Rummut: soittaminen ›

kazaa: Luulisi Jazzmiehen olevan opettajana hieman avarakatseisempi. Tai ehkä tämä järkkymätön asenne johtuu juuri opettajuudesta ja koulutuksesta. Meinaan, melkein jokaisessa argumentissa esiintyy jossain muodossa viite ammattilaisuuteen. Jos osaat groovata, töitä löytyy ja keikkaa pukkaa. Mutta entä jos se ei ole hauskaa?
---
Olenko silloinkin huono rumpali?
 
Spekuloinnit jazzmiehen avara/kapeakatseisuudesta ovat turhaa, sillä klisee x-katseisuudesta on heikkoa, asiaankuulumatonta argumentointia. Itse liikun enimmäkseen hyvä-huono-akselilla. Hyväksi ja huonoksi tuomitsemiseen liittyy monia kriteerejä, joita ei MAOL-taulukoista löydy. Niiden erottamiseen tarvitaan kokemusta ja näkemystä, ja oikeaan osuvaan, arvottavaan argumentointiin tällä palstalla pystyy vain muutama. Sen lisäksi arvottavan mielipiteen lausumiseen tarvitaan pokkaa. Sitten tekstistä tulee viihdyttävää, kriittistä, kasvattavaa ja tunteita herättävää.
 
Tekemisen julkisuus on myös hyve. Ammattilaisuus on siis hieno juttu, sillä silloin voi tehdä rakastamaansa asiaan niin, että sillä on kysyntää ja siitä saa korvausta. Taiteentekijän on siis hyvä alistua kilpailulle aktiiviurheilijan tavoin. Juuri tämän takia pian juoksuharrastukseni aloittamisen jälkeen aloin ottaa osaa juoksukilpailuihin, ja viikon päästä on taas HCM. Juosta aikaa ja muita vastaan on vienyt hommaa kovin paljon eteenpäin. Kilpailu, siis markkinatalous jyrätköön myös taiteessa urheilun tavoin. Kyllähän metalli- ja proge-kuvioissakin on jonkinlaiset markkinat, mutta varsin paikalliseksi ja vaikeasti lähestyttäväksi ne jäävät.
 
Rumpalin hyvyys ja huonous lähtee ensitilassa soittamisen laadusta ja toisena tulevat julkisuuskuviot.

jazzmies: Spekuloinnit jazzmiehen avara/kapeakatseisuudesta ovat turhaa, sillä klisee x-katseisuudesta on heikkoa, asiaankuulumatonta argumentointia. .---. Kyllähän metalli- ja proge-kuvioissakin on jonkinlaiset markkinat, mutta varsin paikalliseksi ja vaikeasti lähestyttäväksi ne jäävät.
 
Rumpalin hyvyys ja huonous lähtee ensitilassa soittamisen laadusta ja toisena tulevat julkisuuskuviot.
 
Ah. Nyt on aika helppo arvata tähän tulevat vastaukset. Ne mennee suurinpiirtein näin. Ei missään järjestyksessä.
 
1. Musiikissa ei ole hyvä-huono -akselia. Kyse on mieltymyksistä. (taas)
 
2. Entä jos ei ole kilpailuviettiä? (ihan hyvä kysymys)
 
3. Kirjoitus on kapitalistinen, eikä siksi elä kommunistin "lebensweltissä". (totta)
 
4. Kilpailuvietti on tarpeeton jos soitellaan vain omaksi iloksi. (kumpi syy ja seuraus?)
 
Tiivistettynä vois jotenkin todeta, että jazzmiehen todellisuus koostuu niin paljon suuremmasta määrästä musiikillista sivistystä, ettei sitä moni ehkä meistä tajua. Lopputulemana jazzmiestä antidigataan entistä vähemmän. Musta jm:n pointtien substanssi on loistava, vaikka ilmiasu on ärsyttävähkö. Onneksi monet muut asiat mua ottaa aivoon ennemmin kuin ärsyttävyys.
 
Jazzmies luultavasti puhuu heistä, jotka eivät häntä tajua. Luultavasti myös vanha kunnon sääntö 80/20 pätee tässäkin: Noin 20 % vastustajista kirjoittaa 80 prosenttia vasta-argumenteista. Erityisen kiva olisi lukea niiden 80 % juttuja, joita täällä on aika vähän.
 
Mulla ei ole kiinnostusta alkaa väittelemään näistä, vaan musta on vain melko mielenkiintoista seurata tätä heittelyä. Enkä erityisesti ole jazzmiehen kanssa samaa mieltä, tai eri mieltä. Mä prosessoin vaan nyt. En ole enää samaa mieltä kuin viisi vuotta sitten, mutta uusi katsantokanta on vasta muotoutumassa. Tää on hyvää shittiä siihen.
 
Klo on 12.20 ja ulkona varjossa 28,9 C. Aivot sulaa.

Kaikkein mieluiten luen jazzmiehen kirjoituksia. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta keskustelua ei synny nyökyttelemällä. Metalli vs. muumusa keskustelu on varmaan jazzmiehelle hykerryttävää. JM saa moitteita kapeakatseisuudesta, vaikka hallitsee musikin lajit ja tyylit, on soittajana taitava ja on taatusti nähnyt tai joutunut seuraamaan vierestä näitä "metallimiehiä" niin paljon, että mielipiteelle on syntynyt tukevaa pohjaa.
 
Reilu viikko sitten olimme keikalla, jossa oli lämppäribändi meitä ennen. Lupasin, että samoilla kannuilla saa vetää, kunhan virppa ja pellit ovat omia. Jannu kiinnitteli sitä DW:n tuplaspedua ja sitten ripusteli peltitelineisin messinkilättyjä ja virpaksi todella huonosti setatun halpiksen.
 
Keikan jälkeen kyselin syytä pedaaliin, kun ei sitä soitossa käyttänyt. No lopetuksissa kertoi sitä käyttäneensä. Ihmettelin, miksi pannaan rahaa pedaaliin ja jätetään tosi tärkeä symbaaliosasto retuperälle. "No kun kylitä ei löydy oman tasoista porukkaa, jotka soittaisivat metallimusaa (ei ole taitoa)..." Sitkeässä on luulo metallimusan vaikeudesta ja kaikkivoipaisuudesta.
 
En minä metallimusaa huonompana pidä tai soittajia huonompina. En kyllä parempinakaan. Huonosti soitettua metallia on luullakseni kuitenkin ylivertainen määrä muuhun musaan verrattuna.
 
EDIT: Ja se lämpötila oli kahden tunnin fillarilenkille lähtiessä 29 varjossa ja lenkiltä palatessa 31...

Linnunlaulupuu: Joo, se on yhtä hienoa kuin sun kommaritulkinnat.
 
Jep.
Säkin voisit tulla ton vitun nikkis takaa esille etkä jäkättää sieltä taustalta kun joku säälittävä ämmä.

Bobana: Jep.
Säkin voisit tulla ton vitun nikkis takaa esille etkä jäkättää sieltä taustalta kun joku säälittävä ämmä.
 
???
Otahan vettä välillä. Tai vaihtoehtoisesti muuten vaan iisisti.

Itkekää täällä: http://muusikoiden.net/keskustelu/p … 52&t=180592&o=220&co=60

Pohjimmiltaan en usko musiikinkuluttajan kaikkiruokaisuuteen. Kaikkiruokaisuudesta on tullut etenkin metallistien suosimaa jargonia, missä he kuuntelevat väliin Beethovenia, Kind of Blueta ja Porcupine Treeta peitelläkseen sitä, kuinka hukassa he ovatkaan musiikin suhteen. Aivan kuten metallimusiikki itsekin.
 
Absoluuttinen totuus on taas lausuttu. Kukaan ei voi aidosti ja rehellisesti tykätä useammasta eri musiikkityylistä. Aamen ja hallelujaa.

VeKrio: En ole enää samaa mieltä kuin viisi vuotta sitten, mutta uusi katsantokanta on vasta muotoutumassa. Tää on hyvää shittiä siihen.
 
Just go for it, VeKrio! Kiitos siitä erityisesti, että puhut musiikkisuhteestasi katsantokantana etkä lempi- tai mielimusiikkina. Muutos lähtee subjektista eikä objektista. Hyvä pysyy hyvänä ja huono huonona, mutta niiden erottaminen vaatii monentasoista prosessointia ja arvostukset saattavat muuttua radikaalistikin kasvun myötä.
 
Jotkut tunnustetut klassikot tosin ovat omaan korvaani kuulostaneet heti aivan mahtavilta ja yhä edelleen, kuten Zeppelinin IV, Yesin Close to the Edge, Metallican Black Album tai Coltranen A Love Supreme. Ne ovatkin kaikki täyttä tavaraa, monipuolisia ja miltei täydellisiä levyjä. Mutta jos musiikkiesitys on kompleksimpi tai radikaalimpi, kuten Ornette Colemanin The Shape of Jazz to Come, Metallican Master of Puppets osiltaan, Allan Holdsworthin Atavachron tai Fela Kutin Confusion, luotettavaan arviointiin tarvitaan jo asiantuntemusta.
 
Taas Slayerin Reign in Bloodin kaltaisten roskalevyjen ylistäminen on pelkästään metallistien puuhaa, sillä asiantuntevampi korva ei löydä sieltä muuta arvokasta tekemistä kuin nimikappaleen riffin. Toinen suuri mysteeri on Iron Maiden ja kolmas Dion musiikki. Deep Purplenkin ura on lähinnä epäonnistumisten sarja, vuosi 1972 poissulkien, mutta siitä huolimatta se nauttii suuresta kansansuosiosta tietyissä piireissä legendana.

jazzmies: J
Jotkut tunnustetut klassikot tosin ovat omaan korvaani kuulostaneet heti aivan mahtavilta ja yhä edelleen, kuten Zeppelinin IV, Yesin Close to the Edge, Metallican Black Album tai Coltranen A Love Supreme. Ne ovatkin kaikki täyttä tavaraa, monipuolisia ja miltei täydellisiä levyjä. Mutta jos musiikkiesitys on kompleksimpi tai radikaalimpi, kuten Ornette Colemanin The Shape of Jazz to Come, Metallican Master of Puppets osiltaan, Allan Holdsworthin Atavachron tai Fela Kutin Confusion, luotettavaan arviointiin tarvitaan jo asiantuntemusta.
 
Muut toimivat, mutta Metallica ei ole koskaan toiminut minulle. Holdsworh sen sijaan on ollut mieleen aina.
 
Taas Slayerin Reign in Bloodin kaltaisten roskalevyjen ylistäminen on pelkästään metallistien puuhaa, sillä asiantuntevampi korva ei löydä sieltä muuta arvokasta tekemistä kuin nimikappaleen riffin. Toinen suuri mysteeri on Iron Maiden ja kolmas Dion musiikki. Deep Purplenkin ura on lähinnä epäonnistumisten sarja, vuosi 1972 poissulkien, mutta siitä huolimatta se nauttii suuresta kansansuosiosta tietyissä piireissä legendana.
 
Poika oli ostanut Slayerin Reign in Bloodin ja sitäpä sitten kuuntelin. Tänä kesänäkin kolmesti läpi. Huono. Oikein huono. Uskomatonta, että tätä niin ylistetään joissain piireissä.
 
Iron maidenin ekan sain joululahjaksi ja yritin sitkeästi kuunnella. Ei tullut minusta fania, vaikka kaikki hevi oli yleensä mieleen. Kova suksee kuitenkin bändillä ja jotain on tehty hyvin. Eddie?
 
Diosta olen digannut. Jotenkin se jäyhä meininki ja pateettisuus korniudessaan saa hymyn suupieliin. Onko se oikea syy digata? On se...
 
Purple on jäänyt vähemmälle. Jotenkin ne 70-luvun livelevyjen turhat soolovenyttelyt ilman sanomaa saavat homman haisemaan rahastukselta ideoiden ehtyessä. Hattua nostan kuitenkin, kun noin pitkän uran ovat tehneet.

koera: Kukaan ei voi aidosti ja rehellisesti tykätä useammasta eri musiikkityylistä.
 
Voi tykätä, kunnes tai jos ikinä pääsee siihen pisteeseen, että huomaa pitävänsä muiden asiaa taitavien kanssa samasta, hyvästä musiikista. Tuolloin musiikinlajilla ei ole enää väliä, mutta hyvät levyt painottuvat hyvin eri tavalla eri myyntikategorioihin kuin ennen musiikillisen valaistumisen pistettä. Valaistumisen myötä taiteelliset kokemukset ja tunteet leviävät perehtyneisiin kuulijoihin katrasiksen tavoin siten, että musiikin merkit ja merkitykset muuttuvat vastaanottajissa lingvistiseksi tarinankerronnaksi. Se muistuttaa lapsenomaista ihastumista taidekappaleeseen, mutta asiantuntijat pystyvät pääsemään musiikkinautinnossa monin kerroin syvemmälle herkistyneen korvansa avulla, ikään kuin ymmärtäen mitä muusikot instrumenteillansa kommunikoivat.
 
Ennen valaistumisen pistettä, tai ennen ankaraa, johdonmukaista mutta lempeää analyysia, ei ole selvää subjektiivista käsitystä hyvästä ja huonosta. Tuolloin monityylinen musiikkimaku lähtee eri motiiveista, jotka kaikki eivät ole kuuntelijan tasolla kovin puhtaita tai taidelähtöisiä: kaveripiirin miellyttäminen, musiikin hyväksikäyttö oman psyykeen tai fysiikan "hoidossa", makukysymykset, mielipiteet tai itsensä pettäminen jonkun muun tekijän takia.
 
Omalta osaltani lopullisen silauksen ja vahvistuken rakkaudestani afroamerikkalaiseen musiikiin sain tehdessäni Jukkis Uotilasta ison haastattelun viime syksyn Viidakkorumpu-lehteen. Sitä seurasi eräs oppilaskonsertti, missä bändi veivasti lauteilla Anita Bakerin 'Sweet Loven' jolloin minun oli tunnustettava vieressäni istuneelle kolleegalleni "vittu, että mä rakastan tätä musiikkia". Tuo on ollut ehkä se täysipainoisin musiikillisen valaistumisen hetki tähän asti. Tuolloin R&B oli yhtä kuin jazz, mustan musiikin eetos tuli nippuun kolmessa minuutissa. Sen jälkeen minusta on tullut paljon suopeampi eri musiikinlajeista pitäviä kohtaan, paitsi jos jauhot ovat epäpuhtaat tai hukassa. Eli sydämellistä viikon alkua, dudes!

Oon sivusta vähän seurannu tätä vääntämistä täällä välillä ärsyyntyen ja välillä naureskellen. Aluks olin kyllä tosi närkästynyt Jazzmiehen jutuista, varmaan kalahti liikaa omille näpeille hänen tekstit. Nyt tosin tuntuu että niistä rupeaa löytymään itellekin jotain järkeä ja oikeestaan oon vähän jopa samaa mieltäkin.
 
Voisin ite sanoa olevani puoluejärjestelmässä kohdassa 4 / 2, eli semmonen taide-pelle, mutta samalla jossain muissa projekteissa edustan tota kakkosta.
 
Mä ehkä vaihtasin kyllä kolmosen ja nelosen paikkaa tossa järjestyksessä. Ainakin itellä on mennyt enemmän niinpäin, ensin kolmonen sitten siitä nelonen ja mahdollisesti ehkä lopuksi jossain tuolla ykkösen tietämillä, tiedä häntä. Toi metallijuttu meni ehkä iteltä enemmän musiikkiin tutustumiseen, sitten nelonen varmaan oli vähän sitä että yritti löytää jotain "syvempää" taitojen karttuessa.
 
Kun pikkuhiljaa on huomannut ettei mitään kunnon substanssia löydykään mistään Toolin fibonacci-tahtilajeista, ehkä on tullut sellanen henkinen "luovuttaminen", jolloin etenee taas tasolle 2 - missä haluaa vaan hoitaa oman osuutensa ilman että tulee isompaa sanomista. Ehkä sitä kautta vielä löytää sen substanssin, itse soiton kauneudesta - ei mistään tekotaiteellisesta muka-esoteerisestä paskasta.
 
Hehheh, tuli semmonen vapautunut fiilis kun kirjoitti ton.
 
Anyways, mun pari senttiä..

Hienoa tekstiä, mutta Sweet Love on minusta todella väsynyt biisi.
 
Tai sitten kuulemasi versio oli todella hyvä.

Epämuusikko: Hienoa tekstiä, mutta Sweet Love on minusta todella väsynyt biisi.
 
Tai sitten kuulemasi versio oli todella hyvä.
 
En tarkoittanut sitä, että kappale olisi väsynyt tai ei-väsynyt. Tuolloin kuulija ja kuunneltava kappale olivat ikään kuin yhtä.

jazzmies: En tarkoittanut sitä, että kappale olisi väsynyt tai ei-väsynyt. Tuolloin kuulija ja kuunneltava kappale olivat ikään kuin yhtä.
 
jätkä saavutti jotain higher state of consciousnessiä. Hieno juttu!

Wormwood: Oon sivusta vähän seurannu tätä vääntämistä täällä välillä ärsyyntyen ja välillä naureskellen. Aluks olin kyllä tosi närkästynyt Jazzmiehen jutuista, varmaan kalahti liikaa omille näpeille hänen tekstit. Nyt tosin tuntuu että niistä rupeaa löytymään itellekin jotain järkeä ja oikeestaan oon vähän jopa samaa mieltäkin.
 
Eihän tuo jazzmies oo ollu tosissaan noitten juttujensa kanssa enää sivukausiin.

koera: Eihän tuo jazzmies oo ollu tosissaan noitten juttujensa kanssa enää sivukausiin.
 
Toivon että olet väärässä.
 
+ linkitän nuorta tapausta itäiseltä maalta.
 
http://www.drummerworld.com/drummers/Senri_Kawaguchi.html

Epämuusikko:
 
+ linkitän nuorta tapausta itäiseltä maalta.
 
http://www.drummerworld.com/drummers/Senri_Kawaguchi.html
 
Makeeta meininkiä! Tämä erityisesti teki vaikutuksen. http://www.youtube.com/watch?v=jDngvBMT2Zc
Noin niitä rumpuja pitää soittaa! Erittäin hyvä draivi eikä mitään "yhyy, mun pikkutomi ei ole tarpeeksi lähellä virveliä" yms. vaan silti lähtee. Ja tollainen 3-muunteinen meininki tuossa tempossa ei ole mitään lastenleikkiä. Vaikka siltä se tuossa näyttää! :)
Todellinen luonnonlahjakkuus.
 
Edit: Ei saakeli, tuo mimmi on ihan sikakova tossa biisissä!!!!!11!!! :D

markkuliini: Makeeta meininkiä! Tämä erityisesti teki vaikutuksen. http://www.youtube.com/watch?v=jDngvBMT2Zc
Noin niitä rumpuja pitää soittaa! Erittäin hyvä draivi eikä mitään "yhyy, mun pikkutomi ei ole tarpeeksi lähellä virveliä" yms. vaan silti lähtee. Ja tollainen 3-muunteinen meininki tuossa tempossa ei ole mitään lastenleikkiä. Vaikka siltä se tuossa näyttää! :)
Todellinen luonnonlahjakkuus.
 
Edit: Ei saakeli, tuo mimmi on ihan sikakova tossa biisissä!!!!!11!!! :D
 
Japanilaiset rumpalit eivät ole minulle juurikaan kolahtaneet. Tosin paljon noita ei ole tullut läpi käytyäkään... Katselin lisää pätkiä. Tämä tyttö on huikea.

hollmi-5: Tämä tyttö on huikea.
 
Tytöllä toimii kaikki kuin ajatus, eikä ego pilaa tekemistä.