Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Karipiirto: Ja löytyy sitä paskaa Maidenin uralta vähän joka puolelta. Powerslavella esim on minusta anteeksiantamattoman monta "Miten ne on tämänkin päästäneet levylle?"-rallia.
 
Melkein kaikilla levyillä noita on enemmän tai vähemmän.
 
Iron Maiden -levyllä ei oikeastaan ollu muuta kuuntelemisen arvosta ku Strange World ja ehkä toi kaikkien kehuskelema Phantom of the Opera, mikä ei sekään kyllä meikäläisen korvaan oo mikään kovin erikoinen. Killersiltä ehkäpä nimikkobiisi, Purgatory, Murders in the Rue Morgue ja Wrathchild. Siltiki yli puolet biiseistä on kauheeta kurakkoa.
 
The Number of the Beast on omassa tyylissään ihan ok lätty ja ainoo vähän siitä poikkeava biisi on toi Gangbang, mutta ite oon aina rumpalina tykänny siitä. Sellanen tosi menevä veto. 22 Acacia Avenue on iteasiassa mun mielestä ihan paska biisi. Mut joo, oon ehkä kuunnellu noita jo liikaa ja on tullu kyllästys, mutta ite antasin tolle levylle silti tässä vaiheessa vaan jotain kolme tähteä, vaikka ne biisit onki itessään tosi hyvin väsättyjä. Tällä hetkellä noista jaksaa sietää enää ehkäpä vain Hallowed Be Thy Namea.
 
Piece of Mind on hyvin samankaltainen mun kirjoissa Number of the Beastiin verrattuna. Siellä on vaan toi Sun And Steel hirveän kitarasoolonsa kera ja Quest for Fire, ugh. Muuten noi biisit on ihan toimivia kokonaisuuksia (vrt. nykyisiin) ja varsinki Revelations on meikän suosikki edelleenki. Powerslavella taas ainoat jotka muhun ei oikein iske on Los fer words ja Flash of the Blade. Duellists ehkä myös vähän heikommasta päästä. Muuten varsin loistavia biisejä. Toiki levy on kuitenki kärsiny vähän inflaatiosta. En mä enää jaksa mitään Aces Highta tai varsinkaan 2 Minutesia kuunnella, ku se on soitettu joka ikisellä keikalla 1984 jälkeen. Sama homma truuppereiden yms. kanssa.
 
Ainoa levy, jolla ei mun mielestä oo yhtään huonoa biisiä, on Somewhere in Time. Yksinkertasesti loistava levy, jolta voin kuunnella koska tahansa minkä tahansa biisin ja nauttia siitä. Monet haukkuu Alexander the Greatia, mut mun mielestä se on vitun loistava kappale.
 
Seventh Son on monille se paras levy, mut mä en tosta nimikkobiisistä välitä yhtään ja se onki ehkä levyn huonoin biisi. Sitä edeltävät Prophecy ja Can I Play With Madness -- joka, joskin ihan toimiva kokonaisuus, on vaan paskan kuulonen. Tietty ymmärrettävää, että kun levyllä on nelikko: The Evil That Men Do, The Clairvoyant, Infinite Dreams ja Only the Good Die Young -- on se ihan saatanan kova levy, vaikka se ois muuten kokonaan pelkkää paskaa.
 
No Prayer ja Fear of the Dark menee aika pitkälti samaan kategoriaan noitten Powerslaven ja Number of the Beastin kanssa siinä mielessä, että niillä on paljon sellasia toimivia kappaleita, mut niitä ei vaan jaksa kuunnella. Jos joku pistää Fugitiven tai Be Quick or be Deadin soimaan jossain baarissa, niin kyllä mä fiilistelen sitä ihan kympillä. En vaan koskaan kotona soita niitä, ku ne ei vaan oo sellasia biisejä, joita alkaa kuuntelemalla kuuntelemaan. Ainoana poikkeuksena tuolta löytyy Afraid to Shoot Strangers, jonka livevedot on ihan kultaa. Ehkä myös Fear of the Dark ois ihan kova, mut vrt. 2 Minutes ja Trooper.
 
X Factor taas on näitä levyjä, että puolet biiseistä on hyviä ja puolia en osaa edes nimetä. Jos joku pistää Unbelieverin tai Aftermathin tai Edge of Darknessin keskeltä soimaan, niin en mä tiedä mikä biisi on soimassa. Sign of the Cross loistava kappale, Lord of the Flies toimiva, Man on the Edge menevä ja Judgment of Heaven haikea. Onnistunu kirjo tollasia ei-rasittavia biisejä. :D Ja ihan niinku tälläki levyllä, Virtual XI:stä puolet on ihan täyttä paskaa. Silti sielläki on niitä hyviä biisejä: Como Estais Amigos, The Clansman, Educated Fool, Futureal (ihan ok).
 
Brave New Worldin ainoa heikko lenkki on mun mielestä The Mercenary ja lisäksi toi Nomad tuntuu vähän puuduttavalta. Siinä ei oo sellasta kunnon tunnistettavaa melodiaa. Tämä levy onki ehkä se kaikkein vähämelodisin Maidenilta, mutta riffejä kyllä on paljon. Silent Planet ja Thin Line ehottomasti parhaat raidat koko levyltä.
 
Sitten taas Dance of Deathilta ja AMOLADilta noita paskoja biisejä löytyy vaikka millä mitalla. Journeyman ja Rainmaker on mun mielestä parhaimpia biisejä, mitä bändi on ikinä tehnyt, mutta Seventh Sonista poiketen ne ei kuitenkaan onnistu vetään DoDia pois sieltä suosta. Niissä kaikissa biiseissä on liikaa jotakin. No More Lies ois helvetin hyvä biisi, mutta jotenki se on vaan liian massiivinen. Ehkä täs on kyse sit just näistä hiljasista introista, mut Rainmaker taas toimii. Se on yksinkertanen (ehkä vähän liianki), nopea, lyhyt ja menevä. AMOLADin raidoista taas ei oo oikein mitään hyvää sanottavaa. Paljon on näitä kokeellisia riffejä sun muuta ja ne ei vaan oikein taho toimia. Sovitus kusee. Benjamin Breeg on makean kuulonen biisi, mut toimis vain jos se ois about puolet lyhyempi. Nyt se on vähän tollanen laahaava, kuten joku Where Eagles Dare.
 
Uusimmalla levyllä taas menee vähän 50/50 noi biisit. Puolet hyviä, puolet paskaa. Kokonaisuudessaan kuitenki tuntuu just siltä, että uusia biisejä ei osata sovittaa kunnolla, joten niistä tulee tollasia hirmu pitkiä progehtavia riffijättiläisiä. Paskoja biisejä löytyy joka levyltä, mut uusimmissa tuntuu enemmänki siltä, että niitä paskoja biisejä on tungettu toisten biisien sisälle. Jos noi pisimmät biisit halkasis kahtia, niin varmasti jäljelle jäis muutama paska biisi, mut sit siellä ois myös niitä hyviä ralleja.
 
Emt. Somewhere in Time jyrää edelleen. Ei nää uudet levyt oo onneksi sitä muuttanu miksikään. :)