Yleistä keskustelua musiikista ›

Tuli tämmöisiä ajatuksia mieleen, kun lueskelin Imperiumin palstoilta Trio Niskalaukaukseen liittyvää keskustelua:
 
Monen bändin kohdallahan käy(hieman yksinkertaistettuna) siten, että uran alkuvaiheessa bändi saa kulttisuosiota ja alan kriitikot kehuvat. Sitten, jos jossain vaiheessa suosio lisääntyy ja bändi alkaa näkyä laajemmin paikallisessa musiikin kentässä, osa vanhoista faneista alkaa menettää mielenkiintoaan. Kuitenkaan samanaikaisesti musiikillista muutosta ei välttämättä tapahdu juuri lainkaan, vaan mielenkiinnon laimenemisen syynä näyttäisi joskus pintapuolisella tarkastelulla olevan juuri suosion kasvu. Moni pitää moista käytöstä ns. Rumba-ilmiönä(kuunnellaan kaikkea mikä on "cool" ja undergroundia ja "epäkaupallista"), mutta mietin, voisiko ilmiötä selittää yhteisöllisyyden pohjalta?
 
Useinhan on nimittäin niin, että kulttibändien yleisöt ovat loppujen lopuksi aika pieniä, ja pienimmillään keskittyvät yhdelle paikkakunnalle tai jopa yhteen kaupunginosaan(Kallio-rock, Itä-Helsingin rapkuviot). Joka tapauksessa kulttisuosiota nauttivat bändit usein tavoittavat musiikillaan juuri tietyntyyppisiä ihmisiä, jotka esim. käymällä keikoilla ja keskustelemalla vaikkapa muusikoiden.netissä muodostavat tietynlaisen väljän yhteisön, jonka jäsenet eivät usein edes tunne toisiaan kunnolla, mutta joita usein yhdistää jokin muukin asia kuin sama suosikkibändi. Ts. myös tietynlaiset kiinnostuksen herättävät tekijät, luonteenpiirteet jne, ovat usein yhteneviä.
 
Kun bändi sitten breikkaa suuremman yleisön tietoisuuteen, sen kuulijakunta laajenee sellaisiin mittoihin, ettei enää voida puhua yhteisöstä vaan massasta. Bändi saa täysin uudenlaisia faneja, ja osalle vanhoista faneista kenties syntyy jonkinlainen alitajuinen ajatus siitä, kuinka "tuollaisetkin dorkat kuuntelee nykyään MEIDÄN bändiä". Mielenkiinto hälvenee, koska bändi ei olekaan enää pienen ihmisjoukon oma juttu, vaan "koko kansan rokkarijoukko".
 
Tämmöisiä ajatuksia tuli mieleen, toivottavasti ymmärsitte pointtini. Olenkohan aivan hakoteillä?

Jep. Sain pointin ja oot ihan oikeassa. Samasta ilmiöstä on muuten keskusteltu täällä ennenkin.

Hyvä keskustelunaihe, BaariMikko! Uskon, että kuvaamasi tilanne "perusfanit hylkäävät liian isoksi kasvaneen bändin" tapahtuu melko usein kun bändi lyö itsensä läpi suuren yleisön tietoisuuteen. Esimerkiksi Kissille kävi käsittääkseni hieman samoin - tosin uran myöhemmässä vaiheessa. Muistan lukeneeni, että 1970-luvun lopulla kun Kiss alkoi tehdä disco-vaikutteista musaa osa perusfaneista käänsi selkänsä bändille. Lisäksi fanien ärtymykseen vaikutti myös se, että noihin aikoihin Kiss alkoi tuoda markkinoille erilaisia oheistuotteita mm. nukkeja, lunch-boxeja ym. ja konserteissa alkoi näkyä vanhempia lapsineen. Kiss oli siis joidenkin fanien mielestä muuttunut liian kaupalliseksi. Voisi kuvitella, että muidenkin bändien esim. Gunnareiden kohdalla on tapahtunut vastaavaa silloin kun bändistä tuli megabändi ja Gunnareiden videot alkoivat pyöriä MTV:llä.

Itse tykkäsin YUP.sta sillon kun se ei vielä ollut suuressa suosiossa. Ei siitä enää samalla tavalla innostu kun kaikki hehkuttaa sitä ja biisit soi radiossa jne.
 
Vaikka hyviähän niiden uudetkin biisit on..

Samaa on tapahtunut selvästi Kotiteollisuuden kohdalla. 'Rakastaa/Ei rakastaa' vielä meni, mutta 'Minä olen' oli tr00faneille liikaa. Mä oon oikeestaan diggaillu KT:ta aina hivenen, mutta viimeaikoina respect on vain kasvanut. Eli käänteisenä tuo, mitä Baarimikko teorisoi.

Kyllähän tuollainen ilmiö on olemassa, kuitenkin aika marginaalinen.
 
Kuitenkaan samanaikaisesti musiikillista muutosta ei välttämättä tapahdu juuri lainkaan.
 
Tätä en kyllä niele, varsinkaan kun mainitsit esimerkiksi Trio Niskalaukauksen. Kun YUP sai enemmän julkisuutta, muutos musiikissa oli mielestäni merkittävä. Kotiteollisuuden ensimmäinen suurempi läpilöynti Tomusta ja tuhkasta oli levy, jonka kautta itse tutustuin bändiin, kuuntelin ekat pari päivää aivan hohteessa ja sitten kyllästyin. Se oli hieman erityyppinen levy kuin esimerkiksi Eevan perintö, jota ihmettelin aluksi, mutta lopulta se viihdytti itseäni eniten heidän kaikista levyistään.
 
Yleensä tuo porukka on sitä kaikkein kovaäänisintä, joten ei välttämättä kannata heistä kovin suuria johtopäätöksiä vetää.

"tuollaisetkin dorkat kuuntelee nykyään MEIDÄN bändiä"
 
Tuossahan tuo kiteytyy.
 
Sen enempiä mahdollisiin musiikillisiin muutoksiin puutuumatta, kyseessä on se kuinka olaan koettu omaksi jutuksi ja jopa ehkä "löydöksi" joku tietty bändi ja yhtäkkiä tämä onkin yleistä omaisuutta. Tanan tampiot tulee sun reviirille! Eihän se ole siistiä digata semmosta bändiä mitä ihan kaikki kuuntelee! Varsinki teini-ikäinen pikkuserkku! Aaargh!
 
Tästä sitten päästään vääntämään tätä "ne on myynyt itsensä" juttua taas, jotta voidaan perustella se, että jossain tietyssä vaiheessa pidettiin bändistä ja suosion kasvun jälkeisistä levyistä ei.
 
En tietysti kiistä sitä, etteikö tälläistä kaupallistumista ihan oikeasti tapatuisi, mutta kuitenni..

Musiikki on vahvistaa ihmisen identiteettiä.
 
Kun kuuntelee tietynlaista musiikkia, erottuu joukosta (sillä eihän kukaan meistä halua olla massaa). Jos tästä musiikista tulee valtavirtaa niin ei "itsenäisesti ajattelevan" ja "erilaisen" ihmisen ole enää soveliasta kuunnella sitä.
 
On korkeintaan korrektia mainita että "Minä kuuntelin Apulantaa silloin 1994 kun ne soittivat punkkia ja Anttikin oli mukana bändissä"

Jos sitä tulee joka tuutista joka päivä niin totta sitä kyllästyy.
Kyllä määkin tykkään hulluna Sushista kun sitä muutaman kuukauden välein syö, mutta jos joutuisi joka päivä ahtamaan napaansa niin en voi kuvitella miten oksettavaa se olisi.
 
- Musiikki olisi kiellettävä julkisissa tiloissa -

Olen huomannut omalla kohdalla että monen bändin kanssa on käynyt näin.

Olen sitä mieltä, että pändit tulevat ja menevät ja kierto voi ola yllättävänkin nopeaa. Vain harva pärjää kiristyvässä kilpailussa ja pääsee ns. vihreälle oksalle- jotkut toki.
Hienoa, että meillä on jo kansainvälistäkin menestystä saavuttaneita ryhmiä ja artisteja, kuten esim. The Rasmus ja Ville Valo. Vanhana tanssimuusikkona en juurikaan heistä piittaa, mutta olen iloinen, että näin on kuitenkin käynyt. Keskityn omiin projekteihin seuraten kuitenkin sivussa mielenkiinnolla musiiikirintaman muutoksia eri populaarimusiikin alueella maassamme.

Kyllähän tuo Baarimikon kirjoitus ihan paikkansa pitää. Ennenhän kaupallinen menestys oli vähän niinkuin kaikkien tavoitteena, mutta siinä vaiheessa kun jonkinlainen underground-ilmiö sai enemmän jalansijaa musiikissa (eli jo kauan ennen minun syntymääni), niin alettiin puhua siitä miten yhtyeet ja artistit "myyvät itsensä" kun siirtyvät esimerkiksi suurelle levy-yhtiölle entisen katu-uskottavan pikkulafkan leivistä, tai kun muuten vaan saavat levyn listoille eli kun myyntimäärät kasvavat. Kai se sitten on kauheaa, kun oma suosikkiyhtye saa ison hitin/hittilevyn ja kaikki ostavat sitä hirveitä määriä. Koita siinä sitten esittää katu-uskottavaa tr00-undergroundhörhöä, kun lempibändi sijaitsee kaikilla listoilla kärkipäässä ja joka toinen vastaantuleva pikkutyttökin omistaa artistin tuotantoa... ;)
 
Tulee tässä nyt mieleen eräs Iso-Britannialainen orkesteri, jota kuuntelin jo ennen heidän suurta menestystään jopa Suomessa. Ennen sitä levyjen saanti silloin joskus oli vähintäänkin hankalaa (sen ensimmäisenkin sisko onnistui jollain ilveellä jostain löytämään, ja viimeinen kappale oli siinä liikkeessäkin kyseessä, joten suurkiitokset siskolle), mutta kun hittilevy pyöri listalla ja jopa sen kärkipäässä aikansa, niin johan alkoi levyjä ja sinkkuja ilmestyä lähimpään Anttilaankin. Ei se silti minua haitannut. Levy oli helvetin hyvä, kyllä se oli menestyksensä ansainnut. Sittemmin yhtyeen suosio on Suomessa hiipunut, mutta kyllä ne kaikki hittilevyn jälkeisetkin levyt ovat minusta hyviä. Jos heidän seuraavasta albumistaan tulisi jälleen suuri kaupallinen menestys, niin en olisi siitä lainkaan pahoillani, päinvastoin. Ei se minulta ole pois, jos yhtye jota kuuntelen menestyy.

Niin siis. Semmoista bändiä joka on listoilla ei kuunnella. Semmoista bändiä jonka biisit soivat tauotta radiossa ei ainakaan kuunnella. Paitsi jos se bändi on jo hajonnut (mielellään vähintään kymmenen vuotta sitten) tai ainakin puolet sen alkuperäisjäsenistä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Ja jos joku muukin innostuu siitä samasta bändistä, niin sen kuuntelu on lopetettava välittömästi ja levyt vietävä divariin tai kirpputorille. Pitkän linjan bändejä, jotka viettävät pitkää hiljaiseloa levyjen välillä tai tekevät comebackia kohdellaan suvaitsevaisemmin, ymmärtäväisesti kulmakarvoja kohotellen. Kunhan tällaiset orkesterit toimivat asiallisesti ja ovat rock. Muussa tapauksessa tuomio on ankara: Kaupallista paskaa, laskelmointia, rahastusta ja yleisön väheksymistä. Ja sama juttu yksittäisten artistien kohdalla. Paras artisti on sellainen joka on joko haudassa tai ryhtynyt buddhalaiseksi munkiksi. Eihän sellaista esiintyjää kestä kukaan joka tekee uusia levyjä ja esiintyy mahdollisesti jopa alan lehdistössä (siis muuten kuin kaipaavien/ylistävästi muistelevien artikkelien
muodossa).
 
Jos joku toimii tästä kaavasta poikkeavasti, häntä haukutaan homoksi, nyhveröksi ja kaupallisuuden tukijaksi.
 
Näin meillä.

Tätä en kyllä niele, varsinkaan kun mainitsit esimerkiksi Trio Niskalaukauksen. Kun YUP sai enemmän julkisuutta, muutos musiikissa oli mielestäni merkittävä.
 
Tuostapa tuli mieleeni, että asiahan on todennäköisesti toisinpäin, eli kun muutosta musiikissa tapahtui, alkoi tulla myös enemmän julkisuutta. Josta pääsen asiaan...
 
En sano tuota edellistä sillä, että bändi tekisi tietoisen valinnan, että nyt tehdään suorempaa ja helpompaa musiikkia, jotta tulisi julkisuutta. Uskon vilpittömästi siihen, että monen bändin kohdalla on kyseessä se, että kasvetaan itse. Maailma muuttuu, musiikki muuttuu, vaikutteet ja soittajien omat musiikkimaut muuttuvat. Sen perusteella myös kehittyy orkesterin musiikki. Suuntaan taikka toiseen. Tuskinpa monikaan bändi tekee tietynlaista musiikkia vasten tahtoaan. Josta päästään asiaan 2.
Eli mahdollisten markkinavoimien ja levy-yhtiöiden painostus tekemään tietynlaista musiikkia. Varmasti tällaista esiintyy, ehkä enemmän tuolla suuressa maailmassa, jossa on hivenen suuremmat markkinat kuin Suomessa. HIM on mielestäni hyvä esimerkki. Englannissa ei kelvannut sama video kuin saksassa, myöskään bändin levynkansi ei kelvannut levy-yhtiön Englannin edustajille ja vastaavanlaisia juttuja (näin ainakin Synnin Viemää -kirjan mukaan).
Tietenkin myös Suomessa levy-yhtiöt asettavat jotain rajoja yhtyeen toiminnalle, mitä ei kerta kaikkiaan voi tehdä tms..., mutta se missä mittasuhteissa se Suomessa tapahtuu on aika pientä. Näin uskon ja toivon. Tässä maassahan ei kuitenkaan rockmusiikilla pääse rikastumaan. Ja jos pääsee, niin sitten perustetaankin oma tuotantoyhtiö, jonka puitteissa voi sitten tehdä juuri niin kuin itse haluaa.
Iskelmällä ja Idols-musiikillahan pääsee kyllä edes vähän paremmin leiväle, mutta siellähän tätä ilmiötä (vanhat fanit kaikkoavat suosion kasvaessa) tuskin tapahtuu. Varsinkaan Idols-zydeemissä, koska sehän on alusta asti suurelle yleisölle tarkoitettu ja mediassa pyöritetty.
 
Jaa, mitä tässä nyt oikei yritän sanoa. En tiedä. Kunhan pohdin ja heitin joitain ajatuksia ilmaan. Itse olen myös ihmetellyt omalla kohdallani tuota, miksi bändin suosioon nousu tuntuu siltä, kuin se olisi itseltäni jotain pois... Hassuahan se on.
 
(typoja korjailin)

Lukekaapas tuolta hevipalstalta ketju "COB teinien suosiossa!". On nimittäin huvittavin ketju aikoihin. Luulin tuota aluksi vitsiksi, mutta ei se ilmeisesti ollutkaan.
 
EDIT: Axeman 14v:
 
On vaan vitun harmi ku hopparitki jo sanoo kuuntelevansa bodomia.
 
Onhan se nyt vittu, ku raskas metallibändi tuskin haluaisi olla kaiken maailman pissisten suosiossa.
 
Se on surullista kuin noinkin hyvä bändi joutuu massateinejen suosion kohteeksi, ja täten menettää nimensä prkl.

EDIT: Axeman 14v:

Se on surullista kuin noinkin hyvä bändi joutuu massateinejen suosion kohteeksi, ja täten menettää nimensä prkl.
 
Joo, tässä ajattelutavassa on jotain perin huolestuttavaa... :)

Tuossahan tuo kiteytyy.
 
Sen enempiä mahdollisiin musiikillisiin muutoksiin puutuumatta, kyseessä on se kuinka olaan koettu omaksi jutuksi ja jopa ehkä "löydöksi" joku tietty bändi ja yhtäkkiä tämä onkin yleistä omaisuutta. Tanan tampiot tulee sun reviirille! Eihän se ole siistiä digata semmosta bändiä mitä ihan kaikki kuuntelee! Varsinki teini-ikäinen pikkuserkku! Aaargh!
 
=) Tästä tulee mieleeni ihmisen _omistus_halu/hulluus, mikä muka antaa joillekin faneille ns. omistusoikeuden eli "Tanan tampiot tulee kuuntelee MUN pändiä". Joskus vaa miettii tällästä näkökulmaa. Laulu&soitinyhtyehän tekee musiikkia kaikille eikä vaan sulle/mulle.
 
Tästä sitten päästään vääntämään tätä "ne on myynyt itsensä" juttua taas, jotta voidaan perustella se, että jossain tietyssä vaiheessa pidettiin bändistä ja suosion kasvun jälkeisistä levyistä ei.
 
En tietysti kiistä sitä, etteikö tälläistä kaupallistumista ihan oikeasti tapatuisi, mutta kuitenni..
 
Ihana iänikuinen sellout syndrooma, onkohan oikeasti maailmassa yhtäkään artistia/orkesteria joka pystyisi täysin rehellisesti ja puhtaalla omallatunnolla sanoa tekevänsä musiikkia vain ja ainoastaan itselleen.
 
Ite usein asiaa miettiessäni tuun tulokseen että ei ole, teet vaikka biisin tyttö ystävällesi jonka pää tarkoitus ei ole olla kaupallinen mutta silti haluat että muutkin tykkäisivät siitä.
 
Pirun sydän on yksinkertaisesti tyhjenetty monimuotoisiin vastauksiin seuraavaa täyttöä varten.

En sano tuota edellistä sillä, että bändi tekisi tietoisen valinnan, että nyt tehdään suorempaa ja helpompaa musiikkia, jotta tulisi julkisuutta. Uskon vilpittömästi siihen, että monen bändin kohdalla on kyseessä se, että kasvetaan itse. Tuskinpa monikaan bändi tekee tietynlaista musiikkia vasten tahtoaan.
 
Komppaan tässä vaiheessa.
 
Varmaan vituttaa, jos ns. "alkuperäisfanit" lakkaa kuuntelemasta ja kritisoi, kun bändin musiikki muuttuu. Tai ei ehkä niinkään kuuntelemattomuus vaan juuri tuo "Ei tää oo enää samanlaista, kun sillä ja sillä levyllä. Ihan humppaa" tms. Fanien pitäisi ymmärtää juuri tuo, että yhtyeet (ainakin useimmiten) tekevät sitä, mikä omaan korvaan soi parhaiten. Eli eniten tympii minua ainakin se, jos artistin oma valinta kyseenalaistetaan.
 
On tietysti tällasiakin artisteja, jotka muuttuu jatkuvasti ja yrittävät pitää itsensä markkinoilla. Madonna on tästä hyvä esimerkki. Mutta ei tuo ainakaan minua haittaa. Päinvastoin tulee semmonen kunnioitus hlöä kohtaan, joka on pystynyt tuollaisenkin uran tekemään ja pysymään ajan hermoilla.
Tilanne voisi olla toinen esim. Strokesin (tai minkä vaan saman tyyppisen bändin) kanssa, jos tyypit tekisivätkin yhtäkkiä jotain eurohumppaa 80-luvun malliin, kun se nyt tuntuu olevan tuloillaan (ainakin tuolla vaatemaailmassa).
 
Tulikohan vähän jaariteltua? No... kertokaa te... :)

Jos sitä tulee joka tuutista joka päivä niin totta sitä kyllästyy.
 
Totta. Ja osittain tähän liittyen, eihän sitä ikuisuuksiin jaksa jos bändi toistaa samaa kaavaa vuodesta toiseen. Niin sanotusti 'alusta asti' mukana olleiden on ehkä vaikea myöntää itselleen, että "ei enää yksinkertaisesti kiinnosta", mutta kaupallisen menestyksen myötä tämä tr00-fani saa hyvän tekosyyn jättää bändi syrjään (ja säilyttää näin ollen myös ug-maineensa).
 
Musiikillisen paikallaan polkemisen ei tietenkään tarvitse suoraan tarkoittaa, että bändi suoltaisi paskoja biisejä, mutta selväähän se, ettei innostus kestä ikuisuuksiin jos junnataan samoja juttuja vuodesta toiseen. Syitä lienee varmasti monia, turha niitä on eritellä tässä.