Aihe: Johnossi
1
agar
15.08.2010 14:26:07
Johnossi on todellakin loistava yhtye ja aivan liian vähän soitettu/tunnettu suomessa. Levyjen paremmuudesta voidaan aina olla erimielisiä :)) Itse olen tykästyneempi All They Ever Wanted levyn energiaan. Ja levyn bonus raitana oleva Break Into School on käsittämättömän vaikuttava kappale. Mutta esikoislevyltä löytyy myös sellaisia helmiä, että huh huh... loistavaa!! Mavericks on hyvä myös, erilainen ja ehkä vaikeimmin lähestyttävä, mutta kelpo kuunneltavaa ehdottomasti. Toivottavasti bändi saadaan suomeen keikalle lähitulevaisuudessa!!
Matjardo
19.08.2010 01:15:21
En ollut kuullut kyseisestä orkesterista pihaustakaan ennen vastikään kulunutta norjan telttailureissua. Matkat tehtiin autolla, joten aina matkaa taittaessa soi nrk p3 kanava, ja tuolta kanavalta tuli kuultua ko. bändin Whats the Point biisi useaan otteeseen. Jäi joka ikinen kerta päähän kuin purkka lettiin. Nyt reissun jälkeen kaivoin tämän radiokanavan soittolistoilta kyseisen biisin ja bändin nimen, ja siitä lähtien se onkin soinut aikalailla tauotta kaiuttimista. Vielä ei alkuhuuman pauloissa osaa sanoa mitään kovin analyyttista, muuta kuin että mukavan isoa ja menevää musiikkia. Täytyy kuunnella lisää.
Two beers or not two beers?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)