Rock, pop, alternative ›

McCartney sysää kirjassaan Rubber Soulilla tapahtuneen muutoksen pääasiassa huumeiden niskoille. Oli miten oli, siinä on myös kuultavissa bändin sisäisen psykodynamiikan osittainen purkautuminen. Hintana tästä lienee ollut Lennonin mielenterveyden heikkeneminen ja ajautumisensa jatkuvaan päihteiden sekakäyttöön.

Mihinkäs asti Paul soitti viulubassolla levyillä? Help! oli vissiin viimeinen? Vai oliko viulubasso käytössä myöhemmilläkin levyillä, ainaskin vissiin Let It Be on vedetty sillä ku sehän on ainakin melkein live vai?

Stain: Mihinkäs asti Paul soitti viulubassolla levyillä? Help! oli vissiin viimeinen? Vai oliko viulubasso käytössä myöhemmilläkin levyillä, ainaskin vissiin Let It Be on vedetty sillä ku sehän on ainakin melkein live vai?
 
Paperback Writeristä eteenpäin Rickenbacker, joten Rubber Soul on vedetty Höfnerillä, paitsi en tiedä millä bassolla Harrison soittaa Drive My Carin. Let It Be myöhemmistä levyistä poikkeuksena Höfnerillä, joita Maccalla oli muuten kaksi, '61 ja '63. Myöhemmillä levyillä siellä täällä kuullaan myös Lennonin ja Harrisonin bassonsoittoa, ja ne taitavat olla Fenderin bassoja, paitsi She Said She Saidin Harrison muistaakseni veti studiossa tapahtuneen riidan päätteeksi Maccan Rickenbackerilla kielet ylösalaisin.
 
EDIT: Tarkistelinpa asiaa MacDonaldin kirjasta, ja hän kertoo eräässä alaviitteessä, että Paul soitti Rickenbackeria "säästeliäästi" jo Rubber Soulilla. Ainoa kappale jonka MacDonald tietää varmasti soitetun Riksulla on Think for Yourself (fuzzin läpi). Rickenbackerin tehdas oli lahjoittanut ensimmäisen vasuriversion 4001-mallista Paulille helmikuussa 1964, arvatenkin bändin ensimmäisen Amerikan-visiitin aikana. Rickenbackerhan oli tarjoutunut järjestämään myös backlinen ja laulukamat noille muutamalle helmikuun 64 keikalle mutta bändi pysyi Voxissa.

Vitsi että on komean kuuloinen If I Needed Someone tuossa:
 
http://www.youtube.com/watch?v=WycD7ukA4JE
 
Paulin taustalaulut jotain uskomatonta.

Stain: Vitsi että on komean kuuloinen If I Needed Someone tuossa
 
Muistaakseni Candlestick Parkin konsertista on olemassa hyvätasoista filmimateriaalia, jossa on myös hyvä ääni. Jossain 80-luvun Beatles-dokumentissa oli pätkä. Missään en ole sitä sen jälkeen nähnyt, olisiko jokin sopimustekninen juttu tai liian kova hintapyyntö. 66 jenkkikiertueella niillä oli jokaisella oma mikkiteline ja mikki kun vielä 64 vedettiin This Boy kolmen miehen voimin samaan mikkiin.

Onko Drive My Caren bassolinja McCartneyn säveltämä, ja ainoastaan Harrisonin soittama?
 
Tuli mieleen kans kysyä, että kuka on tehnyt stemmalaulut, vai yhdessäkö ne on Beatles-biiseihin mietitty. Beach Boysissa Brian Wilson aina suunnitteli stemmalaulut.
 
Mikäli esim. McCartneyn idea oli kappaleen Help! yksinkertaiset mutta tenhovat laulusovitukset, niin osa sävellyspisteistä menisi Maccalle. Nääs kato eihän se biisi nyt pelkän aika paljon yhdessä sävelessä roikkuvan (mutta hyvän melodian) tai sointujen varassa olisi yhtä kova.

Mä luulen että se Drive My Carin basso on enimmäkseen Harrisonin keksimä. Aika hyvän katsauksen näihin "kuka mitäkin missäkin" -kysymyksiin luo Ian MacDonladin kirja Revolution in the Head, jonka uudempaa painosta suosittelen. Jotkin MacDonaldin tulkinnat lienee kyseenalaistettu mutta kenenpä ei.
 
Stemmalaulun perusmoodi Lennonilla ja McCartneylla tuli lähinnä Everly Brotherseilta ja alkupuolen tuotanto olikin melko lailla sitä peruskamaa, Lennonin This Boy oli harjoitelma kolmella äänellä säkeistössä. Sitten kun homma meni siltä osin mielenkiintoisemmaksi, niin kyllähän ne aika lailla kokeilemalla studiossa tehtiin, siinä vaiheessahan jo stemmalaulut äänitettiin omana kerroksenaan jolloin laulun pää-ääntä laulava pääsi mukaan myös kuoroon.
 
Sulla on varmaan jokin pistelaskutaulukko jo valmiina? Lue se MacDonaldin kirja, ei ole ainakaan pitkästyttävä.

Tänää ois ollu Johnin 70-vuotissynttärit. Googlekin on oikein etusivullaan sekä Youtubessa muistanut muokatuilla logoilla tätä päivää

Radiosta tuli hetki sitten Beatlesin versio piisistä "Ain't She Sweet", ikivanha dixieland renkutus jostain 20-luvulta.
En ole ollut tietoinen että Saksassa ehtivät senkin äänittää.

velipesonen: Ei voi mitään, se muija ärsyttää mua. Signatureboksin ekstrana on kotidemoja joissa ei ole oikein mitään erikoista. Remasterit on tehty samaan tyyliin kuin viimevuotiset Beatlesit eli hyvin, ja esimerkiksi Oh My Loven kitara (George Harrison) soi nyt kauniimmin kuin koskaan.
 
Köyhältä tuo Signaturebox vaikuttaa Hesarin arvostelun perusteella. Double Fantasy Stripped Down'ista Hesarissa kirjoitetaan;
"Levyn nimen mukaisesti Yoko Ono ja Double Fantasyn alkuperäinen tuottaja Jack Douglas ovat "stripanneet" sovituksista kahdeksankymmentälukulaista soundia pyöristäneitä taustalaulajia, soitinosuuksia ja tuotannollisia ratkaisuja sekä nostaneet keskiöön Lennonin äänen.
Terävöitetympi versio kuulostaa alkuperäistä ajattomammalta ja korostaa Lennonin rockjuuria."

Jokapaikanapina: Tänää ois ollu Johnin 70-vuotissynttärit. Googlekin on oikein etusivullaan sekä Youtubessa muistanut muokatuilla logoilla tätä päivää
 
Olisi kyllä ollut mielenkiintoista, olisiko Lenkka saanut mitään enää aikaiseksi vanhoilla päivillään. Uskon, että olisi tehnyt vielä sen yhden kypsän, vanhan miehen levyn. Ei mitään mullistavaa, mutta koskettavaa.

baron: Radiosta tuli hetki sitten Beatlesin versio piisistä "Ain't She Sweet", ikivanha dixieland renkutus jostain 20-luvulta.
En ole ollut tietoinen että Saksassa ehtivät senkin äänittää.
 
Englanninkielisen Wikipedian hakusanan Bernard Purdie alta: "In the same year original Beatles drummer Pete Best and guitarist Tony Sheridan recorded tracks in Hamburg with the Beatles. Later Bernard Purdie added drum overdubs to tracks from these sessions, including "Ain't She Sweet", "Take Out Some Insurance on Me Baby" and "Sweet Georgia Brown". The main reason for this was to give them a punchier sound for the US market. These tracks were eventually released on January 31, 1964 by Polydor."
 
Nyt voikin taas aloittaa keskustelun millä Beatles-levyillä Pretty oikein soittaa.
 
glx405: Olisi kyllä ollut mielenkiintoista, olisiko Lenkka saanut mitään enää aikaiseksi vanhoilla päivillään. Uskon, että olisi tehnyt vielä sen yhden kypsän, vanhan miehen levyn. Ei mitään mullistavaa, mutta koskettavaa.
 
Tulipahan taas kuulosteltua tuo soolotuotanto paitsi Yoko-orientoituneet kokeelliset äänitteet. Hyvin paljon siellä on amerikkalaistyylistä viihdehuttua, jopa Plastic Ono Bandillä (Isolation). Mind Games on niin köyhä levy että siitä olisi saanut neljän biisin EP:n. Muut ovat vähän parempia. Harmi ettei se jatkanut sillä Yokon Plastic Ono Bandin freerock-linjalla pidempään vaan oikeastaan kääntyi viimeistään Mind Gamesilla yltiösovinnaiseen ja vanhoja sisällöllisiäkin ideoitaan kierrättävään muottiin.
 
Pidän edelleen kiinni väitteestäni, että se mies oli tutkalla viimeiset viisitoista elinvuottaan eli ei ehtinyt selvitä koskaan. Jos olisi saanut elää niin homma olisi ollut joko-tai. Itseään toistava AOR-linja (Aivoja tuhOava Rutto, kiitos Sikki-Six!) olisi saanut pinttyneimmätkin fanit kyllästymään 80-luvun loppuun mennessä. Mutta jos se olisi tullut järkiinsä se olisi todennäköisesti tehnyt heittämällä parhaat soololevynsä.
 
Yoko ärsyttää minua ja minun on vaikea päättää kumpi vaikuttaa epärehellisemmältä, Yoko Ono vai Hillary Clinton, aika tiukka vääntö on, mutta tykkään Yokon ulinasta kovasti. Mutta nämä enemmän ns. musiikkia sisältävät kappaleet nyt ovat lähinnä...viilentäviä elämyksiä. Koko Lennon 70 vuotta on Yokon masinoima kuvio, ja jos joku tahtoo päästä hetkeksi eroon sen muijan syöttämästä Lennon-kuvasta niin suosittelen lukemaan Cynthia Lennonin kirjan John.

Johnin syntymäpäivän kunniaksi pitkästä aikaa Rubber Soul soimassa, ja mielestäni juuri tällä(kin) levyllä käy erityisesti ilmi Lennonin paremmuus biisinikkarina McCartneyhyn verrattuna.
Sikäli täytyykin todeta, että viitaten edellisten sivujen McCartney vs. Lennon -väittelyyn olin kieltämättä yllättynyt, että McCartneyta niin moni pitää parempana. Toki Yesterday on melko ylivertainen pop-biisi, mutta kokonaisuutena ainakin itse diggailen enemmän Johnin materiaalista. Esimerkiksi juuri tällä Rubber Soulilla Lennonin teokset ovat selvästi levyn parhaimmistoa; Norwegian Wood, Nowhere man, Girl, In my life (joskin Macca taisi hieman auttaa tämän tekemisessä). Lisäksi levyn päättävä Run for your Life on mielestäni aivan mainio veisu, vaikka sitä harvemmin kuulee kehuttavan, ja Lennon itsekin taisi lähinnä hävetä kyseistä kappaletta.
 
Toisaalta on kyllä hankala sanoa, kumpi oli Maccasta ja Lennonista puhtaasti parempi biisintekijä, sillä molemmilla oli vahvuutensa. Paul oli kieltämättä aika haka keksimään hyviä laulumelodioita, ja toisaalta hänen pirteän rokkaavat veisut (Sgt Pepper, Magical Mystery Tour, Birthday) antavat yleensä tarvittua lisäenergiaa levyille, mutta Johnin lauluissa on mielestäni enemmän sisältöä ja tunnelmaa, muutenkin siis kuin sanoitusten osalta.
Asiaan voi kyllä vaikuttaa sekin, että suurena psykedeelisen rockin ystävänä Lennonin surrealistiset häröilyt iskevät erityisen hyvin.
 
Seuraavaksi soimaan siis, mikäpä muukaan kuin Strawberry Fields Forever, kenties kaikkien aikojen paras biisi.

Late__: , mutta Johnin lauluissa on mielestäni enemmän sisältöä ja tunnelmaa, muutenkin siis kuin sanoitusten osalta.
Asiaan voi kyllä vaikuttaa sekin, että suurena psykedeelisen rockin ystävänä Lennonin surrealistiset häröilyt iskevät erityisen hyvin.
 
Lennonin Batles-kappaleet tarkoittavat jotain silloinkin kun ne ovat vähän huonompia. Minä laskisin jonkinlaisen jäähdyttelyvaiheen alkavan Valkoisen levyn jälkeen, jolloin myös Johnin repertuaariin ilmestyy tavaraa joka ei oikeastaan tarkoita mitään. Maccalla on huikeita biisejä sekä myös sanoituksia (waits at the window wearing a face that she keeps in a jar by the door - who is it for?) mutta myös kuivempaa känttyä.
 
Molemmat tietenkin alittivat kaikki rimat soolourallaan, ei kai siitä ole kellään epäilystäkään. Lennon mielestäni kuitenkin yritti tehdä jotain ns. normaalia musiikkia mutta epäonnistui; Macca heittäytyi heti ensimmäisellä soololevyllään outsider-taiteiljaksi jolta voi odottaa mitä tahansa ja ennen kaikkea mitä sattuu. Käytännössä tämä on ilmennyt siten, että suurimmalla osalla hänen levyistään on myös kunnon biisejä ja aika paljon on bluesia.
 
Molempien blues on parempaa kuin mikään blues mitä Beatles teki, koska Yer Blues ei ole oikeastaan bluesia vaan kauhubluesia/kauhurockia samoin kuin Helter Skelter. Minusta tuo suoranaisen bluesin puute oli olennainen siinä mitä Beatles tosiasiassa oli, olihan heillä kaikilla ja varsinkin Johnilla ja Paulilla bluesjuuret.
 
Sanoisin Beatlesin olleen Johnin bändi ja Paulin projekti. Bluesista puheen ollen, jos joku ei vielä ole kuullut Maccan Firemanin Electric Arguments -levyn hienoa avausraitaa niin tässä se on: http://www.youtube.com/watch?v=MeX_N6QBSEE .

velipesonen: EDIT: Tarkistelinpa asiaa MacDonaldin kirjasta, ja hän kertoo eräässä alaviitteessä, että Paul soitti Rickenbackeria "säästeliäästi" jo Rubber Soulilla. Ainoa kappale jonka MacDonald tietää varmasti soitetun Riksulla on Think for Yourself (fuzzin läpi).
 
Beatles Gear -kirjassa väitetään, että olisi käyttänyt lähes pelkästään 4001S:ä Rubber Soulilla, tiedä häntä.

velipesonen:
 
Pidän edelleen kiinni väitteestäni, että se mies oli tutkalla viimeiset viisitoista elinvuottaan eli ei ehtinyt selvitä koskaan.
 
Lainasin Larry Kanen Lennon -kirjan ja mielestäni se on ainut kirja, jossa on todettu huumeiden heikentäneen Johnia.
Kaiketi tuo murha teki sen, että ihmiset eivät tajua, että mies ei enää ollut hyvässä kunnossa. Tästä johtuen olen hyvin epäileväinen, mitä hän olisi saanut aikaiseksi, jos olisi saanut elää.

Kuha: Beatles Gear -kirjassa väitetään, että olisi käyttänyt lähes pelkästään 4001S:ä Rubber Soulilla, tiedä häntä.
 
Taaplasin läpi Rubber Soulin stereo-remasterin, ja minusta The Word, Michelle ja Wait kuulostavat Höfneriltä siinä missä Nowhere Man, Girl ja If I Needed Someone kuulostavat enemmän Rickenbackerilta. Muista en osaa sanoa, ehkä In My Life vivahtaa hiukan Rickenbackerin suuntaan. Drive My Caria en ajattele tässä yhteydessä, se voi olla vaikka se Fender koska se niin luonnikkaasti sulautuu kokonaisuuteen intron jälkeen. Wait oli äänitetty jo Helpin sessioissa joten ei ihme että basso kuulostaa Höfneriltä.

velipesonen: Mä luulen että se Drive My Carin basso on enimmäkseen Harrisonin keksimä.
 
Oikeastiko? Sehän on upea!

JET: Oikeastiko? Sehän on upea!
 
Niin onkin.