| Aihe: Soittamisen aloittaminen vanhemmalla iällä | |
|---|
|
Rekisteröidyinpä minäkin sitten, vaikka en ole vielä soittaja. Kohta olen. Onko täällä muita, jotka ovat aloittaneet ihan nollasta hieman varttuneemmalla iällä (itse olen 40+)? Pointtini ei siis ole kysyä, voiko näin "vanhana" aloittaa, koska tiedän, että voi. Suurin osa aloittelijoista on varmaankin nuorempaa vuosikertaa, mutta varmaan muutama varttuneempikin porukasta löytyy. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän kommenttejanne ja kokemuksianne.
Niin, instrumentti on kitara ja paketti on tulossa Thomannilta. | |
Itse aloitin nollasta muutama vuosi sitten kun ikää löytyi 25 ja ihan hyvin se lähti sujumaan alun takkuilun jälkeen. Ehkä suurimpana ongelmana itsellä on lopulta ollut sopivan soittoseuran löytäminen, koska omanikäiset ovat joko aloittaneet teininä (ja voihan sitä miettiä että vaikkapa Beatlesit olivat tässä iässä tehneet jo koko tuotantonsa) tai sitten luopuneet koko jutusta jo tässä(kin) iässä. Harva pitemmälle edistynyt jaksaa yrittää bändiprojekteja tai muita täyden aloittelijan kanssa. Itselle löytyi onneksi kaveripiiristä sopiva bändi, jossa kaikki ovat kohtuullisia aloittelijoita. Ollaan nyt soiteltu suunnilleen vuosi, yhteissoitto sujuu jo varsin mallikkaasti ja omia biisejäkin alkaa löytyä jo mukavasti. Jos yhden vinkin voisin antaa, niin ehdottomasti soittamaan muiden kanssa heti kun mahdollista!
Omalla kohdalla täytyi myös tunnustaa realiteetit: Kun käy töissä ja yrittää opiskella (puhumattakaan perheestä, jota minulla ei sentään vielä ole), ei oikein enää tahdo riittää aikaa sängynreunalla istumiseen ja tuntikausien treenaamiseen. Ammattiahan tästä tuskin enää edes haluaisi ja varmasti vähän aikuisempana osaa käyttää treeniaikansa viisaammin, mutta virtuositeettiin ei taida olla enää mahdollisuuksia. Lapsen pirulaiset oppivatkin vielä hienomotoriikkaa paremmin :)
~ Love broke out and I forgot it's war. | |
Kuutisen vuotta sitten, kun tuli 40 täyteen, vaimo antoi luvan rumpujen hankintaan ja jopa lahjoitti vähän alkupääomaa niitä varten. Aikaisempaa soittokokemusta rummmuista ei ollut, lukuunottamatta jotain kertaluonteista kokeilua entisen työpaikan bändikellarissa.
Vaikka omakotitalossa asunkin, niin akustisen setin hankinta ei tullut kysymykseen. Hommasin sitten Thomannilta sähkösetin. Tokihan niillä alkuun paukutti. Peruskomppi alkoi sujua jollain lailla, jopa niin, että innostuin sitten muutaman kuukauden ajan ottamaan rumputunteja.
Suosittelen kyllä lämpimästi jossain vaiheessa soittotunneilla käymistä.
Kyllähän sitä itsenäisestikin oppii, mutta opettajasta on suuri apu. Jos ei muuten, niin tulee ainakin ne soittoläksyt opeteltua: ei sitä tässä iässä kehtaa tunnille mennä, jos ei ole yhtään läksyä harjoitellut. Varsinkin kun niistä tunneista joutuu itse maksamaan;-)
Settikin on ajan myötä vaihtunut vähän parempaan, nälkä tuntuu kasvavan syödessä.
Että oppii sitä vanhempanakin. Mitään virtuoosia minusta tuskin tulee, eikä ole tarkoituskaan, mutta kohtalailla pystyn nykyisellään paukuttamaan musiikin tahdissa ja välillä häivähtää mielessä ajatus, josko joskus vaikka bändissä soittaisi.. | |
Mukavaa, että on muitakin vähän varttuneempia.
Joo, en tosiaan ajatellut ihan ammattilaiseksi ruveta. Kunhan nyt ensin perusjuttuja itsekseni opettelen ja sen jälkeen katson, että josko soittotunnille ja soittokavereitakin etsimään.
Jostain syystä on soittamisen aloittaminen on vain jäänyt. Kyllä mä n.16-vuotiaana vähän yritin itsekseni akustista rämpytellä, mutta ei siitä jostain syystä mitään tullut. Nyt sitten uudella innolla ja motivaatiolla. | |
Kannustusta tulee täältäkin - ilman muuta. Vanhana opettelee tietenkin asioita vähän eri tavalla kuin lapsena tai nuorena. Kitaransoitossa motoriikan opetteluun menee aikansa, joten kypsää kärsivällisyyttä kyllä tarvitaankin. Itseäni soittamisen opettelussakin kiinnostaa soittamisen lisäksi "oppimisen ihme", eli se hämmästyttävä asia, että johonkin tässä "hiilimajassa" tarttuu jotain niin, että ennenpitkää osaa sellaista mitä aiemmin ei osannut.
Soittamisen harrastaminen on minusta aika lailla työläämpää kuin jonkin muun asian harrastaminen. Otetaan vertailtavaksi esimerkiksi moottoripyöräily: jos tänään käyn kaupasta ostamassa moottoripyörän ja varusteet, niin huomenna voin vaikkapa työpaikalla sanoa harrastavani moottoripyöräilyä. Kitaraa olen pitänyt sylissä nyt vanhemmalla iällä useamman vuoden, mutta paha mennä sanomaan, että harrastaa kitaransoittoa, kun ei kuitenkaan mitään varsinaisesti osaa soittaa.
Vaikka soittamista tai sen opettelua ei teekään mitenkään vakavissaan, niin silti joutuu aina välillä miettimään, että miksi sitten tekee? Toisaalta eräs pyöräilyä harrastava ammattimuusikko sanoi, että jos hänellä olisi pyöräilyn harrastamiseen joku syy tai peruste, niin ei hän sitä tekisi. Lähinnä tältä pohjalta itsekin jatkan: ilman mitään syytä tai tavoitetta.
Jos aloittajalla oli spesifisiä kysymyksiä, niin listalle vaan - kyllä me vastaillaan. | |
Heh, sama vika, suunnilleen. Minäkin tässä 40+ikäisenä olen tuore kotimuusikko. Aihe kiinnosti nuorempana, mutta johonkin se silloin jäi.
Aloitin hiukka sattumalta toukokuussa, kun leikin iLife '08:n GarageBandilla ja huomasin että sillähän voi ihan oikeastikin tehdä musiikkia. Ensimmäisen biisini tein muokkaamalla ohjelman generoimaa rokkia, seuraavan sitten jo puhtaalta pöydältä. Melodiat keksin itse, ainakin niin luulen :)
Soittaa en tietenkään vielä osaa, eikä se näppiksellä oikein onnistuisi vaikka osaisikin. Sormio on kuitenkin tilattu, jos ei se kohta ala tulla sieltä verkkokaupasta niin pitää kai mennä jostain F-musiikista ostamaan. Niin ja uuden version siitä iLifestäkin tilasin.
Tuli mieleen jopa hankkia sähkökitara ja opetella sitäkin, mutta sen aika on sitten joskus myöhemmin, jos harrastus sinne saakka kantaa. Ensin on keyboardin vuoro. | |
Itse aloitin kitaransoiton 01.10.2007 silloin olin 27-vuotias.
Eli lokakuussa tulis 3-vuotta täyteen. Minun mielestäni ei sillä oo hirveän paljon merkitystä kuinka vanhana aloittaa, vaan sillä että kuinka paljon on halua soittaa, ja harjoitella.
Mikäli ei harjoittele, niin ei silloin opikkaan. Aivan sama onko 12-vuotias tai 40-vuotias. Ilman harjoittelua ei opi.
Itse harjoittelen / soitan vähintään 1h päivässä. Eikä ole tullut päivää jolloin olisin ajatellut että voi samperi ku ei jaksais soittaa. Kitaransoitto on maailman paras harrastus, ja helppo tämmöselle laiskurille kuin minä. Ei tarvitse muuta kuin ottaa kitara käteen, ja alkaa soittamaan. | |
Vuonna -04, 24-vuotiaana ihan nollista kitaraa. Kiinnostus keräsi tuohon asti momenttia ennenkuin lopulta nytkähti kynnyksen yli liikkeelle. Onhan tuota tullut kirottua ettei jo nuorempana aloittanut, kun varsinkin motoriikan osalta oppimisen hitauden huomaa. Mutta kyllähän se onnistuu jos viitsii.
Tuossa aiemmin jo mainittiinkin, että muiden kanssa soittamaan heti kun/jos pääsee, enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Itselläni oli siitä hyvä tuuri, että kaveripiiristä löytyi pian muitakin musisointia aloittavia ja pääsi soittelemaan porukalla. Kehittyy musiikillisesti ja soittotaidollisestikin ihan eri kertoimella kuin itsekseen sohvankulmalla.
"Only two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the the universe." - A. Einstein | |
Olipas kiva ketju. Itse en soita juurikaan mitään, mutta laulan ja nyt olen ehkä rohkaistunut sen verran, että mieli tekee päästä "jammailemaan" johonkin muuallekin kuin kesämökin mäenrinteelle juhannuksena keskiyöllä... Ikää on 32v eikä bändikokemusta pätkääkään. Isoin kysymysmerkki nyt onkin se, että mistäs sen jammailuporukan yhyttäisi, kun ei ihan lähipiirissä oikein ole sellaista abt omantasoista ja onhan tässä kaikenlaista pikkuhaastetta kuten lapset... Mutta asiat tuppaavat järjestymään, aina, sen olen huomannut. :)
Elämä on ihmisen parasta aikaa... -Nykäsen Masa | |
Linsessa: Isoin kysymysmerkki nyt onkin se, että mistäs sen jammailuporukan yhyttäisi, kun ei ihan lähipiirissä oikein ole sellaista abt omantasoista ja onhan tässä kaikenlaista pikkuhaastetta kuten lapset... Mutta asiat tuppaavat järjestymään, aina, sen olen huomannut. :)
Itse virittelin lukioon jääneen musiikkiharrastukseni henkiin uudella paikkakunnalla neljä vuotta sitten menemällä aluksi gospelkuoroon. Siten tutustuin paikallisiin harrastajiin. Vuoden päästä siitä löysin itseni kuorokaverin bändistä soittamasta, ihan alusta oikeastaan lähdettiin opettelemaan ja omia biisejä tekemään. Nyt heinäkuussa, kolmen vuoden harjoittelun jälkeen keikkoja on sen verran tarpeeksi, ettei kotiäiti oikein enempäänsä voisi tehdäkään. :)
Itse en ole kuoroihmisiä oikeastaan lainkaan, mutta yhdessä musisointi on mukavaa instrumentista riippumatta :) Oli se vaan hieno hetki, kun viime keväänä pääsin eräässä musiikkiprojektissa säestämään vanhaa kuoroani bändin puolella. Se kun oli minun haaveenani alusta pitäen, se että pääsee soittamaan!
Perheellisen bändisoitosta haaveilevan kannattaa myös muistaa, että ainoat soitinvaihtoehdot eivät ole rumpusetti, sähkökitara ja sähköbasso ja syntikka. Bändin voi myös koota helpommin liikuteltavista instrumenteista, jolloin jamit voi pitää vaikka olohuoneessa, lasten ollessa paikalla. Tällaiseen bändiin voisi kuulua esim. kitaraa, bassoa (jos vahvistin on pieni) puhaltimia ja helposti kuljeteltavia perkussiosoittimia. Ja jos talosta löytyy vielä piano, niin kummasti niillä saa musiikkia aikaiseksi. Ei tosin ihan metallimusiikkia näillä irtoa, mutta muuta kyllä.
Ja sitten, kun lapset ovat taas isompia, voi hankkia bändikämpän ja sinne "oikeat" bändisoittimet ;) Kunhan perheen teinit eivät keksi vallata ko. paikkaa kokonaan itselleen...
Parempi on laulaa häläpäti hää, kuin olla hiljempää. | |
Aloitin 2,5 vuotta sitten ihan tyhjästä, en ymmärtänyt kitaransoitosta mitään. Ikää on sen verran että ensi vuonna tulee 40 v. täyteen.
Aloitin klassisella kitaralla, hommasin sitten akustisen (eli teräskielisen) jonka juuri vaihdoin hieman parempaan. Alku oli aika tuskaista kun sormet ei toimineet ollenkaan ja rytmikin oli hukassa. Pääasiassa soittelen sointuja, mutta hieman olen näppäillytkin.
Parasta on kun huomaa itsessään tapahtuvan kehityksen, yhtäkkiä osaa asioita mitkä olivat aluksi aivan mahdottomia. Uusia sointuja oppii soittamalla uusia biisejä, aluksi hitaasti. Muistan vielä kun soitin yhden soinnun tahtiin, nyt pystyn komppaamaan jo monilla eri tavoilla ja soinnun vaihto sujuu "itsekseen".
Netistä löytyy paljon materiaalia ilmaiseksi, myös oppitunteja (how to play ....). Tsemppiä uuteen harrastukseen. | |
Wanted-palstalta löytyy soittoseuraa yllättävän hyvin, vaikka ei ilmoittaisikaan olevansa virtuoosi tai tahtoisi soittaa C-vireisessä teknisessä kuolonmetalliyhtyeessä. Ja ilmoitettakoon tässä, että minä olen ainakin valmis täällä Helsingin päässä jamittelemaan jos vain joku innostuu :)
~ Love broke out and I forgot it's war. | |
Tässäpä on myös aloitteleva aikuinen, reilu 30 oli ikää kun innostuin sähkökitaran soitosta. Mitään kokemusta musiikin soittelusta ei aikaisemmin ollut. En osannut yhden yhtä sointua, en ymmärtänyt rytmisiä juttuja jne. "Pitääkö kitara virittää, mitä se tarkoittaa...? Mitkäs niiden kielten nimet olikaan... Mikä on metronomi... Miten nämä sormet pitäsi tähän tähän otelaudalle laittaa..."
Nyt 4 vuotta myöhemmin, soittelen bändissä, covereita vedetään mutta omiakin veisuja on tarkoitus väsätä. Siistiä. | |
Hauskaa, että tänne on kertynyt näinkin paljon viestejä.
Odotan tosiaan mielenkiinnolla, että pääsisin jo soittelemaan, kitara edelleen matkalla Saksasta Suomeen. Olen kyllä syvästi tietoinen mahdollisista vaikeuksista ja tiedän, että sormet eivät varmaan heti ekalla kerralla osu sinne minne pitäisi, mutta toisaalta uskon vakaasti, että vuoden päästä saan jo jonkun biisinkin ulos kitarasta,
Olen ollut musiikista aina kiinnostunut ja kuunnellutkin sitä oikeastaan muusikon näkökulmasta kiinnittäen huomiota soittimiin ja niiden pieniin yksityiskohtiin. Ja omia melodioita syntyy päässä koko ajan, unohtuvat vain saman tien. Ehkä nekin nyt jäävät talteen.
Soittamisessa kiinnostaa myös se, että se on vielä tuntematon alue minulle ja sen oppiminen on elinikäinen tie.
Jep, kunhan olen jonkin aikaa harjoitellut, niin sitten varmaan alan hakeutua muiden soittajien seuraan. | |
Itse aloitin 27-vuotiaana kitaran ja basson soittamisen. Bassolla alotin, ja siirryin sitten kitaraan, ja hyvinhän tuo sujuu. En ole se kaikista näppärin soittaja itsekään enää tässä iässä, ei sormet taivu eikä hienomekaniikka toimi aivan niin kuin haluaisin. Mutta jatkuvasti on kehitystä tullut, useamman kokonaisen biisin pystyin vetämään läpi jo 2kk skebailun jälkeen (esim. Kotiteollisuuden Vuonna yksi ja kaksi, Iankaikkinen, Kielletyn puun hedelmä) ja tässä ne ovat viilautuneet aika hyvin kokoajan. Kasapäin muita riffejä voimasoinnuilla ja avosoinnuilla taittuu jo, ja kyllähän nuo yksittäisten kielten pikkailut alkaa mennä jo kohtalaisesti (esim. Metallica Seek & Destroy). Musiikin teoriaa & muuta kaveria siinä soiton kylkiäisenä kokoajan samalla.
Se bänditouhun aloittaminen kiinnostaa itseänikin aivan pirusti (psst. Tamperelaiset, ilman komppikitaristia olevat ;) ), ja suosittelenkin sinne hakeutumista hetimmiten. Se sekä motivoi että pakottaa treenailee myös kotona että pysyy jengin tahdissa.
Vinkki: pidä jatkuvasti jotain treenattavaa mielessä. Samojen, lyhyiden pätkien treenaaminen voi joskus puuduttaa niin pirusti, pidä taustalla aina jotain kivaa ja yksinkertaista mitä treenata (ja miksei jotakin vaikeampaa). Hyviä ja ilmaisia ohjelmia tabulatuurien lukemiseen on esimerkiksi TuxGuitar. Sillä saa näppärästi laskettua tempoa, vireitä yms.
Tsemppiä vaan kovasti, et todellakaan ole ainoa joka on (valitettavasti) vasta myöhemmällä iällä innostunut soittamisesta :)
"Sata se on saatana, mitä sitä kyselemään." |  weelie
05.07.2010 09:06:10 (muokattu 05.07.2010 09:11:18) | |
|
Mä aloitin joskus reilu parikymppisenä. Mutta mielestäni en edes oppinut mitään ensimmäisenä viitenä vuotena, jos ei juicen syksyn säveltä lasketa, ja yhä näkee heppuja jotka on soittaneet vuoden ja ovat selvästi minua osaavampia. Bändikurssilla käyminen on auttanut, ja viimeisimpänä tuo luuppipedaali.
Jos jollain on innostusta nauhoitteluun etänä, tyylilajina "ei heviä", niin mulle vois laittaa viestiä. Etänä siksi, että yhteistä aikaa ja paikkaa on usein vaikea löytää. Mä soittelen sähkökitaraa (tai ukulelea, akustistakin silloin kun sellainen on) ja kaverini bassoa, yhdessä ollaan jotain nauhoiteltu pääosin etänä, siis niin että kummatkin nauhoittaa omat osuutensa tahoillaan. Biiseinä mitä milloinkin mieleen juolahtaa, covereita siis yleensä. Melko softia kamaa vedetään, mua kun ei säröt niin kiinnosta.
No mutta lystiä on soitella, yksin tai porukalla.
Pääkaupunkiseudulla asustelen. mutta jos nauhoittelumielellä lähetään, ei sen sijainnin ole väliä.
http://pickingjjcale.blogspot.com/ | |
Tämä onkin vaihteeksi mukava tämmöinen "aikuisten ihmisten" keskusteluketju. Kukaan ei kehu miten nopeasti on oppinut jo vaikka mitä. Eikä kukaan ole vielä tyrkyttänyt webbilinkkejä. Hienoa!
Sillä aikaa, kun odottelet sitä kitaraa, niin voit aivan hyvin alkaa "vääntelemään" ja vahvistamaan vasemman (jos se on se otelautakäsi) käden sormia. Itse aloitin joitakin aikoja sitten n. 45 vuotiaana kitaransoittoa ja paljon olen sormia jumpannut ilman kitaraakin. Sormissahan tarvitaan voiman lisäksi (sitä ei oikeastaan tarvi paljoa) sellaista riippumattomuutta, että voi liikutella sorimia erikseen ja kahden ja kolmen sormen "nipuissa". Lisäksi tarvitsee liikkuvuutta erityisesti sormen ykkösnivelen (lähinnä kynttä) kohdalla. Jos sormi ei tuosta taivu kunnolla, niin monen soinnun kohdalla tulee ongelmia, kun sormet "laahaavat" naapurikieliä. Kun tarvitsee saada aikaan fysiologisia ja anatomisia muutoksia sormissa ja hermotuksessa, niin muutokset ja kehitys ei tapahdu päivässä eikä viikkossa.
Onko se meidän koulusysteemi vai mikä, joka hukkaa yhdessä musisoimisen? Eikös jossain päiväkodissa kaikki soita yhdessä: jos ei muuta, niin jotain triangelia kilkuttaa. Tuon jatkumohan voisi olla, että voisi soittaa kimpassa muiden kanssa (ja nauttia siitä), kun osaa kitaralla muutaman perussoinnun. Mutta jos bändissä on vaikka neljä jäsentä: laulaja, kitaristi, basisti ja rumpali, niin kyllä kaikkien pitää olla melkoisiä soittajia ennenkuin hommasta tulee mitään. Jotenkin on sellainen mielikuva, että jossain afrikassa kaikki kyläläiset saavat osallistua musisointiin; musisoidaan ja tanssitaan yhdessä. Meillä taasen pääsääntöisesti niin, että jokainen ensin harjoittelee yksikseen vuoden pari, ja vasta sitten on mahdollista alkaa soittelemaan muiden kanssa. Monet eivät koskaan etene sille tasolle, että mielestään voisivat soittaa toisten kanssa ja innostus laantuu ja pikkuhiljaa soittaminen jää kokonaan... | |
Itsellä kitaransoittoa takana n.1,5 vuotta, aloittaessa ikää 33 vuotta.
Lähtökohdat sikäli huonot, että musikaalinen en ole koskaan ollut eikä kaveripiiristä
löydy ketään kitaristia jolta voisi vinkkejä kysyä.Kitaraa olin kerran teininä pitänyt kädessä.Musiikin kuuntelua harrastan kyllä erittäin paljon.
Kuitenkin motivaatiota tunnen omaavani soittoa kohtaan, joka päivä on vieläkin jaksanut ainakin vähän treenata, ja tykkään soittamisesta tosi paljon.
Aivan loistava fiilis kun voi soittaa suosikkibändien riffejä/biisejä mukana.
Internet on loistava apu soiton opettelemiseen, tuskin olisi ilman nettiä tullut edes aloitettua soittamista.
Bänditouhutkin itseäni kiinnostaisivat kyllä, mutta tuskin löytyy omalta seudulta aloittelevaa bändiä saman ikäisistä kavereista joilla olisi edes suunnilleen sama musiikkimaku, ja 16-vuotiaiden kanssa sitä tuskin on enää samalla aaltopituudella:)
Toisaalta riittäisi jos olisi edes toinen kitaransoittoa harrastava kaveriksi. | |
TypeRR: Bänditouhutkin itseäni kiinnostaisivat kyllä, mutta tuskin löytyy omalta seudulta aloittelevaa bändiä saman ikäisistä kavereista joilla olisi edes suunnilleen sama musiikkimaku, ja 16-vuotiaiden kanssa sitä tuskin on enää samalla aaltopituudella:)
Toisaalta riittäisi jos olisi edes toinen kitaransoittoa harrastava kaveriksi.
Mä menin aikoinaan kaljapalkalla omaan kantapubiini yksikseni soittelemaan ja ihmeen paljon sen seurauksena tuli ilmi tuttuja/kavereita/muuta jengiä jotka "salaa" kotona myöskin soittelivat ja bändihän siitä syntyi.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
Nyt on kitara tullut ja ensimmäiset harjoitukset ovat takana. Vasemman käden sormenpäät tietävät soittaneensa. Tai, ei tuo nyt välttämättä vielä soittoa ollut... Kiitoksia kaikille kannustuksesta.
Tuosta koulusysteemistä vielä sen verran, että ajat ovat kyllä muuttuneet omista kouluajoista. Meidän perheen kouluikäiset ovat soittaneet koulussa eri instrumentteja, kuten rumpua, bassoa ja kitaraa. Jos tuollaista olisi ollut omilla musiikintunneilla, olisi saattanut jopa soittokärpänen puraista. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
