Rock, pop, alternative ›

Edelleen täällä väitetään, että Lennon oli nero - ja perustelu on miehen "terävä supliikki". Hyvät sananlahjat eivät todellakaan tee kenestäkään neroa, jos ei nyt Shakesparesta.
 
Lennon ei missään tapauksessa ollut nero, neron käsite vaatii paljon_paljon enemmän. McCartney saattaa ollakin nero, mutta niin että neron käsitettä sovelletaan ainakin hieman.
 
Välillä tuntuu, että Macca ei tiedä kuinka hyviä kappaleita hän sävelsi! Jotenkin hän vaikuttaa suorastaan Ringo-tason dorkalta, kun sanoo jotain omista biiseistään, jotka kuitenkin parhaillaan on huipputasoa.
 
Mutta se onkin jännä ristiriita, ei se Maccan hienoutta poista, hän on luultavasti ollut kevyen musiikin paras säveltäjä.

"Ringo-tason dorkuus", olenpa inhottavalla tuulella. Mutta pointti on että McCartneyn laulut puhuvat puolestaan paremmin kuin McCartney. Lennonin laulut eivät ole yleensä yhtä hyviä. Tai koskaan.

JET: Välillä tuntuu, että Macca ei tiedä kuinka hyviä kappaleita hän sävelsi! Jotenkin hän vaikuttaa suorastaan Ringo-tason dorkalta, kun sanoo jotain omista biiseistään, jotka kuitenkin parhaillaan on huipputasoa.
 
Luulen että ongelma on sama kuin monella muulla alle 30 vuotiaana luovuutensa huipun saavuttaneella ja sitten sen mystisesti kadottaneella. On melkoisen tyly pudotus, ja varmaankin mahdoton itselle selvittää, saati muille selittää mistä esim. Maccan kohdalla Beatles-ajan tuotokset kumpusivat, ja miksi sävelkynä sitten kuivui. Onhan McCartney Beatlesin jälkeenkin tehnyt hyvää musaa, mutta se on kuitenkin huomattavasti lähempänä keskivertoa laatupoppia kuin mitä B:ssä tuli tehtyä.
 
Jossain muussa musiikin tai taiteen lajissa, joka nojaa enemmän tekniikkaan ja perinteen päälle rakentamiseen on varmaankin helpompi ylläpitää omaa tasoaan ja selittää myöhemmin tekemisiään niin itselleen kuin muillekin. Pop ja rock taas olivat ainakin silloin paljolti tyhjälle paperille piirtämistä, ilman mitään formaalia alan koulutusta. Tietysti otettiin vaikutteita, mutta sekin tapahtui varmaankin enemmän intuitiolla, kuin tietoisesti perinteen jatkamisen mielessä.
 
En tiedä onko McCartneyllä jopa jotain traumoja siitä että nuoruuden tuotanto on niin ylivoimaista verrattuna "aikuisiän" tekemisiin, ja vielä kun osa niistäkin krediiteistä menee Lennonille (aiheesta ja aiheetta). Ehkä alitajuisesti tai jopa tarkoituksella on halunnyt pitää etäisyyttä beatle-Maccaan, kun on kuitenkin tehnyt sen jälkeen 40 vuotisen uran aktiivimuusikkona - ei niin etteikö varmasti hivele että tuli oltua piitles.
 
En tiedä kovin montaa rock-muusikkoa joka osaisi analysoida omia tekemisiään mitenkään erityisen oivaltavasti. Jotkut ovat hyviä havainnoimaan tai näppäriä sanankäyttäjiä, kun puhe on muista muusikoista, tapahtumista tai ajan virtauksista, mutta harvemmin pystyvät sanomaan omista musiikillisista saavutuksistaan sen enempää kuin kuka tahansa asiaan perehtynyt ulkopuolinen. Esim. Dylanin Chronicles, Volume One on loistavaa tekstiä aina siihen asti kun tulee puheeksi oma musiikki, silloin kerronta sakkaa tai ainakin muuttuu normaalin rock-muusikon jaaritteluksi, kunnes taas päästään musahommista maailmaan.

A Day in the Lifea tehtäessä McCartney kertoi tuottaja Martinille että he haluavat kappaleeseen sinfoniaorkesterin soittaman crescendon. Martin sanoi että rahoista alkaa olla jo tiukkaa eikä heillä ole varaa kuin puolikkaaseen sinfoniaorkesteriin. "Sitten heidän täytyy soittaa se kaksi kertaa", sanoi Ringo. Onko tuollainen mies jotenkin tyhmä?

Ei ole tarvetta fanaattisesti puolustaa Ringoa, mies oli hyvä rumpali eikä mikään säihkyvä älykkö. Koko asia on lisäksi yhdentekevä. Ringon biiseistä ei pahemmin tarvitse puhua.
 
Mutta hyviä pointteja Maccan Let It Be'n jälkeisestä sävellystuotannosta; aika köykäistä verrattuna Beatles-klassikoihin; samahan kävi Brian Wilsonilla ja jo muutamia vuosia aiemmin. Ja Wilson oli lähinnä vuonna 1966 huipputerässä; sävelsi silloin useampia hienoja biisejä kuin minään yksittäisenä vuonna McCartney, mutta sen sijaan Maccan koko 60-luku oli aika juhlaa (ja sekin on hyvin lyhyt aika, klasaripuolella kultakausi on vuosikymmeniä).
 
McCartney sävelsi käsittääkseni enimmät osat She Loves Yousta ja I Want to Hold Your Handista, korjatkaa jos olen väärässä! Ja tietääkseni mies osallistui jollakin tavoin Help!-kappaleen säveltämiseen sekä jopa teki In My Lifen, vaikka nämä kappaleet ovat Lennonin nimissä.

JET: ... sekä jopa teki In My Lifen, vaikka nämä kappaleet ovat Lennonin nimissä.
 
Tämä kysymys ei selvinne konsaan, on kai ns. sana vastaan sana-tilanne. Mutta onhan siinä melodiassa aika McCartney-tyyppisiä linjoja.

Mielestäni In My Lifen "riffi" vaimitensitäpitäiskutsuu on selvästi saman säveltäjän kuin And I Love Her -kappaleen "riffi" ("vai miten sitä pitäs kutsuu"). Jos ei kyse ole yhteistuotoksesta, niin Maccahan ton on tehnyt, otaksuu JET.

Lennon oli nero.

kepe-5: Lennonilla oli kuulemma myös joku autosovellutus älppärisoittimesta. Ois kiinnostavaa kokeilla moista joskus.
 
Joo, sitten kun oli pomppu tiessä, niin vähän hyppäs..

jra:
 
En tiedä onko McCartneyllä jopa jotain traumoja siitä että nuoruuden tuotanto on niin ylivoimaista verrattuna "aikuisiän" tekemisiin, ja vielä kun osa niistäkin krediiteistä menee Lennonille (aiheesta ja aiheetta). Ehkä alitajuisesti tai jopa tarkoituksella on halunnyt pitää etäisyyttä beatle-Maccaan, kun on kuitenkin tehnyt sen jälkeen 40 vuotisen uran aktiivimuusikkona - ei niin etteikö varmasti hivele että tuli oltua piitles.
 
En tiedä kovin montaa rock-muusikkoa joka osaisi analysoida omia tekemisiään mitenkään erityisen oivaltavasti.
 
Oliko se nyt Q:ssa, kun Paulia hiljattain haastateltiin. Kyllä hän hyväksyy sen, että ei hän koskaan pysty Beatlesin tuotoksia päihittämään. Eikä hän ole lopettamassa, homma on edelleen niin hauskaa.
 
"Last Interviews" -kirjassa John käy Beatlesin kappaleita läpi ja itse tykkäsin hänen tyylistään analysoida niitä.

JET: Ei ole tarvetta fanaattisesti puolustaa Ringoa, mies oli hyvä rumpali eikä mikään säihkyvä älykkö.
 
Jaa, etpä näy olevan itsekään joten keskustelu aiheesta voi minunkin puolestani loppua.
 
She Loves You ja I Want to Hold Your Hand ovat tähän mennessä saadun tiedon mukaan aivan erityisen yhdessätehtyjä, eikä niihin mahdollisesti sisältyneestä työnjaosta ole minulla ainakaan mitään tietoa.
 
Uskon Maccaa täysin kun hän väittää säveltäneensä In My Lifen yksikseen Lennonin valmiiseen tekstiin.
 
Mitä tulee neron käsitteeseen, niin minä käsitän neron olevan biologisesti poikkeava henkilö, jolle on ominaista äärimmäinen luovuus. Mitä luovuus on? Nähdäkseni se on vähemmän sukua kekseliäisyydelle kuin usein ajatellaan. Luovuus on yksinkertaisesti kykyä ilmaista jollain keinoin, yleensä jonkin erityistaidon avulla, todellisuus sellaisena kuin se paljaaltaan on. Vailla pitkäpiimäisiä jaaritteluja ja ylimääräistä "yleisön kanssa kommunikointia", joka on sama kuin vähemmän mairitteleva termi yleisönkosiskelu.
 
John Lennon oli äärimmäisen luova, hän kykeni muutamalla lauseella artikuloimaan asioita jotka sijaitsevat ihmisen minuuden ytimessä ja ovat siis yleismaailmallisia. Jos asiaa katsotaan sanoitusten näkökulmasta, kuten minä nyt teen, hän pystyi säestämään sanomisensa musiikilla joka oli hyvin suggestiivista luonteeltaan.
 
Selitystä sille, miksi kummankin tekemiset heikkenivät Beatlesin lopettamisen jälkeen, en tiedä. Tällainen ei ole mitenkään harvinaista esim. runoilijoiden ja matemaatikoiden keskuudessa.

Taitaa olla makuasiasta taas kyse. Muistelen, että se oli Goethe joka sanoi: "Neroudessa on aina jotain konkreettista". Sitä jotain konkreettista ei mielestäni tarpeeksi Lennonissa edes neron puolikkaaseen. Tykkään monien hyvien sanailijoiden teksteistä, mutta nerous on mm. wikipedian määritelmän mukaan jotain sellaista, joka hämmästyttää alan ammattilaisia.
 
Toisaalta nerouden käsitettä käytetään hyvin löyhästi ja köyhästi tänä päivänä. Se on kokenut niin pahan inflaation, että käynee jo synonyymista sanan "lahjakkuus" kanssa. Mielestäni nerouteen liittyy aina jotain matemaattista efektiä jollain tavalla, luonnontieteissä, musiikissa ja kuvataiteissa se on mahdollista, filosofien neroiksi nimittämistä olen aina karsastanut.
 
Velipesosen ajatuksesta koskien sitä miksi Beatlesista tuli niin hyvä, voisin esittää seuraavan variaation: Beatlesista tuli popmusiikin suurin yhtye, koska siinä oli yksi nerokkaan lahjakas muusikko (McCartney) ja kolme omat tonttinsa taitanutta lahjakasta jäppistä kaupanpäällisiksi.

velipesonen: ... Selitystä sille, miksi kummankin tekemiset heikkenivät Beatlesin lopettamisen jälkeen, en tiedä...
 
Oisko kyse siitä, että sparraaja puuttui.
Ilman kaverin (rakentavaa) kritiikkiä
tulee päästettyä läpi semmoista, mitä
kaveri auttaisi/puskisi hiomaan vielä
paremmaksi.

Selitys voi olla vain se, että Beatles-kundien kultakausi oli Beatles-aikana. Beatlesin jälkeinen masennuskausi turrutti jätkät ehkä omalta osaltaan myös.
 
McCartney sävelsi nerokkaan Yesterdayn sekä melodis-sointutasolla muut klassikkonsa pääosan ilman kollegaa, joka ehkä heitti jotain terävää sanailua mukaan. Macca on Beatleseista se joka olisi loistanut huonommassa yhtyeessäkin.

Rainer Frilund: Oisko kyse siitä, että sparraaja puuttui.
Ilman kaverin (rakentavaa) kritiikkiä
tulee päästettyä läpi semmoista, mitä
kaveri auttaisi/puskisi hiomaan vielä
paremmaksi.
 
Tai ehkä miehet saivat entistä vapaammat kädet noudattaa omia visioitaan - eivätkä ne ihan niin hyviä olleetkaan kuin paineen alla puserrettu beatles-matsku.

JET: Velipesosen ajatuksesta koskien sitä miksi Beatlesista tuli niin hyvä, voisin esittää seuraavan variaation: Beatlesista tuli popmusiikin suurin yhtye, koska siinä oli yksi nerokkaan lahjakas muusikko (McCartney) ja kolme omat tonttinsa taitanutta lahjakasta jäppistä kaupanpäällisiksi.
 
Ymmärrettävä, muttei mielestäni riittävä selitys aiheeseen. Jos näin olisi, olisi maailmassa pakosti paljon enemmän hyviä yhtyeitä kuin oikeastaan on. Siinä täytyy olla jokin kätkeytynyt jännite messissä, eikä sellaiseksi ihan riitä sekään että Lennon ja McCartney kilpailivat keskenään.
 
Pidetään mukana vielä sekin täysin epätodennäköinen vaihtoehto että heidän kappaleensa sävelsivät muut kuin he itse.

JET: Mielestäni nerouteen liittyy aina jotain matemaattista efektiä jollain tavalla, luonnontieteissä, musiikissa ja kuvataiteissa se on mahdollista, filosofien neroiksi nimittämistä olen aina karsastanut.
 
Miksi niin?

Kärpäsruoska: Miksi niin?
 
Myönnän, että se on ehkä osittain vanhanaikainen tapa tarkastella neroutta. Mutta mielestäni nerous tarkoittaa esimerkiksi uskomatonta suorituskykyä jollakin alalla. Newton, Da Vinci, Mozart.
 
Voiko filosofiassa edetä niin pitkälle kuin fysiikassa esimerkiksi? Voiko nerouteen vaadittavat etapit ylittää muissa kuin matemaattisilla aloilla, joihin monet taiteetkin voi lukea.

velipesonen: Ymmärrettävä, muttei mielestäni riittävä selitys aiheeseen. Jos näin olisi, olisi maailmassa pakosti paljon enemmän hyviä yhtyeitä kuin oikeastaan on. Siinä täytyy olla jokin kätkeytynyt jännite messissä, eikä sellaiseksi ihan riitä sekään että Lennon ja McCartney kilpailivat keskenään.
 
Pidetään mukana vielä sekin täysin epätodennäköinen vaihtoehto että heidän kappaleensa sävelsivät muut kuin he itse.
 
Entä jos McCartney vain oli niin hyvä? ;=) Olihan Beach Boyskin maailman ykkösyhtyeitä ja on yhä edelleen yksinomaan Brian Wilsonin ansiosta. Tosin Beatleseilla oli toki enemmän synergiaa, koska esiintyy jopa kiistelyä siitä kuka oli sen tärkein jäsen, vaikka vastauksen moni tietää.
 
Kuka muu ne biisit olis tehnyt? Onko toi joku tunnettu teoria tyyliin McCartneyn kuolema Revolverin aikaan? :)