Klassinen ›

Beethovenia yleensä on aliarvioitu.
 
Kun ajatellaan hänen vaikutustaan, en osaa sanoa. Vaikutuksen arviointi on kuitenkin niiden feminististen diskurssianalyytikoiden tehtävä tässä yhteiskunnassa.

Mitä osaa Beethovenista on aliarvioitu? Onhan mies nyt aika arvostettu, tuskin mitään Beethovenin tuotannon osaa tarvitsee kehottaa etsiskelemään, kun ne ovat esitystilastojen kestohittejä. Fidelio-oopperan esityskerrat voisi miltei siirtää Schubertin oopperoille.

Beethoven on progea:
http://areena.yle.fi/audio/1262119
 
En ennättänyt kuunneella, mitä lie sisältää.

Katselin elokuvan Copying Beethoven. Kuka ihme on Anna Holtz? Ainakin elokuvassa on härskejä asiavirheitä, kuten että Beethoven itse olisi johtanut Yhdeksännen ensi-illan. Tai että tämä mystinen Anna Holtz olisi käynyt kääntämässä hänet ympäri lopussa. Elokuva lisäksi antaa huikean yliarvostavan kuvan Beethovenin terveydentilasta vuonna 1824.
 
Tällaista voisi pitää vain huonona elokuvana, mutta minun on pakko pitää sitä feministisen kampanjan eräänä surkuhupaisana ilmentymänä. Kun kerran feministikampanjalla on varoja tuottaa tällainen totaalisen älytön elokuva, mihin kaikkeen muuhun sillä on varaa?

Mitä tää "feminististen diskurssianalyytikoiden" ja "feministikampanjoiden" jatkuva esiintuonti on? Ei Kaija Saariaho minustakaan ole paras suomalaisnykysäveltäjä, mutta kuten yhdessä ketjussa itse huomautit, Megan "tahto, henki" -sanaston käytön mielekkyys, kun merkityksiä ei selitetä, menee monilta yli hilseen. Feminismiaggressiosi alkaa olla samantapaista mielestäni, esim. tän Beethoven-leffan yhteydessä esiintuotuna.
 
Amadeushan on myös maailman fiktiivisin leffa. Täynnä asia-, ajankuva- ja henkilökuvavirheitä.

velipesonen: mihin kaikkeen muuhun sillä on varaa?
 
Kolmiodraama Coco Chanel ja Igor Stravinsky?
http://www.youtube.com/watch?v=0xh719Kzeec

Muistaakseni Monteux johti Kevätuhrin ensi-illan. Oliko se kuitenkin Coco Chanel? Vai Mata Hari? Tämä menee helposti näin hullunkuriseksi pelleilyksi.
 
Viisitoista vuotta sitten tuli elokuva Ikuinen rakkaus, joka oli tosiasioille uskollinen. Kun tulee elokuva joka on aivan täydellistä humpuukia, herää kysymys mistä tämä humpuuki on kotoisin. Olisin halukas arvaamaan, että kysymys on jonkin feministisen klikin halukkuudesta raapaista naissukupuolelle osa Beethovenin myöhäisaikojen sävellyksistä. Ensinnäkin Anna Holtz on ilmeinen fiktio, ja Beethoven vuosina 1824-1827 oli oikeasti jotain muuta kuin huonokuuloinen Adonis, seksijumala. Hän oli täyskuuro, epäluuloinen ja vähäisen pönäkkä.
 
Feministeistä on tarpeellista, että se ketä he halveksivat, on heidän itsensä mielestä seksuaalisesti kiihottava.

velipesonen: Anna Holtz on ilmeinen fiktio, ja Beethoven vuosina 1824-1827 oli oikeasti jotain muuta kuin huonokuuloinen Adonis, seksijumala. Hän oli täyskuuro, epäluuloinen ja vähäisen pönäkkä.
 
Kauhistus, fiktio olikin fiktiota!
 
Itse elokuva saattaa olla tai olla olematta roskaa, mutta noilla esiin nostetuilla seikoilla ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa. Ja tämä ei ole mikään modernismin keksintö, tuskin se Danten helvettikuvauskaan aivan 1:1 todellisuuden kanssa, vaikka monta tuttua siellä vastaan tulikin.

jra: Kauhistus, fiktio olikin fiktiota!
 
Itse elokuva saattaa olla tai olla olematta roskaa, mutta noilla esiin nostetuilla seikoilla ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa.
 
Ja kyllähän varmasti on. Sokeus on muotia ja siitä maksetaan.

Mozart myytiin viihdemaailmalle sinä päivänä kuin Amadeuksen Mozart-hahmo tuli tunnetuksi. Huonompi leffa kuin mitä ensiksi luulisi, ilman edes kannanottoa lukemattomista fiktioista, joita esiintyy. Amadeus on kuitenkin hyvin tehty esim. kuvaus-maskeeraus-mielessä; ja en ole mikään elokuvanystävä.
 
Moni ei välitä Salierin mustamaalaamisesta, mutta Amadeus-leffan suosio perustuu tosi paljon sille, että oikeasti lahjakkaasta säveltäjästä on tehtykin pelkkä kateellinen narri.
 
Salieri on pätevä klassismin ajan säveltäjä, kuten perehtyneet tunnustavat. Ooppera buffan kovia nimiä aikakaudellaan.

velipesonen: Ja kyllähän varmasti on. Sokeus on muotia ja siitä maksetaan.
 
Sokeuden muodikkuudella ja palkkauksella ei silläkään ole merkitystä, mikä on hyvää fiktiota, mikä ei. Ko. elokuvaa en ole muistaakseni nähnyt, eikä silläkään ole tässä merkitystä. Lienee fiktiokin modernismin synnyttämää ja siksi tuomittavaa, vai hämääkö siinä se että ainakin osalla henkilöhahmoista on historiallinen esikuva? Saattaisi maailmankirjallisuus mennä Raamatusta ja jo mainitusta Dantesta alkaen uusiksi, jos tuomittaisiin historiallisten ja kuvitteelliseten hahmojen & tapahtumien sekoittaminen.
 
Huvittavasti kaivellaan samalla tavalla jotain sukupuoliagendaa taiteellisten (kait viihdeleffastakin näin voi sanoa) päätösten takaa, kuin mitä juuri nämä parjatut "naistutkijat" harrastavat.
 
Ja tähän loppuu mun OT-jarna tässä ketjussa, Beethovenia kehiin.

Beethovenin viimeisistä jousikvartetoista on sanottu, että ne tiivistävät kaiken oleellisen, ja karsivat kaiken turhan. Oletteko samaa mieltä?

JET: Beethovenin viimeisistä jousikvartetoista on sanottu, että ne tiivistävät kaiken oleellisen, ja karsivat kaiken turhan. Oletteko samaa mieltä?
 
En oikeastaan. Jos jollakulla on tällainen mielipide, hänen mielestään varmaan muu Beethovenin musiikki on puolillaan turhia nuotteja, mikä ei taasen kerro ainakaan Beethovenin arvostamisesta. Minun korvissani ne viimeiset sävellykset kertovat periksiantamisesta, hellittämisestä, ja ovat pikkuisen turhan sisäänpäinkääntyneitä.

velipesonen: En oikeastaan. Jos jollakulla on tällainen mielipide, hänen mielestään varmaan muu Beethovenin musiikki on puolillaan turhia nuotteja, mikä ei taasen kerro ainakaan Beethovenin arvostamisesta. Minun korvissani ne viimeiset sävellykset kertovat periksiantamisesta, hellittämisestä, ja ovat pikkuisen turhan sisäänpäinkääntyneitä.
 
Siinä yhteydessä oli oikeastaan yksi pointti, että viimeisillä jousikvartetoillaan Beethoven riisui Mozartin koristeet, trillit ja turhan (tyhjiä hetkiä) paikkailevan melodisuuden oman koruttoman, muttei minimalistisen tyylin tieltä.
 
Että Beethovenin kvartetot ois ikään kuin vaan emootiota, älyä, sanottavaa, puhdasta ja Mozartilla olisi haydnilaisia kliseitä täynnä, aikakautta mukaillen.
 
Ei Mozart kvartettoon niin omaa näkemystä tuonut, mutta arvioidaan mieluummin vaan musiikkia! Olihan Mozartkin nerokas jousikvartettojen ja -kvintettojen säveltäjä, eikä kvartetto ollut hälle päätyyppi toisin kuin Beethovenille teostyypit sonaatti, kvartetto ja sinfonia olivat (ehkä konsertotkin vaikka niitä on vain puoli tusinaa).

Beethoven rakensi sillan koko romantiikan aikakauden yli schönbergin motiivisiin kompleksisuuksiin viimeisissä kvartetoissaan niin ambivalentteja kuin ne usein ovatkin. mutta jotenkin en enää 1900-luvun imppresionistisessa ja ekspressionistisessa soinnillissesssa hienostuneisuudessa, kromaattisessa taiturillisuudessa, lineaarisessa polyfoniassa, soinnullisessa itseisarvoisuudessa ja absoluuttisuudessa koloristisen sointiväripaletin huumaamana millään jaksa enää imponoitua ja motivoida reseptiota beethovenin amatöörin yksinkertaisia motiiveja integroimaan ammattilasen kehittelytaitoon tarjoamalle taajuudelle.
 
Aikalaiset eivät olleet vastaanottavaisia mozartin jousikvintetoille joita kustantajatkaan eivät pitäneet kustannuskohteina niiden vaikeuden ja syvällisyyden takia artariaa lukuunottamatta jolle mozart sovitti puhallinserenadi c-molli 388 kvintetolle vahingoksi puhallinsointia läpeensä ajatellulle teokselle, vaan odottivat musiikkia joka on ylläpitävää keskinkertaisestikin esitettynä ( ilmeisesti hoffmeister-kvartetto kv 499 kelpasi hyssyttelevästä triosta kontrastina menuetin leppoisalle sävylle) ja pitivät kriitikot liian vahvaasti maustettuna haydn-kvartettojakin joiden säveltämisessä mozart oli nähnyt paljon vaivaa tekemällä korjauksia painolaattoihinkin peilikuvana ja jotka saivat haydnin tunnustamaan leopoldille mozartin suuruuden eikä edes dissonanssikvarteton alussa esiintyvä poikkitela pahoittanut kenenkään mieltä.
 
mozartin musiikki toistaa elämyksen syvyyden ilman elämystä jota se ei saavuta koska se ei haluakaan saavuttaa sitä, ja einstein on nimittänyt kvartettoja musiikiksi musiikista joka kuulostaa paremnmalta kuin musiikkia pakahtumaisilllaan olevasta sydämestä ollessaan tahto itse joka ei tiedä mitä imperatiivia se tottelee beethovenin tahtoihmisen voimakkaampana muunnoksena musiikinsa objektiivisessa ohjelmallisuudessaan haastaen osallistumaan vuoroin etäiseen vuoroin läheiseen viestiin.dekoratiivinen elementti on aikakaudelle tyypillinen ja tekstuuri beethovenia ohuempaa kun varhaisissa beenkin teoksissa on uskomattoman puhdas äänenkuljetus akateemiselle kontrapunktille tyypillisenä kun myöhemmin ilmenee halu toteuttaa efektejä ja ideoita joilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

megatherium: Beethoven rakensi sillan koko romantiikan aikakauden yli schönbergin motiivisiin kompleksisuuksiin viimeisissä kvartetoissaan niin ambivalentteja kuin ne usein ovatkin. mutta jotenkin en enää 1900-luvun imppresionistisessa ja ekspressionistisessa soinnillissesssa hienostuneisuudessa, kromaattisessa taiturillisuudessa, lineaarisessa polyfoniassa, soinnullisessa itseisarvoisuudessa ja absoluuttisuudessa koloristisen sointiväripaletin huumaamana millään jaksa enää imponoitua ja motivoida reseptiota beethovenin amatöörin yksinkertaisia motiiveja integroimaan ammattilasen kehittelytaitoon tarjoamalle taajuudelle.
 
Aikalaiset eivät olleet vastaanottavaisia mozartin jousikvintetoille joita kustantajatkaan eivät pitäneet kustannuskohteina niiden vaikeuden ja syvällisyyden takia artariaa lukuunottamatta jolle mozart sovitti puhallinserenadi c-molli 388 kvintetolle vahingoksi puhallinsointia läpeensä ajatellulle teokselle, vaan odottivat musiikkia joka on ylläpitävää keskinkertaisestikin esitettynä ( ilmeisesti hoffmeister-kvartetto kv 499 kelpasi hyssyttelevästä triosta kontrastina menuetin leppoisalle sävylle) ja pitivät kriitikot liian vahvaasti maustettuna haydn-kvartettojakin joiden säveltämisessä mozart oli nähnyt paljon vaivaa tekemällä korjauksia painolaattoihinkin peilikuvana ja jotka saivat haydnin tunnustamaan leopoldille mozartin suuruuden eikä edes dissonanssikvarteton alussa esiintyvä poikkitela pahoittanut kenenkään mieltä.
 
mozartin musiikki toistaa elämyksen syvyyden ilman elämystä jota se ei saavuta koska se ei haluakaan saavuttaa sitä, ja einstein on nimittänyt kvartettoja musiikiksi musiikista joka kuulostaa paremnmalta kuin musiikkia pakahtumaisilllaan olevasta sydämestä ollessaan tahto itse joka ei tiedä mitä imperatiivia se tottelee beethovenin tahtoihmisen voimakkaampana muunnoksena musiikinsa objektiivisessa ohjelmallisuudessaan haastaen osallistumaan vuoroin etäiseen vuoroin läheiseen viestiin.dekoratiivinen elementti on aikakaudelle tyypillinen ja tekstuuri beethovenia ohuempaa kun varhaisissa beenkin teoksissa on uskomattoman puhdas äänenkuljetus akateemiselle kontrapunktille tyypillisenä kun myöhemmin ilmenee halu toteuttaa efektejä ja ideoita joilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
 
Minusta taas Beethoven teki paljon hyvää musaa, jota on nasta kuunnella.

Hauler: Mikä osa Beethovenin tuotannosta on hyvää musiikkia? Kaikkiko? Vaiko jotkut tietyt teokset?
 
A-molli bagatelli WoO 59

Hauler: Mikä osa Beethovenin tuotannosta on hyvää musiikkia? Kaikkiko? Vaiko jotkut tietyt teokset?
 
Kommenttini oli tarkoitettu sarkastiseksi huomautukseksi keskustelijakollegan vuodatuksen pohjalta. Nyt kun jouduin alleviivaamaan asiaa, merkitys katosi.

Hauler: Mikä osa Beethovenin tuotannosta on hyvää musiikkia? Kaikkiko? Vaiko jotkut tietyt teokset?
 
Ironista kyllä säveltäjä itse piti 8. sinfoniaansa 7. parempana joutuessaan puolustuskannannalle sen saaman kritiikin vuoksi. stravinsky saattoi osua oikeaan sanoessaan ettei beethoven säveltänyt mitään musiikkia ja soinnillisestihan beethovenkin musiikki on aika karua ja köyhää, mutta sisältää kuitenkin niitä mystikkojen kaipaamia metafysisiä syvyyksiä varsinkin myöhäistuotannossaan harvemmin vokaalimusiikissa. mutta sen tarjoamasta katharsiksersta ja tuonpuoleisesta transsendentaalisesta kontemplativiisesta transsiiinvaivuttamisesta ja visionäärisistä näyistä huolimatta mitään välittömästi intohimoihin vaikuttavia väkeviä tunteita romanttisessa katsannossa beethovenista tiettyä herooista sankarillista pateettisuutta lukuunottamatta on turha hakea, sibeliuksesta vielä vähemmän. kannatta etsiä 1900-luvun musiikista.