Etno, proge, latin ›

Merlinprog-sivusto arvosteli C-levyn. Alkuperäinen norjankielinen arvostelu löytyy osoitteesta:
http://www.merlinprog.com/norden.htm
 
Ohessa arvostelu suomeksi käännettynä:
 
Tämä on bändiltä itse asiassa toinen levyistä, joka on vuodelta 2009. Levy ei ehkä ole yhtä kunnianhimoinen kuin III Of Dreamers mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että levy olisi huomompi kuin III. Bändin juuret ovat 70-luvun suurissa progeyhtyeissä samalla lailla kuin molemmissa edeltäneissäkin levyissä. Voimme ohimennen mainita yhtyeet kuten King Crimson, Wigwam, Yes, Pink Floyd sekä Genesis, jotka ovat kaikki vaikuttaneet Nurkostamiin, mutta eivät ole silti millään lailla rajoittaneet bändiä. Suomalaisten musiikki ja soundi on uniikkia. Ilmapiiri levyllä, joka kantaa yksinkertaista nimeä C on myös hyvin uniikki. Suuri osa tästä omaleimaisuudesta tulee bändin musikaalisuudesta ja hyvien biisien vainusta. Myös kosketinsoittimien suuri käyttö vaikuttaa tähän. Yleensä, jos progissa käytetään näin paljon syntikkaa, urkuja etc kuulostaa äänimaailma siltä kuin niistä muodostuisi liioiteltu seinämä. Nurkostamilla on eri päämäärä ja bändi onnistuu luomaan monia maagisia tunnelmia sekä erilaisten värikkäiden ilmapiirien tulvan C-levyllään. Lyhyesti sanottuna on kysymys koskettimien täydestä hyödyntämisestä ja siitä, että luo musiikkia, joka menee eteenpäin sisältäen jotain eikä siitä, että koskettimet rajoittaisivat lähestymistä. Nurkostam on tällä levyllä käyttänyt enemmän elektroniikkaa kuin aikaisemmillaan ja on sen vuoksi nykyaikaisempi. Studion käyttäminen ekstrasoittimena voi usein olla mahdollisuus musiikin elävöittämiseen mutta sillä on myös täysin mahdollista tuhota muuten hyvä musiikki. C-levyllä tätä keinoa on onneksi käytetty usein hyvällä tavalla ja bändi esittää edelleen hyvin omaleimaista musiikkia. Tuoreet akustiset rytmit ja mahtava eleganssi löytyvät kappaleesta Crawlin Nation, jossa on suvereeneja atmosfäärisiä maisemia. Syntikat, joilla on vähän enemmän space-sisältö, pitävät huolta hienosta kontrastista herkullisessa kappaleessa. Tosi makea on myös Darkmoor, joka oikeastaan on kevyemmin vanhanaikainen pienellä viittauksella Cameliin. Nurkostamin hengen mukaisesti kappale kääntyilee ja vääntyilee ja käväisee maastossa, jossa dramaturgia on enemmän esille tuleva. Kokonaisuudesta tulee vaikuttava, melankolinen ja hitusen pelottava. Ärtyisät kitaralinjat sitovat tunnelman yhteen yhdessä loistavan keyboard-stuntin kanssa. Biisi, jossa on käytetty eniten studiota soittimena on varmastikin The Pearl Song, joka eroaa eniten levyn yhdeksästä raidasta. Elektroniikka täydentää myös pianolinjoja, tukevaa ja funkya bassoa sekä luovaa syntikan käyttöä. Melankolia on todella läsnä oleva kappaleessa Gone, jossa on myös mahtava laulu sekä kompakti kerros mahtavia ja mielenkiintoisia syntetisaattoreita. Myös basso on hyvin kuultavissa sekä läsnä oleva. Levyn kesto on vain puolisen tuntia ja se on meistä hitusen liian lyhyt. Musiikki tältä bändiltä on aina omaleimaista ja henkilökohtaista. Tuotanto on valmis ja hyvä ja kaikki kappaleet elävät omaa itsenäistä elämäänsä. Biisit ovat täynnä monipuolisia musiikillisia liikkeitä ja huomionarvoista on se, ettei seuraava kappale saa koskaan kuulostaa samalta kuin edellinen. Inspiroivaa, tuoretta sekä korkealaatuista tavaraa läpi levyn. Tämän pitäisi olla levy kaikille asiaan omistautuneille progefaneille.