Rock, pop, alternative ›

Ihme mölähtelyä nuo Remun välispiikit. Rock'n'roll!! Allright!!! I'm not homo!!! Öyh-jeah!!!

Back to the movies - fuck me - groupies - boys - I'm not homo!
 
It ain't what you do - and fuck off!

Olinhan mä sen haastattelun aikaisemminkin nähny. Hyvin oli Von Bagh saanu oleellisen irti ja pakettiin.
 
Hezzz: Jos se on sama haastattelu - ilmeisesti on -joka on Hurriganes Sounback tupla CD:n DVD-bonuksella, niin kyseessä on paras Remun haastattelu koskaan. Äijä puhuu asiaa.
 
Hä? Ainahan Remu puhuu asiaa.

Atomic Cafe: Niin vaikea kun sitä nykyään onkin uskoa niin Alatalo edusti 70-luvulla älykkörokkia kun taas Hurriganes oli junttikamaa
Minusta tämä asetelma, noin tyylilajillisesti, ei kyllä oo kokonaan muuttunut tänäkään päivänä, kun tarkkailee mitä älykköpunavuori kuuntelee ja mitä leimaa karvanoppamusiikiksi. Mutta vakavammin: eihän sitä silloin 1970-luvulla voitu tietää mihin Alatalo päätyisi. Coitus int ja Alatalon osuudet siinä oli kuitenkin varsin rock-uskottavia.
 
Lisäksi kyllä tossa oli vielä luokka-asetelma, sen Helsinki-Tampere akselin lisäksi. Alatalo oli yliopistomiehiä, Hurriganes työväenluokkainen bändi Pohjois-Haagasta.
 
E:typoja

No se oli sitä 70-lukua. Silloin musa oli joko tiedostavaa & edistyksellistä tai kaupallista & huonoa. Hurriganes laskettiin tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Ollakseen tiedostavaa & edistyksellistä rockia, piti esittää joko progea, popjazzia tai yhteiskunnallisesti tiedostavaa musiikkia. Vasemmistolaisuus oli erittäin tärkeää, jos halusi päästä älyköksi. Jopa Mick Jagger ilmoitti olevansa sosialisti jossain 60/70-luvun taitteen haastattelussa :D
Kaupallinen musiikki taas oli edistyksellisten musaihmisten mielestä todella paha asia. Sitä pidettiin amerikkalaisten imperialistien ja suurpääoman salajuonena tyhmistää länsimainen nuoriso.

Rämppy: Kaupallinen musiikki taas oli edistyksellisten musaihmisten mielestä todella paha asia. Sitä pidettiin amerikkalaisten imperialistien ja suurpääoman salajuonena tyhmistää länsimainen nuoriso.
 
Silloin pystyi argumentoimaan lyhyesti. Riitti kun sanoi "Kaupallista!" niin kaikki olivat ymmärtävinään että todella heiveröisestä sävelkonstruktiosta puhutaan. Kaikki musiikki oli joko kaupallista tai epäkaupallista. Epäkaupallisen musiikin harrastaminen oli kannustettua ja suotavaa eikä asialla nyrpistelty. Epäkaupallinen ei myöskään voinut olla huonoa. Melkein kaikki kuitenkin kuuntelivat myös joitain kaupallisia taiteilijoita, joiden kohdalla kukin piti erikseen, yksi kerrallaan perustella. Sääliksi käy niitä raukkoja, joilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin väittää itseään perversseiksi jos sattuivat pitämään vaikkapa Gioachino Rossinin musiikista, Hurriganesista puhumattakaan.
 
Mutta sitten tuli punk ja muutti kaiken. Nimittäin punkbändit olivat kyllä epäkaupallisia mutta eivät enää automaattisesti hyviä!

Rämppy: No se oli sitä 70-lukua. Silloin musa oli joko tiedostavaa & edistyksellistä tai kaupallista & huonoa.
Meinaatko, että tämän kaltaisia leimoja ei enää olisi, hieman eri nimillä vaan: omaehtoinen, näkemyksellinen taide - kaupallinen, aivoton paska?
 
Ei tuo älykköalatalo-junttihurriganes asetelma pelkästään puoluepoliittisilla avaimilla aukea, 1970-luvun ilmapiirissäkään, vaikka niillä silloin toki suurempaa vaikutusta oli.

Askr: Meinaatko, että tämän kaltaisia leimoja ei enää olisi, hieman eri nimillä vaan: omaehtoinen, näkemyksellinen taide - kaupallinen, aivoton paska?
 
Ei tuo älykköalatalo-junttihurriganes asetelma pelkästään puoluepoliittisilla avaimilla aukea, 1970-luvun ilmapiirissäkään, vaikka niillä silloin toki suurempaa vaikutusta oli.
 
Joo, nykyisin toi Flow-festivaali on kaikkein pahin tollasen epäkaupallisen eli omaehtoisen, vaihtoehtoisen ja riippumattoman = myytäväksi kelpaamattoman musiikin tyyssija.

Mun mielestä nykyisin pitäis enemmän olla tollasta haastattelijan ja haastateltavan välistä vääntöä (= tervettä vastakkainasettelua) niin saatais tästä nykyisestä valjusta tarjonnasta enemmän irti. Ei mua juuri vittujakaan kiinnosta nykyisin lukea/katsoa bändien haastatteluja kun niissä on aina samat jargonit ja tylsät höpinät... Noin niinkuin pääosin - poikkeuksiakin toki löytyy...

Terry Pantheras: Mun mielestä nykyisin pitäis enemmän olla tollasta haastattelijan ja haastateltavan välistä vääntöä (= tervettä vastakkainasettelua) niin saatais tästä nykyisestä valjusta tarjonnasta enemmän irti. Ei mua juuri vittujakaan kiinnosta nykyisin lukea/katsoa bändien haastatteluja kun niissä on aina samat jargonit ja tylsät höpinät... Noin niinkuin pääosin - poikkeuksiakin toki löytyy...
 
Kerran haastattelin erästä suosittua suomalaista rockyhtyettä radioon. Esitin heille kolme kysymystä:
 
Kuinka monta sotilasbunkkeria on Albanian rannikolla?
Pidättekö paskanhajusta?
Näettekö nälkää?
 
En saanut näihin kysymyksiini juuri minkäänlaista vastausta, hämmentyneitä tuijotuksia vain. Ongelma on siinä että jos toimittaja lähtee vähänkin haastamaan rokkaria niin rokkari putoaa kuin eno veneestä, ei pysty edes peesaamaan. Poikkeuksia on, muttei niin kovin paljon.

velipesonen:Ongelma on siinä että jos toimittaja lähtee vähänkin haastamaan rokkaria niin rokkari putoaa kuin eno veneestä, ei pysty edes peesaamaan. Poikkeuksia on, muttei niin kovin paljon.
 
Itse olen taas havainnut ongelman olevan siinä ettei osa toimittajista useinkaan ole perillä koko musiikista millään tavalla.Suorastaan myötähäpeää aiheuttaa toimittaja joka viljelee musiikin teorian termejä ja on ilmiselvästi aivan pihalla siitä mitä ne tarkoittavat.
 
Ja kun musiikilliset perustiedot ovat hatarat jää jäljelle typerä snobbailu.
 
Tämä ei liity Alataloon ja Hurriganesiin sinällään mitenkään.

velipesonen: Silloin pystyi argumentoimaan lyhyesti.
Mutta sitten tuli punk ja muutti kaiken. Nimittäin punkbändit olivat kyllä epäkaupallisia mutta eivät enää automaattisesti hyviä!
 
PLUUSSAA!! Ilmaiset asian kovin kauniisti. Itselläni tulee mieleen toinen h-alkuinen
adjektiivi, joka kuvaa useaa tuon ajan punkbändiä.

Kyllä nykyäänkin löytyy piirejä joiden mielestä kaikki kaupallinen musiikki on täyttä paskaa mutta 70-luvulla se epäkaupallinen musiikki oli musiikin valtavirtaa ja sehän on oikeastaan aika uskomatonta kun asiaa jälkikäteen ajattelee. Tässä maassa siihen asiaan vaikutti erittäin paljon taistolaistaustainen Love Records joka tuotti epäkaupallista taidemusiikkia Hurriganesin, Juice Leskisen ja Hectorin tuomilla voitoilla.
 
Myöhemmin tuli Poko jonka julkaisupolitiikka oli erilainen ja osittain samanlainen. Poko pyöritti toimintaansa Eppu Normaalin ja Popedan varassa mutta se ei julkaissut taiteellista eikä edes tekotaiteellista paskaa vaan ihan puhdasta paskaa, suurimmaksi osaksi se johtui siitä että Epen musiikkimaku on ihan perseestä.
 
Tästä huolimatta ja juuri tästä syystä suomalaisen ja erityisesti suomenkielisen rockmusiikin kulta-aikaa oli 70-80 luvut. Sitä ennen tuotettiin halpoja Elvis ja Beatles kopioita ja sen jälkeen jatkettiin taas samoilla linjoilla.

Atomic Cafe: Sitä ennen tuotettiin halpoja Elvis ja Beatles kopioita ja sen jälkeen jatkettiin taas samoilla linjoilla.
 
Nykyään olisi kova sana saada edes Frankie Avalon - ja Hollies-kopioita.

Tuo on kyllä ihan totta mutta tarkoitin sitä että suomalaisessa rockmusiikissa oli hetken pienen sellaista omaleimaisuutta ja kuitenkin myös tasokkuutta että sellaista ei monesta maasta löytynyt silloin eikä löydy vieläkään.
 
Hurriganes oli Love Recordsille suuri ja vakava ongelma koska se oli sen tuottoisin myyntiartikkeli mutta Hurriganesin olemassaoloa ja siitä hyötymistä oli ihan helvetin vaikea perustella poliittisilla tai taiteellisilla syillä. Hector ja Juice istuivat yhtiön linjaan ihan hyvin mutta Hurriganesista ei levy-yhtiön sisällä puhuttu mitään, vihelleltiin ja katsottiin toiseen suuntaan kun Remu kävi hakemassa kottia.
 
Ja sanomattakin on selvää että Hurriganes oli se osapuoli joka hävisi eniten rahaa kun levy-yhtiö meni konkurssiin.

Atomic Cafe: hetken pienen sellaista omaleimaisuutta ja kuitenkin myös tasokkuutta
Jota ei siis nyt ole? Missään suomalaisen rock-sateenvarjon alla?
 
On varmaan totta, että jaottelu oli kategorisempaa aiemmin, ja rajalinjat menivät jyrkemmin mainitsemallasi tavalla genrejen välillä, mutta minun mielestäni tämäkin väitteesi:
 
Atomic Cafe:Tästä huolimatta ja juuri tästä syystä suomalaisen ja erityisesti suomenkielisen rockmusiikin kulta-aikaa oli 70-80 luvut. Sitä ennen tuotettiin halpoja Elvis ja Beatles kopioita ja sen jälkeen jatkettiin taas samoilla linjoilla.
 
... sisältää ensinnäkin aika vastaavia voimakkaita mustavalkoisia leimoja ja lisäksi tuo ilmi sen, että tuollaiset luokittelevat leimanlyönnit ovat ehkä kadonneet genrejen väliltä niiden sisään. Jos kaikki rock oli ennen joidenkin mielestä kaupallista (kapitalistista) paskaa niin nyt jokaisessa genressä, jos niistä ylipäänsä piitataan, sama jaottelu rakennetaan sisäisesti. Osaa pidetään omaleimaisena, ja muu nimetään aivottomiksi kopioiksi. Jäin siis miettimään, onko tuo vapautumista, perustuuko se todellisiin laatueroihin, vai rakennetaanko sitä aiempaa vallankäyttöä nyt vain hieman eri muodossa.

Otin kantaa vain valtavirtamusiikkiin, yleistämistä harrastan yleisesti koska se on kivaa mutta kyllä sieltä rivien välistä aina toisinaan pitäisi löytyä jotain muutakin sanomaa tai ainakin parhaani mukaan siihen pyrin, tiedä sitten miten hyvin tai huonosti siinä onnistun.
 
Kyllä suomalaisessa musiikissa varmasti edelleenkin on omaleimaisuutta siellä jossain pinnan alla mutta suuria (ylikansallisia) levy-yhtiöitä se omaleimaisuus kiinnostaa vain siinä tapauksessa jos sen voi muuttaa rahaksi. Niin omituiselta kun se nykyään tuntuukin niin 70-luvulla asia ei ollut näin.

Atomic Cafe: Tuo on kyllä ihan totta mutta tarkoitin sitä että suomalaisessa rockmusiikissa oli hetken pienen sellaista omaleimaisuutta ja kuitenkin myös tasokkuutta että sellaista ei monesta maasta löytynyt silloin eikä löydy vieläkään.
 
Juu ymmärsin. Silloin oli tää suomirock-valtavirtaus, jonka keskeisillä nimillä oli jotain tasoa ja jotain omaleimaisuutta ja jotka myivät hyvin. Siihen kuului ainakin Tuulia-Jollan kolmikko Juice, Eppu, Kone. Silloin kun valtavirtauksessakin on jotain tasoa, on yleensä myös itsensä vaihtoehtona tarjoavissa artikkeleissa tasoa. Haluan myös väittää että silloin rockmusiikki kiinnosti lahjakkaampia ihmisiä enemmän kuin nykyisin. Tilanne voisi taasen muuttua paremmaksi jos saisimme suomalaiselta kuulostavia omaleimaisia bändejä isoon kansainväliseen suosioon. En tiedä miten se tehtäisiin.
 
Hurriganes oli Love Recordsille suuri ja vakava ongelma koska se oli sen tuottoisin myyntiartikkeli mutta Hurriganesin olemassaoloa ja siitä hyötymistä oli ihan helvetin vaikea perustella poliittisilla tai taiteellisilla syillä. Hector ja Juice istuivat yhtiön linjaan ihan hyvin mutta Hurriganesista ei levy-yhtiön sisällä puhuttu mitään, vihelleltiin ja katsottiin toiseen suuntaan kun Remu kävi hakemassa kottia.
 
Siis melkein hävettää kun ajattelee että Love pisti kaikkein myyvimmän bändinsä tekemään levyjä halvimmissa mahdollisissa studioissa, että saatiin poliittisten itkuvirsien laulajat levylle ja myyntiin. Nurmikalliolle iso käsi siitä että Hot Wheels kuulostaa hyvältä. Ja bändille totta kai.
 
Ihme ettei kukaan ole vielä julkaissut kirjaa Love Recordsin taloudenhoidosta. Division-basisti Peter Hook'kin julkaisi Hacienda-kirjan otsikolla "How Not to Run a Club".

velipesonen: Juu ymmärsin. Silloin oli tää suomirock-valtavirtaus, jonka keskeisillä nimillä oli jotain tasoa ja jotain omaleimaisuutta ja jotka myivät hyvin. Siihen kuului ainakin Tuulia-Jollan kolmikko Juice, Eppu, Kone. Silloin kun valtavirtauksessakin on jotain tasoa, on yleensä myös itsensä vaihtoehtona tarjoavissa artikkeleissa tasoa. Haluan myös väittää että silloin rockmusiikki kiinnosti lahjakkaampia ihmisiä enemmän kuin nykyisin. Tilanne voisi taasen muuttua paremmaksi jos saisimme suomalaiselta kuulostavia omaleimaisia bändejä isoon kansainväliseen suosioon. En tiedä miten se tehtäisiin.
 
En tiedä minäkään, tässä suhteessa olen pessimisti ja luulen että niitä lahjakkaimpia ihmisiä ei saa rockmusiikin pariin kirveelläkään.
 
Nämä suomenkieliset rokkarit olivat edelläkävijöitä omalla alueellaan ja niille keskeisintä koko asiassa oli äidinkieli ja kirjallisuus. Juice ryhtyi biisintekijäksi koska tiesi että runoilijan leipä ei ole edes pitkä tai kapea, sitä leipää ei tipu ollenkaan ja nälkätaiteilija on eri asia kun nälkään kuollut taiteilija.
 
Ajasta kertoo hyvin paljon se kun Mikko Alatalo ihmetteli Hurriganes haastattelussa sitä että sanoman lisäksi Hurriganesilta puuttuu suomenkielinen lyriikka.
 
Toisaalta Hurriganes ja nämä vähemmän nälkäiset nälkätaiteilijat vaikuttivat myös valtavirtojen ulkopuolella. Ne nostivat tasoa ja houkuttelivat alalle todellisia lahjakkuuksia, avasivat kanavia, antoivat itseluottamusta ja synnyttivät vastavoimia.