Kitarat: kitarakamat ›

Ilmiö ei ole uusi.
Halvemmissa floikissa on joskus sitä vikaa, että käytetty metalli on tavallaan kieltä pehmeämpää; Kun niitä kieliä aikansa siihen ruuvaa, niin ne alkaa luiskahtelemaan pois, koska kieltä kiinni pitävä osa floikassa on "painunut kasaan". Sen ei tartte olla kuin aikaa myöten luokkaa 0.1-0.05mm tms. ja jo alkaa irtoilemaan ja vire katoamaan. Siksi myös tähän kuvioon sopii se, että kyseessä on juuri G-kieli, koska muut 3 kieltä, E,A ja D ovat punottuja, G on paksuin ei-punottu, samoin ovat tietysti punomattomia B ja ylä-E. Näennäinen ristiriita johtuu siitä, että punomattoman kielen paksuus vaikuttaa sen paineensietoon, mutta paksumpi vaijeri - tässä tapauksessa G ei muokkaannu yhtä helposti kuin ohuemmat B ja E. Toisaalta taas punotut E, A ja D menevät kyllä kasaan painettaessa, koska niiden päällä on roundwound-punos, joka taas painautuu kasaan helpostikin ja riittää pitämään kielen paikoillaan.
 
Tästä syystä G irtoaa helposti halvemmissa floikissa. Ehdotan koko floiderin vaihtamista, jos kitaraa ei halua vaihtaa. Hätävarana käy tämä: Sido normaali umpisolmu G-kielen päähän, vedä tiukaksi ja asenna kiinni niin, että solmu jää floikan kiinnitysosan alapuolelle ja kiristä. Varmana pitää vireen, mutta floikkarin vaihto tulee kuitenkin eteen jossain vaiheessa, koska yleensä heikoimmassakin metallissa nykyaikana kestävyys on suht vakiota (ei tosin aina) ja aikaa myöten pehmeämpi floikkari alkaa tuntumaan typerästi jäykemmältä, koska mm. ankkureihin nojaavat terät alkavat käydä tylsemmiksi. Myös jousilla ja puunlaadulla on merkitystä, jälkimmäisellä tosin aika vähän.
Floikan ongelma on se, että koska se on suht monimutkainen laite ja liikkuvia osia paljon, se on erittäin tarkka käytetystä materiaalista. Jos siinä on suhteellisen pieniäkin alilyöntejä, homma ei aikaa myöten toimi ollenkaan, vaan sitä saa vaihdella alituiseen.