Aihe: Lyriikkakisa 10
1 2
oo-p
17.07.2010 14:55:35 (muokattu 20.07.2010 00:47:16)
 
 
Jeba.
 
Lueskelin tuossa Dictionaria mysticeae -nimellä siunattua kirjaa ja sieltä pisti silmään yksi termi, joka herätti kiinnostukseni.
 
Laulun otsikko on:
 
INKUBAATIO
 
Ja koska sana on perin vieras, niin siteeraan tähän kirjaa selittääkseni sen:
"Inkubaatio: tärkeiden tietojen hankkiminen nukkumalla pyhässä paikassa, kuten temppelissä tai pyramidissa. Esimerkiksi Napoleonin kerrotaan nukkuneen pyramidissa yhden ainoan yön, jonka aikana hän sai nähdä tulevaisuutensa ja tarkan tiedon kuolinhetkestään."
 
Nyt sitten soveltelemaan ajatusta.
 
Pakollinen lause:
ENKÄ OSANNUT ODOTTAA
 
:D
 
Kisa on avoin kaikille. Äänestääkseen ei tarvitse osallistua kisaan, ja toivottavasti saadaan tuomaristoa myös osallistujien ulkopuolelta.
 
Jokainen saa antaa pisteensä kolmelle parhaalle, 3p, 2p ja 1p. Itseään ei saa äänestää.
 
Aikaa kirjoittamiseen on heinäkuun loppuun.
Äänestys kestää 1.-7.8
 
(Katotaan jos näyttää siltä, että ketju kuolee pystyyn niin rajataan aikoja)
 
Voittaja pääsee järjestämään seuraavan kisan.
 
Nyt kaikki mukaan, siis niinkö ihaan oikeesti! :D
 
E: sen verran vielä, että en itsekään ole kirjoittanut vielä aiheesta mitään. En tiedä osallistunko kilpailuun, mutta katsotaan jos inspiraatio tulee. Ei kannata liikaa hinkkailla kilpailutekstiä, intuitiolla mennään, ja leikkimielellä (olipa latteasti sanottu) :)
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Sergei Fallinen
19.07.2010 19:10:16
vähän haastava otsikko mulle mut pakko silti osallistua
 
Inkubaatio
 
1. Napoleon oli voittanut
täydet tuhat taisteluu
mutta jotain kaipasi
meni pyramidiin
ja hän tuhahti hiljaa,
pani silmänsä kii
eikä malttanut odottaa
vastauksii
 
Nuku lapsi vaan
sulle vastataan
Lännen maassa kai
on koko ajan sunnuntai
 
2. ja mä heräsin huoneessas,
muistin vielä elokuvan
jota eilen katsottiin
sinun sohvallasi
ja sä tuhisit hiljaa
nenä korvassani
enkä osannut odottaa
vastauksii
 
Nuku lapsi vaan
sulle vastataan
Lännen maassa kai
on koko ajan sunnuntai
oo-p
19.07.2010 19:41:00
 
 
Sergei Fallinen: vähän haastava otsikko mulle mut pakko silti osallistua
 

Hehm, mietinkin kyllä että onkohan tämä oikeasti liian vaikea aihe, mutta toisaalta kai nukkumisesta voi kirjoittaa, ja unista.. ..Itse kerään vielä vähän aikaa inspistä, koitan rykäistä kyllä jotakin pian. :D
 
Rustailkaahan hyvät ihmiset, ei se niin hankalaa ole :)
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Morphia
19.07.2010 21:12:00 (muokattu 19.07.2010 21:14:48)
Lupasin osallistua ja tuollainen syntyi..
 
INKUBAATIO
 
Annoin sanasi koskettaa
Enkä osannut odottaa
Kuinka ikiaikaiset saarnasi
Ja ikivanhat kätesi
Johdattaa
Minut temppelin sydämeen
Missä tietäjän viisaus
Opettaa
 
Tuntemaan,
Olen lähempänä jumalaa.
Uskomaan,
Olen nähnyt luvatun maan.
 
Annoin mielesi koskettaa
Enkä osannut odottaa
Kuinka johdatuksesi
Pitää minut ottaassasi
Kunnes nukahdan
Pyhimpään uneen
Missä tietäjän viisaus
Opettaa
 
Tuntemaan,
Olen lähempänä jumalaa.
Uskomaan,
Olen nähnyt luvatun maan.
 
- Moprhia
the world is an illusion.
oo-p
19.07.2010 21:29:26 (muokattu 19.07.2010 21:31:01)
 
 
Okkei.. Katsotaan jos yrittäminen ruokkisi tekstivirtaa
 
Inkubaatio
 
Suljen silmäni
ja teen sen täällä
sillä tahdon nähdä
mikä tästä seuraa
 
En tahdo odotella
ennen kun tiedän mitä
minun on odotettava
ja mikä minua seuraa
 
(kertsi)
Näe minun uneni
kanssani
Näytä tulevani
ole tulevani
ja ehkä pian tiedän tulevani
luoksesi
 
Sinun vuoteellasi
ensimmäistä kertaa yksin
enkä osannut odottaa
mikä tästä seuraa
 
Sinun vuoteeltasi nousen
ensimmäistä kertaa yksin
ja aamun tullen tiedän
se olen minä joka seuraa
Sinua
 
(kertsi)
Näe minun uneni
kanssani
Näytä tulevani
ole tulevani
ja ehkä pian tiedän tulevani
luoksesi
 
tässä on tien pää
tiedän, sillä
tästä lähdit
Uneni- vaistoni
saattakoon minut
tien toiseen päähän
uni opastakoon minua
sinä et ole vielä vain unta
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Sergei Fallinen
19.07.2010 23:49:54
oo-p:
 
Paljonko pistetään aikaa kisalle? Oisko viikko tai kaks tästä eteenpäin ja sitte yks viikko aikaa äänestää?

 
jotain tommost joo, laita nyt joku päiväys kuitenkin niin on selkeintä
oo-p
20.07.2010 00:48:23 (muokattu 20.07.2010 00:50:07)
 
 
Sergei Fallinen: jotain tommost joo, laita nyt joku päiväys kuitenkin niin on selkeintä
 
Oiskos vaikka näin:
Aikaa kirjoittamiseen on heinäkuun loppuun.
Äänestys kestää 1.-7.8

 
Toisaalta ehkä lyriikat 25.7 mennessä ja äänestys siitä viikko eteenpäin vois toimia myös. Katsotaan miltä näyttää. Alustavasti kuitenkin kuten aiemmin mainittu.
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Väinämöinen
20.07.2010 11:51:20
INKUBAATIO
 
sammuneena ojassa
kasvot ruvella
nenästä vuotaa verta
enkä osannut odottaa
 
INKUBAATIO!
INKUBAATIO!
INKUBAATIO!
INKUBAATIO!
 
Uh!
soihtu55
20.07.2010 13:04:20 (muokattu 21.07.2010 13:50:24)
INKUBAATIO
 

 

 
suon yli pitkospuut rinnakkain
yli yön kuljen valkeuteen
tuoksuu tupasvilla
keltainen hillojen meri
 
kuukkeli (utelias) sanansaattaja
vanha harmaa hirsimaja
puiden ja taivaan raja
tätä kaikkea on halattava (varjeltava)
 
teille pyhä paikka
rakastavaiset
taikka yksinäiset
 
teille pyhä paikka
maailmaa nähneet
joilta voimat on huvenneet
 
tulen valkea lämmittää
kättä johon istahtaa
lapin lintu, suo tuoksuu
puron juoksu pysäyttää
 
enkä osannut odottaa
 
sitä ihmettä, salaisuutta
alkua uutta mä hämmästelen
saavun pyhään paikkaan
veistän tuohta tuleen
 
teille pyhä paikka
rakastavaiset
taikka yksinäiset
 
teille pyhä paikka
maailmaa nähneet
jo voimansa luovuttaneet
 
enkä osannut odottaa
 
suon yli pitkospuita pitkin
lento sudenkorennon
ihmisen tämän olennon
pyhä paikka tämä on
 
,
 
-merja ritala-
Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja- näin oletin kun se ei laulanut. -MR-
Punainen atlas
23.07.2010 00:39:16
INKUBAATIO
 
Minä nukahdan pyramidiin
ja toivon näkeväni tulevan
sen mitä on verhon takana
sen mitä polulla, joka johtaa
taivaankaltaiseen
 
Minä näen unia temppelissä
ja harsojen seasta uskon löytäväni
uudet tuulet, joita seurata
uudet hajut, joiden mukana
kuljen reittini loppuun
 
Enkä osannut odottaa
en näekään minä Jumalaa
valkeus on loputon
mutta vain taivaankaltainen
 
Minä uneksin pyhätössä
tästä lähin jokaisen yöni
minä lopetan sodat ja taistot
minä lopetan vallan ja vihan
kuljen reittini loppuun
 
Enkä osannut odottaa
en näekään minä Jumalaa
valkeus on loputon
mutta vain taivaankaltainen
Morphia
02.08.2010 16:06:55
Koska Äänestetään?
Heil my brother of fire, heil my sister of desire.
oo-p
02.08.2010 16:19:40
 
 
Morphia: Koska Äänestetään?
 
Oiskos jos alottais äänestämisen vaikka nyt? Sopinee kaikille?
 
Ihan hyvin kuitenki osallistujia jopa :)
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Sergei Fallinen
02.08.2010 16:50:46
joo alotetaan
Sergei Fallinen
02.08.2010 17:03:43
vaikka nyt näin sit:
 
soihtu - 3p
tää alkaa hyvin ja muutenkin ihan jees, sopii musta otsikkoon mutta toi "enkä osannut odottaa" tuntuu tonne vähän väkisin survotulta
 
oo-p - 2p
toiminee jokseenkin laulettuna ja kertsi kiva, mut jotenkin jättää kuitenkin vähän kylmäksi. Ei oikein mikään kohta jää mieleen.
 
Morphia - 1p
ei mitään erityistä valittamisen aihetta tästä, mut tuntuu että olis kaivannut jotain vielä lisää
oo-p
02.08.2010 23:02:26
 
 
jeespoks. Täytyy muuten ihan rehellisesti sanoa, että aika tasaväkistä on eikä yhtään varsin kehnoa tekstiä ole mukana.
 
..vaikiaa.
 

 
3p- Punainen atlas :...Joo. Vaikkakin hyvin samanlainen teksti kuin Morphialla, ehkä vähän jalostetumpi.
2p-Sergei Fallinen : Alku hämäsi, Napoleon pisti sieltä vähän silmään, mutta parani selvästi loppuun. Kivasti vaihtui tunnelma kesken rallin.
1p- tämä on vaikein valinta..Mutta varmaan Morphia ja ehkä siksi, että vastasi paremmin aihetta kuin Soihtu, jolla oli myös hieno teksti iskelmällinen teksti. Suurena soiden ja hillojen ystävänä olisin suonut pisteen siitäkin. :)
 
Myöskin Väinämöisen teksti läjä-äijlämäisyydessään oli aivan kelpo :D
 
Aihe ei tainnut olla oikein helppo kellekään.. Ehkäpä seuraava on inspiroivanmpi. :)
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Morphia
03.08.2010 02:00:09 (muokattu 03.08.2010 02:09:51)
Arpomalla...
 
Punainen Atlas 3p
oo-p 2p
Soihtu 1p
 
E: Puolikas piste väinämöiselle hyvästä yrityksestä, kokonainen jos kertoo siinä omasta baari illastaan. Soihtu ei tästä huolimatta menetä pistettään.
 
*pitkä hiljaisuus*
 
Hihih..
Heil my brother of fire, heil my sister of desire.
oo-p
08.08.2010 14:10:55
 
 
jeespoks. Pisteet meni sitte tälviisiin:
 

 
1. Punainen atlas 3+3=6
2. Morphia 1+1+3=5
3. Soihtu 3+1=4
3. Sergei 2+2=4
3. oo-p 2+2=4
4. Väinämöinen 1
 
Onnea Punaiselle atlakselle, ja Lyriikkakisa 11 on sitten sinun kontoillasi nyt! :D
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Sergei Fallinen
08.08.2010 15:04:44
periaatteessa tosin punainen atlas ei ole edes äänestänyt vielä
oo-p
08.08.2010 16:13:10
 
 
Sergei Fallinen: periaatteessa tosin punainen atlas ei ole edes äänestänyt vielä
 
nojuu, ootastellaas hektinen sitte. Meillä oli siinä aika tasanen kolmikko :)
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)