Aihe: Kollaa kestää
1 2
velipesonen
18.10.2010 23:23:19
 
 
Atomic Cafe: Johannalle nauhoitettu Jäähyväiset Aseille LP on hieman ristiiriitainen tapaus, jätkät alkoivat kuvittelemaan että ovat ihan oikeita musikantteja ja yrittivät piilottaa olemattomat taitonsa johonkin pimeään komeroon. Biisit ovat kuitenkin biiseinä ihan hyviä vaikka sanoitukset hieman ontuu, eikä sieltä löydy niitä ihan oikeita helmiä samalla tavalla kun niiltä sinkuilta. Lora Logic oli tuohon aikaan sähäkkä mimmi ja siitä plussaa.
 
Siitä on aikaa kun olen sen LP:n kuullut, muistaakseni sillä oli monta hyvää biisiä jotka toisin kuin melkein kaikki suomalaiset bändit eivät kopioineet ketään tai matkineet tahattomasti iskelmämusiikkia vaan olivat jotain muuta. Niin että sen takia Kollaa oli mahdollisesti kovempi bändi kuin Buzzcocks, koska Buzzcocks kaikessa hienoudessaan loppujen lopuksi jäljitteli Beatlesia.
This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible)
Atomic Cafe
19.10.2010 00:04:58 (muokattu 19.10.2010 22:07:53)
velipesonen: Siitä on aikaa kun olen sen LP:n kuullut, muistaakseni sillä oli monta hyvää biisiä.
 
Onhan ne kaikki ihan hyviä biisejä mutta yhdessäkään ei ole sitä aitoa rujoutta joka teki Kollaasta jotain hyvin ainutlaatuista. Kollaan LP on tai ainakin sen pitäisi olla kaljakuppiloiden ikivihreä jonka tahtiin työpaikkansa ja perheensä juonut Pertti Perusmies voi vuodattaa kyyneleitä ja tilata lisää kaljaa: http://www.youtube.com/watch?v=tnfVu9waIhw
 
Se on kuitenkin hyvä muistaa että Kollaa oli parhaimmillaan jotain paljon parempaa: http://www.youtube.com/watch?v=Ck_cmr2tDeY
 
Tervepä teille, tervepä meille
me tonttujen armeijakunta

 
On Adverts verraton: http://www.youtube.com/watch?v=7TKWOTka8NI
velipesonen
19.10.2010 14:50:53 (muokattu 19.10.2010 15:34:37)
 
 
Kieltämättä Kollaa oli rupisimmillaan todella iätön, kitarakompit ovat jotain lähinnä mykistävää. Kyllä minä silti sitä kaljabaari-Kollaatakin dikkaan. Jos sieltä jotain yhtymäkohtia jonnekin etsii niin tietysti Eppu mutta taisi mennä niin päin että Kollaa näytti mallia ja Eppu teki perässä.
 
Sitten joku kumma tamperelaishuumori siinä puskee pintaan.
 
E: Liisa Tavin hippijollotuksesta ei ole muuta sanottavaa kuin että hipit pilaavat aina säännönmukaisesti kaiken niin miksi Kollaa olisi poikkeus.
This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible)
Andy Six
19.10.2010 15:33:58
Jyrki Siukosen alkaminen suomen "viralliseksi alternative intellektuelliksi" Kollaan jälkeen ärsytti ainakin minua....Vaaralliset Lelut oli mielestäni surkea yhtye.....
velipesonen
19.10.2010 15:35:50
 
 
Andy Six: Jyrki Siukosen alkaminen suomen "viralliseksi alternative intellektuelliksi" Kollaan jälkeen ärsytti ainakin minua....Vaaralliset Lelut oli mielestäni surkea yhtye.....
 
Jos henkilön ammatti on Kuvataideakatemian professori niin hänen menneisyytensä täytyy olla epäilyttävä. Hipit pilaa kaiken.
This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible)
Atomic Cafe
20.10.2010 00:24:04 (muokattu 20.10.2010 13:56:48)
Älä pyydä apua, älä ole kenenkään suosikki tai jyrinäpallin lehtimiehet rupee sun kaveriks
 
http://www.youtube.com/watch?v=QHuDCqi9k_k
 
Vaaralliset lelut oli kieltämättä aika kammottavaa kuraa vaikka kyllähän sitä ekan sinkun ekaa puolta pystyy hirvittävässä kännissä kuuntelemaan, sen tahtiin on mukava sammua: http://www.youtube.com/watch?v=kllmGyamR5Y
 
Tuohon aikaan oli muutenkin ilmassa sitä että punkeista tuli taidehomoja, konehomoja ja futuristeja, tähän sortui jopa Mikko Saarela.
 
Toisaalta on niinkin että Kollaa Kestää taidehomoili jo ekalla sinkullaan.
 
B-puolen Tähtien rauha äänitettiin hiukan myöhemmin 20.1.1978, syy tähän on se, että Siukonen ei ensimmäisenä päivänä pysynyt enää tahdissa väsymyksen takia ja näin ollen tarvittiin toinen äänityspäivä - tästä episodista syntyi lausahdus: "Siukonen aikamme studiorumpaleita". Tähän uuteen yritykseen Epe lainasi jostain viulu- ja rytmikoneen.
 
http://www.youtube.com/watch?v=ncrpMxqnEKk
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)