Kitarat: kitarakamat ›

Noniin, nyt tulee pitkästi tekstiä. Tänään pyörin Tampereella testailemassa pikkuvahvareita ja aika onnistunut reissu siitä tulikin. Kokeilin Blackstarin HT-20:stä, Orange Tiny Terroria, Laney Lionheartia ja Mesan Transatlanticia. Tässäpä fiiliksiä suht perusteellisten testien jälkeen:
 
Aloitetaan testijärjestyksen mukaan, eli Blackstarista. Testissä oli comboversio ja kitarana oli oma Atlas Star Sapphire aika kuumilla mikeillä. Combo oli ulkoisesti tyylikäs ja laadukkaan oloinen, potikat jämäkät ja ulkonäön perusteella painoakin jonkun verran. Ei muuta kun virrat päälle ja soittamaan. Puhdas kanava oli sitä "jahas, tämä olikin tässä"-tasoa, eli puhtaat oli mahtavat suoraan siltä istumalta. Tone-säätimellä sai yleistä sävyä hyvin muutettua. Tone täysillä soundi oli silti vielä siedettävä(ei liian piikikäs) eikä tone nollassakaan huono soundi ollut. Pienenä yllätyksenä kolmialueinen eq ei tuntunut toimivan puhtaalla kanavalla. Ilmeisesti sen ei pitäisikään? ISF-säädin sen sijaan toimi ja se onkin aika näppärä säädin. Soundin luonne oikeasti muuttuu. En tiedä onko ääripäät nyt sitten niitä mainostettuja ameriikan soundeja ja brittisoundeja, mutta erilaisia ne selvästi oli. Itse tykästyin enemmän keskiäänipainotteisempaan(britti?) asetukseen, parhaan tuloksen sai ku säädin oli 3/4 brittipuolella. Kaikenkaikkiaan aivan mahtavat puhtaat, minulle riittää hyvin pelkkä tonepotikka säätimeksi.
 
Säröpuoli oli vähintään yhtä hyvä. Yleissoundi on Marshallihtava(yllättys yllätys), keskiäänivoittoinen ja rouhea. Kolmialueinen eq toimi hyvin ja erilaisten soundien loihtiminen yhdessä ISF-potikan kanssa oli helppoa. Todella monipuolinen vahvari pikkurosoista kunnon hard rock/hair metal-säröihin. 3/4 brittipuolella oli tälläkin kanavalla minun korvaan paras asento tuolle potikalle. Ihan täydellinen tuo särökanava ei ollut, kunnon metallikomppaukseen eteen tarvitsee kyllä boosterin. Muuten jää basso vähän turhan löysäksi. Tubescreamer eteen ja Metallicat soimaan. Isoilla säröillä erottelevuus kärsi jonkun verran, mutta boosterilla säröä saakin laittaa vähemmän joten ongelma korjaantunee sillä. Kaikenkaikkiaan särökanavasta jäi todella hyvä mielikuva, hyvin lähellä sitä mitä onkin hakusessa. Yleisvaikutelma oli mainio, tämä vahvistin ei puolitoistakertaisella hinnallakaan olisi mielestäni kallis.
 
Seuraavaksi testissä oli Orangen pikkuruinen terrori. Tämä vahvari oli kooltaan isompi mitä olisin ajatellut, nimi kun antaa odottaa jotain todella minikokoista laitetta. Ei se siltikään iso ollut. Soitin Mesan thiele-kaapin läpi tätä. Ensimmäiseksi hain puhtaan soundin. Puhaat mainiot, yllättäen brittihenkiset. Kaappi ei ollut ehkä tälle sopivin, tone sai olla aika lailla koko ajan täysillä. Ei pahaa sanottavaa, toimi sekä humbuckereilla että puolituksilla. Säröä lisätessä tuli Orangeille ominainen murina mahtavasti esiin. Tämä olisi kova peli jos soittaisin pelkkää rockia! Särön lähestyessä maksimiasetustaan soundi meni kuitenkin aika ilkeästi tukkoon eikä se ollut enää kovin käyttökelpoinen. Boosterilla saisi varmaan ne hair metal-sounditkin, tällaisenaan se jää rock-tasolle. Kokonaisuutena ihan kiva vahvistin, mutta ehkä turhan minimalistinen kuitenkin. Näin ainakin mun tapauksessa.
 
Laney Lionheart L20H oli kooltaan ylivoimaisesti suurin vahvistin tänään testatuista. En oikein lämpene vaaleansiniselle värille. Muutenkin tämä alkaa olla vähän ylimittainen lounasboksi-kategoriaan, tosin eipä se sinne taida yrittääkkään mahtua. Puhtaat oli hyvät, mutta tällekkin Thiele-kaappi taisi olla vähän väärä valinta. Tonea sai jonkun verran säätää, ennenkuin soundi aukeni. Aika perus brittipuhtaat, ei todellakaan huonot mutta ei mitenkään taivaallisen hyvätkään. Riittäisi itselleni peruskäytössä helposti. Säröt toimivammat kuin Orangessa, säröä ei ollut mitenkään mahdottoman paljon täysilläkään. Särö oli selkeä, toimiva ja hyvin volapotikkaan reagoiva. Tällaisenaan riittää rock-soittoon, mutta yhtään raskaampaan ei ilman boostausta päästä. Hyvä vahvistin joka ei kuitenkaan tuon kokonsa puolesta sovi ainakaan minulle. Vintage-henkisestä brittisoundista pitäville tässä voisi olla mainio peli!
 
Viimeisenä Mesan kompakti pikkuihme. Uskomatonta että näin pieneen pakettiin on pakattu kaksikanavainen vahvistin noin monipuolisilla ominaisuuksilla! Tämä boksi oli siis vielä Tiny Terroria pienempi! Vahvistin oli oikeastaan aika leikkisän ja söpön näköinen, sinisenä palava valo lisää sympaattisuutta. Soundit eivät kuitenkaan olleet todellakaan lapselliset vaan oikea vahvistin tämä oli.
 
Puhtaat mainiot, Thiele-kaapilla vähän pistävät. Jokin Mesan puhtaissa on aina mietityttänyt, pienikin kitaran epävireisyys erottuu selvästi. Tämä on ollut jokaisen testaamani Mesan ominaisuus, viaksi sitä en ehkä osaa kutsua. Puhtaiden pistävyyden sai hyvin hi cut-potikalla ja trebleä vähentämällä pois ilman että soundi meni tummaksi jazz-häröilyksi. Puolituksilla saa julmetun hienosti kitaran klangia ulos. Millään muulla vahvistimella en kiinnittänyt huomiota asiaan, mutta tällä klangi kuului selvästi ja kirkkaana. Vielä kun olisi stratolla päässyt soittelemaan... Treble- ja Bass-potikat yhdistettynä high cut-säätimeen riittävät mielestäni hyvin kunnon puhtaiden loihtimiseen. Top boost oli omalle kitaralleni vähän liikaa, tosin bändisoitossa siitä voisi olla isokin apu kun pitäisi tulla muun soiton läpi puhtaalla soundilla. Unohdin kokeilla puhtaita 5watin asetuksella volume täysillä, olisin halunnut kuulla millaista päätesäröä laitteesta olis irronnut.
 
Säröpuoli oli vakuuttava. Tweed-asetuksella lähtee mukavankuuloista rosoa, särö täysilläkään sitä ei ole paljoa eikä se ole tarkoituskaan. Käyttökelpoinen särö ja varsinkin puolitetun kaulamikin kanssa erittäin musikaalinen soundi. Hi 1-asetuksella oltiin selvästi Marshall-alueella, hyvin samankaltainen särö kuin Blackstarissa. Ainoana erona Mesan selvästi artikuloivampi soundi, jolloin isoillakaan säröillä soundi ei mennyt muhjuksi. Säröä tarpeeksi ainakin Gunnariosastolle, boosterilla ehkä jopa metalliin. Itse tykkäsin särökanavista tästä eniten. Hi 2 toi lisää alamiddleä ja Mesamaista luonnetta säröön. Soundi muistuttaa jopa vähän sitä säröä, minkä olen Mark IV:stäni yleensä kaivanut ulos. Boosterin kanssa tästä saa metallikoneen, tämmöisenään basso jää vähän löysäksi. Varsin hyvä särö silti, yleissoundiltaan vähän kakkossäröä scoopatumpi. Treble- ja Bass- säätimet toimivat hyvin eikä itselle tullut middle-potikkaa ikävä. Tehoja pienentämällä särön määrä kasvaa selvästi, mutta botne katoaa. Kaikenkaikkiaan monipuolinen särökone jossa on tarpeeksi säätöjä erilaisiin tarpeisiin.
 
Testireissu oli mielestäni onnistunut. Orange ja Laney tippuivat pohdintalistalta, koska ne eivät itselleni tarjonneet hintaansa nähden yhtä paljon, kuin Mesa ja Blackstar. HT-20:sen ja TransAtlanticin välillä valitseminen onkin sitten aika kinkkinen juttu. Blackstar kuulostaa ja näyttää hyvältä, on laadukkaan oloinen ja monipuolinen peli. Hintaa sille tulisi n. 500e uutena. Suurimpina pelkoina nimenomaan se, että laadukkuus on vain harhaa. Wattimäärä mietityttää, riittääkö 20w bändissä puhtaita ajatellen. Mesassa olisi mahdollisuus päästä käsiksi päätesäröön, tällä se olisi vaikeampaa. Lisäksi jälleenmyyntiarvo ei ole mikään tähtitieteellinen. Mesan etuina olisi hurmaava ulkonäkö ja superpieni koko. Lisäksi vahvistin on käsintehty USA:ssa, se kuulostaa todella hyvältä ja on varmasti myös laadukas. Mesassa on enemmän asetuksia ja watteja, mutta Blackstarissa taas ISF-potikka ja efektilooppi. Vaikeaksi menee. :)