyden ja päivänpaisteisten sävelmien kesken, musiikin tunnesisällöt herkästi karkaavat jonnekin inhimillisyyden raja-alueille tai ulkopuolelle. Siinä kehyksessä I Want Youn inflatorisesti paisuttava lopetus kuullostaa jotenkin järjettömältä ja musertavalta.
 
Minun arvostukseni monia muita Beatles-levyjä kohtaan on noussut entisestään siinä missä Abbey Roadia kohtaan on pysynyt paikallaan. Esimerkiksi Please Please Men ja Beatles For Salen tunnekylläisyys ja aitous puhuttelevat enemmän kuin Abbey Roadin jäisenä kimmeltävä kuulaus.

velipesonen: Minun mielestäni Abbey Roadilla kuuluu jäähdyttely eli siitä puuttuu verevyyttä. Se on tavallaan ensimmäinen aikuisrockalbumi jos nyt näin halventavaa termiä saa Beatlesin kohdalla käyttää.
 
Onhan siinä AOR-sävyjä joo. Mutta ainoa biisi, jonka voisi heivata pois siitä, on Maccan esiwingistely Maxwell's silver hammer. Sen tilalle olisi kuulunut Don't let me down.
 
Jos aikuisrockia, niin sitäkin piitlet olivat tekemässä etunenässä.

Harrison -keskusteluun liittyen mielestäni juurevin ja rokkaavin biisi on Savoy Truffle. Varsinkin torvet tukevat mukavasti ja soittaahan Jori-poika tulisen soolonkin.

velipesonen: Minun mielestäni Abbey Roadilla kuuluu jäähdyttely eli siitä puuttuu verevyyttä. Se on tavallaan ensimmäinen aikuisrockalbumi jos nyt näin halventavaa termiä saa Beatlesin kohdalla käyttää. - - Esimerkiksi Please Please Men ja Beatles For Salen tunnekylläisyys ja aitous puhuttelevat enemmän kuin Abbey Roadin jäisenä kimmeltävä kuulaus.
 
Mulla on juuri samoja tuntemuksia Abbey Roadista; se ja Let It Be ovat ainoat Beatles-albumit, joista en erityisemmin tykkää. Ne ihan vihoviimeisimmät sinkut ovat kuitenkin taas sellaista tavaraa, että tykkään suurimmasta osasta hyvin, hyvin paljon.

Come Together taitaa olla plagiointisyytökset osakseen saanut, eikä ole mikään erityisen omaleimainen sävellys. Because on saanut liikaa huomiota ollakseen selvästi Beatlesin kärkikastin alapuolella ja itsetarkoituksellisesti "koskettava kappale".
 
On suoranainen IHME että lopun läpinäkyvä ja mätä idea tehdä keskeneräisistä biisiaihioista kollaasi on nähty luovana ratkaisuna. Mainittu ratkaisu on mielestäni yhtyeen Sgt. Pepperillä ensi kertaa orastaneesta tilasta äärimmillään kielivä, hävettävän helppo idea (Pippurin A Day in a Life on hyvä, mutta siinäkin keskeneräisyydestä on tehty muka taidetta).
 
Mielestäni Beatles-levyistä Revolveriin saakka kappaleiden laatuun saattaa luottaa, ja sen jälkeen yhtye alkoi hajota. Tuskin tämä näkemys täysin uusia uria aukova on, mutta sitä mieltä itse olen, puhtaasti kappaleidentekorutiinissa tuntui tapahtuvan jotain joka ohjasi heidän suurinpiirtein soolourilleen.
 
Abbey Roadilla Lennon/McCartney näyttäytyy jopa kehnoimmillaan, koska Maccaltakaan ei ole yhtään suurta laulua (Let It Be on seuraavalla/edellisellä levyllä yhtenä pophistorian hienoimmista nimikappaleista).
 
Harrisonin sen sijaan piti näyttää että hänet on tungettu varjoon ja Somethingilla se sen osoittikin, se on levyn paras kappale. Kokonaisuudessa Abbey Roadin materiaalia ei mielestäni tule verrata edes With the Beatlesiin, joka kaiketi mielletään "alkuajan kevyeksi popiksi".
 
Vuodet 1965-1966 olivat Beatlesille hulppeat, tai McCartney-Lennonille...

kepe-5: Mulla on juuri samoja tuntemuksia Abbey Roadista; se ja Let It Be ovat ainoat Beatles-albumit, joista en erityisemmin tykkää. Ne ihan vihoviimeisimmät sinkut ovat kuitenkin taas sellaista tavaraa, että tykkään suurimmasta osasta hyvin, hyvin paljon.
 
Minä taas jostain syystä pidän paljonkin kyseisistä albumeista. Etenkin Abbey Road on yksi omista suosikeistani koko Beatles-tuotannosta.

JET: Mielestäni Beatles-levyistä Revolveriin saakka kappaleiden laatuun saattaa luottaa, ja sen jälkeen yhtye alkoi hajota. Tuskin tämä näkemys täysin uusia uria aukova on, mutta sitä mieltä itse olen, puhtaasti kappaleidentekorutiinissa tuntui tapahtuvan jotain joka ohjasi heidän suurinpiirtein soolourilleen.
 
Kyllä, Pepper on jo enemmän yhden miehen eli Maccan projekti kuin bändilevy. Suuren osan sen tekoajasta Lennon oli vain puoliksi läsnä ja Harrison ei läsnä ollenkaan, hengaili intialaisten muusikoiden kanssa teekutsuilla. Macca soittaa levyllä monta kitarasooloa vain siksi ettei muita tarjokkaita ollut paikalla. Ringo pelasi shakkia roudareiden kanssa.
 
Usein vähätellään tai kokonaan sivuutetaan se nääntymystila mihin bändi joutui vuonna 66 ja minkä osoituksena keikat lopetettiin. Lennonin kohdalla tämä näkyi hermojen palamisena ja Harrisonin kohdalla nyreytenä ja penseytenä. Ringo on väittänyt alkoholisminsa olleen tuolloin kaikkein pahimmillaan ja juoneensa toista kymmentä pulloa viiniä päivässä, mikä on kyllä kova lukema pienelle miehelle etenkin kun studiossa soittamisestakin piti tulla jotain.
 
McCartney oli vuonna 65 ostanut talon aivan Abbey Roadin studioiden läheltä (7 Cavendish Avenue) ja muutti taloon remontin jälkeen alkuvuodesta 66. Hän halusi studiosta työpaikkansa ja saikin. Beatlesista tuli projektibändi ja projektipäällikkönä hääräsi ennen basistin virkaa toimittanut kaveri. Mutta sehän olikin Lennonin bändi ja McCartneyn projekti, ja se bändi loppui ennen kuin projekti.
 
Joten: Jos Maccan asenne olisi ollut sama kuin muiden, olisi Beatles saattanut jatkaa eräänlaisena maaseutukartanobändinä, joka "elää" loputtomiin tekemällä yhden huonon levyn joka kymmenes vuosi. Mielestäni on parempi että loppu tuli näin kuin se tuli.

velipesonen:
Usein vähätellään tai kokonaan sivuutetaan se nääntymystila mihin bändi joutui vuonna 66 ja minkä osoituksena keikat lopetettiin.

Olen usein ihmetellyt, miten he jaksoivat! Osittain he aiheuttivat nääntymyksensä itse, huumeilla ja orgioilla, mutta "virallistakin" ohjelmaa oli enemmän kuin riittävästi. Beatlesien taruhan olisi loppunut 1966, jos Harrison olisi saanut tahtonsa läpi.

Calliope: Olen usein ihmetellyt, miten he jaksoivat! Osittain he aiheuttivat nääntymyksensä itse, huumeilla ja orgioilla, mutta "virallistakin" ohjelmaa oli enemmän kuin riittävästi. Beatlesien taruhan olisi loppunut 1966, jos Harrison olisi saanut tahtonsa läpi.
 
Vuodet 63 ja 64 olivat pelkän työmäärän takia äärimmäisen kuluttavia eikä bändi ilmeisesti palautunut niistä tarpeeksi. Kaikki huipentui vuoden 66 väkivaltaisiin tapahtumiin, ja on ihme ettei kukaan seurueesta kuollut jo silloin.
 
Vuoden 66 lopun ensimmäiset äänitykset, When I'm 64 ja Strawberry Fields on helppo nähdä eräänlaisena uutena alkuna. Enteellisesti Beatlesin "tosiasiallisen" olemassaolon viimeinen raita oli nimeltään Tomorrow Never Knows, joka loppuu sanoihin "Or play the game existence to the end of the beginning". Levy ilmestyi kolmisen viikkoa ennen viimeistä konserttia.
 
Siirryttyään studioon Beatlesista tuli kyborgi, jonka onnistumiseen olivat entistä keskeisemmin vaikuttamassa äänittäjät ja EMIn insinööriarmeija. Strawberry Fieldsin tarina vetää vertoja saksalaisten salakoodin murtamiselle toisen maailmansodan aikaan (Alan Turing, Bletchley Park). Ani harvoin tuollaiset kyborgit toimivat musiikillisesti hyvin mutta tämäpä toimi. Paitsi Lennonin, myös George Martinin merkitys vähenee McCartneyn ja tekniikan väen merkityksen kasvaessa.

JET:
On suoranainen IHME että lopun läpinäkyvä ja mätä idea tehdä keskeneräisistä biisiaihioista kollaasi on nähty luovana ratkaisuna. Mainittu ratkaisu on mielestäni yhtyeen Sgt. Pepperillä ensi kertaa orastaneesta tilasta äärimmillään kielivä, hävettävän helppo idea (Pippurin A Day in a Life on hyvä, mutta siinäkin keskeneräisyydestä on tehty muka taidetta).

Sgt Pepper on "Paul's baby" ja Abbey Roadin b-puoli samoin.
Lennon ei b-puolta arvostanut. Hän meni eräässä haastattelussa jopa niin pitkälle, että sanoi "Something/Come together" -singlen julkaistun, että hänen ei tarvitsisi loppua lp:tä kuunnella.

Calliope: Sgt Pepper on "Paul's baby" ja Abbey Roadin b-puoli samoin.
Lennon ei b-puolta arvostanut. Hän meni eräässä haastattelussa jopa niin pitkälle, että sanoi "Something/Come together" -singlen julkaistun, että hänen ei tarvitsisi loppua lp:tä kuunnella.
 
Pyrkiikö tämä kommentti asettamaan Macca-ihailuni huvittavaan valoon tahi asemaan?
 
McCartney sävelsi upean Let It Ben hajoamisen kynnyksellä, joten viimeinen henkäys oli vielä vaikuttava. Abbey Roadillahan bändin sanotaan olleen vielä kovassa vedossa, mitä se kai olikin (ja olikin), mutta silti dissaisin vähän sitä potpuria. On helppo tapa "peittää" (vaikkei sitä tarkkakorvaisilta voi peittää) se, miten kappaleet eivät ole riittäviä varsinaisiksi albumibiiseiksi tms. With the Beatles on noviisin popbändin järjestyksessä toinen levy, mutta paljon potentiaalisempia kappaleita ne ovat kuin mitä Abbey Road enimmäkseen (mukanahan on loistaviakin kappaleita kuten All My Loving). Mutta on Abbey Roadilla hetkensä.
 
I Want You (She's So Heavy) ja vielä enemmän Harrisonin paras biisi, Something ovat levyllä kärkeä. A Day in a Lifen valinnasta Beatlesin parhaaksi biisiksi Jari Tervo oli närkästynyt tai ehkä huvittunut, eihän se ratkaisu ole huono jos ei ansaitse täydellisen rakenteen pojojakaan (biisi on epäyhtenäinen eikä mielestäni mikään kiistaton klassikko, toisin kuin pari tusinaa Beatlesin laulua).
 
Help! on jopa parempi kuin Sgt. Pepper ja nähdäkseni parempi kuin Abbey Road.

Kai nyt sentään olet tietoinen että Let It Be äänitettiin ennen Abbey Roadia?