Rock, pop, alternative ›

Internetin kätköistä löytyi arvostelu 31770 - albumista ja laitan sen tänne. Josko se kirvoittaisi mieliä kuuntelemaan musiikkia ja kenties myös kommentoimaan sitä.
 

 
"Kaunista rantaviivaa sopii ihastella
 
Ulvilasta Töölön kautta musiikkimaailman tähtitaivasta kohti kurkoittava Ollie on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa todella vakuuttavan debyyttialbumin. Pääasiallisesti Paimiossa Musiikkimaun studiolla nauhoitettu ja Chartmakersin remasteroima albumi kuulostaa valmiilta paketilta, ja ihmetellä sopii, jos mikään levy-yhtiö ei tähän pakettiin tartu.
 
Toisaalta tänä Idolsien, Popstarsien, Talentien ja X-factorien aikana levy-yhtiöiden kiinnostus tuntuu suuntautuvan teiniartistien vetovoiman maksimoimiseen yhden levyn verran, mikäli Koop Arposen tai Ilkka Jääskeläisen kaltaisten musiikillisten mitäänsanomattomuuksien perusteella voi minkäänlaisia johtopäätöksiä vetää. Toivoisi kuitenkin, että tässä suomiräpin, metallimusiikin ja mörköhevin (Lordi) luvatussa maassa olisi tilaa vielä yhdelle musikaalisesti oikeasti lahjakkaalle englanninkieliseen pop/rock-musiikkiin keskittyvälle artistille.
 
31770 on aito, "vanhan ajan" rock-levy, jossa sävellykset ja sovitukset, kitarariffit ja hyvä laulaminen ovat pääosassa. Tuottamisen ja remasteroinnin laadusta kertoo toisaalta se, ettei niihin kiinnitä määräänsä enempää huomiota vaan koko levy soljuu vaivatta ensimmäisestä hetkestään koko levyn päättävään pianosointuun asti kansainvälisen tason laatunsa säilyttäen. Huomionarvoista on kautta linjan kestävä tasaisuus: täytebiisit tai pelkästään kaupallisuutta ajatellen tehdyt rallit loistavat poissaolollaan.
 
Levyn aloittaa Getting Over, joka lähtee jousisoittimineen käyntiin pehmeästi tuoden jollain tapaa mieleen Suomeen syksyllä filharmonisen orkesterin kera saapuvan Stingin. Ei siis hassumpi alku tuoreen kotimaisen artistin pääosin "omin voimin" tekemälle debyyttilevylle. Kappale kiihdyttää versen junamaisen kompin mukana vauhtiin ja saapuu kertauskohdan pääteasemalleen upeiden stemmalaulujen kirittäessä menoa.
 
Avausraitaa seuraava Dancing Solo tuo mieleen Coldplayn ajalta, jolloin bändi oli kenties parhaimmillaan A Rush of Blood to the Head-levyllä. Rumpukomppi, pianokuvio ja lopun kitarariffi kumartavat vahvasti Clocksin suuntaan ja toisaalta vokaaleissa löytyy yhtäläisyyksiä God Put a Smile on Your Faceen. Silti biisi kuulostaa siltä, että se on omalla paikallaan tällä levyllä eivätkä yhtäläisyydet aiheuta kiusallista tunnetta halvan kopion kuuntelemisesta.
 
Levyn ensimmäinen singlejulkaisu Angelena alkaa raikkaasti kuin tunturipuron solina aurinkoisena kevätaamuna ja kasvaa pikku hiljaa suuremmaksi ja suuremmaksi tavoittaen valtamerimäisen voimakkuuden viimeistään toiseen kertauskohtaan tultaessa. Erinomaiset vokaalit tulevat upeasti esille biisin edetessä kohti lopun kliimaksiaan.
 
Kahden rokahtavamman biisin jälkeen The Hiding Game vie levyä hieman mysteerisempään suuntaan ja kenties pimeämmille vesille. Lead-kitara tuo kertauskohdan riffillään biisiin lisää syvyyttä ja kokonaisuus toimii erinomaisesti.
 
Fall Rain rauhoittaa syvempien vesien myrskyn pehmeällä rauhallisuudellaan. Biisi tuo kauniisti soivine stemmoineen ja bongo-/kongarumpuineen väistämättä mieleen Simon & Garfunkelin.
 
Kaunis School Girl puolestaan liikkuu soundimaailmaltaan kaikuja myöten Oasiksen pahasti aliarvostetun Be Here Now:n maisemissa ja tuo muutenkin mieleen 90-luvun jälkipuoliskon brittipopin maailman.
 
Läpi levyn voi myös kuulla vaikutteita Genesiksestä ja Peter Gabrielistä. Tästä parhaimpana esimerkkinä toimii tikittävine kitarakomppeineen etenevä rauhallisen tyylikäs Home. Biisissä on myös upea Beatles-tyylinen bridge, joka täydentää kappaleen hienosti.
 
Levy jatkaa edelleen rauhallisella linjalla If You Knew:n syksyistä maisemaa maalailevan kitaravetoisen tunnelmapalan myötä.
 
Yksi levyn ehdottomia kohokohtia on erikoisesti (jopa diskomusiikkimaisesti!) alkava Shoreline. Shorelinessa levy on myös sanoituksen puolesta merellä - ja sieltä rantaviivaa katselemassa. Tarinan päähenkilön seilatessa kenties päämäärättömästi, biisi itsessään etenee päättäväisesti ja koskettavan kauniisti kohti upeaa loppuaan. Laulumelodia toimii kuin... no jokin asia, mikä toimii aivan äärimmäisen hyvin!
 
Getting Over II on nätti pieni reprise-tyyppinen versio levyn aloituskappaleesta, muttei kuitenkaan lähde varsinaisesti lentoon missään vaiheessa. Laulu on tehty melko hitaalla temmolla, ikään kuin junan käsijarru olisi jäänyt päälle ja kuulijalle tuleekin fiilis, että tätä biisiä on bändin ollut varmasti mukava jamitella studiossa, mutta levyn avausraidan veroiseksi se ei missään nimessä nouse.
 
Levyn toiseksi viimeinen kappale, Before I Come Back nostaa levyn vielä kerran lentoon. Biisi kumartaa erittäin selvästi, mutta samalla onnistuneesti, Paul McCartneyn ja Simon & Garfunkelin suuntaan. Laulun erittäin kauniit jousisoittimet saavat aikaan täyteläisen tunnelman.
 
Levyn päätösraita Traffic Lights on puolestaan pelkistetty pianoballadi, jossa toki kuulee samoja vaikutteita kuin edellisessä biisissäkin, mutta ennen kaikkea yksinkertaisuus tuo esille kauniin sävellyksen ja osoittaa Ollie-taiteilijanimen takana vaikuttavan Olli Poijärven lahjakkuuden biisin kantaessa ilman bändiä ja merkittävämpää tuottajan panostakin.
 
Ollien debyyttilevyllä sekä sävellykset että soundit ovat poikkeuksellisen hienosti kohdallaan. Lisäksi vokaalien toimiessa sekä yksittäin että stemmoina voidaan puhua erittäin onnistuneesta levystä. Unohtaa ei sovi myöskään taitavaa instrumenttien hallintaa, joka ei aina ole itsestäänselvää sekään uusiin bändeihin tutustuttaessa. Levyn sanoitukset keskittyvät pitkälti parisuhteisiin ja niiden ongelmiin sekä toteavalla tavalla vuodenaikojen ja luonnon voimien ihmettelyyn, ja mikäs siinä - aiheethan ovat ikuisia eikä suurempi maailmanparannus välttämättä olisi järin uskottavaa.
 
Englanninkielisen musiikin tekeminen ja ennen kaikkea sen myyminen kotimaisilla markkinoilla on kuitenkin tunnetusti aina haastavaa. Nähtäväksi jääkin, mitkä Ollien kohdemarkkinat tulevat olemaan. Englannin ääntäminen ainakin kuulostaa sujuvalta (muutamasta New Yorkin italomafiasta muistuttavasta sanan ääntämisestä huolimatta) ja valloitettavaa rantaviivaa riittää maailmalla Pohjanlahtea enemmän, joten lienevätkö Ollien tavoitteet jossain Hietaniemen rantaa kauempana? Riippumatta kohdemarkkinoista toivoisi levyn saavan ansaitsemansa huomion - tämä on oikeaa musiikkia kertakäyttöisen purkkapopin aikakautena.
 
-Liquorice Arnold-"