Kitarat: akustinen ›

KenParker: Nyt kun tarkemmin muistelen niin korvasin tuon Tusq-satulan luisella omassa L-03R:ssä. Näin sain siitä varmasti lähes yhtä hyvän kuin L09:stä. Ulkonäköseikat ovat ainakin itselleni täysin sivuseikka kitarassa.
 
Varmasti nuo 05 ja 09 sarjat ovat parempia kuin 03:t, mutta ainakin aikoinaan hintaero oli todella huima. En halunnut maksaa lakasta ja koristeluista. Nyttemminhän Larriveet ovat kaikki kallistuneet huomattavasti verrattuna noin parin vuoden takaiseen. Tuli ilmeisesti yhtiölle kalliiksi tehdä hyviä kokopuisia kitaroita n. tonnin hintaan.
 
Kokopuukitaroita myydään jopa 400 eurolla ja allekin, mutta vaikka niiden materiaalit ovat samat kuin esim. kymmenen kertaa kalliimmilla kitaroilla, niin harva niitä paremmiksi tai yhtähyviksi kuvittelee.
 
Puun ja muiden materiaalien laatu, kitaran rakentajat, rakennusmenetelmät, tulee mieleen seikkoina, jotka vaikuttavat kitaran laatuun. Näin varmaan Larriveellakin. Muutoinhan kannattaisi ostaa vain halvempia malleja.
 
PS, Oletuksesi, että olisit saanut lähes yhtä hyvän kitaran kuin yli tuhat euroa kalliimmasta, vain vaihtamalla satulaa tuntuu hyvin epätodennäköiseltä.

PS, Oletuksesi, että olisit saanut lähes yhtä hyvän kitaran kuin yli tuhat euroa kalliimmasta, vain vaihtamalla satulaa tuntuu hyvin epätodennäköiseltä.
 
Kun testasin 03- ja 09 sarjaa rinnatusten, en kuullut korvillani ja tuntenut sormillani tätä yli tonnin eroa, joten päädyin halvempaan ja hieman parantelin sitä. Mutta anyway, huippukitaroita kumpikin sarja ja ei voi muuta kuin suositella jos larriveen ominaissointi miellyttää.

KenParker: Kun testasin 03- ja 09 sarjaa rinnatusten, en kuullut korvillani ja tuntenut sormillani tätä yli tonnin eroa, joten päädyin halvempaan ja hieman parantelin sitä. Mutta anyway, huippukitaroita kumpikin sarja ja ei voi muuta kuin suositella jos larriveen ominaissointi miellyttää.
 
Ihmisen kuulo on persoonallista ja matkalla korvista aivojen kuulokeskuksiin omat mielikuvat, fiilikset ja muutama tuhat muuta asiaa, yhtenä niistä jopa lompakon paksuuskin vaikuttavat siihen miltä kitara kuulostaa. Tästä johtuen samankin kitaran sointi kuullaan erilaisena tilanteesta riippuen.
 
Pointsi on kuitenkin se, että en usko, että Larrivee tekisi kolmea eri sarjaa (03, 05, 09) yli tuhannen euron hintahaitarilla kitaroita, jotka eroavat toisistaan vain vähäisen kosmetiikan osalta.

Pointsi on kuitenkin se, että en usko, että Larrivee tekisi kolmea eri sarjaa (03, 05, 09) yli tuhannen euron hintahaitarilla kitaroita, jotka eroavat toisistaan vain vähäisen kosmetiikan osalta.
 
Mun pointsi tässä oli se, että vaikka 09 ja 05-sarjat olivatkin parempia kuin 03:t, ne eivät kuitenkaan olleet yli tonnin arvoisesti parempia. Toki jos lompakon ohuessa kortissa olisi ollut virtuaalirahaa mielin määrin, olisin voinut 09-sarjalaisen ostaakin, siinä olet kyllä oikeassa. Tai kukaties molemmat... =)
 
Toisin sanoen 03-sarjan hintalaatu-suhde oli erittäin hyvä ennen hinnankorotusta, miksei nykyäänkin.
 
Asiasta kolmanteen, torin Martin D-15 houkuttaisi peruskomppikitaraksi. Vaan kun ei oo nyt rahhoo...

KenParker: Mun pointsi tässä oli se, että vaikka 09 ja 05-sarjat olivatkin parempia kuin 03:t, ne eivät kuitenkaan olleet yli tonnin arvoisesti parempia. Toki jos lompakon ohuessa kortissa olisi ollut virtuaalirahaa mielin määrin, olisin voinut 09-sarjalaisen ostaakin, siinä olet kyllä oikeassa. Tai kukaties molemmat... =)
 

 
Kitaran paremmuutta rahassa mitattuna onkin vaikea arvioida, mitä kalliimmaksi kitarat menee, sitä vähemmän muutoksia euroilla saa.
 
Asiasta toiseen: luulis, että Kiinassa valmistetut parhaimmat kitaramallit olisivat hintalaatusuhteeltaan parhaita, koska valmistuskustannukset ovat valtavan paljon pienemmät kuin esim. Pohjois-Amerikassa, mutta niillä palkoilla ei taida saada parhaita kitaran rakentajia hommiin, joten parempi mahdollisuus on sittenkin onnistua merkkituotteissa, kuten Larriveessa.

Tänään soittelin klassisia kappaleita Larrivee OM-05:lla ja nekin sujui kitaralla mainiosti. Soitto oli täsmällisempää Larriveen asemamerkkien ja nauhojen jämäkkyyden ansiosta. Nuo otelaudan nauhat jäi mainitsematta aikaisemmin kuvatessani mahdollisia syitä erinomaiseen soitettavuuteen, vaikka sekin on varmaan yksi merkittävä tekijä.
 
Kitaran otelaudan radius (kaarevuus) on sekin yksi tärkeä asia soitettavuudessa. Se paneekin miettimään, miksi klassisissa kitaroissa ei stiä yleensä käytetä? Myöskin perinteisistä klassisista kitaroista puuttuu asemamerkinnät. Asemamerkiinnät selkeyttävät huomattavasti soitantaa, ainakin itselläni. Ilmeissesti tämä on klassisen kitaran perinnettä, joihin kaikkiin ei liity välttämättä mitään muuta järkisyytä. Vai onko suora otelauta ilman radiusta tärkeä klassisen kitaran soittotekniikan kannalta? Tai mikä järki on asemamerkkien puuttuminen?
 
Oletetaan, että tehtäisiin klassinen ktiara käyttäen esim. Larriveen kaulalla, otelaudalla, nauhoilla ja radiuiksella. Muutoin toteutettaissin klassisen kitaran muotoilua ja materiaaleja. Vaikuttavatko nämä ratkaisut olennaisesti kitaran sointiin?
 
Aiheesta vähän toiseen: klassisen kitaramusiikin jäykkiin perinteisiin. Klassisessa kitaramusiikissa vierastetaan tabulatuurien käyttöä liiankin kanssa. Sävellystä ei kait pidetä kummoisenakaan, jos se on nuotinnettu tabulatuurien kera. Esim. loistavan klassisesen kitarakappaleen Carlo Domeniconin Koymbaba:n nuotinnoksessa ei ole käytetty tabulatuureja, vaikka kappale onkin Cm- vireessä (joka on nostettu sävelaskeleen, ollen siten Dm- viritys, mutta ei 'normaali' dm-viritys, vaan sävelsuhteiltaan kuin normi Cm- viritys).
 
Klassisen kitaran nuotinnosperiaatetta on noudatettu Koymbaba:n kohdalla ja kaiken järjen vastaisesti tabulatuureja ei ole käytetty selventämään nuotinnosta, vaan se on tehty erikoisella tavalla:
 
Varsinaisen nuotinnoksen (jonka mukaan on äärimmäisen vaikea soittaa erikoisvireistä kappaletta) alapuolelle on käytetty 'normaalia' nuotinnosta tabulatuurin sijaan. Nuotinnnoksen periaate:
 
Soittaja soittaa nuotinnoksen sävelet, niin kuin ne paperilla näkyy. Vaikka soitetut nuotit eivät vastaa kappaleen oikeita säveliä, niin c-mollivireinen kitara soi sen avulla oikein. Nuotinnosta käytetään tässä ikäänkuin tabulatuuria näyttämään oikeat soittokohdat. Tabulatuuri on kuitenkin huomattavasti selkeämpi tapa.
 
PS. Larrivee on myös hyvä yleiskitara sellaisessa tapauksessa, että haluaa soitella klassisia kitarakappaleita, mutta ei halua sijoittaa klassiseen kitaraan. Ne sujuvatkin Larriveella hienosti, joten klassista ei välttämättä tarvita lainkaan!

Old Guitar: Kitaran otelaudan radius (kaarevuus) on sekin yksi tärkeä asia soitettavuudessa. Se paneekin miettimään, miksi klassisissa kitaroissa ei stiä yleensä käytetä? Myöskin perinteisistä klassisista kitaroista puuttuu asemamerkinnät. Asemamerkiinnät selkeyttävät huomattavasti soitantaa, ainakin itselläni. Ilmeissesti tämä on klassisen kitaran perinnettä, joihin kaikkiin ei liity välttämättä mitään muuta järkisyytä. Vai onko suora otelauta ilman radiusta tärkeä klassisen kitaran soittotekniikan kannalta? Tai mikä järki on asemamerkkien puuttuminen?
 
Klassisessa kitarassa ei tarvita otelaudassa olevia askelmerkkejä, koska soittoasento ei oikein mahdollista kurkkimista siltä puolelta. Kaulan sivussa merkki tai toinenkin voi olla avuksikin.
 
Otelaudan kaarevuus taas keksittiin avustamaan kantrisoittajia barreotteiden ottamisessa ns. rämpytyskompissa. Klassisessa kitarassa tuohon ei ole tarvetta. Nykyäänhän toisaalta sähkökitaroissakin mennään kohti litteämpiä otelautoja.
 
En tuohon tabulatuurien vierastamiseen mene sen kummenin, kuin sanomalla, että klassisen kitaran soittajat ovat useimmiten nuotinlukutaitoisia. Toisaalta taas tabulatuureja ei ole totuttu lukemaan, joten nuotinluku on sujuvampaa.
 
Sormitukset ja asemat tavataan merkitä nuotteihin ja niin voidaan tehdä myös erityisvirityksiä käytettäessä.

www.offtopic.com/palaute...
 
Old Guitar:
Vai onko suora otelauta ilman radiusta tärkeä klassisen kitaran soittotekniikan kannalta? Tai mikä järki on asemamerkkien puuttuminen?
 
Asemamerkkejä käytetään kyllä. Henkilökohtaisesti en niistä pidä koska ne laittaa minut helposti miettimään liikaa "sijaintia lankulla". Ne on vaan soittajilla siellá sivussa koska upotettuna siihen lautaan ne pilaa mielestáni kauniin ebenpuun.
 
Radius ei myöskään ole mikään uusi idea klasareissa. Todella monet nykyrakentajat tekevät lautaan pienen (vai pitáisikö itseasiassa sanoa suuren?) radiuksen ja se tekee kyllä soitosta mukavaa. Esim. barret tuntuu onnistuvan sellaisella lankulla kuin itsestään. Tosin se radius on varmaan jotain 20" (typerä arvaus kun ei ole parempaa tietoa) luokkaa eikä mikään rankamainen 7,5".
 
Oletetaan, että tehtäisiin klassinen ktiara käyttäen esim. Larriveen kaulalla, otelaudalla, nauhoilla ja radiuiksella. Muutoin toteutettaissin klassisen kitaran muotoilua ja materiaaleja. Vaikuttavatko nämä ratkaisut olennaisesti kitaran sointiin?
 
Kaula olisi auttamatta liian kapea. Löysät ja paksut nailonkielet ei sovi sellaiselle 40mm kaulalle oikein. Myös sormilta loppuu tila kesken aika nopeasti. Tätä on helppo kokeilla soittamalla vaikka Villa-Lobosin etydeitä 1 ja 6. Mulla on ongelmia 48mm klasarikaulan kanssa.
 
Sitten taas jos 52mm leveälle laudalle hiotaan 7,5"-9" radius, niin onhan se aikamoinen kumpu. Tosin kokeilematta sanon.
 
Nauhat nyt kai tietääkseni tulee samoilta valmistajilta kuitenkin. Ei niissä mitään taikaa ole.
 
Sinänsähän jokaisen kyllä pitäisi ostaa parhaiten lapaseen sopiva työkalu. Jos ei kaupasta löydy, niin teettää. Sitten jos joku toinenkin tykkää siitä niin sehän voi muotoutua tulevaisuuden soittimeksi. Jos ei, niin mitä väliä.
 
Mitä tässä olen rakentajiin, kitaroihin ja alaan tutustunut, niin klassisen kitaran rakennustraditio elää ja kehittyy koko ajan todella paljon. Se ei todellakaan ole mitään Torresin kopiointia kun näin on aina tehty. Tämän osoittaa jo Suomalaisetn rakentajienkin ennakoluulottomuus.
 
Aiheesta vähän toiseen: klassisen kitaramusiikin jäykkiin perinteisiin. Klassisessa kitaramusiikissa vierastetaan tabulatuurien käyttöä liiankin kanssa. Sävellystä ei kait pidetä kummoisenakaan, jos se on nuotinnettu tabulatuurien kera. Esim. loistavan klassisesen kitarakappaleen Carlo Domeniconin Koymbaba:n nuotinnoksessa ei ole käytetty tabulatuureja, vaikka kappale onkin Cm- vireessä (joka on nostettu sävelaskeleen, ollen siten Dm- viritys, mutta ei 'normaali' dm-viritys, vaan sävelsuhteiltaan kuin normi Cm- viritys).
 
Eihän ne tablat mitään arvoa taiteelta vie. Kirjoittihan Luis Milankin kamat suoraan tabulatuureihin. Varmaan siinä on se, että klasarit oletetaan nuotinlukutaitoisiksi ja näin ollen tabulatuuri siinä rivien välissä ei tuo kuvaan mitään lisäinformaatiota. Nuottien kestot pitää kuitenkin lukea nuottiriviltä ja sormitus pitää miettiä sen mukaan että miten se itsellä soi parhaiten. Eikä kuten luullaan, jonkin salaisen klassisen musiikin ohjekirjan mukaan mahdollisimman vaikeaksi.
 
Klassisen kitaran nuotinnosperiaatetta on noudatettu Koymbaba:n kohdalla ja kaiken järjen vastaisesti tabulatuureja ei ole käytetty selventämään nuotinnosta, vaan se on tehty erikoisella tavalla:
Varsinaisen nuotinnoksen (jonka mukaan on äärimmäisen vaikea soittaa erikoisvireistä kappaletta) alapuolelle on käytetty 'normaalia' nuotinnosta tabulatuurin sijaan. Nuotinnnoksen periaate:
Soittaja soittaa nuotinnoksen sävelet, niin kuin ne paperilla näkyy. Vaikka soitetut nuotit eivät vastaa kappaleen oikeita säveliä, niin c-mollivireinen kitara soi sen avulla oikein. Nuotinnosta käytetään tässä ikäänkuin tabulatuuria näyttämään oikeat soittokohdat. Tabulatuuri on kuitenkin huomattavasti selkeämpi tapa.
 
En tiedä onko se tabulatuuri selkeämpi kuin vain tabulatuureja lukemaan tottuneelle soittajalle. Kyseessä on kuitenkin taidemusiikkisävellys joten lukijakunnankin oletetaan olevan paremmin nuotteihin kuin tabulatuureihin tottuneita. Sinänsä tuo on varmaan ihan helvettiä absoluuttisen sävelkorvan omaaville kun nuotti käskee soittaa tuota ja kitarasta tulee tätä,
 
Hyvän esimerkin kaivoit tähän ja aika makuasioita kai miten tällainen pala pitäisi ylös kirjoittaa. Vaikea sitä on erikoisvireestä johtuen tehdä niin että sen kaikki virheettömästi prima vistana vetäisi. Kyseessä varmaan on siis vain kustantajan näkemys vähiten huonosta tavasta kuvata kyseinen kappale.
 
Onneksi on näitä nuottieditoreja joilla kuka vaan kirjoittaa helposti nuotin puhtaaksi, lisäten siihen tabulatuurit tai sormitukset tai mitä vaan lisätietoa
 
PS. Larrivee on myös hyvä yleiskitara sellaisessa tapauksessa, että haluaa soitella klassisia kitarakappaleita, mutta ei halua sijoittaa klassiseen kitaraan. Ne sujuvatkin Larriveella hienosti, joten klassista ei välttämättä tarvita lainkaan!
 
Ai? Mä en tartte mitään teräskielistä mihinkään...

Old Guitar:
 
Aiheesta vähän toiseen: klassisen kitaramusiikin jäykkiin perinteisiin. Klassisessa kitaramusiikissa vierastetaan tabulatuurien käyttöä liiankin kanssa. Sävellystä ei kait pidetä kummoisenakaan, jos se on nuotinnettu tabulatuurien kera. Esim. loistavan klassisesen kitarakappaleen Carlo Domeniconin Koymbaba:n nuotinnoksessa ei ole käytetty tabulatuureja, vaikka kappale onkin Cm- vireessä (joka on nostettu sävelaskeleen, ollen siten Dm- viritys, mutta ei 'normaali' dm-viritys, vaan sävelsuhteiltaan kuin normi Cm- viritys).
 
Onpas perin wedemäistä vaahtoamista. Ruppee sie kuule soittamaan luuttu- tai vihuelamusiikkia, niin pääset uppoutumaan erilaisten tabulatuurijärjestelmien ihmeellisiin maailmoihin. Valittavana on saksalainen, italialainen ja ranskalainen järjestelmä. Renessanssiluuttu- ja vihuelamusiikkia voit soittaa tavallisella kitaralla viritystä muuttamalla, mutta barokkimusiikkia varten joudut hankkimaan jonkin monikuoroisen barokkiluutun. Teorbi olisi tietysti hienoin ja mahtavin, mutta hieman vaikea kuljettaa. Tampereella vaikuttaa yksi luutunrakentaja, johon voi ottaa yhteyttä.
 
Hyvä johdatus tähän aiheeseen on Ernst Pohlmannin klassikko Laute, Theorbe, Chitarrone. Die Lauten-Instrumente, ihre Musik und Literatur von 1500 bis zur Gegenwart.

Omistin Larriveen OM-09:n aikoinaan parisen vuotta enkä ollut siihen oikein koskaan tyytyväinen ja hankkiuduin siitä sitten eroon. Larriveella näyttää olevan oma kannattajakuntansa, mutta minusta useimmista niissä on peltinen soundi.
 
Gibsoneita olen soittanut useita, ja niissä näyttää olevan laatueroja aika paljon. Välillä halvemman pään Gibsonit soivat helvetin hienosti ja sitten high end vehje on mitään sanomaton. Yleisesti sanoisin, että Gibsonin akustiset eivät soi erityisen lujaa eivätkä syty erityisen herkästi.
 
Martin tekee jumalattomia määriä eri malleja ja hirveällä hintahaitarilla, että ei niissä pysy millään perässä. Anyway, kun hinta alkaa mennä yli tonnin tai puolentoista, niin hienoja kitaroita löytyy vaikka kuinka monelta valmistajalta. Huolellinen kokeilu on luotettavin tapa etsiä sitä omaansa.

Topi Nambur: Onpas perin wedemäistä vaahtoamista. Ruppee sie kuule soittamaan luuttu- tai vihuelamusiikkia, niin pääset uppoutumaan erilaisten tabulatuurijärjestelmien ihmeellisiin maailmoihin. Valittavana on saksalainen, italialainen ja ranskalainen järjestelmä. Renessanssiluuttu- ja vihuelamusiikkia voit soittaa tavallisella kitaralla viritystä muuttamalla, mutta barokkimusiikkia varten joudut hankkimaan jonkin monikuoroisen barokkiluutun. Teorbi olisi tietysti hienoin ja mahtavin, mutta hieman vaikea kuljettaa. Tampereella vaikuttaa yksi luutunrakentaja, johon voi ottaa yhteyttä.
 
Hyvä johdatus tähän aiheeseen on Ernst Pohlmannin klassikko Laute, Theorbe, Chitarrone. Die Lauten-Instrumente, ihre Musik und Literatur von 1500 bis zur Gegenwart.
 
Sinulle Topi ja muillekin: nykyajan tabulatuuriohjelmilla saadaan tabulatuureihin nuottiarvot ym. tarvittavat lisämerkinnät, joten oikeastaan nuotinnosta ei tabulatuurin lisänä ei tarvita. Muutoinkin tabulatuuri on erittäin selkeä ja helppo tapa esittää soitettava kappale. Käsitit väärin Topi, että haluaisin perehtyä tabulatuurilla merkittyyn musiikkiin, joten kommenttisi lähti heti sivuraiteille. Itse pidän hyvästä nuotinnoksesta (kuin myös tabulatuurista) omana taiteenlajinaan, koska usein hyvä sävellys näyttää nuotinnoksenakin hyvältä ja nuotinnoksessa on monta tapaa käyttää luovaa, taiteellista ilmaisukykyä.

Kiitos VaraKeefille ja SamuelD::lle kommenteista, jotka selvensivät klassisen kitaran muotoilua.
 
Pari kommenttia:
 
Larrivee OM-05 otelaudan leveys on 4,45 cm ja sillä voi soitella helposti klassisia kappaleita.
 
Kuten SamuelD mainitsi, niin tuo väärien sävelien soitto todella hankalaa, ainakin minulle ja tabulatuuri taipuu minulle paljon helpommin. Jos minulta kysytään tabulatuuria tarvitaan aina erikoisvireisissä kitarasävellyksissä.
 
Olen yhä sitä mieltä, että klassisen piirissä tabulatuuria vältetään vanhojen perinteiden mukaisesti esim. kirjoittamalla erikoisvireetkin pelkästään nuoteilla. Se on fakkiutunut tapa.

jhurtti: Omistin Larriveen OM-09:n aikoinaan parisen vuotta enkä ollut siihen oikein koskaan tyytyväinen ja hankkiuduin siitä sitten eroon. Larriveella näyttää olevan oma kannattajakuntansa, mutta minusta useimmista niissä on peltinen soundi.
 
Gibsoneita olen soittanut useita, ja niissä näyttää olevan laatueroja aika paljon. Välillä halvemman pään Gibsonit soivat helvetin hienosti ja sitten high end vehje on mitään sanomaton. Yleisesti sanoisin, että Gibsonin akustiset eivät soi erityisen lujaa eivätkä syty erityisen herkästi.
 
Martin tekee jumalattomia määriä eri malleja ja hirveällä hintahaitarilla, että ei niissä pysy millään perässä. Anyway, kun hinta alkaa mennä yli tonnin tai puolentoista, niin hienoja kitaroita löytyy vaikka kuinka monelta valmistajalta. Huolellinen kokeilu on luotettavin tapa etsiä sitä omaansa.
 
Kokeilitko huolellisesti myös Larrivee OM-09:ä ja kuinka peltinen saundi sinut harhautti Larriveen ostoon?

Larrivee OM-05 otelaudan leveys on 4,45 cm ja sillä voi soitella helposti klassisia kappaleita.
 
Jos nailonkielet laitetaan noin kapeaan otelautaan, ei kyllä pysty.

KenParker: Jos nailonkielet laitetaan noin kapeaan otelautaan, ei kyllä pysty.
 
Joo, tuon unohdin, mutta nykyisellään teräskielillä se onnistuu. Toisaalta onhan sitä pienikoppaisia ja esim. requintokitaroita, joisaa on tavallista kapeampi otelauta ja nylonkielet. Taylorin nylonkielisten otelaudan otelaudan leveys on 4.75 cm, joten ei siinä hirvittävä ero ole.
 
Itselleni ei tuo otelaudan leveys ole silti ongelma klassisessa kitarassa. Minulla on tuollainen Taylor nylonkielinenkin ollut ja se oli ihan ok soitettava ja omassa nomriklassisessakin on ihan mukava otelauta soittaa, vaikka otelaudan leveys on 52 mm ja mensuuri 650, eikä tietenkään otelaudassa ole radiusta.
 
Kyselin näitä kitaran rakenteeseen, lähinnä otelaudan leveyteen, radiukseen, asemamerkkeihin liittyviä asioita lähinnä mielenkiinnosta ja sainkin hyviä vastauksia aiheesta muiden käyttäjien kommenteista. Nyt ymmärrän paremmin, että
 
Klassisen kitaran otelaudan rakenne ja ominaisuudet johtuvat klassisen kitaran soittotekniikasta, eikä niinkään luutuneista perinteistä, kuten hieman epäilin. Itse kun en soita klassista klassisella kitaratekniikalla, niin en ottanut sen tuomia rajoituksia ja vaatimuksia huomioon.

Old Guitar: Sinulle Topi ja muillekin: nykyajan tabulatuuriohjelmilla saadaan tabulatuureihin nuottiarvot ym. tarvittavat lisämerkinnät, joten oikeastaan nuotinnosta ei tabulatuurin lisänä ei tarvita. Muutoinkin tabulatuuri on erittäin selkeä ja helppo tapa esittää soitettava kappale. Käsitit väärin Topi, että haluaisin perehtyä tabulatuurilla merkittyyn musiikkiin, joten kommenttisi lähti heti sivuraiteille. Itse pidän hyvästä nuotinnoksesta (kuin myös tabulatuurista) omana taiteenlajinaan, koska usein hyvä sävellys näyttää nuotinnoksenakin hyvältä ja nuotinnoksessa on monta tapaa käyttää luovaa, taiteellista ilmaisukykyä.
 
Tarkoitatko tietokoneohjelmia? Jo renessanssiajan säveltäjät kykenivät merkitsemään luuttutabulatuureihin aika-arvot hyvin tarkasti - siis vuosisatoja ennen tietokoneaikaa. Käsin he ne laativat. Normaalinuottikirjoitusta ei tarvittu, sillä tabulatuuri sisälsi kaiken soittamiseen tarvittavan tiedon.
 
Kannattaa opetella lukemaan myös urkutabulatuuria ja basso continuo -merkintöjä; ne laajentavat tajuntaa kivasti.

Miksiköhän tabulatuureista aikanaan on luovuttu? Luuttuaikoina ainakin musiikkia merkittiin tabulatuurein, niin kuin Topi tuossa toi tietämystään julki. Ehkä nuotein alettiin merkitä klassista kitaramusiikkia siksi, että sitä alettaisiin arvostaa klassisen musiikin parissa?
 
Kitara- muidenkin kielisoittimien musiikki just sopii hyvin tabulatuureilla näytettäväksi, joten totta tosiaan tässä alkaa ihmetyttään miksi siitä on klassisen parissa luovuttu lähes tyystin, ainakin itseään ja perinteitä kunnioittavien klassisen musiikin ammattilaisten parissa. Eihän se nyt sovi, että kaikenlaiset musiikillisesti kouluttamattomat taatelintallaajat pystyisivät hienoa klassista kitaramusiikkia soittamaan, niin helppoa kuin se tabulatuurien avulla olisikin.

Old Guitar: Miksiköhän tabulatuureista aikanaan on luovuttu? Luuttuaikoina ainakin musiikkia merkittiin tabulatuurein, niin kuin Topi tuossa toi tietämystään julki.
 
Varmaan siksi, että ns. standardinotaatio on "alustariippumaton" tapa merkitä muistiin musiikkia. Sama merkintätapa toimii kaikilla soittimilla, joiden ilmaisu perustuu äänenkorkeuden ja -voimakkuuden muutoksiin. Tämä merkintätapa on sikälikin kätevä, että siitä pystyy hahmottamaan myös ilman soitinta niin melodiakulut kuin harmoniset rakenteetkin. G-avaimelle ilman etumerkkejä kirjoitettuna viivaston ylimmän viivan päällä oleva pallukka on aina "gee", tabulatuurin ylimmälle viivalle kirjoitettu kolmonen voi olla melkein mitä tahansa vireestä riippuen. Tämän takia(kin) tämä standardi notaatiota on standardi notaatioksi, ja tämä on myös sen eittämätön vahvuus.
 
Miten tabulatuureista näkee kappaleen sävellajin? Vai onko se epäolennainen tieto?
 
Ehkä nuotein alettiin merkitä klassista kitaramusiikkia siksi, että sitä alettaisiin arvostaa klassisen musiikin parissa?
 
Höpöhöpö
 
Kitara- muidenkin kielisoittimien musiikki just sopii hyvin tabulatuureilla näytettäväksi, joten totta tosiaan tässä alkaa ihmetyttään miksi siitä on klassisen parissa luovuttu lähes tyystin, ainakin itseään ja perinteitä kunnioittavien klassisen musiikin ammattilaisten parissa. Eihän se nyt sovi, että kaikenlaiset musiikillisesti kouluttamattomat taatelintallaajat pystyisivät hienoa klassista kitaramusiikkia soittamaan, niin helppoa kuin se tabulatuurien avulla olisikin.
 
Höpöhöpö #2. Se, että saa sormet oikeille paikoille ja näpsäytettyä kielet soimaan suunnilleen oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä on vasta murto-osa siitä kaikesta, mistä kappaleen soittaminen koostuu. Se, missä formaatissa kappale on ollut luku- ja treenausvaiheessa on kokonaisuuden kannalta höykäsen pölähtämän yhdentekevää, jos tulkinta on toimiva. Eivät tabulatuurit tee soittamisesta yhtään helpompaa. Ei merkintätapa auta yhtään hienomotoriikan, puristusvoiman tai minkään fyysisen tekijän, saatikka tulkinnallisen kyvyn kanssa. Merkinnät ovat vain ohje toteuttamiselle, soittaminen taas on niiden ohjeiden toteuttamista.
 
Jostain syystä tuntemistani klasariharrastajista, niistä tavallisissa taatelinpolkijoista, yksikään ei ole haikaillut tabulatuurien perään.
 
E:
Tuolla aikaisemmin mainittiin jotain wedemäisestä paatoksesta. Liekö tuttu tämä taannoin mnettiin vastaavia julistuksia kirjoitellut hahmo?

Old Guitar:
Kitara- muidenkin kielisoittimien musiikki just sopii hyvin tabulatuureilla näytettäväksi, joten totta tosiaan tässä alkaa ihmetyttään miksi siitä on klassisen parissa luovuttu lähes tyystin, ainakin itseään ja perinteitä kunnioittavien klassisen musiikin ammattilaisten parissa.
 
Myös urkumusiikkia kirjoitettiin tabulatuureihin vielä 1700-luvun alussa, ei siis pelkästään luuttumusiikkia.
 
Perinteitä kunnioittavat luutistit ja vihuelistit soittavat nykyisinkin vanhaa musiikkia tabulatuureista. Kuten jo huomautin, tabulatuurijärjestelmiä on useita, eikä niistä soittaminen käy ihan tuosta vain. Opetella täytyy.