Aihe: Soundatan verkkokaupasta kokemuksia
1 2 3 4 5
Jakkeko
10.09.2010 22:12:04
 
 
Grugi: Hieno periaate toi että ostetaan paikallisesta kivijalkaliikkeestä mutta edelleenkään en usko tässä tapauksessa olevan kyseen siitä. Firmalla oli paljon muutakin toimintaa kuin vain tuo soitin bisnes ja uskon että syy konkurssiin löytyy sieltä eikä siitä että ihmiset olisi jättänyt ostamatta soittimensa/muut kyseisesta liikkeestä.
 
Olet varmasti oikeassa tässä. Tuo mun maininta olikin lähinnä yleisellä tasolla. Jos kaikki tavara tilataan rajojen ulkopuolelta, ei Suomessa kohta enää ole yhtään musiikkikauppaa.
rokrokpoprok
Hi-Power
10.09.2010 22:24:26
 
 
Jakkeko: Olet varmasti oikeassa tässä. Tuo mun maininta olikin lähinnä yleisellä tasolla. Jos kaikki tavara tilataan rajojen ulkopuolelta, ei Suomessa kohta enää ole yhtään musiikkikauppaa.
 
Jospa tänne suomeen jää ne käytettyjen ulkomailta tilattujen ylimääräisten musiikkilaitteiden myynti liikkeet :D
 
Toistaalta tuo on totta että liikkeet kärsii jos kaikki tilataan ulkomailta mutta kyllä maahan tuojien toiminta on tässäkin asiassa varmaan aika merkittävässä asemassa ( tarkoitan siis katetta minkä ottavat välistä vaikkakin eihän nekään voi tappiolla toimia)
slapvete
11.09.2010 00:12:29
Jakkeko: Olet varmasti oikeassa tässä. Tuo mun maininta olikin lähinnä yleisellä tasolla. Jos kaikki tavara tilataan rajojen ulkopuolelta, ei Suomessa kohta enää ole yhtään musiikkikauppaa.
 
Näin toimii markkinatalous. Katseet Arkadianmäelle, ne tyypit on tän systeemin työnimellä "globalisaatio" tänne tuoneet. Jos yrittäjien Suomessa on mahdotonta kilpailla muun euroalueen kanssa, niin vanhasten ja kataisten pitäisi pitää huolta siitä, että yrittämisen kulurakenne on sellainen, että sitä kuuluisaa kilpailukykyä (josta aina huudetaan, että se on Euroopan kärkitasoa täällä) alkaa aikuisten oikeasti löytymään, eikä vain paperilla. Vaalit tulossa, katsokaa ketkä hommaa kieputtaa ja miettikää, onko hommat hyvin. Jos ei, niin ette äänestä niitä samoja spedejä sinne uudestaan. Jos on, niin surut pois ja kukka rintaan. Tai sitten masinoitte vallankumouksen. Voisi yllättävän moni lähteä barrikaadeille, jos jengi ei vain lämpimikseen leukojaan louskuta nykymeiningistä.
 
Ei se ole kuluttajan vika jos täällä ei pystytä yleiseurooppalaiseen hintatasoon. Valtiovallan pitää hoitaa hommansa, me kanavoidaan niille joka ostosta jo 23 pinnaa. Taitaa vain olla poliitikkojen intressit muualla kuin suomalaisten yrittäjyyden komppaamisessa...
 
Tai sitten Soundatan heebot ei vain osanneet pyörittää firmaansa hyvin. Mistäs minä mitään tiedän.
"There's something both hysterically funny and totally great about SUCKING at something and REFUSING TO GIVE UP... It really irritates the fuck outta some people." - Slipperman
aristoteles666
11.09.2010 00:45:54 (muokattu 11.09.2010 00:47:48)
 
 
slapvete: Näin toimii markkinatalous. Katseet Arkadianmäelle, ne tyypit on tän systeemin työnimellä "globalisaatio" tänne tuoneet. Jos yrittäjien Suomessa on mahdotonta kilpailla muun euroalueen kanssa, niin vanhasten ja kataisten pitäisi pitää huolta siitä, että yrittämisen kulurakenne on sellainen, että sitä kuuluisaa kilpailukykyä (josta aina huudetaan, että se on Euroopan kärkitasoa täällä) alkaa aikuisten oikeasti löytymään, eikä vain paperilla. Vaalit tulossa, katsokaa ketkä hommaa kieputtaa ja miettikää, onko hommat hyvin. Jos ei, niin ette äänestä niitä samoja spedejä sinne uudestaan. Jos on, niin surut pois ja kukka rintaan. Tai sitten masinoitte vallankumouksen. Voisi yllättävän moni lähteä barrikaadeille, jos jengi ei vain lämpimikseen leukojaan louskuta nykymeiningistä.
 
Ei se ole kuluttajan vika jos täällä ei pystytä yleiseurooppalaiseen hintatasoon. Valtiovallan pitää hoitaa hommansa, me kanavoidaan niille joka ostosta jo 23 pinnaa. Taitaa vain olla poliitikkojen intressit muualla kuin suomalaisten yrittäjyyden komppaamisessa...
 
Tai sitten Soundatan heebot ei vain osanneet pyörittää firmaansa hyvin. Mistäs minä mitään tiedän.

 
jos nyt puhutaan thomannista, niin vaikea se on pienen suomalaisen( vaihda tähän ihän mikä maa huvittaa) kilpailla sen kanssa hinnoilla, thomann ostaa paljon poistuvia tuotteita ja jäämävarastoa valmistajilta ja totta kai myös ihan mitä tahansa kamaa, mutta ne ostaa niin suuria eriä että ne saa paljon isommat alennukset ja sitten logis...fuck, se ei ole merkittävää, vaan ne myy volyymia, paljon ja nopeasti niin silloin ei tarvitse ottaa varastokustannuksia huomioon samalla tavalla kuin pieni kauppias jolla se saattaa notkua pari vuotta, se että kivijalka kauppiaat myy jopa alle miä thomann, tarkoittaa kuitenkin että ne myy sen huonolla katteella jota yritetään kompensoida sitten vaikka plektrojen hinnassa jne.
 
eli jos haluat että niitä kivijalkamyymälöitä on, osta niistä.
 
ja btw, vaaleilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, ei saksassa ole huonompi sos turva ollenkaan, eikä alv vaikuta niin paljoa.
tässä puhuu koko.
Mr. Speed
11.09.2010 02:45:27
aristoteles666: jos nyt puhutaan thomannista, niin vaikea se on pienen suomalaisen( vaihda tähän ihän mikä maa huvittaa) kilpailla sen kanssa hinnoilla, thomann ostaa paljon poistuvia tuotteita ja jäämävarastoa valmistajilta ja totta kai myös ihan mitä tahansa kamaa, mutta ne ostaa niin suuria eriä että ne saa paljon isommat alennukset ja sitten logis...fuck, se ei ole merkittävää, vaan ne myy volyymia, paljon ja nopeasti niin silloin ei tarvitse ottaa varastokustannuksia huomioon samalla tavalla kuin pieni kauppias jolla se saattaa notkua pari vuotta, se että kivijalka kauppiaat myy jopa alle miä thomann, tarkoittaa kuitenkin että ne myy sen huonolla katteella jota yritetään kompensoida sitten vaikka plektrojen hinnassa jne.
 
eli jos haluat että niitä kivijalkamyymälöitä on, osta niistä.
 
ja btw, vaaleilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, ei saksassa ole huonompi sos turva ollenkaan, eikä alv vaikuta niin paljoa.
tässä puhuu koko.

 
Tosin nykyisellään T-kauppa alkaa olemaan jo aika huono hintareferenssi. Briteistä saa halvemmalla, ja monesti myös ihan suomalaisista liikkeistä, ilman sen kummempia tinkaamisia. Esimerkkinä vaikkapa 6505+ nuppi. T-kaupan hinta on 1275 euroa, kun Suomesta moisen löytää helpostikin alle 1200 eurolla, kun vähän viitsii kaivaa.
 
Thomannin etu on juurikin volyymissa, ja kaikki pieni, kuten kielet, plektrat, piuhat yms. ovat suht edullisia siellä. Lisäksi Thomann on hyvin tunnettu, joten vähänkin vähemmän hintatietoinen ihminen vain katsoo ensimmäisenä T-kaupan hinnan, ja tilaa sieltä.
Telecaster on kaunis kuin Johanna Tukiainen. http://www.youtube.com/watch?v=VmZ35VCV978
TTV
11.09.2010 07:58:23
Mr. Speed: Tosin nykyisellään T-kauppa alkaa olemaan jo aika huono hintareferenssi. Briteistä saa halvemmalla, ja monesti myös ihan suomalaisista liikkeistä, ilman sen kummempia tinkaamisia. Esimerkkinä vaikkapa 6505+ nuppi. T-kaupan hinta on 1275 euroa, kun Suomesta moisen löytää helpostikin alle 1200 eurolla, kun vähän viitsii kaivaa.
 
Thomannin etu on juurikin volyymissa, ja kaikki pieni, kuten kielet, plektrat, piuhat yms. ovat suht edullisia siellä. Lisäksi Thomann on hyvin tunnettu, joten vähänkin vähemmän hintatietoinen ihminen vain katsoo ensimmäisenä T-kaupan hinnan, ja tilaa sieltä.

 
Samoilla linjoilla Vauhdin kanssa. Soundatasta sain hankittua C-7 Hellraiserin reilusti alle T-kaupan hintojen ja vieläpä kunnon kielisetille säädettynä. Jäi erittäin positiivinen kuva liikkeestä, sillä asioin siellä silloin ekaa kertaa. Vastaavasti Levytukusta saa Ibanezia tyypillisesti alle Thomannin (tai DV247), kunhan on hieman ostohistoriaa kyseisestä liikkeestä. Ite suosin Thomannia just jonkun pikkusälän ostossa, kun sitä tulee ostettua isompi satsi kerrallaan. Tietenkin joidenkin kalliimpienkin laitteidenkin osalta saattaa vaaka kallistua Saksaan tai Britteihin, jos alennus on kymmeniä prosentteja Suomeen verrattuna. Nuotit tilaaan jenkeistä :-)
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.)
arppah8
11.09.2010 08:02:42
 
 
Grugi: Hieno periaate toi että ostetaan paikallisesta kivijalkaliikkeestä mutta edelleenkään en usko tässä tapauksessa olevan kyseen siitä. Firmalla oli paljon muutakin toimintaa kuin vain tuo soitin bisnes ja uskon että syy konkurssiin löytyy sieltä eikä siitä että ihmiset olisi jättänyt ostamatta soittimensa/muut kyseisesta liikkeestä.
 
Joo, syy konkkaan on muussa kuin soitinbisneksessä tässä tapauksessa.
Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30.
lukethesis
11.09.2010 10:35:12 (muokattu 11.09.2010 10:36:21)
Jakkeko:
 
Yleisesti lienee jälleen kerran paikalla todeta vanha totuus. Käsi ylös kaikki jotka harrastavat "testataan paikallisessa, tilataan T-kaupasta" -järjestelmää. Myönnän itsekkin aikoinani tuohon syyllistyneen pari kertaa, mutta jos asiaa ajattelee edes hieman niin tuohan on paikallisen kauppiaan hyväksikäyttöä pahimmillaan.

 
Ja höpönpöpö.
 
Heti, kun suomalaiset kauppiaat a) antavat kaikille tuotteilleen 30 päivän "no questions asked" -kokeilutakuun, b) kaikille tuotteilleen 3 vuoden extratakuun ja c) ennen kaikkea laskevat hintansa Thomannin tasolle, niin minä asioisin oikein mielelläni niissä (olkoonkin, että tämän viimeisen kohdalla, niin kun monet sanoivatkin, ollaan jo aika hollilla). Niin kauan kuin näin ei ole, minä pysyn Thomannin asiakkaana vast'edeskin. Takuukin hoituu kirjoittamalla UPS:n lappu ja odottamalla että noudetaan omalta kotiovelta. Pretty unbeatable, I say.
 
Ja mitä sitten vaikka laitteita kokeileekin? Ei liene laissa kiellettyä. Sitä vartenhan ne siellä myymälässä on.
 
Jos ajattelee vaikka Kaisaniemen F-Musiikkia, niin eipä voi juuri välinpitämättömämmällä, tympeämmällä ns. "palvelulla" varustettua musiikkiliikettä hakea (DLX Music tulee tosin hyvänä kakkosena). Pari kertaa olen ollut ostaa tuhansien soitinta, vahvistinta yms - mutta olen ihan perunut kaupat tuosta kyseisestä syystä. Ei ole vaan hotsittanut pistää euron euroa ko. puljun kirstuun enää. Ehkä siellä sais hyvää palvelua, jos on julkkismuusikko - vähän siltä se vaikuttaa. Sen kerran kun sinne joku jalallaan astuu, näyttävät palvovan kieli pitkällä.
 
Soundatasta olen ostanut yhden kalliin keyboardin kerran. Toisen kerran yritin ostaa erästä toista rompetta - sitä ei ollut varastossa, tilasivat sen. Hinta oli ollut hieman Thomannia kalliimpi, mutta ajattelin, että "tuetaan nyt sitten sitä suomalaista kauppiasta kerrankin". Kun tulin takaisin viikon päästä, selvisi, että eivät olleet edes tilanneet koko tuotetta vaan ryssivät sen. Loppui mulla asiointi siihen, ja tilasin ko. tuotteen Thomannilta.
lukeman
11.09.2010 10:48:02
Mr. Speed: Tosin nykyisellään T-kauppa alkaa olemaan jo aika huono hintareferenssi. Briteistä saa halvemmalla, ja monesti myös ihan suomalaisista liikkeistä, ilman sen kummempia tinkaamisia. Esimerkkinä vaikkapa 6505+ nuppi. T-kaupan hinta on 1275 euroa, kun Suomesta moisen löytää helpostikin alle 1200 eurolla, kun vähän viitsii kaivaa.
 
Näinpä. Ei ole ollut tarvetta ostaa Tompalta hinnan takia, eikä muutenkaan. Aina on löytynyt Suomesta paikka missä myydään vähintään samaan hintaan kuin Tompalla. "Lähiliike" tosin tuohon ei pysty minkään tuotteen kohdalla. Maksimaalisen katteen tavoittelussa en viitsi sitä kannattaa periaatteesta. Noniin, vähän ohi aiheen mentiin. :)
McNulty
11.09.2010 10:56:17
Eli hinta on ainoa kriteeri mikä ratkaisee ja ainoa mittari jolla "paremmuutta" mitataan?
Ihan hienoa meininkiä tavallaan. Kertoo kyllä hyvin paljon nykyisestä meiningistä.
 
Vissiin vaimotkin tilataan netistä ja sitten niiden kanssa voidaan käydä Facebookissa virtuaali-illallisella. Ei tarvitse persettään penkistä nostaa ja kaikki hoituu.
 
Kyllä miun mielestä tuo testaaminen (jotta saa itselleen oikean ja mieluisan tuotteen) on tärkeää. Sama pätee niin siihen 2000e kitaraan kuin 1200e rumpuihin tai 500e poikkihuiluun. Puhumattakaan asunnoista tai autoista. Mutta kuten sanottu, mikäli se hinta on ainoa kriteeri niin ei muuta kuin lycka till.
 
PS. Tuosta palautusoikeudesta ja takuusta voisin mainita muutamankin seikan, mutta annetaan hyväuskoisten kuvitella omiaan. Helpompaa kaikille siten :)
Rauhan jalanjäljissä kulkee aina salamurha.
TTV
11.09.2010 11:21:33 (muokattu 11.09.2010 11:21:47)
McNulty: PS. Tuosta palautusoikeudesta ja takuusta voisin mainita muutamankin seikan, mutta annetaan hyväuskoisten kuvitella omiaan. Helpompaa kaikille siten :)
 
Tokihan kannattaa mainita, jos kerran tiedät enemmän kuin kerrot? Kyllä se ainakin Thomannin kohdalla on niin, että 30 päivän kokeiluoikeus on just niin toimiva kuin sen pitääkin ja vieläpä asiakkaalle kuluton (ensimmäiset postikulut tietenkin menee). Miksi siis dissata toimivaa asiakkaan saamaa lisäarvoa, jota kilpailija tarjoaa? Jos kivijalkaliikkeetkin lähtisivät tuohon reiluun kokeiluaikaan mukaan ilman kitinöitä, veisi se osaltaan Thomannilta asiakkaita, koska nyt sen vekottimen saa kotio tositestiin viikkoa nopeammin.
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.)
Ziggy Bubba
11.09.2010 11:24:33 (muokattu 11.09.2010 11:38:40)
 
 
McNulty: Eli hinta on ainoa kriteeri mikä ratkaisee ja ainoa mittari jolla "paremmuutta" mitataan?
Ihan hienoa meininkiä tavallaan. Kertoo kyllä hyvin paljon nykyisestä meiningistä.

 
Tais tossa aika moni sanoa, että ei se hinta ole enää ratkaiseva tekijä. Lainaa jotakuta, niin tiedetään kehen viittaat :)
 
Vissiin vaimotkin tilataan netistä ja sitten niiden kanssa voidaan käydä Facebookissa virtuaali-illallisella. Ei tarvitse persettään penkistä nostaa ja kaikki hoituu.
 
Ontuu, ontuu, vertauskuva ontuu. Oisko näin parempi: Vaimo tilataan netistä, UPS tuo kotiovelle ja treffeillä käydään paikallisessa.
 
Kyllähän itsekin tuen niitä paikallisia aina kun se hinta on järkevällä tasolla ja palvelu pelaa. Ongelma on vaan siinä, että ainakin monessa stadilaisessa musakaupassa palvelu on aivan paskaa ja usein tarjontakin huonoa. Siinä kohtaa en koe tarpeelliseksi ryhtyä "hyväntekijäksi".
 
Tämä kirjoitus ei liity mitenkään Soundataan.
 
E: McNulty on siis kivijalkakaupassa töissä (vai ootko enää?), se saattaa vaikuttaa kaverin tulokulmaan.
Tuoretta mainiota musiikkia: Burweed
minidriver
11.09.2010 11:44:04
 
 
TTV: Kyllä se ainakin Thomannin kohdalla on niin, että 30 päivän kokeiluoikeus on just niin toimiva kuin sen pitääkin
 
Näinhän etämyynnissä pitääkin olla (no okei min.14pv - ei tuo nyt 30pvään venytettynä liikoja vaadi)... Mutta hei, valveutuneet kuluttajat, miettikääpä nyt uudestaan vaatimuksianne. Jos menet vaikkapa kenkäkauppaan kotoisessa Suomessa, ostat kengät, kävelet niillä 30 pvää ja toteat ne pieniksi / sopimattomiksi niin onhan aika päin h-vettiä mennä vaatimaan rahojaan takaisin noiden käytettyjen kenkien kanssa. Kärjistystä joo, mutta herätys...
 
Off-topikkia pahoitellen...
Isi
TTV
11.09.2010 11:49:34
minidriver: Näinhän etämyynnissä pitääkin olla (no okei min.14pv - ei tuo nyt 30pvään venytettynä liikoja vaadi)... Mutta hei, valveutuneet kuluttajat, miettikääpä nyt uudestaan vaatimuksianne. Jos menet vaikkapa kenkäkauppaan kotoisessa Suomessa, ostat kengät, kävelet niillä 30 pvää ja toteat ne pieniksi / sopimattomiksi niin onhan aika päin h-vettiä mennä vaatimaan rahojaan takaisin noiden käytettyjen kenkien kanssa. Kärjistystä joo, mutta herätys...
 
Off-topikkia pahoitellen...

 
Eihän Thomanniltakaan saa koko summaa, ellei tuote ole olemukseltaan uudenveroinen, eli kenkäanalogia ontuu. No mutta, miksi tämä keskustelu menee asiakkaiden vaatimusten mollaamiseksi? Palveluntarjoaja eli myyjä on itse lanseerannu lisäarvon, jolla edistää myyntiään. Hyvähän se vaan on jos asiakkaat siitä tykkää, eli syy ei ole asiakkaassa vaan myyjän kilpailijoissa :-) Eihän se Thomannin Hans tuota ideaa persnetolla toteuta, on vain osannut laskea kustannukset ja tuotot oikein?
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.)
slapvete
11.09.2010 12:09:33
aristoteles666: pieni kauppias jolla se saattaa notkua pari vuotta,
 
Jos mitään kauppatiedeopinnoista muistan, niin tuo on ns. surkeaa varastonhallintaa.
"There's something both hysterically funny and totally great about SUCKING at something and REFUSING TO GIVE UP... It really irritates the fuck outta some people." - Slipperman
minidriver
11.09.2010 12:09:52
 
 
TTV: Eihän Thomanniltakaan saa koko summaa, ellei tuote ole olemukseltaan uudenveroinen, eli kenkäanalogia ontuu.
 
Suorastaan nilkuttaa, mutta vaihdetaan puukenkiin niin kolisee mennessään. Pointti; miksi tuote pitäisi ottaa takaisin jos ei siinä ole mitään vikaa? Ei pidäkään... Kyllä nokkahuilu on 30pvän kokeilun jälkeen käytetty, vaikkei siinä mitään näkyvää kulumaa, nirhaumaa, makkaraperunaa tms. olisikaan. Mut emmie enää täst viihti.
Isi
TTV
11.09.2010 12:42:36 (muokattu 11.09.2010 14:21:37)
minidriver: Suorastaan nilkuttaa, mutta vaihdetaan puukenkiin niin kolisee mennessään. Pointti; miksi tuote pitäisi ottaa takaisin jos ei siinä ole mitään vikaa? Ei pidäkään... Kyllä nokkahuilu on 30pvän kokeilun jälkeen käytetty, vaikkei siinä mitään näkyvää kulumaa, nirhaumaa, makkaraperunaa tms. olisikaan. Mut emmie enää täst viihti.
 
Eihän kukaan käskekkään ottamaan jo syötyä makkaraa takkaisin, jos siitä tuli paha olo. Pointti; jos joku myyjä tarjoaa asiakkaalle lisäarvopalvelun, niin eihän se nyt hemmetti sentään ole sen asiakkaan vika? Oli tuotteessa vikaa tai ei, jos palauttaminen mahdollistetaan ilman selityksiä, niin eikö se ole aika suoraviivaista? Jos ehdoissa vielä mainitaan, että täysi hyvitys edellyttää tiettyä ja osahyvitys tiettyä, niin ei se edelleenkään ole räkäisen pillin takaisinlunastamista täydellä hinnalla?
 
Se, etteivät kivijalkaliikkeet halua mukautua markkinoihin ja itkevät täällä kilpailijoiden kehittämiä myynninedistyskeinoja (jotka vieläpä palvelevat asiakasta), on tasan kyseisten yrittäjien omaa "ammattitaitoa ja palvelua", josta asiakkaan pitäisi kiltisti maksaa ja olla tietämätön paremmasta?
 
Jospa tilanne olisikin niin, että ihmiset hyödyntäisivät Thomannin kokeiluoikeutta ja sitten palauttaisivat tuotteen ja hakisivat sen kotio kivijalkaliikkeestä paljon halvemmalla, niin miten sitten myyjät asiaan suhtautuisivat?
 
Takaisin asiaan, harmi että Soundatalle kävi kuin kävi, ite ainakin tuin heitä ostamalla testaamani tuotteen.
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.)
lukethesis
11.09.2010 14:43:32 (muokattu 11.09.2010 14:44:16)
minidriver: Mutta hei, valveutuneet kuluttajat, miettikääpä nyt uudestaan vaatimuksianne. Jos menet vaikkapa kenkäkauppaan kotoisessa Suomessa, ostat kengät, kävelet niillä 30 pvää ja toteat ne pieniksi / sopimattomiksi niin onhan aika päin h-vettiä mennä vaatimaan rahojaan takaisin noiden käytettyjen kenkien kanssa. Kärjistystä joo, mutta herätys...

 
Voin kertoa anekdootin Amerikan suunnalta...siellä asuessani ostin paikallisesta Best Buy -myymälästä melua sulkevat Sony-kuulokkeet, jotka maksoivat muistaakseni toistasataa. Avasin paketin, heitin sen roskiinkin, ja otin kuulokkeet käyttöön. Käytettyäni niitä about viikon, totesin: ei herranjumala kun on -paskat- aparaatit, aivan täyttä rahanhukkaa. Menin takaisin myymälään - siis mulla ei edes ollut sitä pakettia enää, vain kuulokkeet, tilpehöörit ja kuitti - ja sain rahani takaisin viimeistä senttiä myöten... ;-)
 
Taidat olla myyjä, vai mikä on kun tuo sinua (ja muitakin) hiertää?
 
Nimim TTV jo tuossa sitä peräänkuuluttikin - eli miten ihmeessä tuo on ASIAKKAALTA pois? Siis jos pidetään tilannetta sellaisena että tuote yksinkertaisesti on "huono" tai sopimaton, ja unohdetaan jotkut tavaroita huvikseen "testaavat" ja palauttelevat ihmistyypit - niin onhan se nyt helvetti soikoon ihan törkeän iso lisäarvo että sulla on se mahdollisuus palauttaa tai vaihtaa se tuote pienen kotikäytönkin jälkeen. Ostopäätöksen voi joutua tekemään vaikka kuinka olisi myymälässä "testannut", arvioita lukenut - ja silti voi huomata tehneensä huonon (pahimmassa tapauksessa kalliin) hukkaostoksen.
 
Ja kyllähän Thomann (ja muutkin isot kaupat, erityisesti ulkomailla) pitävät oikeuden veloittaa jonkinlaisen "restocking feen" jos tuote ei ole aivan priimakunnossa.
 
Pointtini on se, kuten tuossa aiemmassa viestissäni kirjoitin - että mulle tuo pidennetty takuu (ja sen sujuva hoituvuus, ottaen huomioon että tavarat lähtee ulkomaille!!!), vaihto- ja palautusoikeus sekä osittain edullisempi hintataso on tarpeeksi suuri lisäarvo - eikä missään nimessä asiakkaan "vika" tai jotenkin "pois" (todella kummallista logiikkaa...).
Rämppy
11.09.2010 15:25:48
Tosi ikävää, että Soundata meni nurin. Mä olen saanut siellä aina hyvää palvelua ja niillä on tosiaankin laaja maahantuonti. Myös Ampegin korjaus Soundatan huoltopisteessä oli oikein hyvä kokemus. T-kauppa ei kauheasti enää kilpaile hinnoilla, mutta sen valtteja ovatkin huikea valikoima sekä hyvä ja nopea palvelu, mihin brittilän halvemmat kaupat eivät pysty. Mä arvostan hyvää palvelua, oli kyse paikallisesta tai saksalaisesta firmasta. Jos palvelu tökkii, en asioi. Vaikka hinta olisi vähän halvempikin.
En sitten malttanut olla sanomatta.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)