Rock, pop, alternative ›

Oli In Rainbowsilla ihan loistobiisejä kanssa, ei pelkkä hyvä "kokonaisuus". Reckoner, Jigsaw ja Videotape on musta ihan mahtimatskua - jopa sinkkuina olis toiminu ainakin kaks ekaa... (E: taisivat vielä olla sinkkuja..) House of Cards on kanssa äärihieno, mutta pitkälti soundiin ja fiilikseen pohjaava veto. Aika yllättävän pirteä ja toiveikas biisi, miksei koko levy. Bändin paras lätty heti Kid A:n ja Okej:n jälkeen.
 
The Bends tietty toimii kanssa aina.. Vaikka pari biisiä onkin vielä turhan keskitien brittirockia (Bones & nimikappale).
 
HTTT:llä oli pari ihan ässäbiisiä, mutta kokonaisuus tosi hajanainen - tolta levyltä löytyy oikeastaan vähän kaikkea mitä bändi on tehnyt.

author: Aika paksua tekstiä! In Rainbows oli mielestäni todella tiukka levy sekä kokonaisuutena että ihan yksittäisten biisiensäkin puolesta. Okei ei siellä mitään Fake Plastic Treesin tapaista hittiä ollut, mut silti kuuntelen mielummin hyvän kokonaisuuden kuin jonkun hittikimaran läpi.
 
Hittikimarako ei voi olla hyvä kokonaisuus? Nojoo, meitsi on niin yksinkertainen poppari, että tuo taiteellisempi meininki ei oikein uppoa. Ei edes In Rainbows, vaikka on tullut aika paljon sitä kuunneltua. Eikä kaikkien tarvitse kaikesta digata. Itse olen ihan tyytyväinen siihen, että tämäkin bändi on tehnyt edes kaksi minun mielestäni ihan loistavaa levyä. Ehkä ne loputkin joskus aukeavat.

Flash: Hittikimarako ei voi olla hyvä kokonaisuus?
 
Tämä särähti munkin korvaan. Aivan kuin The Bendsillä tai OK Computerilla olisi läjäpäin jotain turhia täytebiisejä. Mielestäni esim. HTTT on melkein yhtä jätemyllytäytettä koko levy. No, sä et vaan oo cool ja hip, kun et tajuu, että vaikka Thom Yorke piereskelisi mikkiin, se olisi kauneinta taiderokkia ikinä.
 
Exhausted tuossa sanoikin, mitä itsekin sanoisin 2000-luvun Radioheadista. Loistavasta Kid A:sta mennään koko ajan tasaisesti alaspäin. In Rainbows on keskinkertaisuuden huipentuma.

kyseinen:
Exhausted tuossa sanoikin, mitä itsekin sanoisin 2000-luvun Radioheadista. Loistavasta Kid A:sta mennään koko ajan tasaisesti alaspäin. In Rainbows on keskinkertaisuuden huipentuma.
 
Sikäli olen vain eri mieltä, että In Rainbowsia kuuntelisin mielummin kuin HTTT:a

Flash: Hittikimarako ei voi olla hyvä kokonaisuus?
 
No en ihan tätä tarkoittanut enkä mielestäni ihan niin sanonutkaan. Ei näitä tekstejä ihan mustavalkoisina saa lukea.
 
Pointti vaan oli että mielummin kuuntelen hyvän kokonaisuuden kuin esim. best of -albumin täynnä parhaimpia hittejä. Melko harvinaista se on että tuollaisilla best of -pläjäyksillä säilyisi samanlainen tunnelma läpi levyn.
 
intensiivinen kokonaisuus > hajanaiset hitit

kyseinen: Mielestäni esim. HTTT on melkein yhtä jätemyllytäytettä koko levy.
 
Levyllä on tosiaan paljon aika hutimatskua, mutta on siellä seassa helmiä kuten There There, Scatterbrain ja Wolf at the Door. Where I End and You Begin on kanssa varsin hieno sävellys & sovitus.. Levyllä ei vaan ole mitään linjaa tai punaista lankaa, toi vois hyvin olla hiukan kehnomman Radioheadin "best of" rakenteensa puolesta :)
 
Exhausted tuossa sanoikin, mitä itsekin sanoisin 2000-luvun Radioheadista. Loistavasta Kid A:sta mennään koko ajan tasaisesti alaspäin. In Rainbows on keskinkertaisuuden huipentuma.
 
In Rainbows on tyyliltään kyllä aika erilainen kuin monet aiemmat, biisit on enemmän semmosia rullaavia tunnelmapaloja pikkasella jamihengellä - osia on biiseissä järjestäen aika vähän.
 
Pakko muuten mainita yksi levyn "b-puoli" (joka löytyy discboxin bonus-levyltä), nimittäin Down Is the New Up. Toi on mun makuun parasta nykyajan RH:ia. Kuulemma ei sopinut bändin mielestä levylle, ite en tajua miten noin kovia biisejä voi jättää pois:
http://www.youtube.com/watch?v=qoyN7zTvG58

Itse pidän Hail to the Thiefiä hyvänä levynä, jos kohta olen huomannut jo kauan sitten kuuluvani tässä suhteessa vähemmistöön. Kokonaisuutena se on ehkä linjaton, mutta sisältää useita helmiä, varsinkin levyn alkupuoli on hienoja biisejä pullollaan.

nahkis: Itse pidän Hail to the Thiefiä hyvänä levynä, jos kohta olen huomannut jo kauan sitten kuuluvani tässä suhteessa vähemmistöön. Kokonaisuutena se on ehkä linjaton, mutta sisältää useita helmiä, varsinkin levyn alkupuoli on hienoja biisejä pullollaan.
 
Ite kans tykkään levystä kaiketi "keskivertoa" enemmän, linjattomuudesta huolimatta. Radiohead ei musta selkeesti huonoa levyä ole julkaissutkaan, ainakaan Pablo Honeyn jälkeen. Toki sitä vähemmän pelittävää matskua on paljon.

sikki-six: Ite kans tykkään levystä kaiketi "keskivertoa" enemmän, linjattomuudesta huolimatta. Radiohead ei musta selkeesti huonoa levyä ole julkaissutkaan, ainakaan Pablo Honeyn jälkeen. Toki sitä vähemmän pelittävää matskua on paljon.
 
Pablo Honeyhan on itse asiassa loistava levy, yksi bändin parhaista. Tässä asiassa mä veikkaan olevani aika yksin :D

nahkis: Itse pidän Hail to the Thiefiä hyvänä levynä, jos kohta olen huomannut jo kauan sitten kuuluvani tässä suhteessa vähemmistöön. Kokonaisuutena se on ehkä linjaton, mutta sisältää useita helmiä, varsinkin levyn alkupuoli on hienoja biisejä pullollaan.
 
Komppia. Esim. Go To Sleep on allekirjoittaneen kirjoissa yksi bändin uran hienoimmista biiseistä.
 
The Bendsillä on hetkensä, mutta myöskin Radioheadin koko diskografian heikoimpia biisejä, kuten itse nimikappale, Bones sekä Black Star. Just:kin on hieman niillä rajoilla nykyään kuunnellessa.
 
Omaan makuun Radiohead on levy levyltä mennyt eteenpäin, jopa Amnesiacilla, joka tosin loistaa enemmän parin-neljän yksittäisen loistavan biisin kuin mielenkiintoisen kokonaisuuden voimin.

Viimeaikaisten postausten innoittamana luotaan hivenen Radiohead-makuani kronologisesti:
 
Cathi777:n linjoilla sen verran että Pablo Honey ei missään nimessä kannata sivuuttaa, joskin yhtye etsiskeli itseään vielä tällä levyllä, esim. "Anyone can play guitar" -biisiin olisi varmasti tehty toisenlainen kertsi mikäli kappaletta olisi rakennettu äänitettäväksi vaikkapa vuonna 1997. Mutta, "You", "Creep", "Ripcord", "Vegetable" ja "Blow out" - hyviä biisiä kerrassaan.
 
Rosoinen ja omaperäinen itseilmaisu nosti päätään seuraavalla albumilla "The Bends". Hallittu ja tasapainoinen kokonaisuus, pitäen sisällään muutaman helmen, "Fake Plastic Trees", "Just", "My Iron Lung", "Bullet proof...i wish i was" ja "Street Spirit fade out). Progressiivisuudesta kielii My Iron Lungin poikkeuksellinen muoto (ei varsinaista kertosäettä mutta toistuvat teemat) sekä Street Spiritin ajoittain kontrapunktiikkaa lähentelevä surumielinen sävelkerronta.
 
Selloa ja sähkökitaraa yhdistelevä ylpeä riffi käynnistää Ok Computer -albumin. Hyvinkin edellisen albumin Planet Telex -kappaletta muistuttava Airbag ottaa uuden suunnan Radioheadin tuotannossa viimeistään väliosassa jossa Jonny Greenwoodin kitarointi ottaa lyhyen mutta merkittävän osan. Puhumattakaan loopeista, rytmikäsittelystä, ja syntikoista Paranoid Android seuraavana luo murheellisen tunnelman unettoman yöstä, jota hekumoiva ahdistus paikon keskeyttelee. Radiohead ymmärtää että hyvän sävellyksen ja sanoituksen päälle hyvä sovitus luo painavan merkityksensä, se käsitys on melko lähellä huippuansa tämän kappaleen kohdalla. Jäljelläolevista kappaleistakin saisin miltei romaanin aikaan mutta sen synty jääköön, todettakoon vain että No surprises on yksi näteimmistä kehtolauluista (toki vain musiikkinsa puolesta), ja että Let down on krapulainen, lentokentälle sijoittuva tunnelmakatsaus, olen varma siitä. Karma Police on puolestaan upeasti sovitettu kappale johon olin mielessäni säveltänyt väliosan, nythän siinä vain äkillisesti siirrytään codaan :P
 
Poikkeuksellista että viime vuosien kohutuin yhtye julkaisee levyn ilman singlejulkaisua, Kid A on valmis ihmisten korville ja mielenterveydelle. Avausraita Everything in its right place sotkee monen pasmat ja levy lentää naapurin pihalle. Seuraavana seuraava nimiraita ei juuri helpotusta tuo, metron äänilinjan aukaisulooppia lähinnä muistuttava sävelkuvio helähtää lämpimänä korville. Ja juuri sen taviskuuntelijan mielestä biisissä ei muuta ole. Niinpä, älkää suositelko tätä albumia heille jotka eivät ole draaman kaaresta kuulleetkaan. Tämä albumi kun onkin Radioheadin paras albumikokonaisuus, vahvimmat yksittäiset biisit löytyvät Ok Computerilta, mutta tässä draaman kaari Optimistic on myöhemmin coveroitu Hansonien toimesta, kovin vaikeaa musiikkia coveroivat! eiku
 
Thom Yorke tietänee minua paremmin miltä tuntuu olla pakattu kuin tonnikala peltiseen purkkiin. Ehkä Thom kuvastaa otsakkeella miltä tuntuu olla purkitettu purkkiin jonka kyljessä lukee hullu. Eipä se, samaan olen minäkin törmännyt, purkin sisä -ja ulkopuolella. Kid A:n jälkihehkuissa syntynyt Amnesiac ansaitsee suuret sanansa sekin. You and whose army?, Knives out sekä eritoten The Pyramid Song paikallistaan Radioheadin sellaisena kuin Radiohead on opittu tuntemaan. Lentoon ei lähdetä mutta maanpäällisiä iloja harrastetaan.
 
Hail to the Thief. Nyt on vähän draaman kaari hakusessa. 2+2=5 on erinomainen avaaja mutta luo kysymyksiä onko tämä kida:mpi vaiko kompuutterimpi? Biisit ovat ammatti-ihmisten jälkeä, mutta magiikka loistaa poissaolollaan. Sail to the Moon, Where i end and you begin, There, there ja Scatterbrain luovat lämpöä helteiseenkin kesäpäivään.
 
Sateenkaarissa on tulevaisuutta mutta ei elinikää, tokaisi kerran eräs visionääri Sikille. In Rainbows -albumissa on tulevaisuutta ja elinikää. Muodoista sen vapaampi 15 step on ryhdikkäin avaaja levylle sitten Airbagin. Elektroni-yhtyeen demokokooma sähköisellä tekotaiteellisuudella? Apua mies. Radiohead on edelleen kovin vähän julkaissut yhtye ollakseen niin merkittävä, siksi yhtyeen julkaisuja ja muita edesottamuksia seurataan kuin hai laivaa. In Rainbows myy itselle sen idean että Radiohead on antanut kokemuksia ja elämyksiä yhden keskiverron musiikkia luovan sukupolven edestä, ja oppipoikia seuraa, ja inspiroituneita sellaisia.

Siki-Siki: Viimeaikaisten postausten innoittamana luotaan hivenen Radiohead-makuani kronologisesti:

Myötähäpeä on voimakas. Olen urani huipulla. Lasken jalkani, ja katso, olen haudassa.

Siki-Siki: Myötähäpeä on voimakas. Olen urani huipulla. Lasken jalkani, ja katso, olen haudassa.
 
Jätkällä on selkeesti hyvä diileri.

jannu:
 
Jätkällä on selkeesti hyvä diileri.
 
Olisikin. Mutta hyvä kun kehtaa kännissä kommentoida omia känni-kirioituksia, laadukasta toimintaa. Jatkakaa niinkuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Mutta kun nussittu perse.

Onx tietä kax ?
Lievää Stereophonisuutta aistii.

http://www.tosviol.net/ss/viewtopic.php?pid=564595#p564595
 
Sinällään olen otettu kun tekstini koetaan lainaamisen arvoiseksi mutta arvon lainaaja "Neuvostoliitto" voisi toki mainita lainauksensa lähteen, tai vähintäänkin pukea tekstiin lainausmerkit. Anteeksi offtopic mutta en ole kirjoilla ko. palstalle ja siksi pitää mainiskella täällä.

Hahahahaha

Nyt on tuota Pablo Honey levyä tullut kuunneltua ja täytyy sanoa, että varsin mainio rock levy sekin on! Toki ilmaisu on aika yhteen kaavaan rajoittunutta myöhempiin levyihin verrattuna, mutta monia loistobiisejä tältä löytyy, niinkuin on jo mainittukin. En dissaisi ollenkaan.

Siki-Siki: http://www.tosviol.net/ss/viewtopic.php?pid=564595#p564595
 
No jo on halpaa touhua, ei helevetti. Ihan hyvä kirjoitus kuitenkin, vaikka selvänä hävettäisikin.