Rock, pop, alternative ›

Lähikauppias: Varsinkin Beatlesin kohdalla tuotanto ja sovitus vaikuttavat niin merkittävästi biisin hyvyyteen, että en pysty niitä sävellyksestä ja sanoituksesta erottelemaan.
 
Ei kolmea sanaa: NO NEED! Paitsi tuotannon osalta. :)
 
On muuten oikean fanaatikon merkkejä, että nimeää There's a Placen tyylisen marginaalikappaleen ykköseksi. ;D
 
Muistan taannoisen Michael Jacksonin parhaat kappaleet -listan, jonka ykköseksi nousi Who It Is. :P
 
Itse en ole tällaista subjektiivisuutta tai konvention äärimmäistä rikkomista ikinä tajunnut. Kyllä ne suurimmiksi klassikoiksi nousseet ovat sävellyksinä parhaita, mm. Beatlesilla ja Jacksonilla.

JET: On muuten oikean fanaatikon merkkejä, että nimeää There's a Placen tyylisen marginaalikappaleen ykköseksi. ;D
 
Tuo kappale olisi ehkä omallakin top 10 listalla, mutta ei sentään ykkösenä. Siinä kappaleessa on jotain ihmeellistä tenhoa. Itse toteutus levyllä ei kyllä ole ihan paras mahdollinen (vähän epävireistä laulua jne.).
 
Muistan taannoisen Michael Jacksonin parhaat kappaleet -listan, jonka ykköseksi nousi Who It Is. :P
 
Mulle tuo ei ole mikään yllätys. Jacksonin parhaita biisejä selkeästi. Tosin ei mun mielestäkään se kaikista paras.

JET:
On muuten oikean fanaatikon merkkejä, että nimeää There's a Placen tyylisen marginaalikappaleen ykköseksi. ;D
(...)
Itse en ole tällaista subjektiivisuutta tai konvention äärimmäistä rikkomista ikinä tajunnut. Kyllä ne suurimmiksi klassikoiksi nousseet ovat sävellyksinä parhaita, ...
 
Fanaatikko olen nyt ja aina, ei käy kiistäminen, mutta konventiosta minulla ei ole mitään hajua. Beatles-kappaleet ovat lähtökohtaisesti samanarvoisia, jotkin vain osoittautuvat toisiaan paremmiksi henkilökohtaisen asiaan syventymisen sivutuotteena.
 
Nämä tällaiset fanien tai asianharrastajien tai kriitikoiden tai kenen tahansa äänestysrankingit ovat sikäli usein harhaanjohtavia, että voittajaksi saattaa aivan hyvin selvitä kappale joka saa eniten kakkossijoja mutta ei yhtään ykkössijaa, riippuu miten pisteytys on toteutettu. Se on tilastollinen massa ja massojen hupia.

Beatlesin kolme parasta;
 
1. She said she said
2. Fixing a hole
3. Revolution (single)
 
Eli 2 Johnin ja 1 Paulin

Kuinka monella on lapsuudenmuistoja The Beatlesin musiikista? Muistan kun 11 -vuotiaana sain ensikosketuksen The Beatlesiin ja kuuntelin mm. Sgt Pepperia vinyyliltä. A Day In The Lifen jousisekoiluosan jouduin yleensä skippaamaan koska se aiheutti todella huonon olon. Voiko tuollainen kakofonia oikeasti tehdä hallaa lapsen tajunnalle? Kellään samankaltaisia kokemuksia?
 
Strawberry Fieldsissä oli jo silloin jotain taianomaista vaikka kyseinen biisi olikin mielestäni hirveän surumielinen ja synkkä. Noihin aikoihin kuitenkin kaikista parhaiten toimi se punainen albumi c-kasetilta kuunneltuna.

Stain: Kuinka monella on lapsuudenmuistoja The Beatlesin musiikista?
 
Paljonkin...Helpin kuulin ekan kerran 7-vuotiaana ja ihmettelin kuinka tämä voi olla näin hyvä. Yesterday tuntui jo kersana liian imelältä, sen sijaan SGT Pepper Reprisessa oli mahtavaa imua.
 
Sen verran lisäystä, että meillä oli Beatlesin Alpha Omega boxi, joka tuli kuunneltua aika lailla puhki. Tuollainen:
 
http://static.rateyourmusic.com/album_images/s150956.jpg

Stain: Kuinka monella on lapsuudenmuistoja The Beatlesin musiikista?
 
On minulla. Taisin olla rockin suhteen varhaisherännäinen, kun ennen kuudetta syntymäpäivääni pyysin synttärilahjaksi Gary Glitterin levyä ja sainkin. Sitä tuli sitten diggailtua, mutta eipä aikaakaan kun tietoisuuteen pamahti tällainen kuin Hurriganes. Se oli sitten täyttä fanitusta. Varmaan seitsemän vanhasta eteenpäin kaikki mahdolliset rahat tuli käytettyä levyihin. Jyväskylässä oli erinomainen kirjaston musiikkiosasto, jossa kului aina koulun jälkeen tuntikausia aikaa ja lauantaisin myös. Muita alakoulun rokkisuosikkeja olivat Royals, Bob Dylan ja Led Zeppelin. Kaikkee tuli tietysti radiosta kuunneltua, silloin Yle lähetti paljon jazzia ja bluesia ja niistä ohjelmista tykkäsin. Kotona harrastettiin paljon klassista, Beethoven, Schubert, Musorgski ja Verdi taisivat olla eniten kuuntelussa.
 
Mutta sitten kun olin kahdeksan vanha, niin naapurissa asunut minua kuusi vuotta vanhempi rokkipoika, jonka luona kävin lueskelemassa musiikkilehtiä ja kuuntelemassa levyjä ja kasetteja, soitti minulle juuri ilmestynyttä Beatlesin Live at Hollywood Bowlia, ja se oli menoa. Oli kuin ovi olisi avattu johonkin. Entistäkin raivokkaampi äänilevyjen hamstraaminen käyntiin ja kirjastossa kököttämistä entistä enemmän. Levyistä varsinkin Hard Day's Night ja Revolver tuottivat ensi kertaa kuunnellessa epätodellisen ja epäuskoisen tunteen, että on se kumma kun toinen toistaan parempaa biisiä pukkaa eikä ole ollenkaan sellaista pakkopullaa, jonka takia pitäisi keskittyä sovitukseen tai sanoitukseen. Strawberry Fields oli ensikuulemalta kaikkein sadunomaisin ja mullistavin elämys.
 
A Day in the Lifen kakofoninen jättiklusteri ei minua niin kauheasti pelottanut, olinhan kuunnellut Hurriganesia (Roadrunnerin alku) ja mekastanut itsekin, mutta siinähän on se dramaturgia rakennettu niin, että huippukohta on siinä kun Lennon laulaa aaa-aa-aa-aaaaa... ja puhaltimet soittavat loppuun paap-pa-paap-pa-pa! Siinä tuli monesti pala kurkkuun ja suorastaan pelotti. Siinä koko kappaleessa on epätodellinen kauhutunnelma, vähän niin kuin jossain Hitchcockin Linnuissa heti ensimmäisestä sekunnista alkaen tietää että tässä ei käy hyvin. Aivan aluksi kaksi kappaletta kuulosti tylsältä, Helter Skelter ja I Want You (She's So Heavy).
 
Koska Beatles upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin, harva kappale ensi kerralla tuotti mitään aivan erityisen ihmeellistä tunnetta (mitä nyt melkein joka ikinen), Strawberry Fieldsin lisäksi ehkä I Want to Hold Your Hand ja Here, There And Everywhere. Minulla on muuten kymmenvuotias tytär, joka osaa kaikki Beatleskappaleet ulkoa ja pari vuotta sitten tiesi kertoa että Lady Madonnassa on kahdet rummut. Ei, en ole pakkosyöttänyt hänelle mitään.

Pikkujullina tuli kuuneltua lähinnä heviä. Beatles ja tietyt biisit, kuten Yesterday olen kuitenkin tiennyt "aina", eli niin kauan kuin muistia riittää. Varsinaisesti en kuitenkaan bändistä penskana isommin digannut. Liian "nössöä" meininkiä (jos olisin silloin kuullut Helter Skelterin olisin ollut toista mieltä). Sitten näin Paulin No More Lonely Nights videon hittimittarissa joskus 8 tai 9 vuotiaana ja se teki todellakin vaikutuksen.
 
Beatlesin loppupään tuotanto ja etenkin balladit kuten Let It Be ja The Long And Winding Road iskivät ensimmäisenä. Ensimmäinen hankkimani Beatles levy olikin The Beatles Ballads, jota pidän vieläkin hyvänä kokoelmana. Tämä hankinta tapahtui n. 13 vuotiaana. Tuosta fanitus sitten kasvoi vuosien myötä. Ensimmäinen hankkimani varsinainen levy oli Sgt. Pepper, jonka hankin myös ihan teininä.
 
Fanaattiseksi homma on edennyt oikeastaan viimeisen kymmenen vuoden aikana, jolloin koko tuotanto on tullut otettua kokonaisvaltaisesti haltuun ja kaikenlaista kirjallisuutta asian tiimoilta on tullut luettua paljon (eka kirja oli suomennettu Shout! jonka luin joskus The Beatles Ballads levyn hankkimisen aikoihin). Maccan olen nähnyt pari kertaa livenä ja molemmat keikat olivat erittäin hyviä! Eka kerta tokarivistä keskeltä todistettuna on etenkin syöpynyt tajuntaan pysyvästi. "Tuossa se nyt vetää Yesterdayta nenän edessä sillä samalla kitaralla, jumalauta!"

Stain: Kuinka monella on lapsuudenmuistoja The Beatlesin musiikista?
 
Ihan reaaliajassa tuo on käyty läpi 6 vuotiaasta alkaen. Ja meillä kuunneltiin musaa tosi paljon.

Stain: Kuinka monella on lapsuudenmuistoja The Beatlesin musiikista?
 
Muistan edelleenki ku vitosluokalla koulussa oli levyraati. En kuunnellu itte yhtään mitään musaa ku en nähny Maidenissa tai Bomfunk MC'sissä tai Sandstormissa mitään mieltä ja kotonakin soi lähinnä klassinen musa (joka oikeestaan kyllä on oikein kelpoa ja oli silloinkin). Äitillä oli kuitenkin Beatlesin levy 1 ja otin sen koska siinä oli Yellow Submarine. Koulussa en kuitenkaan jonkun aivopierun takia sitä biisiä pistäny soimaan vaan She Loves Youn. En koskaan ollu kuullukkaa sitä, mutta uijjuma kun se lähtee käyntiin. Heti ekasta rumpufillistä lähtien olin aivan messissä ja siitä vois sanoo mun musiikkiuran lähteneen.

velipesonen: http://jaritervo.puheenvuoro.uusisu … n-valinnassa-eparoin#comment-553695
 
Vai tällanenkin keskustelu..
On tosi, että Lennonin muisti oli huono.
Lisäksi tämä kuuluisa Rolling Stone -lehdelle annettu haastattelu, jossa hän tietoisesti valehteli. Esimerkiksi tämä hänen väittämänsä, että he eivät Paulin kanssa kirjoittaneet lauluja enää vuoden 1962 (!) jälkeen yhdessä.
Hunter Daviesin kirjan hän lyttäsi, Davieshän otti Lennoniin yhteyttä, vastaus oli "Minä nyt vaan sanoin sen".

En ookkaa koskaa kuullu Beatlesin vetämässä Yesterdayta koko bändin voimin, jännä versio
 
http://www.youtube.com/watch?v=-oKZoZ1_D6g&feature=related

Ukko: Ihan reaaliajassa tuo on käyty läpi 6 vuotiaasta alkaen. Ja meillä kuunneltiin musaa tosi paljon.
 
Sama juttu,mutta vain radion kautta...Päivittäin sitä sieltäkin kuuli 60-70 luvun taitteessa....Muuta rockia tulikin sitten harvoin....

JET: Jos Help! on Lennonin kokonaan, voi sitä sanoa hänen parhaimmakseen, sekään ei silti melodisesti liiku yhtä laajalla alueella kuin Maccan parhaat kappaleet. Otaksun että McCartney heitti biisin ainakin jonkun soinnun tai jotain melodiaa, laulustemmaa. Vahva biisi se kyllä on, intro ja outro ovat tehokkaat siinä missä perusaines.
 
Muistaakseni Macca oli se , joka keksi Helppiin just ne ' etukäteen ' lauletut köörit ...

Stain: Kuinka monella on lapsuudenmuistoja The Beatlesin musiikista?
 
Lapsuudenmuistoja? Ei oo kun vasta vuonna -61 kuulin ekan kerran niitten musaa: Cry For A Shadow jota välittömästi diggasin!
 
Myöhemmin pidettiin aina juhlat kun niitten uusi älppäri ilmestyi ja jollain oli varaa ostaa se.

baron: Lapsuudenmuistoja? Ei oo kun vasta vuonna -61 kuulin ekan kerran niitten musaa: Cry For A Shadow jota välittömästi diggasin!
 
Oliko radiosta, levyltä vai kelanauhalta? Saiko kaikkia Saksan Polydorin kiekkoja kohtsiltään Helsingistä?

velipesonen: Oliko radiosta, levyltä vai kelanauhalta? Saiko kaikkia Saksan Polydorin kiekkoja kohtsiltään Helsingistä?
 
Se oli sinkku jonka A-puolella oli Toni Sheridanin "My Bonnie" jota Beatles komppasi ja joka nousi pikkuhitiksi Suomessakin. Sen B-puoli oli Beatlesin instru "Cry For A Shadow" josta mä pidin enemmän.
 
Sitä sinkkua sai ihan normaalisti levykaupasta, ei siinä mitään jäyniä tarvinnut, nimenomaan sen A-puolen takia.
(A-puoli soi radiossa, B-puoli ei, ostin sen A-puolen takia)

baron: Se oli sinkku jonka A-puolella oli Toni Sheridanin "My Bonnie" jota Beatles komppasi ja joka nousi pikkuhitiksi Suomessakin. Sen B-puoli oli Beatlesin instru "Cry For A Shadow" josta mä pidin enemmän.
Sitä sinkkua sai ihan normaalisti levykaupasta, ei siinä mitään jäyniä tarvinnut, nimenomaan sen A-puolen takia.
 
Jostain luin että Cry for a Shadow olisi keljuillessa väännetty Shadows-pastissi. Että Beatlesia ei kiinnostanut sellainen musa mutta tekivät puolipiloillaan oman versionsa aiheesta.