Media ja viihde ›

author: Pitää avautua:
 
Vaikka on vähintään viisi kirjaa kesken päätin väliviikon kunniaksi lainata uuden romaanin koulukirjojen lisäksi. Päädyin kaverin kovasti hehkuttamaan James Joycen Odysseukseen. "Kyllä raavas mies yhden Joycen sisällään pitää", ajattelin, mutta nyt täytyy kyllä myöntää lukemattomuuteni. En muista koska olisin viimeksi lukenut mitään näin raskasta ja haastavaa teosta.
 
Kuinka kauan pitkälle tätä pitää lukea että saa jonkun otteen?
 
Ei se siitä helpommaks muutu vaik siel pari nopealukusempaakin jaksoa on välis. Joycen omin sanoin se ei edes oo romaani vaan "ensyklopedia". Suosittelen jotain selitysteosta rinnalle, tai edes alkuperästä Odysseiaa. Auttaa ihmeesti ymmärtämään mistä on kyse
 
E. ja sanotaan viel et kyl se on loistava kirja vaikkei sen lukeminen nautittavaa olekaan

Hahaa. Kuinka ollakaan, juuri tän päiväisessä hesarissa oli juttua Odysseuksen vaikealukuisuudesta. Eikä tuo Jarlan strippi kirjan tarinasta ollut yhtään sen selkeämpi :P

Douglas Adams - Sielun Pitkä Pimeä Teehetki
 
Ensimmäinen DA-kirja jonka luin. Hauska oli. Tykkäsin kovin. Pitänee ottaa Linnunrata-sarja myös haltuun joskus.

Jenka: Jollain "100 kirjaa, jotka tulisi lukea"-listalla oli tuo Odysseus ja suluissa, että riittää 100 sivua ihan mistä tahansa kohdasta. Voi hyvin pitää paikkansa. Itse en saanut kirjaa ihan loppuun, mutta ei siitä paljonkaan uupunut. Muistan, että alku meni suhteellisen hyvin, mutta sitten luin sitä vain ilman että tapahtumia jäi päähäni ja itselleni se ei ole kovinkaan mielekästä. Vaikka rakastankin sanataidetta. Vaan kuinka järkevää sekään on, että lukee jotain vaan sen takia, että voisi sanoa lukeneensa sen kokonaan? Itse uhosin ja lupasin lukea sen loppuun, mutta halusin olal lopulta rehellinen itselleni. Tosin....voisin ehkä joskus yrittää uudestaan alusta, mutta ensin voisin lukea Joycelta jotain muuta ja Odysseuksesta kertovan kirjan.
 
Kirjan lopussahan teksti menee muistaakseni ihan dadaksi ilman mitään kappalejakoa, ja olisiko ollut ilman välimerkkejäkin. Tämänkin on toteuttanut mielestäni paremmin Gabriel Garcia Marquez kirjassaan Patriarkan syksy.
 
Itselläni on ollut pitkään jo se mentaliteetti, että ellei kirja ole ihan susipaska, luen sen loppuun. Ja Odysseuksen kohdalla en halunnut luovuttaa, koska tunsin jotenkin, että olisin tässä tapauksessa jotenkin ollut kirjan päihittämä. Halusin myös sanoa, että olin lukenut kirjan loppuun enkä pitänyt siitä.
 
Onhan sanataide monien muidenkin taiteenlajien kohdalla onnistuessaan todella kaunista, mutta jos en lukijana löydä tekstin takaa mitään sisältöä tai merkitystä, en näe teosta onnistuneena. Oman näkemykseni mukaan kirja - tai mikään muukaan taideteos - ei ole onnistunut, jos se tarvitsee rinnalleen jonkin selitysteoksen. Taideteoksissa on osittain ihmeellistä se, kuinka henkilökohtaisesti koemme ja tulkitsemme niitä, eikä näitä tulkintoja voida mielestäni mitenkään arvottaa. Kun kirjailija julkaisee kirjansa, hän tietyssä mielessä jättää sen maailmaan ja ihmisten tulkittavaksi. Hyvä taideteos ei vaadi itse taitelijan selitystä taakseen, jotta sen voisi tajuta.

Heinrich Böll - Ei sanonut sanaakaan
 
Kertoo köyhästä pariskunnasta Fredin ja Käten ajatuksista ja elämästä Toisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa. Köyhyys on alati läsnä ja muutenkin on elämä masentaa.
 
Miljöö on minulle täysin vieras, en pystynyt ollenkaan samaistumaan henkilöihin, mikä on kuitenkin ymmärrettävää. Tästä ei jäänyt oikeastaan muuta mieleen, paitsi ehkä tietty tunnelma, joka muistutti paikoin Alfred Döblinin Berlin Alexanderplaztsia. Döblin kirja on mielestäni parempi kuin tämä, mutta jos Alexanderplatzista sattuu pitämään, voi tämäkin hyvin läpilukaista, kun kirja ei ole edes kovin pitkäkään.
 
Philip K. Dick - Hämärän vartija
 
Olen jo lukenut useita Dickin kirjoja, ja pitänyt suurimmasta osasta niitä, mutta tämä kirja erottui selvästi herran muusta tuotannosta. Semi-omaelämänkerrallinen kirja seuraa Bob Arctorin elämää, joka elää kaksoiselämää huumekommuunin jäsenenä sekä huumepoliisina.
 
Kirjassa on paljon Dickille tyypillisiä elementtejä hahmoja, dialogia ja miljöötä myöten, mutta selvästi tätä kirjaa on työstetty ja hiottu huolellisemmin ja pidempään kuin muita Dickin kirjoja. Teos tuntuu pitemmältä ja raskaammalta lukea, mutta samalla kirjassa perehdyttiin tiettyihin teemoihin syvällisemmin. Se yllätti syvällisyyden lisäksi paikoin surullisella tunnelmallaan.
 
Suosittelen ehdottomasti kevyen sci-fin ja Dickin ystäville sekä muillekin. Kirjasta on tehty myös kelvollinen elokuvasovitus, joka seuraa tarkemmin itse kirjan sisältöä kuin muut Dick-filmatisoinnit. Täytyypä tarkastaa se lähiaikoina.

Wild String Of Voodoo Strat: Kirjan lopussahan teksti menee muistaakseni ihan dadaksi ilman mitään kappalejakoa, ja olisiko ollut ilman välimerkkejäkin. Tämänkin on toteuttanut mielestäni paremmin Gabriel Garcia Marquez kirjassaan Patriarkan syksy.
 
viimenen Penelope -jakso tais tosiaan olla ilman välimerkkejä mut se on muistaakseni aika lyhyt kuitenkin. Se näytelmämuotoinen Haades -jakso oli ehkä hirveintä kirjas, kun äijät hallusinoi kännis mitä sattuu ja se vaan jatkuu ja jatkuu jotain sata sivua eikä tapahtumis oo oikein mitään järkeä
 
helpoimpia jaksoja vois olla vaik kyklooppi tai se runkkausjakso, jonka nimeä en nyt muista. Niistä voi alottaa jos ei koko kirjaa halua lukea
 
Joycehan poisti viime tipas nimet noilta jaksoilta joten ne pitää lukijan itse päätellä alkuperäseen Odysseiaan verraten. Kyklooppi on se jätkä baarissa joka heittää ämpärin Bloomin perään
 
Onhan sanataide monien muidenkin taiteenlajien kohdalla onnistuessaan todella kaunista, mutta jos en lukijana löydä tekstin takaa mitään sisältöä tai merkitystä, en näe teosta onnistuneena. Oman näkemykseni mukaan kirja - tai mikään muukaan taideteos - ei ole onnistunut, jos se tarvitsee rinnalleen jonkin selitysteoksen. Taideteoksissa on osittain ihmeellistä se, kuinka henkilökohtaisesti koemme ja tulkitsemme niitä, eikä näitä tulkintoja voida mielestäni mitenkään arvottaa. Kun kirjailija julkaisee kirjansa, hän tietyssä mielessä jättää sen maailmaan ja ihmisten tulkittavaksi. Hyvä taideteos ei vaadi itse taitelijan selitystä taakseen, jotta sen voisi tajuta.
 
Sanataide on, mitä selityksiin tulee, kuitenkin vähän eri asia kuin muut taidemuodot, koska se perustuu aina jollain tapaa aiempaan kirjalliseen ja kielelliseen perinteeseen ja selittäminen on tavallaan myös sen ominaisuus. Eihän parodiaa oikeastaan edes voi tajuta ellei ymmärrä mihin viitataan? Ehkä Odysseus on vähän sellasta kirjailijoitten ja bibliofiilien kirjallisuutta, mut se on kuitenkin parodian ja rakenteen/muodon ylittämätön mestariteos, minkä huomaa aina vaan paremmin mitä tarkemmin siihen tutustuu.
 
Selitysteos ei ole välttämätön rinnalla, mutta jo kirjan nimi viittaa siihen, että Odysseia on tunnettava

Leena Tähtinen, Chris Flynn ja Esko Valtaoja: Universumi tietokoneessa
 
Isokokonen kirja taas, paljo kuvia (jotka ei mua henk.koht. kyl oikeen puhutelleet), mut melko kohtuullisesti tekstiä. Teksti oli itseasias yllättävänki mielenkiintosta luettavaa, paljon muutaki ku pelkkiä tietokonesimulaatioita. Leena oli kyl hyvä kirjottaja, harmi vaan et kuoli niinki nuorena... :(
 
Richard Dawkins: Maailman hienoin esitys
 
Eli evoluutiohöpinää taas kerran. Olihan siellä joitain ihan mielenkiintosiaki pätkiä seas taas, mut kokonaisuutena tuntu vähä turhan raskassoutuselta. Kyllä sen silti aika hyvin jakso läpi lukee, ainaki kerran...
 
Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja
 
Luin nyt sitte tän alotusosanki, ja täytyy sanoo, et tykkäsin. Ei niinkään mitään nauruhermoja repivää huumori-ilotulitusta, vaan pikemminki semmosta paikoin vähän hymyilyttävää, heh-heh-hauskaa juttua. Mut kyl se ainaki mulle nyt piisaski, ettei siinä mitään...
 
Juha Vuorinen: No, velli
 
Tää sit taas ei oikeen toimivalta tuntunu, vaikka samassa tutussa aihepiirissä (so. ryyppääminen) näissäki tarinoissa pyörittiin. Kaikesta ei vaan voi pitää, kaiketi...
 
Agatha Christie: Paddingtonista 16.50
 
Miss Marple -juttu, enkä tästäkään arvannu murhaajaa oikein. Kyllä nää tuntuu ihan toimivilta, ja ainaki dementikolle saattaa muutaman vuoden päästä olla taas yllättävänki suuri "uudelleenlukemisarvo"... ;)
 
Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
 
Tänkin kuvittelin joskus aikasemmin jo lukeneeni, vaan eipä tuntunu tutulta kyl yhtään. Aika mielenkiintonen tarina, jossa ollaan vuoroin Dresdenin pommituksessa 1945, vuoroin -50, -60 ja -70-lukujen USA:ssa, vuoroin kaukaisella Tralfamadore-planeetalla... tosin ei välttämättä ainakaan missään kronologisessa järjestyksessä. Sodanvastanen kirja tää kai on, mut muuten tulkinnanmahdollisuuksia on monia. Suosittelen, jos joku eio vielä lukenu.

John Irving: Ystäväni Owen Meany
 
Ensimmäinen Irvingini. Kun pakottautui läpi ensimmäiset parisataa sivua, jotka hieman poukkoilevalla kerronnallaan, omituisehkoilla henkilöhahmoilla ja runsaalla uskonnollisuudellaan hämäsivät minua usean kuukauden lukemattomuuden jäljiltä, osoittautui kirja vallan nerokkaaksi, ja loppu pitikin ahmia vain parin päivän sisään. Ihailtavalla tavalla kirjassa sulautui yhteen useita erilaisia teemoja ja hyvin satunnaisen oloiset asiat, joita kirjan lähes seitsemänsadan sivun aikana ehdittiin esitellä monia, nivoituivat lopussa hämmentävän tiukkaan pakettiin. Taisi nousta yhdeksi suosikkikirjoistani. Taidokasta pohdintaa erinäisistä asioista sekä tarinoita ja hahmoja, joiden kautta pystyi peilaamaan myös omaa elämäänsä vallan hienosti. Tekisi mieli lukea heti perään englanniksi, sillä minua häiritsi suomennoksessa muutamat asiat, ja olen kuullut hyviä asioita Irvingin englannista, mutta taidan lueskella hieman muuta kirjallisuutta tähän väliin.

Tästä on jo monta viikkoa, mutta aina tuppaa unohtumaan kirjoittaa tänne.
 
Keith Richards : satisfaction / Christopher Sandford ; suomentanut Janne Nevala
 
Tämmöinen tapaus. Joku siinä tökki, vaikka toki Keefistä on aina hauskaa lukea. Ehkä se alun maininta, ettei ollut valtuutusta kirjoittaa koko kirjaa. Ehkä ne lopun selittelyt luku luvulta, kuinka niissä ei ole tarkoitettu sitä eikä tätä eikä tota. Ehkä muusikoiden suuhun laitetut nykypäivän sanonnat. Ehkä se, että Brianista oli tehty tavallistakin mulkumpi. Ehkä se, että kirjailijan mielestä joku parranajokoneen keksijän bändi oli jo 80-luvun lopulla niin merkittävä, että olisi pistänyt pohtimaan, että kuinkahan se Rolling Stonesin kiertue näin heidän ja Guns´n´Rosesin aikana menee.
 
Muuten se oli ihan hyvä. Tai ainakin luettava.
 
Tämän jälkeen luin välipalaksi yhden löytökirjaparan, kuulemma Manaajan tekijän loistavan bestsellerin. Kauhukirja piti muka olla. Minun mielestäni se oli kuin tekohauskaa poliisisarjan kässäriä olisi lukenut. Tai ainakin sellaisen, johon ei ollut lainkaan perehtynyt. En ole edes varma, oliko "vitsien" tarkoitus olla hauskoja vaiko vain käsittämättömiä. Paholaisleegio taisi olla kirjan nimi. Noh, poliisisarjana olisi ehkä toiminut.
 
Kaiken huipuksi menin pahaa aavistamatta lainaamaan iltalukemisiksi vuoden 1956 Aku Ankat vain havaitakseni, että suurin osa sarjakuvista oli myöhemmiltä vuosilta tuttuja uudelleenjulkaisuja, monet vielä parin viimeisen vuosikymmenen ajalta. Niitä Akuja just on nurkat täynnä. No, olihan siellä parit Dumbot ja paljon Pikku Hukkaa.
 
Lupaan seuraavaksi yrittää lukea jotain, jota voin kehua. Toinen vaihtoehto on tietty olla kirjottamatta siitä mitään :D

Wild String Of Voodoo Strat: Kirjan lopussahan teksti menee muistaakseni ihan dadaksi ilman mitään kappalejakoa, ja olisiko ollut ilman välimerkkejäkin. Tämänkin on toteuttanut mielestäni paremmin Gabriel Garcia Marquez kirjassaan Patriarkan syksy.
 
Voi taivas... mulla taitaa löytyä hyllyltä tuokin kirja :D
 
Mutta oikeassa olet sen suhteen mitä sanoit...tavallaan. Sen miksi voisi lukea Odysseuksesta kertovan kirjan olisi lähinnä mielenkiinnosta herra Joycea suhteen. Että mitä hän hakee kirjallaan. En oikeastaan tiedä olenko niinkään kiinnostunut siitä Odysseuksesta..enää. Täytyy katsoa!
 
Ovela mies tuo Joyce - saa ihmiset kiinnostumaan enemmän itsestään kuin kirjoistaan ;)

Richard Dawkins - The God Delusion
Tätä voi suositella oli sitten ateisti, uskovainen, tai jotain siltä väliltä. Antaa ajattelemisen aihetta. Hyvin kirjoitettu, perusteltu ja jäsennelty teos. Tämä on ehkä niitä kirjoja, jotka kaikkien kannattaisi lukea joskus.
 
Christopher Hitchens - God Is Not Great
Osittain samaa asiaa, kuin edellisessä, mutta tässä mennään hiukan syvemmälle aiheeseen. Suosittelen tätä sellaisille, jotka ovat jo lukeneet tuon Dawkinsin kirjan ja haluavat lukea lisää samasta aiheesta.

Flash: Richard Dawkins - The God Delusion
Tätä voi suositella oli sitten ateisti, uskovainen, tai jotain siltä väliltä. Antaa ajattelemisen aihetta. Hyvin kirjoitettu, perusteltu ja jäsennelty teos. Tämä on ehkä niitä kirjoja, jotka kaikkien kannattaisi lukea joskus.
 
Christopher Hitchens - God Is Not Great
Osittain samaa asiaa, kuin edellisessä, mutta tässä mennään hiukan syvemmälle aiheeseen. Suosittelen tätä sellaisille, jotka ovat jo lukeneet tuon Dawkinsin kirjan ja haluavat lukea lisää samasta aiheesta.
 
Luitko tuon The God Delusion englanniksi? Itse luin juuri englanniksi ja oli kyllä paikoitellen aivan järkyttävän haastavaa englantia. Jotkut asian olisivat luultavasti auenneet paremmin suomeksi.

mugena: Luitko tuon The God Delusion englanniksi? Itse luin juuri englanniksi ja oli kyllä paikoitellen aivan järkyttävän haastavaa englantia. Jotkut asian olisivat luultavasti auenneet paremmin suomeksi.
 
Joo, englanniksi luin. Minusta se oli loppujen lopuksi aika selkeää kieltä. Toki muutamia sivistys- ja muuten vain vähemmän vastaan tulevia sanoja joutui kaivamaan sanastosta (mitä ei normaalisti joudu tekemään), mutta sen jälkeen tuo meni ihan hyvin.

Nick Cave: Bunny Munron kuolema
 
Jotenki vähän semmonen "mitäänsanomaton" tarina inhottavan jätkän viimisistä päivistä. Ihan "luettavaa" tekstiä kyllä (kirja oli suht nopeesti luettu), mut mua ei ehkä sitte vaan puhuttele tämmönen päätön röytäminen. Loppu tuntu vähä hämmentävältä, mut niin varmaan oli tarkotuski...
 
Agatha Christie: Simeon Leen testamentti
 
Perushyvää Poirot'ta, eikä taaskaan ollu murhaajasta juur hajuukaan mulla. Näitä (ja Miss Marpleja) pitää varmaan lukee lisääki vielä, kun tuntuu mulle kerta toimivan... ;)
 
Ton edellämainitun Hitchensin kirjan vois kyl kans koittaa jostain joskus ettiä...

Cormac McCarthy - Menetetty maa
 
Elokuva on tietenkin tullut nähtyä ja se hiukan latisti lukukokemusta. Mutta kyllähän tämä kirja hiukan syvensi niitä henkilöhahmoja.

Johnny Cash autobiography.
 
Kirjalla oli yllättävän vähän tekemistä Walk the Line-leffan kanssa. Erityisesti ihmetyttää, ettei kirjan suoria "leffakohtauksia" räjähtävine autoineen ja metsineen oltu otettu leffaan. Ihan mukava kirja kyllä, vaikka country-scenen esittely ei minua kovin paljon liikuta, kuten ei myöskään Cashin pieni julistus uskovaisuudestaan. Mielenkiintoisia juttuja kirjassa, välillä nauratti paljon.

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti
 
Perushyvää Poirot'ta, eikä taaskaan ollu murhaajasta juur hajuukaan mulla. Näitä (ja Miss Marpleja) pitää varmaan lukee lisääki vielä, kun tuntuu mulle kerta toimivan... ;)
 
...
 
tää mulla onkin kesken. Just sopivan sellainen alku taas, että ei ennen puoltaväliä uskalla yrittääkään veikata, että kukahan on syypää.

Rock'n'Roll Suicide Bar : lopun aikojen matkakirja / Marco Kosonen
 
Tavallaan pelotti lukea tämä. Olinhan luvannut yrittää lukea kirjan jota voisin kehuakin, kolmen lähestulkoon haukkumani jälkeen. Mutta. Tämähän oli yllättävänkin hyvä!

Kososella on unelmia ja hän myös toteuttaa niitä. Guruna toimii Pelle Miljoona, aluksi biisillä Moottoritie on kuuma ja, kaksikymmentä vuotta myöhemmin - ehkä hieman yllättäin - laukaisimena toimiva kappale on Mä vaan pogoon.

Kosonen matkustaa junalla Aasiaan, jotta "sielu ehtisi mukaan", toisin kuin lentokoneella siirryttäessä. Ajatus omasta baarista paratiisisaaarella kypsyy pikkuhiljaa. Projektin näyttäessä vihdoin voivan toteutuakin, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, Suomessa astuu kuin symbolisesti voimaan uusi tupakkalaki, viimeiset loppuunpalaneet savukkeet stumpatan kuppiloissa ja tuhkakupit kerätään pöydistä. Kaikkialla se ei tosin tapahtunut aivan tässä nimenomaisessa järjestyksessä, sillä joissain ravintoloissa tuhkikset kerättiin jo ennen puoltayötä samalla pöytiin tupakointikieltotarroja liimaillen. Varmasti moni siinä vaiheessa mietti oman ravintolan perustamista jonnekin kauas (tai edes salakapakkaa), mutta Kosonen oli asiassa muutamaa askelta edellä ilman että ravintolan perustamishaave edes liittyi ravintolatupakoinnin loppumiseen, vaikka niinkin moni voisi luulla. Onhan kyseessä sentään trumpetisti, jonka soittimessa oli röökipidike ja joka soittaa bändissä joka ei tosiaan erillistä savukonetta olisi keikoilleen tarvinnut, koska aina jollakin savuke paloi. Ei, se oli ollut Frank Sinatra (biisi oli ilmeisesti One For My Baby), joka oli jo varhain kehottanut pikku-Marcoa perustamaan oman baarin. Vuosien kotimaan baarityökokemuksen jälkeen Suomi ei ymmärrettävästi maana houkutellut.

Itse olen ehkä liikaa oppinut tyytymään siihen, että vain unelmilla on siivet. Senkin voisi ehkä ajatella toisinkin. Hienoa nähdä, että unelmat antavat joillekin siivet toteuttaa omansa. Varma ansiotyö baareissa on tosin epäilemättä hieman auttanut asiaa.
 

Peruspessimistisyydestäni - itse kutsun sitä tosin realismiksi - huolimatta lupaan edes yrittää uskoa kirjan punaiseen lankaan: Kaikki on mahdollista. Pitänee ostaa edes se saha... Tai edes alkaa piirtää niitä riivatun koruja :D

Kirjan luettuani mieltäni jäi vaivaamaan vain yksi seikka: Mistä hitosta me oli saatu päähämme, että Kosonen oli kokkina siellä Savannassa?

Soundtrackiksi suosittelen Bowien, Lou Reedin ja Iggy Popin lisäksi Shadowplayn Morgueta (complete) ja ehkä myös Pelle Miljoonan varhaistuotantoa, Miles Davisia ja Frank Sinatraa unohtamatta. Itse tosin kuuntelin vain Morgueta, ja trumpettitaiteilija on itse liittänyt kirjan loppuun Rock´n´roll Suicide Barin soundtrackin. Hyvä vaihtoehto on varmaan myös lukea hiljaisuudessa ja antaa päässään soida mitä mieleen juolahtaa. (Tässä vaihtoehdossa vaarana tosin on, että päänsisäinen radio soittaa puhki DK:n Holiday In Cambodian.) Malja musiikille!
 
Jos mietit tätä isäinpäivälahjaksi, pieni varoituksen sananen: Isään saattaa iskeä matkakuume :D

Matti "Peltsi" Pellonpään elämäkerta, Lähikuvassa Matti Pellonpää (2009). Oli mielestäni oikein mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu biografia. Tais olla meleko perkaleen hieno mies hän. Ja arvosti bänditoiminnan taiteenlajina sille korkeimmalle jalustalle! Lukekaa ihmeessä. Oli jopa liikuttavaa luettavaa, kun niin monelle ihmiselle jätti ylitsepursuavan kauniita muistoja.