Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Moro kaikki.
 
Joku aika sitten tuli ohjelma, jossa muuan jazz-säveltäjä kuvasi, miten unen tietyssä vaiheessa, tasolla, jossa ollaan hyvin lähellä heräämistä, säveltäminen käy uskomattoman tehokkaasti, mutta ongelmana on sävellyksen siirtäminen heräämisen jälkeen ylös - siitä jää vain paloja. Itselläni on sama ominaisuus, ja yritän miettiä, miten tätä voisi kehittää eteenpäin.
 
Onko tällainen ilmiö kenellekään tuttu?

Ilman muuta tajusin :o)
erikoista on vielä se, että sitä pystyy säveltämään mm. pianokappaleita, vaikka en ole koskaan soittanut pianoa. Samoin moni muu. Ainoa ongelma on se, että se sama sisäinen kuulemis ja säveltämiskyky katoaa kun herää. Se on just se unen taso, jossa tietää nukkuvansa ja makaavansa sängyssä ja on vähän tietoinen ympäröivästä maailmasta. Silloin sujuu tosi hyvin. Mutta kun herää, ei enää kykene automaatiolla löytämään sävellyksiä. Ikävää, hyvin ikävää :o(

Olen nähnyt unia joissa olen soittanut ainakin unitilassa hyvältä kuulostaneita juttuja. Olenpa nähnyt sellaisenkin unen, että olen unessa tajunnut, että unessa ottamani soinnut ja sointuvaihdokset eivät oikeasti kuulostaisi samalta.

Juu, ei olekaan. Jos asioita yleensäkin aletaan lähestymään ihan luovuuden ja sen psykologian kannalta, tajuaa nopeasti, miten luovuutta estävää toimintaa on paljon, ja just noi unet on siitä luovia, että niitä ei estä mikään - paitsi unettomuus :o)
 
Joskus ajattelin että pitää ottaa akustinen sängyn viereen että saa soittaa riffin heti kun sen on unissaan väsännyt ja kirjoittaa ylös.

gary field: Olenpa nähnyt sellaisenkin unen, että olen unessa tajunnut, että unessa ottamani soinnut ja sointuvaihdokset eivät oikeasti kuulostaisi samalta.
 
Sama.
 
Muutama biisikin on syntynyt niin, että se vain on soinut päässä valmiina orkestraationa kun liu'un unesta valveeseen. Yhdessä lauloi vielä Rod Stewart...

Kuinkahan usein ne soivat biisit ovat kuitenkin lopulta alitajuntaan jääneitä kappaleita, joita ei varsinaisesti tunne? Eli on siis kuullut hyvän kappaleen aiemmin, mutta ei "tiedä" kappaletta.
 
Bonus:
http://en.wikipedia.org/wiki/%28I_C … _Get_No%29_Satisfaction#Inspiration

No siis en oo säveltämistä herättyäni kokeillu, mutta soitto kuullostaa aina jotenki paremmalta just herättyään :P

Ei ihan mutta läheltä liipaten. Mulla on helppo säveltää kun olen umpiväsynyt. Eli juuri nukahtamispisteessä keksii ihan hyviä juttuja mutta aamulla ei niitä sitten enää muistakkaan.

Crossfire96: Ei ihan mutta läheltä liipaten. Mulla on helppo säveltää kun olen umpiväsynyt. Eli juuri nukahtamispisteessä keksii ihan hyviä juttuja mutta aamulla ei niitä sitten enää muistakkaan.
 
Miten sitten tiedät, että ne on hyviä juttuja kerran et niitä aamulla muista enää? =)

tender.insanity: Miten sitten tiedät, että ne on hyviä juttuja kerran et niitä aamulla muista enää? =)
 
Sen verran muistaa että hyviä ne oli ei vaan muista miten ne meni.

Crossfire96: Sen verran muistaa että hyviä ne oli ei vaan muista miten ne meni.
 
No, väsyneenä helvetin tyhmät jututkin jaksaa aina naurattaa. Aivot ei ole virkeinä ja joku sanoo "katkarapu", niin naurattaa. Virkeänä taas sitten ei.

Sen täytyy sitte olla just se ''katkarapu'' joka sitte kuullostaa niin hyvältä :P

Piti nyt kommentoida tuota väsyneenä tekemistä. Se on totta että väsyneenä ei tule välttämättä tehtyä muutakuin typerää höpertelyä, MUTTA kolikolla on toinenkin puoli: Usein tuntuu siltä, että ihmiset pitävät luovuutta jonakin maagisena asiana joka on meidän ulkopuolella, ja tuo maagisuus sitten joskus koskettaa meitä ja sitten syntyy suurta taidetta. Itse olen toista mieltä. "Luovuus" on kykyä assosioida aikaisempia kokemuksiansa uudella tavalla, luoda synteesejä asioista. Mikä sitten on tämän luovuuden esteenä? Useimmiten oma pää joka on jumahtanut tiettyihin ja opittuihin malleihin. Näitä malleja rikkomalla voi tulla erilaista (ei välttämättä parempaa) materiaalia. Klassikko tietysti on kaikensortin päihteet, jotka rikkovat näitä mielen raja-aitoja. Itse pointtiini: Näyttelijöiden kanssa työskennellessä (ja tämän nyt teki varmaan tunnetuimmaksi Jouko Turkka suomessa) yksi tapa lähestyä asioita on väsyttää näyttelijä fyysisesti siihen pisteeseen, että kaikki luontaiset estot katoaa ja tavallaan syntyy suorempi virtaus sieltä alitajunnasta siihen tekemiseen. Väittäisin että tämä voisi toimi myös musiikin tekemisessä. Kun on tarpeeksi väsynyt, ei jaksa keskittyä enää muodollisuuksiin vaan siihen keskeisimpään ja olennaiseen asiaan. Sitä päästää irti säännöistä ja tekee. Toki kuten mainitsin: Usein se on vähän hörheltämistä. Ehkä kyse on myös itsekurista. Jos väsyneenä hyväksyy sen hörheltämisen niin sitten tulee hörheltämistä.
 
Niin ja todettakoon että minulla ei ole tästä metodista mitään kokemuksia musiikin saralla. Voi toimia tai voi olla harvinaisen skeida idea. :) Pitipä tuoda nyt vain toinenkin näkökulma tähän keskusteluun.

Pari biisiä, jotka oon jälkikäteen osannu, oon tainnu tehä unissani. Ihan huonoja olleet.