Rock, pop, alternative ›

Odotellaan sitä päivää kun eräät huomaa ettei kaikilla olekaan samanlainen musiikkimaku.

KooAa: Odotellaan sitä päivää kun eräät huomaa ettei kaikilla olekaan samanlainen musiikkimaku.
 
Hä. Eiks kaikki diggaakaan Metallicaa?

McNulty: Mun täytyy tunnustaa, että Joy Division on aina jäänyt miulla muiden brittibändien jalkoihin (70-luvun The Stranglers, 80-luvun The Chameleons ja The Cure). Olen yrittänyt kuunnella pariin otteeseen muutamia biisejä, mutta kun ei tartu niin ei sitten millään. Ainoastaan "Love will tear us apart" toimii sen ensimmäisen minuutin tai kaksi, jolloin koko biisin on jo kuullut. Onko Joy Divisionilla jotain helppoa biisiä jota lähestyä?
 
Sun pitää vaan masentua ensin. Etköhän sitten uppoa "Joykkariin" kuin citalopram-pilleri massuun. Vaihtoehtisesti voit kuunnella Closer-albumin b-puolen, mikä aiheuttaa vähintään hetkellisen masennustilan jokaiselle yhtään empaattiselle ihmiselle.
 
Closerin b-puolesta puheenollen albumin päättävä Decades taitaa olla aika helposti lähestyttävä ja osuu sen lisäksi ko. bändin ytimeen. Itse laskisin sen bändin ehdottomiin huippuhetkiin.
 
Itselleni ko. bändi avautui pikku hiljaa entisen avopuolisoni pakkosyötön myötä enkä näin jälkikäteen kyseistä pakkosyöttöä pidä kovinkaan suurena onnettomuutena. Myös Control-elokuva avaa aika hyvin bändin tai ainakin Ian Curtisin elämää.
 
(Ja selvennyykseksi. Musta huumori jossain määrin kuuluu Joy Divisionin kuunteluun, koska ei sitä muuten kestä selväjärkisenä. Sitä joko nauraa sille, että Curtis hirttäytyi keittiöönsä kuunnellessa David Bowieta tai pakahtuu bändin tekemään ylitötunteelliseen ja masentuneeseen musiikkiin. Suosittelen edellistä.)

Objectif Lune: Sitä joko nauraa sille, että Curtis hirttäytyi keittiöönsä kuunnellessa David Bowieta
 
Menee vähän pilkunviilaukseksi, mutta se oli Iggy Popin The Idiot, joka soi hirttäytymishetkellä. Bowie toki silläkin hyvin olennaisesti mukana.

TundraScobar: Menee vähän pilkunviilaukseksi, mutta se oli Iggy Popin The Idiot, joka soi hirttäytymishetkellä. Bowie toki silläkin hyvin olennaisesti mukana.
 
Nolo virhe! Tunnustan.

Tulipa katsottua kohtuullinen dokkari, jonka Maikkari (tuo kaikkien rockkanavien äiti) lähettti taannoin. Ja siitä jatkoksi soimaan New Orderin Substance 1987. Täytyy kunnioittaa kolmikkoa, jotka New Orderina jatkoivat, että kehittivät musaansa uuteen suuntaan. Säilyttäen kuitenkin oman mansuunialaisen soundinsa, jonka industriaalinen kolina ei ole viehätysvoimaansa vieläkään menettänyt.

Mary Coughlan versioi Joy Divisionin Love will tear us apartin:
http://www.youtube.com/watch?v=iORqVxX3928

AlaE: Mary Coughlan versioi Joy Divisionin Love will tear us apartin:
http://www.youtube.com/watch?v=iORqVxX3928
 
Vau, tämähän on niin sanottua musiikkia! Kun on kerran näin hyvä niin vähän saa kritisoidakin: Sopraanosaksofonin soittaja ei saa kunnolla peliään soimaan. En tiedä kuka hän on, mutta oikeastaan kuulostaa klarinetistilta joka soittaa sopraanofonia huvikseen.
 
Mutta juuri tällaista musiikkia halusin kuulla, kiitos.
 
Do you cry out in your sleep?
All my failings exposed
 
Olikos se muuten Tony Wilson kun kutsui Ianin itsemurhan jälkeen Love Will Tear Us Apartia Englannin uudeksi kansallislauluksi vai kuvittelenko vain?

velipesonen: Vau, tämähän on niin sanottua musiikkia! Kun on kerran näin hyvä niin vähän saa kritisoidakin: Sopraanosaksofonin soittaja ei saa kunnolla peliään soimaan. En tiedä kuka hän on, mutta oikeastaan kuulostaa klarinetistilta joka soittaa sopraanofonia huvikseen.
 
Mutta juuri tällaista musiikkia halusin kuulla, kiitos.
 
Do you cry out in your sleep?
All my failings exposed
 
Olikos se muuten Tony Wilson kun kutsui Ianin itsemurhan jälkeen Love Will Tear Us Apartia Englannin uudeksi kansallislauluksi vai kuvittelenko vain?
 
Ihan ok, mutta Maryn vuodet tekevät versiosta aavistuksen omaisesti kyynisen verrattuna orkkikseen, joka on mielen repeäminen.

glx405: Ihan ok, mutta Maryn vuodet tekevät versiosta aavistuksen omaisesti kyynisen verrattuna orkkikseen, joka on mielen repeäminen.
 
Totta kai. Mutta ei se ole tässä laulajan huonoutta ettei alkuperäiselle ihan pärjää. Ja tämä pianisti, hän on melkein niin hyvä kuin vain pystyy ikinä olemaan. Todennäköisesti Seppo Kantonen soittaisi tuon vielä paremmin, enkä epäile etteikö soittaisi, mutta se kama mitä sieltä tulee on timanttia.

velipesonen: Sopraanosaksofonin soittaja ei saa kunnolla peliään soimaan. En tiedä kuka hän on, mutta oikeastaan kuulostaa klarinetistilta joka soittaa sopraanofonia huvikseen.
 
JOo, kiinnitin itsekin puhaltajaan huomiota, Ei tossa oikein lähde. Sma ukko on kyllä vieläkin kiertuebändissä ja hoiti hyvin hommansa Hgissä = klanettia ja alttofonia.
 
Mary Coughlan on irlantilainen laulajatar, jonka ekasta levystä on aikaa 25 vuotta. Suomi-Irlanti -seurakin täyttää 25 vuotta, ja Mary oli irkkufestareiden pääesiintyjä. Piti neljä konserttia. Olin Savoy-teatterissa paikalla. Hieno artisti, mahtava läsnäolon tunne. Taitava laulaja, joka saa laulut kuulostamaan siltä, kuin ne olisivat hänelle tehdyt. Julkaissut mm. tuplalevyn Billie Hollidayn lauluista. Minun tuorein rakkauteni :)
 
http://www.marycoughlanmusic.com/index2.html
http://www.facebook.com/pages/Mary-Coughlan-and-her-band/316705937416

glx405: Ihan ok, mutta Maryn vuodet tekevät versiosta aavistuksen omaisesti kyynisen verrattuna orkkikseen, joka on mielen repeäminen.
 
Niin, Mary esitteli kappaleen Hgissä näin: kun hän joi kolme pulloa vodkaa päivässä, hän soitti Joy Divisionia. Kun levy loppui, hän nousi peiron alta, ja laittoi neulan levyn alkuun. Siis henkilökohtaisesti tärkeä laulu. Kaksi muuta levyä olivat Billie Holidayn ja Frank Sinatran.

AlaE: Niin, Mary esitteli kappaleen Hgissä näin: kun hän joi kolme pulloa vodkaa päivässä, hän soitti Joy Divisionia. Kun levy loppui, hän nousi peiron alta, ja laittoi neulan levyn alkuun. Siis henkilökohtaisesti tärkeä laulu. Kaksi muuta levyä olivat Billie Holidayn ja Frank Sinatran.
 
Kertoo biisin merkittävyydestä, että Mary C:n tapainen taiteilija on siihen kiinnittynyt.

En vieläkään muista nimittikö Tony Wilson todella Love Will Tear Us Apartia uudeksi kansallislauluksi, mutta jos teki niin, saattoi olla oikeassa. Kansallislauluissa yleensä kerrotaan asioista jotka yhdistävät sen tietyn maan asukkaita. Sellainen on vain tylsää. Mutta Rakkaus vetää meidät erilleen on asiaa.
 
Ehkä juuri niin on, että rakkaus on loppujen lopuksi se mikä vetää ihmiset eroon toisistaan. Meinaan että kun rakkaudesta moni puhuu ja väittää tietävänsä, niin olisiko Curtisilla tässä nyt se oikea vastaus.

velipesonen: En vieläkään muista nimittikö Tony Wilson todella Love Will Tear Us Apartia uudeksi kansallislauluksi, mutta jos teki niin, saattoi olla oikeassa. Kansallislauluissa yleensä kerrotaan asioista jotka yhdistävät sen tietyn maan asukkaita. Sellainen on vain tylsää. Mutta Rakkaus vetää meidät erilleen on asiaa.
 
Ehkä juuri niin on, että rakkaus on loppujen lopuksi se mikä vetää ihmiset eroon toisistaan. Meinaan että kun rakkaudesta moni puhuu ja väittää tietävänsä, niin olisiko Curtisilla tässä nyt se oikea vastaus.
 
"When the routine bites hard
And ambitions are low"
 
Kun mies on vasta 24, ajatukset tuossa, ollaan todella umpikujassa.
 
Pakkoliikkeitä.

glx405: "When the routine bites hard
And ambitions are low"
 
Kun mies on vasta 24, ajatukset tuossa, ollaan todella umpikujassa.
 
Pakkoliikkeitä.
 
Tää on hauska sanoitus siinä mielessä että ei ole varmasti kaikkein paras mitä on mutta sisältää todella painavan keskeisimmän asian, onko se nyt sitten se punchline, eli Do you cry out in your sleep? - all my failings exposed - Love will tear us apart.
 
Kuka on itse asiassa tämän laulun Sinä ja kuka Minä, vai onko Curtisin You oikeasti monikko?

velipesonen: Tää on hauska sanoitus siinä mielessä että ei ole varmasti kaikkein paras mitä on mutta sisältää todella painavan keskeisimmän asian, onko se nyt sitten se punchline, eli Do you cry out in your sleep? - all my failings exposed - Love will tear us apart.
 
Kuka on itse asiassa tämän laulun Sinä ja kuka Minä, vai onko Curtisin You oikeasti monikko?
 
Sinä=Annik ja Deborah ja Minä=on se hahmo, joka ei tunnista itseään enää missään eikä kuulu siihen, mihin pitäisi kuulua
 
"Our respect run so dry?" Taiteilija odottaa hyväksyntää jälkeläisensä kanssa ahertavalta puolisoltaan, kun kaunis muusa ilman arkista ulottuvuutta odottaa toisaalla.

glx405: Sinä=Annik ja Deborah ja Minä=on se hahmo, joka ei tunnista itseään enää missään eikä kuulu siihen, mihin pitäisi kuulua
 
"Our respect run so dry?" Taiteilija odottaa hyväksyntää jälkeläisensä kanssa ahertavalta puolisoltaan, kun kaunis muusa ilman arkista ulottuvuutta odottaa toisaalla.
 
Yksilöpsykologinen selitys. Runouden viehätys perustuu kuitenkin muuhun kuin runoilijan itsensä elämäntarinaan samastumiseen. Oli Divisionilla sellaisiakin tekstejä jotka palautuvat h-koht. angstiin mutta ne ovat niitä huonompia. Olisin halukas näkemään tässä yleispätevämpää sisältöä, koska peräkkäiset rivit Do you cry out in your sleep ja all my failings exposed muuttuvat yksilöpsykologisessa tarkastelussa turhan kryptisiksi.

velipesonen:Do you cry out in your sleep ja all my failings exposed
 
Josko Curtis kääntää nämä kuitenkin introspektiiviseksi tarkasteluksi; heijastaen ne muiden kautta itseensä?