Rock, pop, alternative ›

jazzmies: Opiskelu- ja työokemukset ennen breikkaamista: pianotunteja, kanttoriurkurina kirkossa ja vuosia sessiomuusikkona ja -sovittajana. Hänen melodisharmoninen, sivistynyt basso- tai urkutyöskentely ei siis tule tyhjästä, vaan äänenkuljetukset ovat lainaa Bach & Beyond. Siihen lisäksi rockin energia ja yksinkertaiset riffit, niin kassakone kilisi ja levyt onneksi tulivat kuullaksemme.
 
Toki muutkin Zeppelin muusikot omasivat taustaa muustakin kuin rokkenrollin paukuttamisesta. Page oli vissiin toiminut aika käytettynäkin sessiomuusikkona jo pitkän aikaa ennen zeppelinin perustamista, varmasti pitkälti bluespohjaisen musan parissa tosin, mutta varmaan kerinnyt kumminkin soittelemaan yhtä sun toista. Ja eikön Bonhamillakin ollut kumminkin ikäänkuin jazz taustaa rumpujen soitossa ja tarvittaessa osasi hyödyntää muitakin musiikillisiä tehokeinoja kuin beat komppia.

PJS: Toki muutkin Zeppelin muusikot omasivat taustaa muustakin kuin rokkenrollin paukuttamisesta.
 
Etkö tiennyt että basisti on bändin muusikko?

velipesonen: Etkö tiennyt että basisti on bändin muusikko?
 
Ja rumpali muusikon paras ystävä.

PJS: Page oli vissiin toiminut aika käytettynäkin sessiomuusikkona jo pitkän aikaa ennen zeppelinin perustamista
 
Näin on.Muistelen lukeneeni ,että Page soitteli mm.Tom Jonesin levytyksillä.
 
Sama juttu muuten Ritchie Blackmorella joka teki paljon studiohommia mm.Joe Meekin tuottamilla levytyksillä.Samoin Ritchiellä on klassisen kitaran taustaa opintojen suhteen.

PsychedelicWarlord: En pitäisi mitenkään ihmeellisenä Jonesyn osaamista rock-ympyröissä vaikka miehen duunia toki kovasti arvostan.Jo kotomaassakin esim.Pekka Pohjolalla oli aika vastaavaa osaamista Wigwamissa.Hevipuolella noita kavereita löytyy useampiakin.Tosin et varmaan tiedä niitä bändejä..
 
Mun mielestä sikäli epäreilu vertaus, että wiguja ja zeppeliniä saatikka sitten Pohjolan soolomatskua ja zeppeliniä ei ole kovinkaan mielekästä vertailla. Toinen on jazzmusasta ja klasarista ammentavaa progea ja toinen pohjimmiltaan bluesrockia.

Tää sama keskusteluhan käytiin jo aikoinaan, kun blues kuoli. Ja käydään varmaan taas, kun hiphop kuolee. Tällä hetkellä vielä Raptori yms. tekohengittää sitä.

PsychedelicWarlord: Tähän lausuntoon rockin osalta mielestäni sinun tietomääräsi rockista ei riitä.Viittaan tällä mm.siihen ettet taannoin tuntenut edes Dion tuotantoa.
 
Et ole kuunnellut rockia kovinkaan paljon?
 
Dion tuotannosta tuli taannoisen keskustelun myötä sen verran lisäystä omaan rock-tietopankkiini, että ymmärsin hetkessä sen, miksi Dion laulamasta rhythm and bluesista ei puhuta, eikä siihen myöskään viitata muualla, kuin näissä besserwissereiden nettikeskusteluissa. Mölinämylvintä ei tuohon lajiin yksinkertaisesti sovi - eikä kylläkään paljon muuhunkaan. Voihan sitä ottaa tavoitteeksi kuunnella kaikki maailman rock-levyt, mutta se ei tuo mihinkään lisäarvoa, vaan vie aikaa tolkuttomasti arvokkaamman musiikin kuuntelemiselta, perhe-elämältä ja muilta tärkeämmiltä asioilta. Rockin arvo on lähinnä kuulijassa itsessä eikä sen soivassa äänessä. Rockia olen kuunnellut tarpeeksi ja olen kasvanut tuon vaiheen yli, siis pitkäksi menneen lapsuuden, missä traumoja oiotaan musiikin avulla - ikään kuin musiikkia käytetään hyväksi yksilön mielen poukkoiluun.
 
Tottahan Whole lotta love on simppelimpi biisinä ,mutta eihän se edes Zepujen tuotannossa ole mitenkään vaikea biisi.Sitten on toinen kysymys onko musiikin sisältö pelkkää nuottien määrää ja teknisesti vaikeaa kuviota.
 
Kysymyksessä onkin suoranaisesti sisältölähtöinen vertailu: jazzissa täytyy osata paljon, jotta voi saada ilmoille edes jollakin tasolla tyydyttävää, tarkastelua kestävää, nautittavaa tai kanonisoitavaa musiikkia. Rockissa riittää lähes ei mitään, jotta tyydyttyneisyyden tarve tulee täytetyksi. Pääasia on, että on pokkaa ja visio siitä mitä tekee. Absoluuttisen musiikin sisällönhallinnalla sillä ei ole juurikaan tekemistä.

jazzmies: Dion tuotannosta tuli taannoisen keskustelun myötä sen verran lisäystä omaan rock-tietopankkiini, että ymmärsin hetkessä sen, miksi Dion laulamasta rhythm and bluesista ei puhuta, eikä siihen myöskään viitata muualla, kuin näissä besserwissereiden nettikeskusteluissa. Mölinämylvintä ei tuohon lajiin yksinkertaisesti sovi - eikä kylläkään paljon muuhunkaan.
 
Hetkinen... Kutsuitko Dioo just mölinämylvijäks?
 
Toki myöhemmillä vuosilla se laulo tavalla, jota vois mylvimiseks kutsua, mutta ootko kuullu yhtää mitä Dio on laulanu vaikkapa ennen Black Sabbathiin liittymistään vuonna 1980?

En kyllä voi saatana ymmärtää mitä vikaa Dion laulamisessa on. Viitataanko tuolla mölinämylvinnällä siihen voimakkaaseen, 'operaattiseen' laulutyyliin josta Dio tunnetaan? Ovatko kaikki samaan tyyliin laulavat rock-muusikot auttamatta huonoja? Mieleeni tulee esimerkiksi Mark Boals ja Michael Kiske, ja miksikäs ei vaikka Ian Gillan ja Bruce Dickinson. Ovatko nämä kaikki huonoja laulajia? Jos ei, niin mikä heidät erottaa esim. Diosta?

jazzmies: Dion laulamasta rhythm and bluesista ei puhuta, eikä siihen myöskään viitata muualla, kuin näissä besserwissereiden nettikeskusteluissa. Mölinämylvintä ei tuohon lajiin yksinkertaisesti sovi - eikä kylläkään paljon muuhunkaan.
 
Joo no tämä nyt jälleen kerran osoittaa, niin kuin osoitit siinä Dio-ketjussakin, että tietämyksessäsi on ilmeisesti aukkoja, niin asiantuntija kuin oletkin. Ja halusi korostaa omaa asemaasi ja asiantuntemustasi ja kun samalla teet jatkuvasti enemmän suuria kysymyksiä nostattavia, kuin tyydyttäviä vasauksia antavia vertauksia, on mielenkiintoista. Dion estetiikka, niin laulutekniikan, joka on käsittääkseni yleisesti tunnustetusti esimerkki erittäin hyvästä laulamisesta, genrestä riippumatta, kuin laajemmin hänen tekemänsä musiikin suhteen, nojaa rockin lisäksi kaiketi vahvimmin italialaiseen/välimerelliseen kansanmusiikkiin ja siitäkin vaikutteita hakeneeseen italialaiseen oopperaan, samoin kuin edellisiin vaikuttaneeseen katoliseen traditioon. Se ei ole jazzia, enkä täysin nyt ymmärrä miksi tällaisia rinnastuksia teet.
 
jazzmies:Taidollisesti rock ei ole soitto- tai esiintymistaidollisesti yhtä alkeellista verrattuna musiikin sisältöön. Jos vertaa kahta lajityypillistä laadukasta klassikkoesitystä molemmista lajeista, esim. Led Zeppelinin 'Whole Lotta Lovea' ja Wayne Shorterin 'Witch Huntia', niin kyllähän erot sisältöpuolesta lävähtää korville joo viidessä sekunnissa.
 
En myöskään edelleenkään ymmärrä, tyhmyyttäni ja asiantuntemattomuuttani jälleen varmaankin, minkä takia kenekään pitäisi kuunnella rockia kömpelönä jazzina - yhtä vähän kuin jazzia nynnynä ja itsetarkoituksellisen korukuvioisena rockina. Eikö ole aivan mahdollista nauttia molemmista niiden omista lähtökohdista ja arvottaa ja arvostaa niissä niiden eritysilaatua, jota molemmissa on. Onhan se nyt diletantillekin päivän selvä asia, että tyylilajien käyttämät ilmaisukeinot, se millä ne asioita sanovat ja mitä ne haluavat julki tuoda, poikkeavat toisistaan, mistä syystä niiden estetiikan hienoudet löytyvät eri asioista ja ilmenevät eri tavoin.

Jazzmies on tässä keskustelussa määritellyt erinomaisesti sekä rockin että jazzin olemuksellisen ytimen. Jos hän tekee siitä johtopäätöksen että rock on sisällöltään keskimäärin - huom. hän sanoi keskimäärin - köyhempää kuin jazz, niin jos ei muuta, se on ainakin asiantuntijan johtopäätös.

velipesonen: Jazzmies on tässä keskustelussa määritellyt erinomaisesti sekä rockin että jazzin olemuksellisen ytimen. Jos hän tekee siitä johtopäätöksen että rock on sisällöltään keskimäärin - huom. hän sanoi keskimäärin - köyhempää kuin jazz, niin jos ei muuta, se on ainakin asiantuntijan johtopäätös.
 
Niitä asiantutijoitahhii on nii monenlaisii, yhellaisii ja toisellaisii. Mitä sitten jos rock on köyhempää kuin jazz? Sen ei ole tarkoitus edes olla jazzia. "Sisällöllisesti köyhästä"
rockista voi nauttia aivan yhtä hyvin kuin monimutkaisesta huippuosaavien jazzareiden tekosista. Sisällöllinen köyhyys lienee enemmän kuulijan korvassa ja päässä kuin itse rockissa, tietenkin riippuen ovatko rockin esittäjät riittävällä taitotasolla.

velipesonen: Jazzmies on tässä keskustelussa määritellyt erinomaisesti sekä rockin että jazzin olemuksellisen ytimen. Jos hän tekee siitä johtopäätöksen että rock on sisällöltään keskimäärin - huom. hän sanoi keskimäärin - köyhempää kuin jazz, niin jos ei muuta, se on ainakin asiantuntijan johtopäätös.
 
On kyllä erittäin haasteellista suhtautua asiantuntijana esittäytyvään rockin määrittelyyn, joka tulee taholta, joka määrittelee Dion laulun juuri mihinkään sopimattomaksi mölinämylvinnäksi. Itseasiassa absurdiuden rajoja kolkutellaan tässä. Asiantuntijuuteen kai liittyy se, että ainakin jossain määrin osaa erotella omaa henkilökohtaista, tyylisidonnaista pitämistään, johon jokaisella on oikeus, asiantuntijuuteen vetoavasta yleispätevästä arviosta ...

PJS: Mun mielestä sikäli epäreilu vertaus, että wiguja ja zeppeliniä saatikka sitten Pohjolan soolomatskua ja zeppeliniä ei ole kovinkaan mielekästä vertailla. Toinen on jazzmusasta ja klasarista ammentavaa progea ja toinen pohjimmiltaan bluesrockia.
 
Tarkoitin toki rockia laajana käsitteenä -sisältäen siis myös progen. ja Pohjolan soolomatskua en tarkoittanut - vain Wigwam aikoja.Taidollisesti miehiä ei edes ollut tarkoitus verrata vaan kertoa ,että rockissa on muitakin monipuolisia osaajia kuin John Paul Jones ja heitä löytyi jopa 70-luvun alun Suomesta.

jazzmies: Dion tuotannosta tuli taannoisen keskustelun myötä sen verran lisäystä omaan rock-tietopankkiini, että ymmärsin hetkessä sen, miksi Dion laulamasta rhythm and bluesista ei puhuta, eikä siihen myöskään viitata muualla, kuin näissä besserwissereiden nettikeskusteluissa.
 
höpö höpö.Äläpäs kiemurtele! :-)
 
Jos keskustellaan artistista ja puhutaan hänen musastaan on se musa syytä tuntea.Tai jos huomaa ettei tunne niin tutustua.
 
Mölinämylvintä ei tuohon lajiin yksinkertaisesti sovi - eikä kylläkään paljon muuhunkaan.
 
Siis tämäkö on "mölinämylvintää" ja rhythm and bluesia?
 
http://www.youtube.com/watch?v=kmbuHKuyDRc
 
Jos toi on rhythm and bluesia niin sitten on varmaan Paul Ankakin :-)
 
Voihan sitä ottaa tavoitteeksi kuunnella kaikki maailman rock-levyt

Ei kaikkia tietenkään ,mutta sen verran ,että tuntee alan.Sä et vaan vaikuta tuntevan.
 
mutta se ei tuo mihinkään lisäarvoa, vaan vie aikaa tolkuttomasti arvokkaamman musiikin kuuntelemiselta, perhe-elämältä ja muilta tärkeämmiltä asioilta.
 
Entäpä jos lopetat koko rockista paasaamisen jos et siitä edes ole kiinnostunut?
 
Rockin arvo on lähinnä kuulijassa itsessä eikä sen soivassa äänessä.
 
Mitä tällä yritetään nyt sanoa? Eiköhän suurin osa rockin kuuntelijoistakin kuuntele sitä musiikkia kuten muunkin musiikin kuuntelijat?
 
Rockia olen kuunnellut tarpeeksi ja olen kasvanut tuon vaiheen yli, siis pitkäksi menneen lapsuuden, missä traumoja oiotaan musiikin avulla - ikään kuin musiikkia käytetään hyväksi yksilön mielen poukkoiluun.
 
Ei pidä paikkaansa.Mitään todisteitahan lienee turha odottaa..
 
Kysymyksessä onkin suoranaisesti sisältölähtöinen vertailu: jazzissa täytyy osata paljon, jotta voi saada ilmoille edes jollakin tasolla tyydyttävää, tarkastelua kestävää, nautittavaa tai kanonisoitavaa musiikkia. Rockissa riittää lähes ei mitään, jotta tyydyttyneisyyden tarve tulee täytetyksi. Pääasia on, että on pokkaa ja visio siitä mitä tekee. Absoluuttisen musiikin sisällönhallinnalla sillä ei ole juurikaan tekemistä.
 
Riippuu miten itse kukin sen sisällön arvottaa ja määrittää.Toi on sun mielipide mutta ei sen kummempaa.
 
Ei mitään sen kummempaa.

Askr: On kyllä erittäin haasteellista suhtautua asiantuntijana esittäytyvään määrittelyyn, joka tulee taholta, joka määrittelee Dion laulun juuri mihinkään sopimattomaksi mölinämylvinnäksi. Itseasiassa absurdiuden rajoja kolkutellaan tässä. Asiantuntijuuteen kai liittyy se, että ainakin jossain määrin osaa erotella omaa henkilökohtaista, tyylisidonnaista pitämistään, johon jokaisella on oikeus, asiantuntijuuteen vetoavasta yleispätevästä arviosta ...
 
Mikä osoittaa ettei hän osaisi tehdä tällaista eroa? Minun mielestäni lukijalla on myös oikeus havaita eroja asioiden välillä.

velipesonen: Jazzmies on tässä keskustelussa määritellyt erinomaisesti sekä rockin että jazzin olemuksellisen ytimen. Jos hän tekee siitä johtopäätöksen että rock on sisällöltään keskimäärin - huom. hän sanoi keskimäärin - köyhempää kuin jazz, niin jos ei muuta, se on ainakin asiantuntijan johtopäätös.
 
Kai ihmiset ymmärrätte, että mitä enemmän jazz-ihmisten mielestä rock on kuollut, sitä enemmän se on elossa!

Mäkrö: Kai ihmiset ymmärrätte, että mitä enemmän jazz-ihmisten mielestä rock on kuollut, sitä enemmän se on elossa!
 
hehe, hyvä lohkasu.

BigPapa: Mitä sitten jos rock on köyhempää kuin jazz? Sen ei ole tarkoitus edes olla jazzia. "Sisällöllisesti köyhästä" rockista voi nauttia aivan yhtä hyvin kuin monimutkaisesta huippuosaavien jazzareiden tekosista.
 
Nimenomaan näin tämä homma menee - niin entä sitten vaikka rock on sisällöllisesti köykäistä? Onhan se sanomattakin selvä, jos tuntee molemmat lajit. Tietysti itsekin nautin rockista tietyissä tilanteissa, hönössä, nostalgiakaipuussa tai ex-tempore, mutta vähenevässä määrin nykyisin.
 
Askr: Asiantuntijuuteen kai liittyy se, että ainakin jossain määrin osaa erotella omaa henkilökohtaista, tyylisidonnaista pitämistään, johon jokaisella on oikeus, asiantuntijuuteen vetoavasta yleispätevästä arviosta ...
 
Asiantuntijuuteen taiteen tekemisessä ja arvioinnissa liittyy ehdottomasti subjektiivisuus. Toinen laji on MAOL-taulukot ja luonnontieteet. Asiantuntevammuudesta kisataan CV:llä ja kaksintaistelulla velipesosen ehdotuksen mukaisesti.