Useamman vuoden olen tehnyt biisejä bändille ja muuten vaan, mutta nykyään yhä harvemmin saa tyydyttävää tunnetta musiikin tekemisestä saatikka sen soittamisesta. Epäilen että kyse voi olla liiallisesta kriittisyydestä tekemistä kohtaan. Onko muilla tullu tällästä tunnetta vastaan?
Lisättäköön vielä että runsaan vuoden ajan musiikki ei ole yleensäkkään tuonut sen suurempaa nautintoa jostain kumman syystä, saattaapi olla hyvinkin asiaan sidoksissa :) |
aion lopettaa bändeissä soittamisen lähes kokonaan hetkeksi juuri em. syystä.
ei vaan enää jaksa istua treeniksellä "kokeilemassa" jonkun toisen ideoita...
veikkaan, et musan tekemisessä kun tulee toi "vittu tää koko musahomma on perseestä" kannattaa alkaa karsia turhaa pois ja keskittyä oleelliseen, eli oman luovuutensa toteuttamiseen ja/tai luopua koko hommasta, koska nautinnon takia ainakin itse koko hommaa teen, eli en. |
Itse olen aina halunnut, pitää "soitetaan mitä huvittaa" linjaa yllä. Vaihtelu, kun pitää soittamisen mielenkiintoisena, siis ainakin meikäläisen mielestä. Harvemmassa bändissä, se vaan muille kävi. Piti aina valita, joku gerne X tai Y ja pysyä sen sisällä.
"Ehkä" tosta johtuu, että tähän päivään mennessä on tullut soitettua, 10:ssä eri bändissä.
Parissa noista, käytettiin sitä "soitetaan mitä huvittaa" linjaa ja ne on ne, joissa soittaminen tuntui mukavalta. Varsinkin, kun ei tarvinnut alkaa vääntämään biisejä väkisin suuntaan X tai Y, vaan ne sai olla mitä oli.
Viimeisimmissä huomasin suht äkkiä, kuinka puuduttavaa toi "gerne-aidat ympärille ja sitten pysytään siellä" meininki on. Pari tuntia, 3 - 4 soinnun (perus- / duuri-) rokkibiisejä. = Alkoi tuntua, kuin soitais lähinnä samaa biisiä, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja (jne.) Kiitos, mutta ei kiitos. |
baron: Keikalla?
(lyhyt kirjoitus)
No itseasiassa veikkaisin että yleisölläkin on hauskempaa kun bändikin tykkää siitä mitä ne tekee. Ja mielestäni kannattaa ehdottomasti kaataa raja-aitoja. Musiikkia kannattaa tehdä omilla ehdoilla, ei jollain keinotekoisillä määritteillä.
Tunnistan kyllä tuon asenteen, että musiikin tekeminen tuntuu välillä ihan paskalta kun se on omasta mielestäni niin keskinkertaista sontaa (jos edes sitä). Mutta toisaalta sama juttu kaiken luovan työn kanssa. Olen tullut siihen tulokseen, että voin lopettaa sinä päivänä kaiken luovan tekemisen kun olen ensimmäistä kertaa tyytyväinen tuotoksiini. Eli sitä päivää ei tule. :) Kait tässä on kyse siitä, että rima siirtyy (toivottavasti) jokaisella korkeammalle ja korkeammalle. Senpä takia olenkin ryhtynyt suhtautumaan musiikkiin ja kaikkeen muuhun väkertelyyn puuseppä asenteella. Tehdään parasta mitä voidaan näiden tiettyjen (esim kolmensoinnun rock biisin) annettujen olosuhteiden puitteissa. Pistää taitonsa peliin siihen biisiin, eikä sitten jälkikäteen mieti että onko se nyt parempi kuin Stairway to heaven vai ei. Keskittyy vain siihen tekemiseen, eikä astu sen tekemisen ulkopuolelle ja rupea arvostelemaan sitä. Tekemisestä tulee vähän stressittömämpää niinpäin, ja jotenkin se tekemisen hauskuus palaa takaisin.
Näin. |
Wanaja
rkellu
baron
cosmob83