Aihe: Viimeksi katsomasi elokuva ja sen arvosana
1 2 3 4 5185 186 187 188 189601 602 603 604 605
Master of Disguise
19.10.2010 23:40:38
The American
 
Tuli käytyä kattomassa tämä Clooneyn uusi leffa, jota on verrattu Bourne-leffoihin, mutta se vertaus on kyllä aivan hakoteillä. Elokuvaa on myös haukutta pitkäveteiseksi, mutta omasta mielestäni koko elokuva on varsin onnistunut, eikä mitenkään tylsä. Toisaalta, jos odottaa jotain Bournen tapaista toimintajännärriä voi pettyä.
 
Mukava tunnelma, kameratyö on hienoa, idea ehkä vähän yksinkertainen, mutta toimii.
 
**** ja puol
Kitty and Frank | Valokuvailuja | Last.fm | "Shit." -Captain Edward J. Smith (of the Titanic)
bedlam
20.10.2010 11:44:22 (muokattu 20.10.2010 12:08:07)
 
 
The House of the Devil
 
Ti West oli minulle ennalta tyystin tuntematon nimi ja koko elokuvaankin törmäsin aivan sattumalta jonkun ulkomaalaisen lehden pikkumainoksessa. Mutta nyt odottelen malttamattona nuoren ohjaajan seuraavaa projektia. The House of the Devil on retrohenkinen kumarrus 70- ja 80-lukujen kauhuleffoille jokaista pientä piirtoa myöten. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun alkupuolelle ja ajankuva on toteutettu niin täydellisesti musiikkeja, kuvaustyyliä ja jopa alkutekstin fonttia ja väriä myöten, että ilman tuttuja näyttelijöitä olisi käytännössä mahdotonta arvata tekovuotta. Varsinkin kun pääosan esittäjä on vielä melko täydellinen Margot Kidder -lookalike.
 
Leffa itsessään on juoneltaan jopa typeryttävän yksinkertainen ja tuntuukin, että West on halunnut todistaa että täydellisellä ohjauksella, editoinnilla, musiikilla ja hyvillä näyttelijöillä voidaan saada aikaiseksi toimiva elokuva, vaikka käsikirjoitus olisi mitäänsanomattoman minimalistinen (West ohjasi, leikkasi ja käsikirjoitti itse). Ja näiltä osin elokuva hipookin täydellisyyttä. Välillä mieleen tulivat jopa Polanskin klassikot.
 
Harmi vain että kokonaisuutena nappisuoritus olisi vaatinut käsikirjoitukselta enemmän. Nykykauhuissa lopputwisti monesti pelastaa surkeammankin tekeleen, tässä tapauksessa loppuosa oli elokuvan heikoin lenkki. Silti, nykykauhun keskellä aivan loistava tapaus, jonka voi katsoa uudelleen ihan vain kuvausta ja leikkausta ihastellen. Ti West on muuten näemmä hieman yllättäen syntynyt vuonna 1980, oletin elokuvan konseptista, että hän olisi 70/80-luvun kauhuelokuvien parissa varttunut.
Rhapa
21.10.2010 12:57:14
Defendor http://www.imdb.com/title/tt1303828/
 
Tämä on mennyt meikäläiseltä täysin ohi. Onneksi, sattuman kaupalla, leffa löysi tiensä luokseni. Kerrassaan hieno elokuva. Harrelson loistaa roolissaan ja muutkin näyttelijät tekevät erittäin hyvää työtä.
 
Juonesta en viitsi hirveästi paljastaa mitään, sillä itsellä osa elokuvan viehätystä oli täysi tietämättömyys siitä, mihin suuntaan leffa jatkaa seuraavaksi. Ei tietenkään mitään hirveän monimutkaista kannata odottaa mutta itseä hämmensi lähinnä ns. tyylisuunta...
 
En tiedä johtuuko se täydestä ennakkoasennottomuudesta (tai siitä, että odotin jotakin aivan muuta) mutta leffa yllätti kyllä todella positiivisesti.
 
9/10
ruusteri
21.10.2010 23:40:39
Enkelit ja demonit
 
Pidin Da Vinci- koodia ihan OK jännärinä, joten enpä tältäkään liikoja odottanut. Olihan tämä ihan viihdyttävä ja näyttävä jännäri. Lopussa luulin jo pahinta lopun suhteen, mutta vielä löytyi käänteitä. Perushyvä jännäri.
 
3.5/5
"Damn good coffee, and hot!"
Hipelius
22.10.2010 01:06:21
Toy Story 3
 
Varmaankin ainoa trilogia, jossa jokainen jatko-osa on edellistä parempi. Kylläpä nauratti ja liikutti.
 
*****
Jormaz
22.10.2010 01:21:54
Death Wish 3
Charles Bronsonin tähdittämä mestarillinen toimintajännäri 80-luvun puolivälistä. Elokuva porautuu syvälle työväenluokkaiseen amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja sisältää viiltävää analyysiä luokkaeroista ja katurikollisuudesta. Draaman kaarta viedään sujuvasti eteenpäin ja seesteisen alun jälkeen päästään syväluotaaviin henkilökuvauksiin. Ohjaaja Michael Winner pitää katsojan hyytävässä jännityksessa loppuun asti kunnes Bronsonin esittämä Paul Kersey ampuu vittu kaikilta aivot seinälle.
Täydet pisteet.
No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän..
itsy
23.10.2010 20:48:21
Youth in revolt & Kick-Ass
 
Kaksi tuoreehkoa teinileffaa katsastin putkeen. Molemmissa kantavana ideana voi nähdä nuoren pojan henkisen kasvutarinan ja itsensä ylittämisen. Yhteistä elokuvissa on etenkin kerrontamuoto: elokuvat aloitetaan molemmissa päähenkilön kertoessa tylsästä elämästään, ja toimien lopun elokuvaa kertojana.
 
YiRissa itsensä ylittäminen suoritetaan luomalla viikseikäs alter-ego ja Kick-Assissa vetämällä märkäpuku niskaan ja ryhtymällä supersankariksi. Molemmat lähtevät normaaleista lähtokohdista melkoisen absurdeihin suuntiin, ja Kick-Ass taipuu lisäksi myös sentimentaaliseen ja brutaaliin toimintaan. Pohjavire oli kummassakin pohjimmiltaan sympaattinen, vaikka YiRltissa se jätettiin äkkiväärän komiikan varjoon ja Kick-Assissa humoristisen toiminnan. Molemmat olivat varsin nautittavia elokuvia. Kick-Ass saavutti suuremman hurmoksen loppua kohden vaikkei Youth in Revolt kamalasti jäänyt taakse.
 
Youth in Revolt 8/10
Kick-Ass 9/10
oivoi
Hipelius
24.10.2010 04:33:31 (muokattu 24.10.2010 06:23:28)
Låt den rätte komma in, eli Let the Right One In (2008)
 
Tarina 12-vuotiaan koulukiusatun pojan ja naapuriin muuttavan vampyyrin kohtaamisesta. Vampyyriromantiikka harvemmin toimii menemättä juustoiseksi, mutta tämä yllätti lähestymistavallaan ja karuudellaan.
Sen enempää paljastamatta, suosittelen täysillä.
 
**** ja puoli
 
Jenkki-remake on tietysti tehty, näytti trailerin perusteella ihan kakalta.
miscage
24.10.2010 11:34:47 (muokattu 24.10.2010 11:35:30)
Social Network
 
Siis tää oli nyt se "Facebook"-leffa...mutta ei kannata jättää katsomatta sen takia.
 
Kyseessä on ihmisuhde-elokuva ja hyvä sellainen. Se, että nyt ollaan luomassa Facebookkia ei oikeastaan tuo tai vie leffalta mitään. Leffa siis kertoo Zuckerbergin (lyhyestä) matkasta Harvard-nörtistä maailman nuorimmaksi biljardööriksi. Parasta tässä elokuvassa oli varmaan näyttelijäsuoritukset, varsinkin Jesse Eisenberg pääosassa. Samoin Timberlake on ihan jäätävän kova sivuroolissaan... sanotaanko että yhdestäkään hahmosta koko elokuvasasa ei jäänyt "hölmö" fiilis.
 
Elokuva oli yllättävän synkkä, eikä siinä tosiaan mässäilty "Facebookilla" ollenkaan. Ainoat kerrat kun kaikille tuttua käyttöliittymää käytettiin tarinankerronnassa, olivat hyviä ja jossain ironian ja tragikomiikan välimaastossa. Elokuvassa käsitellyt teemat eivät ole sinänsä mitään uutta, mutta tässä on jotenkin saatu kiteytettyä paljon olennaista asiaa ihmisten välisistä suhteista nykyajan kontekstissa, että pitää hehkuttaa.
 
On se Fincher kyllä kova jätkä ohjaamaan. Tää elokuva uppoaa varmaan aika laajalle yleisölle, mutta se ei silti ole millään tavoin kosiskeleva. Voin oikeastaan suositella kaikille, paitsi elitisteille, jotka vihaavat leffaa jo alkperämaan, "Facebookin" ja jenkkinäyttelijiöiden perusteella.
en vittu tiiä. juon vaan - Grunge-Jukka
Meadow
24.10.2010 15:40:05
Street Fighter: The Legend of Chun-Li
 
Katselukokemuksen pelasti tämä uskomaton kohtaus: http://www.youtube.com/watch?v=KYJefAro6ac
 
1/5
bedlam
24.10.2010 19:41:42 (muokattu 24.10.2010 20:05:40)
 
 
Pontypool
 
Uskomatonta, jo toinen loistava uusi kauhuleffa putkeen! Yhteen tilaan sijoittuva erilainen "zombileffa", pienelle radioasemalle alkaa tulla panikoivia puhelinsoittoja raivoavasta väkijoukosta ja kohta huomataan, että tämän taudin leviämisessä onkin vähän erilainen twisti. Stephen McHattie oli mulle uusi tuttavuus, mutta sai minusta kertaheitolla uuden fanin, miehellä oli vielä täydellisesti rooliin sopiva radioäänikin. Viihdykearvojen lisäksi elokuvassa oli vielä ihan oikeaa sanomaakin.
 
Imdb:n keskustelujen perusteella jakaa mielipiteet aikalailla kahtia ihastuneisiin tai pettyneisiin, suurin osa jälkimmäisistä näytti olevan joko alkuperäisen novellin lukeneita tai perusgorezombeilua odottaneita. Itse tykästyin kovasti.
jigsore
24.10.2010 21:35:17
 
 
miscage: Social Network
Siis tää oli nyt se "Facebook"-leffa...mutta ei kannata jättää katsomatta sen takia.

 
Joo, tää oli yllättävän hyvä. Hieman etukäteen epäilytti vaikka Fincher olikin ohjaamassa.
Todella päteviä näyttelijäsuorituksia ja leffa eteni sujuvasti takaumien ja oikeushommien välillä.
Aika meni kuin siivillä teatterissa, ei tuntunut läheskään kaksituntiselta.
 
8/10
Rhapa
25.10.2010 08:30:25
Kick-Ass
 
Tykkäsin todella paljon. Viihdyttävä paketti, jossa riitti actionia ja huumoria. Tästä on varmaankin sanottu jo kaikki useampaankin kertaan, joten siirrytään suoraan arvosteluun.
 
9/10
 
Saa näemmä jatkoakin. Hienoa!
Informaatiokameli
26.10.2010 00:36:05
 
 
Rhapa: Defendor http://www.imdb.com/title/tt1303828/
 
Tämä on mennyt meikäläiseltä täysin ohi. Onneksi, sattuman kaupalla, leffa löysi tiensä luokseni. Kerrassaan hieno elokuva. Harrelson loistaa roolissaan ja muutkin näyttelijät tekevät erittäin hyvää työtä.
 
Juonesta en viitsi hirveästi paljastaa mitään, sillä itsellä osa elokuvan viehätystä oli täysi tietämättömyys siitä, mihin suuntaan leffa jatkaa seuraavaksi. Ei tietenkään mitään hirveän monimutkaista kannata odottaa mutta itseä hämmensi lähinnä ns. tyylisuunta...
 
En tiedä johtuuko se täydestä ennakkoasennottomuudesta (tai siitä, että odotin jotakin aivan muuta) mutta leffa yllätti kyllä todella positiivisesti.
 
9/10

 
Tuli kans katsottua tämä ja aivan samat ajatukset pyörii nyt päässä. Odotin jotain hupaisaa Kick-Ass-apinointia mutta leffa olikin vähän vakavampi mitä odotin. ja hyvä niin. Saman verran pisteitä.
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali.
Bongowing
26.10.2010 11:10:32
Rhapa: Kick-Ass
 
Tykkäsin todella paljon. Viihdyttävä paketti, jossa riitti actionia ja huumoria. Tästä on varmaankin sanottu jo kaikki useampaankin kertaan, joten siirrytään suoraan arvosteluun.
 
9/10
 
Saa näemmä jatkoakin. Hienoa!

 
Tosin en voine juuri muille suositella kuin action-elokuvien vannoutuneille ystäville, vaikka hieman uudessa paketissa ilmeneekin (vähän niinku matrix tai jopa kill bill), mutta lopulta kyse vain siitä itsestään ja alkoi loppua kohden todella puuduttamaan meikämeitsiä.
But where the heck is magenta?
NHR
29.10.2010 21:12:15
 
 
The Last Rites of Ransom Pride *
 
Kuvittelin tässä joku ehtoo sitte viettäväni pitkästä aikaa oikeen mukavan western-illan, mutta ei sitte. Kovinkin mitäänsanomaton leffa, ei kannata tuhlata aikaansa tähän, ainakaan jos parempaakin on saatavilla.
 
Murder on the Orient Express (2010) ****
 
David Suchet taas Hercule Poirot'na, hiukan ehkä turhanki uskonnollisena hahmona tässä (ehkä vaan henk.koht. mielipide), mutta tykkäsin silti kovasti. Mikä näissä Agatha Christien romaaneissa/novelleissa mahtaa oikeen olla, kun en tässäkään muistanu yhtään kuka oli murhaaja? Vaikka varmasti olen sen 70-luku-version joskus nähny ja luultavasti kirjanaki tän lukenu, mut silti... ehkä se on vaan se, kun oma pää pehmenee niin, ettei muistakaan enää juur mistään mitään... tai ehkä tää ei kauheen orjallisesti seurannu aikasempia versioita... mut huuskeös eniveis, lisää tämmöstä!
"We seem to be made to suffer. It's our lot in life." - C-3PO
author
30.10.2010 00:09:28
Robin Hood (eli Gladiaattori Britanniassa)
 
Tää oli ihan täydellinen kännileffa. Harmi etten ollut kännissä. Nauratti eniten kohdat joiden ei ollut tarkoitus olla hauskoja. Jos haluat katsoa leffan jota ei tarvitse lainkaan seurata ymmärtääkseen/arvatakseen juonenkulun, valitse tämä leffa. Maximuksella oli tässä jousipyssy.
obiwan
30.10.2010 20:10:51
Paranormal Activity (2007)
http://www.imdb.com/title/tt1179904/
 
Hyii vittu meikä vihaa tällasia kauhuleffoja! :DD
Vaikka tietää että kyseessä on feikki-dokkari Blair witchia mukaillen, niin täytyy myöntää, että olin paskat housuissa, kun eilen mimmin kanssa pimeessä illalla toi tsekattiin ja sen jälkeen käytiin RAUHALLISIN MIELIN nukkumaan. Meikää pistää pelottamaan liikaa kaikki tällanen "autenttinen", vakava kauhu, diggaan enemmin kattoa huumoripainotteista settiä (Nightmare on Elm St. jne)
 
Kuitenkin, tunnelmasta täydet 5 tähteä, yöunista nolla (tuntia siis, melkein :P)
Röntgen-Jeesus
31.10.2010 13:11:55
 
 
Wild at heart
 
Ei tullut yllätyksenä että elokuva on loistava kun puikoissa on David Lynch. Aivan loistava tunnelma koko leffan ajan. Suosittelen mikäli Lynchin tuotanto uppoaa.
4/5
Rob Halford on homo.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)