Jäi harhaan askel unien ja syys vei sanansa,
onnettoman ihmisen, ken kulki osansa,
niin helpoin tein voi tunnustaa, tai toisen tuomita,
tuntematta sisintä, kuin oven sulkea,
minä kun oon mennyt, enää odota mä en, mitään mitä sinulta, mä silloin saanut en,
kun vielä sinuun luotin, silloin kun mä sinut näin, kun olit mulle ihminen, et taakka sisälläin,
niin kauan katsoin sivusta, nyt joudun kääntämään, ne sivut, jotka tunsin, niistä tuntuma vain jää,
reuna vanhan paperin kun viiltää sormenpään
auki, niin kuin sydänkin, on aika hengittää
en aio enää odottaa, en tietäs kulkea, mä missä en voi olla, enkä osaa valita,
mun maailma on auki, oman taivaani mä teen,
sen taivaan missä onni on ja kaikkeus väreineen
askel, vielä pieni on, mä silti otan sen,
tuulen, missä suunta on,
ja toisin valitsen Tatta the orginal Grazy Mama! Sepä se, so not!
Jos elämää seuraa kuolema... on väistämätöntä, että me molemmat olemme yhtä aikaa perillä.... |
tatta
soihtu55