Aihe: Kitaran huolto vai suosiolla uusi kitara?
1 2
Rämppy
26.08.2010 22:59:08
Ennen kalliimpia toimenpiteitä kokeilisin säätää mikit optimikorkeudelle. Luultavasti sulla on mikit liian korkealla, näin on usein tehdas-säätöjen laita. Kokeilepa laskea vaikka toinen mikki oikein rankasti alemmas. Ja siitä sitten ihan puoli ruuvien kierrosta kerrallaan ylemmäs, kunnes löytyy sweet spot. Kun sellainen löytyy niin säädä toinenkin mikki siten, että molemmilla mikeillä soi suunnilleen samalla voimakkuudella. Tää homma vaatii kärsivällisyyttä eikä aina tule valmista yhdessä illassa. Kielten korkeus vaikuttaa myös soundiin, usein niin että kielten nosto parantaa soundia. Tietysti myös kaularauta pitää olla säädetty niin, että kielet soi puhtaasti, mutta eivät ole liian korkealla. Kaularaudan säätöohjeet löytyy esim. täältä mnetistä, kannattaa lukea ennen ruuvailua.
Ja mielellään uudet kielet kitaraan ennen säätöjä. Ja kaiken lopuksi hienovire vielä kohdalleen, jos olet säätänyt kielten korkeutta tai kaularautaa.
En sitten malttanut olla sanomatta.
trih
26.08.2010 23:15:55
Rämppy: Ennen kalliimpia toimenpiteitä kokeilisin säätää mikit optimikorkeudelle. Luultavasti sulla on mikit liian korkealla, näin on usein tehdas-säätöjen laita. Kokeilepa laskea vaikka toinen mikki oikein rankasti alemmas. Ja siitä sitten ihan puoli ruuvien kierrosta kerrallaan ylemmäs, kunnes löytyy sweet spot. Kun sellainen löytyy niin säädä toinenkin mikki siten, että molemmilla mikeillä soi suunnilleen samalla voimakkuudella. Tää homma vaatii kärsivällisyyttä eikä aina tule valmista yhdessä illassa. Kielten korkeus vaikuttaa myös soundiin, usein niin että kielten nosto parantaa soundia. Tietysti myös kaularauta pitää olla säädetty niin, että kielet soi puhtaasti, mutta eivät ole liian korkealla. Kaularaudan säätöohjeet löytyy esim. täältä mnetistä, kannattaa lukea ennen ruuvailua.
Ja mielellään uudet kielet kitaraan ennen säätöjä. Ja kaiken lopuksi hienovire vielä kohdalleen, jos olet säätänyt kielten korkeutta tai kaularautaa.

 
Kuules ne mikit on järjestään liian matalalla = huono soundi = kitarakauppaan vaihdattamaan "paremmat mikit". Kun mikit ovat oikeassa paikassa niin soundi on hyvä. Me ei eletä onneksi enää niitä wanhoja aikoja jolloin mikit oli kuraa. Nykyään säädöt ovat kuralla ja tarkoituksella jos keppi maksaa yli 200 euroa. Olen nähnyt järkyttäviä tapauksia joissa pahimmillaan etsitään parempaa soundia kun mikki on sentin päässä kielistä ja halutaan vähän hevimpää. No hevimpi tuli kun nosti mikkiä 80% :D. Eikä maksanu mitään.
 
Jokainen voi kokeilla laulaa laulumikrofooniin metrin päästä ja verrata sitä 1 cm päästä laulettuun...
Rhythm In Jump, Dancing Close To You.
Rämppy
26.08.2010 23:41:08 (muokattu 26.08.2010 23:43:19)
trih: Kuules ne mikit on järjestään liian matalalla = huono soundi = kitarakauppaan vaihdattamaan "paremmat mikit". Kun mikit ovat oikeassa paikassa niin soundi on hyvä. Me ei eletä onneksi enää niitä wanhoja aikoja jolloin mikit oli kuraa. Nykyään säädöt ovat kuralla ja tarkoituksella jos keppi maksaa yli 200 euroa. Olen nähnyt järkyttäviä tapauksia joissa pahimmillaan etsitään parempaa soundia kun mikki on sentin päässä kielistä ja halutaan vähän hevimpää. No hevimpi tuli kun nosti mikkiä 80% :D. Eikä maksanu mitään.
 
Jokainen voi kokeilla laulaa laulumikrofooniin metrin päästä ja verrata sitä 1 cm päästä laulettuun...

 
Voi ne mikit olla joskus liian alhaallakin, mutta mun kokemus tehdassäädöistä on enimmäkseen päinvastainen. Ainakin lähes kaikissa uusissa kitaroissa, mitä olen ostanut tai muuten kokeillut, mikit tuppaavat olemaan liian ylhäällä, jolloin soundi on sävytön, liian puskeva ja vailla dynamiikkaa. Voimakas ulostulo ei ole sama kuin hyvä soundi.
En sitten malttanut olla sanomatta.
Mr. Speed
27.08.2010 00:03:30
Rämppy:Voimakas ulostulo ei ole sama kuin hyvä soundi.
 
Eikä toisin päin. Eikä korkeallakaan olevissa mikeissä mitenkään ylikompressoitunut soundi vältsisti ole :)
Telecaster on kaunis kuin Johanna Tukiainen. http://www.youtube.com/watch?v=VmZ35VCV978
Objectif Lune
27.08.2010 23:01:19
 
 
trih: Vieläkään ei ole selvillä onko kitara edes oikeaissa säädöissä ja uusilla kielillä. Ennen kuin ne on selvillä ei kannata puhua "paremmasta" ku ei peruskäyttäjälle hirveästi parempia soittimia hintaluokassa ole kuin vaikkapa epin lp std. Sen pitäis toimia helvetin hyvin ja olla helvetin hyvä kitara.
 
Heh, uudet kielet mainitsinkin jo tuossa ensimmäisessä viestissä. Kuollut sävel katosi, kun nostin tallaa. Se tosin taisi mennä hieman liikaa.
 
Nyt on sitten tyhmän kysymyksen vuoro. Miten tuollaisissa humbukereissa nostetaan mikkiä? Onko tarkoitus siis nostaa koko metallihärpäkettä vaiko ainoastaan ruuvailla kielen alla olevia ruuveja? Eiköhän se parempi soundi löydy ihan korvalla joten oikean korkeuden tietää vasta soitettaessa. Aika matalalla nuo näyttvät olevan, mutta herra yksin tietää ovatko oikeasti.
 
Joka tapauksessa on hyvä pointti, että kitara kannattaisi säätää mahdollisimman hyväksi ennen kuin tekee ratkaisevia päätöksiä. Seuraava kitara nyt on joka tapauksessa "astetta parempi" eli ei itämaan hikipaja -tuote. (Kyseessä on laadun lisäksi myös periaatekysymys)
Hi-Power
27.08.2010 23:16:09 (muokattu 27.08.2010 23:23:37)
 
 
Mikkien kehyksessä on lyhyemmillä sivuilla keskellä ruuvit joilla säädetään mikkien korkeutta....Elä ny ainakaan tässä vaiheessa ala niitä kielien alla olevia ruuveja väänteleen...
 
PS. olisiko ihan mahdoton ajatus jos kävisit säädättään kitaran jollain asiansa osaavalla kaverilla ja samalla itse tutustuisit säätämisen mailmaan vaikka sitten lukemalla alan julkaisuja sekä epäselvissä asioissa sitten taas kyselyä tänne palstalle.
Hyvin säädetystä kitarasta on sitte helppo katsoa miten asiat pitää olla kun hankit sen Gibsonin. Kitaran hinta ja laatu ei takaa sitä että se on hyvin säädetty vaan se on yleensä kiinni myyjästä/säätäjästä.
Objectif Lune
27.08.2010 23:22:54 (muokattu 28.08.2010 00:11:51)
 
 
Hi-Power: Mikkien kehyksessä on lyhyemmillä sivuilla keskellä ruuvit joilla säädetään mikkien korkeutta....Elä ny ainakaan tässä vaiheessa ala niitä kielien alla olevia ruuveja väänteleen...
 
Huomasimpas. Kärsimättömänä tuli sitten avattua tuollainen mikkihärpäke ja vaikka asian olisi saanut selville näköjään tätäkin kautta niin olipahan ainakin jossain määrin opettavainen kokemus ;)
 
*muoks* Nyt siis ensin säädän tallan mahdollisimman hyvin ja sen jälkeen alan tapella mikkien kanssa. Harmi vain, ettei voi kovin kovaa luukuttaa kerrostalossa.
 
*muoks2* Vastaanpas tuohon PS-kohtaan. Luulen, että aika pitkälle pääsen itse kokeilemalla, mikä kuulostaa hyvältä. Siis nyt, kun on tullut tutustuttua kitaran säätömahdollisuuksiin. Sen verran osaan itsekin, etten onnistu hajottamaan mitään ja monet asiat kuulee ja huomaa ihan terveellä järjellä. Jos ei haluttua lopputulosta löydy niin missään tapauksessa tuo ei ole poissuljettu vaihtoehto. Eikä kitaran näyttäminen ammattilaisella varmaan muutenkaan huono idea olisi.
 
*muoks3 ikään kuin jotain kiinnostaisi* Nostin mikkejä ja ainakin tässä vaiheessa tuntuu siltä, että soundi selvästi kirkastui.*
trih
28.08.2010 12:31:37
Objectif Lune:
*muoks3 ikään kuin jotain kiinnostaisi* Nostin mikkejä ja ainakin tässä vaiheessa tuntuu siltä, että soundi selvästi kirkastui.*

 
Ta daa. Nuo mikit näissä ovat melko heikkotehoiset verrattuna "hevi"mikkeihin mutta ite ainakin olen saanut ihan hyvää soundia. Ja puhun siis uudemmista epeistä enkä 90-luvun versioista, niissä ne mikit ei ole kummosia.
Rhythm In Jump, Dancing Close To You.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)